Ahdistavat miehen vanhemmat

Hyvää keskiviikkoaamua kaikille!

Tarvitsisin pientä tsemppiä ja vertaistukea tilanteeseeni. Onko teillä muilla semmoisia miehen vanhempia joiden kanssa ei yksinkertaisesti löydy yhteistä säveltä? Meillä (tai siis lähinnä minulla) on tilanne jossa en miehen vanhempien kanssa voi oikein mistään jutella, koska kaikki arvostellaan pitkin kyliä jälkeenpäin. Miehen äiti on kova Rouva arvostelemaan tekemisiä/sanomisia niin arkielämästä kuin lapsenkasvatuksestakin. Asioiden ei tarvitse olla kovin kummoisia, mutta anoppi tahtoo suurennella asioita ja tehdä niistä "kauhujuttuja." Samalla tavalla arvostelun kohteena ovat mieheni veljet perheineen. Eli siis emme ole yksin asian kanssa; toisinsanoen tasapuolista kohtelua jokaiselle. Lisäksi anoppi on hyvin suorasanainen, eli piikittelee ja nälvii sen minkä ehtii, tämä loukkaa minua valtavasti. Anopilla tuntuu olevan jokin ongelma miestensä kumppaneiden kanssa, kukaan ei ole tarpeeksi hyvä, koska kukaan ei pyöri hänen pillinsä mukaan. Hän myös puhuu toista ja tekee toista. Valehtelee, sekä kieltää sanoneensa asioita vaikka itse olen selvällä suomen kielellä hänen kuullut asioista mainitsevan. HUH! Aiempi anoppini oli hyvin erilainen, hänen kanssaan tulin hienosti juttuun, soiteltiin ja soitellaan edelleen kuulumisia. Ikinä ei tarvinnut mistään asiasta riitaa vääntää, ja asioista saatiin hyvällä mielellä olla erimieltä. Eli olen aivan uudessa tilanteessa ja normaalisti ihmisten kanssa hyvin juttuun tulevana tämä on pöyristyttävää. Nyt tilanteemme on mennyt vielä pahemmaksi kun saimme esikoisemme. Anopilla tuntuu olevan "paras mummo" -kisa käynnissä, kumpi on parempi mummo minun äitini vai miehen äiti. Miehen äidille ei ole kuulemma annettu mahdollisuutta olla mummoa niinkuin hän haluaa. Tähän väliin mainittakoon ettei häntä ole ikinä kielletty lasta näkemästä saati pitämästä yhteyttä meihin. Miehen isän kanssa emme tule juttuun ollenkaan, olemme aivan eri planeetoilta. Kuitenkin kaiken tämän keskellä mieheni tukee minua täysin, eli sen puolesta en koe olevan ongelmaa. Mieheni seisoo minun rinnallani ja tukee minua päätöksissäni. Mitä tilanteessa voisi tehdä? Itse olen päätynyt siihen tulokseen että mies pitäköön vanhempiinsa niin paljon yhteyttä kuin haluaa, minun ei tarvitse. Jonkun mielestä tämä voi olla lapsellista käytöstä, mutta itse koen omalla kohdallani sen parhaimpana ratkaisuna, miksi ihmeessä tietentahtoen hakkaisin päätäni seinään ja hankkisin pahaa mieltä olemalla ihmisen kanssa tekemisissä joka ei muuta tee kuin ahdista minun oloani? Lasta saa nähdä ja olla tekemisissä sen minkä haluaa. Mutta en pidä siitä että meidän kotiimme tulevat koska olemme jatkuvana arvostelun kohteena. Oletteko te muut vastaavanlaisessa tilanteessa olevat antaneet vanhemmille "porttikiellon?" Tai miten te olette ratkaisseet tilanteen? Miten ratkaisut ovat vaikuttaneet teidän perhe-elämään? Mainitaan vielä että puhumalla on yritetty, ei onnistu.  Kiitos tuhannesti vastauksistanne jo etukäteen!