Lapsiperheet ovat nyt tiukemmilla kuin 90-luvun The Lamassa
Perhe-etuudet on poistettu ja ostovoima heikkenee.
Kommentit (36)
Lamasta ei puhuta, mutta kyllä sellainen on jo ollu jonkin aikaa. Ei ainoastaan lapsipereet ole tiukoilla vaan, eläkelläiset ja työttömät myös. Suurin osa kansasta joutuu kiristämään vyötään. Mutta aina täytyy löytää se positiivinenkin puoli. Nyt jälleen ihmiset oppii sen ettei kaikkea voi saada ja minkä verran ja minkä tähden velkaa todellisuudessa kannattaa ottaa. Kyllähän tätä ennen taas mopo karkasi käsistä, velkaa otettiin jos johonkin tarpeeseen, vaikka ei niin olisi ollut välttämätöntäkään.
Niistä nyt sitten yrittävät selvitä ja se ei ole todellakaan helppoa tänä päivänä.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 09:10"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 07:39"]
Osittain syynä on myös se, että nykyisin huono-osaisilla on eniten lapsia. Tietysti tällöin elintasoerot korostuvat varsinkin varakkaiden pienten perheiden ja huono-osaisten suurten perheiden välillä.
Kiinan politiikkaan tuskin tullaan Suomessa menemään, mutta kukaan ei ole pohtinut, ettei meillä ole varaa pidemmän päälle suosia noita suuria perheitä, joissa molemmat vanhemmat ovat vaikkapa työttöminä/eläkkeellä jo nuorena.
[/quote]
Se on kyllä aikojen alusta ollut niin, että huono-osaisilla on enemmän lapsia kuin hyväosaisilla. Ei se ole mikään nykyajan villitys... Mietipä niitä 1800-luvun perhekuntia, joissa pihalla tömisteli kevyesti kymmenenkin lasta joita sitten ruokittiin vähän sillä mitä sattui löytymään, jos löytyi. Rikkaammissa perheissä sitten on yleisesti ollut vain muutama lapsi, sillä heillä lapsia ei ole tarvittu työvoimaksi tai tilanjatkajiksi. Ja ninhän se menee nykyäänkin. Ne, joilla resurssit on kaikkein pienimmät, ovat kaikkein kovimpia lisääntymään. Johtuuko se siitä, ettei ole uraa lisääntymisen tiellä? Tai siitä, että halutaan ehkä sen köyhyyen keskelle iloa lapsista? Vai kenties puhtaasti heikosta elämänhallinnasta eli esimerkiksi puutteellisesta ehkäisystä?
[/quote]
Kyllä, mutta nykyään noiden vähävaraisten lapsilaumojen elättämisen maksaa se alati kutistuva työssäkäyvä kansan osa. Ja taakka alkaa käydä kestämättömäksi.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 07:07"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 06:55"]
Varsinkin yksinhuoltajat on nykyään tosi tiukilla!
Asuminen on todella kallista...
[/quote]
Yksinhuoltaja kotiäidit ei ole tiukilla, pienituloiset työssäkäyvät voivat olla, jotka tarvitsevat autoa. Meillä on tosi tiukkaa, koska mies käy töissä ja minä olen kotona. Miehellä parintonnin bruttopalkka. Auto on välttämätön ja kahvia ei saa muualta kun huoltoasemalta, samoin ruoka. Kun oli työtön, oli paljon helpompaa, ei tarvinut edes autoa.
[/quote]
Kylmälaukku ja termospullo... never heard?
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 07:27"]
Höpö höpö.. Omakotitalossa asuminen maksaa kyllä keskimäärin vähintään 200 euroo/kk vaikka ei olis lainaa. Kun otetaan huomioon sähkö, vesi, jätevesi, kotivakuutus , kiinteistövero, jätemaksut. Jos tähän vielä liaätään esim nouhous, ylläpito, lumityöt (auraus), nurmikon leikkaus (kone ja bensat) ym niin kyllä oikea summa on lähellä vuokrakämpän vuokraa.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Meillä menee just tuo 200/kk kun unohdetaan lainakulut ja siinä on henkivakuutuskin hinnassa mukana (perintöveroja varten). Ei ne kerrostalonkaan putkirempat ole vastikkeessa, joten unohdetaan ne isot remontiti tästä laskelmasta.... lisää vaikka kymppi kuussa lukkoöljypulloon ja lumikolaan kerran 10 vuodessa yms. pikkumenoihin.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 09:01"]
Ei pidä paikkaansa. Ja kuka käskee asua kalliissa omakotitalossa?! Nykyään eläminen on lastenleikkiä 90-luvun lamaan verrattuna.
