Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En kestä elää abortin kanssa

Vierailija
30.10.2014 |

En oikeasti tiedä mitä tehdä, olen ihan katkeamispisteessä. Tein vuosi sitten abortin ja aina kun ajattelen sitä tekee mieli oksentaa. Minulla oli siihen painavat syyt, en ole terve enkä varmasti kykenisi lapsesta huolehtimaan, olen myös tosi nuori. Söin myös tuohon aikaan lääkkeitä jotka olisivat voineet mahdollisesti jo osaltaan vahingoittaneet sikiötä, raskaus kun oli vahinko. Silti musta tuntuu että mies jonka lapsi oli osaltaan manipuloi ja kiristi minua tuohon päätökseen. Hän oli minua vanhempi ja uskoin häntä. Ehkä se syy onkin se että koin että päätös ei ollut yksin minun.

En saa nukuttua, syön todella huonosti ja olen oikeasti ajatellut tappaa itseni. Kärsin jo aikaisemmin masennuksesta ja syön lääkkeitäkin. En vain enää jaksa enää.

Kaikki kulminoitui siihen kun tänään näin kaupungilla viimeisillään raskaana olevan naisen ja jotain vain naksahti päässäni ja aloin itkemään ihan hullun lailla. Lähdin kotiin ja olen siitä asti vain itkenyt sängyssä.

Olen aina ollut sitä mieltä että naisella tulee olla oikeus tehdä abortti, varsinkin terveyssyistä, ja olen sitä mieltä vieläkin. Mutta en vain pysty elämään oman päätökseni kanssa.

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
30.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei,

Tosi ikävää kuulla. Voin hyvin samaistua tuntemuksiisi. Itselleni tehtiin abortti pian 2kk sitten, myöskin terveydellisistä syistä, ja asia on mielessä päivittäin :/

Olisi erittäin tärkeää, että pääsisit keskustelemaan tuntemuksistasi ammattiauttajan kanssa. Sinun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä tapahtuneesta, eikä tuntemuksistasi. Päätöksesi ei tee sinusta yhtään huonompaa ihmistä, etkä ole yksin asian kanssa ♡

Vierailija
2/6 |
30.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei!

On olemassa tukitoimintaa abortin tehneille ja sitä jälkikäteen pohtiville. ITU-toiminta on toiminnan nimi. Googlaamalla löytää tarkempia tietoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
30.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ituprojekti

Vierailija
4/6 |
30.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse ölen miehen painostuksesra tehnyt abortin ja kärsin siitä edelleen. Otin joskus yhteyttä itu-projektiin ja koun, että minua vain syyllistettiin. Itu-projektin perimmäinen tarkoitus on aborttien vähentäminen.

Vetäjä oli itse joskus tehnyt abortin, eikä itsekään pystynyt hyväksymään sitä. EI tuntunut mukavalta, että hän kumoi kaikki perustelut terveydellisistä syistä ('lääkärit ovat väärässä, eivätkä ymmärrä mitään'), kumoi ksiken, kun sanoin ymmärtäväni myös miehen näkemyksen ('ihan kummallinen mies'). Kun kysyin miten tästö selviää, oli vastaus, että vuosia joudut vielä tästä henkisesti kärsimään.

Olin oikeasti niin tyrmistynyt, että ajattenin tehdä virallisen valituksen, koska projekti saa yhteiskunnan tukea.

Kiitos, osaan kyllä ihan itsekin syyllistää itseni.

Vierailija
5/6 |
30.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Abortista selviämiseen on tehty hyvä kirja. Löytyy varmasti googlella. Suosittelen.

Vierailija
6/6 |
30.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä suotta pilaa elämääsi tuolla asialla. Vaikka olisit antanut raskauden jatkua, et voi mistään tietää olisiko se jatkunut lapsen saantiin! raskauden matkalla voi sattua vaikka mitä. Eikö näin?

Minä "jouduin" abortoimaan mitä tyhmimmästä ja turhimmasta syystä, oltiin miehen kaa toivottu vauvaa pitkään, jostain vitun syystä satuimme kummatkin pettämään samoja aikoja, no mä tulin raskaaksi, eihän sitä tiennyt kumman se oli. Pettäminen oli herätys meidän suhteessa.

Lääkäri sanoi mulle hyvin, tämä on vain kasa soluja, koko ajan maailmassa tapahtuu oikeasti niin paljon pahempaa. Eikö tämä lohduta sinua?

Minä sairaalassa 10 viikkoinen sikiö kädessäni pyysin luojalta anteeksi ja kaduin tekoani. Miehen kanssa saatu kolme ihanaa lasta ja ollaan ja etenkin osataan olla miehen kaa onnellisempia kuin koskaan kun saimme tälläisen opetuksen. Ja JUURI NÄITÄ maailman ihanimpia lapsia ei olisi jos en olisi tehnyt aborttia. Tämä on vain elämää.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan yhdeksän