Perheen ainoat lapset

Oikeasti, onko se tuollaista? Ei meillä ainakaan. Nyt meille on kyllä kolmas lapsi tulossa, mutta ei sitä missään välissä kovasti kyselty. Se on yksityisasia. Ja jos joku joskus jotain sanoi, niin en tosiaan ottanut sitä vakavasti tai itseeni, senkun kyselee, jos kyselee. Ei sitä nyt tosiaan tarvi alkaa syitä selittämään.

Olen varmaan outo itsekin ja tutut myös, mutta ei ole ikinä kukaan kysellyt mitään eikä tarjonnut mielipiteitä. Paitsi siis anoppi. Mut muuten ei kukaan, ei ikinä eikä mistään noista mainitsemistasi asioista.

No ei oikeastaan kyllästytä. Jos joku on kysellyt milloin hankimme toisen, olen sanonut että tämä jää ainoaksi, riskit että kuollaan molemmat raskauden aikana on liian suuri. Eipä siinä ole kukaan sen jälkeen jäänyt jankkaamaan, mennyt perille. Aika harva oikeastaan on edes kysynyt. Ainoalapsisuuden piikkiin aika harvoin on kukaan laittanut mitään, ja jos on, niin olen pohtinut että jotkut asiat voivat toki siitä johtuakin. Toisaalta olen tuonut myös esille, jos joku väittää ainokaisia itsekkäämmiksi tai sosiaalisesti taidottamammiksi, että tutkimusten mukaan näin ei ole, vaan päinvastoin. Toki se ainokainenkin pitää silloin osata kasvattaa oikein. Vaikka perheessä olisi 10 lasta, ei se tarkoita, että vanhempi kehittyisi yhtään sen  taitavammaksi kasvattajaksi lapsiluvun ja kokemuksen kertyessä tai lapset sen taitavammiksi tai tasapainoisemmiksi. Ihan samalla tavalla voi asiat joko sujua tai mennä pieleen oli lapsi mikä lukumäärä tahansa. Minua ei siis kyllästytä puuttuminen, harva haluaa olla epäystävällinen kysymyksillään. Ajattelen, että uteliaisuus on perusinhimillinen piirre. Tosin itse en kyllä tuollaisia mene kysymään, koska mistä sitä tietää onko jollekin esim. sekundaarinen lapsettomuus arka asia. Ajattelen, että kaikki ei ehkä ole yhtä ajattelevaisia tai ymmärtäväisiä. 

Meillä yksi, kukaan ei ole koskaan kommentoinut mitään tuollaista.

Meillä kesti 3v naimisiin menosta ennen kuin saimme lapsia. Kukaan ei tänä aikana kysynyt, että koskas niitä tehdään. Ei myöskään sitten myöhemmin lasten välissä. Ehkä muutama puolihöppänä vanhus taisi sanoa, että näitä varmaan tulee lisää, kun on niin söpö lapsi, mutta ei mitään, mikä olisi harmittanut. Joku työkaveri saattoi kysäistä viitaten siihen, olenko palaamassa töihin vai jatkuuko hoitovapaa uudella äitiyslomalla, mutta eihän siihen tarvi mitään varsinaista vastata. En mä ymmärrä, että miksi pitäisi kokea olevansa tilivelvollinen asiasta, josta ei ole ja kun eihän sitä edes itsekään voisi tietää saako niitä lapsia lisää, vaikka haluaisikin.

Riippuu ihan lasten luonteista ja kaikesta muustakin että millaisia heistä tulee. Tunnen kaksi ihmistä (kaveri ja tuttu), joista kummallakaan ei siis sisaruksia. Emotionaalisesti hiukan kylmiä ja eivät ymmärrä sitä, että miksi vaikka 16 -vuotiaan Maijan pitää laittaa 7 -vuotiaalle Keijolle ruokaa koulun jälkeen, kun isä ja äiti ovat töissä.
Hyvä puoli, että ovat oppineet jollain tavalla nopeammin itsenäisiksi :) tää tuttu on kuitenkin sellainen "minäminä, syyt toisten niskoille" -ihminen.
Riippuu myös vanhemmista aika pitkälti. Tän mun kaverin äiti (varsinkin) on sellanen ihminen, jolla ura menee lapsen edelle, ja lapsesta halutaan kasvattaa täydellinen.. mutta kun ei se aina mene niin. Kaveri on kyllä erittäin fiksu mielestäni, viisaampi kuin äitinsä :D! Ei voi tosiaankaan sanoa, että tuleeko siitä ainoasta lapsesta fiksu tai "vajaa"

Ylös

Tiedätkö mitä. Minusta on alkanut tuntua että yksilapsisuutta ja sen etuja pitäisi enemmänkin rummuttaa. Näiden jälleen niin traagisten tapahtumien valossa monikin voisi miettiä onko rahkeita tehdä niitä lapsia enempää. Tai että miksi niitä pitää olla niin paljon? Ja että yhden lapsen kanssa voi olla tosi kivaa! Kaikki vaikeudet käydään läpi vain kerran, välit lapseen ovat superläheiset, hän saa kaiken huomion ja tuen ja voi kukoistaa juuri niin paljon kuin on potentiaalia. Perhe voi yhdessä tehdä mitä vaan, harrastaa, reissata, rahat riittää eikä ole stressiä.

Ihan oikeasti, miksi Suomessa on niin tavallista tehdä monta lasta ja pienellä ikäerolla, että "niistä on seuraa toisilleen". Niin, tappeluseuraa. Itsehän olen kolmen lapsen äitinä paraskin sanomaan, mutta väittäisin että olemme punninneet resurssimme tarkkaan ja ainakin tähän asti pärjänneet hyvin. Mutta en voi kieltää ettenkö olisi joskus ajatellut mitä kaikkea voisimme jo tehdä jos meillä olisi vain tuo esikoinen.