[/quote]
Ei tässä tarvitse haaveillekaan kalliista omakotitalosta... Vuokra-asuntokin on aivan tarpeeksi kallis, että haaveilisimmekaan omistusasunnosta. Kummallakin meistä on vakituiset työpaikat, meillä ei ole velkaa, eli ei ole "sössitty" raha-asioitamme. Palkat ovat elämisen kustannuksiin nähden melko pienet. Bruttotulot hädin tuskin ylittävät 2000€/kk ja kahden lapsen kanssa on melkeimpä taloudellisesti kannattavampaa olla kotihoidontuella kuin töissä.
Meillä ei ole hätää, vähän säästöjäkin on, mutta ei tässä tosiaan kaupassa voi ostaa ihan mitä haluaa, ulkona ei ole varaa käydä kuin aivan silloin tällöin, ei ostella uusia älypuhelimia joka käänteessä, eikä etelänmatkoillekaan lähdetä kuin max. joka toinen vuosi. Ja kyllä kirpaisi kun tässä kuussa tuli kaksi lapsen lääkärikäyntiä ja miehen juurihoitolasku.
Voin kuvitella kuinka vaikeaa on työttömillä peruspäivärahoilla, sairaseläkeiläisillä tai vaikka yksinhuoltajilla.
Kyse on suhteellisesti köyhyydestä. Kun 90-luvulla köyhän perheen lapsi kulki kirpparivaatteissa ja käytetyissä kengissä ja ainoa harrastus oli lehtien tonkiminen lehtiroskikista, niin nykyajan "köyhä" lapsi joutuu tyytymään halvemman mallin älypuhelimeen iphonen sijaan, ostamaan vaatteensa hm:stä ja harrastamaan vain mopoilua mopoautoilun sijaan.
Molemmat tilastossa köyhiä, mutta vain ensin mainittu oli oikeasti köyhä.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 09:45"]

Ei 90-luvun lamassa eletty yhtään leveämmin. Ei päästy matkoille ollenkaan ja moni opiskelija valmistui työttömäksi. Perusta siinä sitten perhettä ja aloita omaa elämää. Sekä mies että minä valmistuttiin molemmat työttömiksi ja miehen piti opiskella uusi ammatti ennen kuin sai töitä.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 09:54"]

Ei elettykään. Mutta ei paljon heikommin kuin nytkään.
Lisäksi korjaus edelliseen viestiini siis bruttotulot 2000€/kk per aikuinen.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 07:27"]
Höpö höpö.. Omakotitalossa asuminen maksaa kyllä keskimäärin vähintään 200 euroo/kk vaikka ei olis lainaa. Kun otetaan huomioon sähkö, vesi, jätevesi, kotivakuutus , kiinteistövero, jätemaksut. Jos tähän vielä liaätään esim nouhous, ylläpito, lumityöt (auraus), nurmikon leikkaus (kone ja bensat) ym niin kyllä oikea summa on lähellä vuokrakämpän vuokraa.
[/quote]
On todella oleellista muistaa juurikin tuo ruohonleikkurin bensa. 5 litran kannu sikakallista pinekonebensaa maksaa 19€ ja se ei kestä edes kahta kesää. Ja nuohouskin maksaa 43€ ja se pitää tehdä joka vuosi, toisin meillä ei nuohottu viimetalvevna.
Omakotitalon neliökulut on noin puoet osakkeen vastikkeesta ja noin viidesosa vuokrasta.
Ihmetyttää suuresti miten joku idiootti voi uskotella edes itselleen että vuokralla toisen omassa olisi halvempaa tai yhtä kallista asua kuin omassa omassa.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 09:51"]
Kyse on suhteellisesti köyhyydestä. Kun 90-luvulla köyhän perheen lapsi kulki kirpparivaatteissa ja käytetyissä kengissä ja ainoa harrastus oli lehtien tonkiminen lehtiroskikista, niin nykyajan "köyhä" lapsi joutuu tyytymään halvemman mallin älypuhelimeen iphonen sijaan, ostamaan vaatteensa hm:stä ja harrastamaan vain mopoilua mopoautoilun sijaan.
Molemmat tilastossa köyhiä, mutta vain ensin mainittu oli oikeasti köyhä.
[/quote]
Dille. 90 luvulla ei ollu älypuhelimia, eikä lapsille ostettu puhelimia lainkaan.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 11:29"]

Uuno. Nokia 9000-sarja, t. nimim. 9110 käytettynä vuonna 2001.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 07:07"][quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 06:55"]
Varsinkin yksinhuoltajat on nykyään tosi tiukilla!
Asuminen on todella kallista...
[/quote]
Yksinhuoltaja kotiäidit ei ole tiukilla, pienituloiset työssäkäyvät voivat olla, jotka tarvitsevat autoa. Meillä on tosi tiukkaa, koska mies käy töissä ja minä olen kotona. Miehellä parintonnin bruttopalkka. Auto on välttämätön ja kahvia ei saa muualta kun huoltoasemalta, samoin ruoka. Kun oli työtön, oli paljon helpompaa, ei tarvinut edes autoa.
[/quote]Meillä mies saa kahvit ja ruuat kotoa. Oletko kyullut termarista ja omista eväistä? Ja ei, miehellä ei ole mikroakaan töissä käytettävissä, mutta esim. jotkut lihatäytteiset ruisleivät pitää nälkää hyvin.
Olet hyvä esimerkki siitä, että köyhyys on usein vain holtitonta rahankäyttöä.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 09:51"]
Kyse on suhteellisesti köyhyydestä. Kun 90-luvulla köyhän perheen lapsi kulki kirpparivaatteissa ja käytetyissä kengissä ja ainoa harrastus oli lehtien tonkiminen lehtiroskikista, niin nykyajan "köyhä" lapsi joutuu tyytymään halvemman mallin älypuhelimeen iphonen sijaan, ostamaan vaatteensa hm:stä ja harrastamaan vain mopoilua mopoautoilun sijaan.
Molemmat tilastossa köyhiä, mutta vain ensin mainittu oli oikeasti köyhä.
[/quote]
Et taida tietää köyhyydestä mitään. Nykysuomen köyhän lapsella ei ole maksullisia harrastuksia, ei viimeisen päälle kännykkää eikä mopoautoa. Vaatteensa saa kirpparilta kun on pieni ja isompana halpakaupoista ja joutuu tyytymään 2 housuihin kun varakkaan perheen vesalla on kaapissa 10 housut. Tätä se elämä kuule on pienituloisena perheenä. Tervetuloa nykysuomeen!
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 07:53"][quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 07:39"]
Osittain syynä on myös se, että nykyisin huono-osaisilla on eniten lapsia. Tietysti tällöin elintasoerot korostuvat varsinkin varakkaiden pienten perheiden ja huono-osaisten suurten perheiden välillä.
Kiinan politiikkaan tuskin tullaan Suomessa menemään, mutta kukaan ei ole pohtinut, ettei meillä ole varaa pidemmän päälle suosia noita suuria perheitä, joissa molemmat vanhemmat ovat vaikkapa työttöminä/eläkkeellä jo nuorena.
[/quote] Perheitä tulee kannustaa tekemään lapsia jotta suomessa on tulevaisuudessakin pellavapäitä. Etniset onneksi lisääntyy kiitettävästi, joten sinne vällyjen alle vipinää. Kannustinrahaa lapsentekoon, huokeita perheasuntoja, lapsilisät suuremmiksi jne. Otetaan se vero sinkuilta ja vähälapsisilta.
[/quote]
Miksi ihmeessä haluaisimme lisää syrjäytyneitä pellavapäitä? Ei vaaleus itsessään ole mikään arvo.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 07:53"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 07:39"]
Osittain syynä on myös se, että nykyisin huono-osaisilla on eniten lapsia. Tietysti tällöin elintasoerot korostuvat varsinkin varakkaiden pienten perheiden ja huono-osaisten suurten perheiden välillä.
Kiinan politiikkaan tuskin tullaan Suomessa menemään, mutta kukaan ei ole pohtinut, ettei meillä ole varaa pidemmän päälle suosia noita suuria perheitä, joissa molemmat vanhemmat ovat vaikkapa työttöminä/eläkkeellä jo nuorena.
[/quote] Perheitä tulee kannustaa tekemään lapsia jotta suomessa on tulevaisuudessakin pellavapäitä. Etniset onneksi lisääntyy kiitettävästi, joten sinne vällyjen alle vipinää. Kannustinrahaa lapsentekoon, huokeita perheasuntoja, lapsilisät suuremmiksi jne. Otetaan se vero sinkuilta ja vähälapsisilta.
[/quote]
Sellaisia perheitä, joilla on sekä henkisiä että materiaalisia resursseja huolehtia lapsistaan, pitäisikin kannustaa lisääntymään. Esimerkiksi verohelpotuksin. Nyt ongelmana on että eniten lapsia tekevät sellaiset, jotka hakevat ruokarahansa fattasta jo ennen ensimmäisenkään piltin syntymää.