Toiset omistavat kotiasi

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 11:02"]

Meidän talomme on rakennettu 1800-luvun lopulla. Näiden seinien sisällä on käyty keskusteluja niin suuriruhtinaskunnan venäläistämisestä kuin suurlakostakin. On juhlittu Suomen itsenäisyysjulistusta ja kauhisteltu tsaariperheen teloitusta. Suojauduttu sisällissodan luotisateilta ja valittu ensimmäistä kansanedustajaa uuteen eduskuntaan. On pelätty venäläisten pommikoneita ja hoidettu sodassa haavoittuneita miehiä. Täällä on synnytty ja kuoltu.

Mielestäni tämä on pikemminkin kiehtovaa kuin ahdistavaa.

[/quote]

Sama meillä, tosin talo lähes 100 vuotta vanhempi. Täällä on vihattu ryssiä isovihan jälkeen, kiivailtu suomalaisuuden puolesta 1900-luvun alussa, juhlittu suvun ensimmäistä naisylioppilasta 1800-luvun lopussa, majoitettu evakkoja, hoidettu taloutta Marttojen ohjeiden mukaan, juhlittu häitä ja hautajaisia. Koko vintti on täynnä muiden muistoja, joista minäkään en osaa päästää irti (puhelin 1900-luvun alkupuolelta tai postisäkki 1950-luvulta alkavat olla arvokkaita).

Minusta on ihana tietää, että näiden seinien sisällä on kestetty pulavuodet ja eletty 1980-luvun taloudellinen huuma. Tein mitä tahansa, tapahtui mitä tahansa, nämä seinät eivät enää hätkähdä mitään.

Meillä on vanha maalaistalo ja joka vuosi pihaan saapuu toivioretkeläisiä, jotka itse tai joiden vanhemmat/isovanhemmat ovat asuneet talossa. Harmillisesti tiedän talon historian, joten voin vakuuttaa, että näin ei ole. He ovat asuneet jossain pihapiirin rakennuksista: väentuvassa, pikkutuvassa tai muonamiesten talossa, eivät itse päärakennuksessa. Tänne he kuitenkin pyrkivät muistelemaan lapsuuttaan tai isoäidin kertomuksia.

En päästä heitä edes kuistille, koska tämä on meidän kotimme eikä tänne ole asiaa sellaisilla ihmisillä, jotka silkkaa uteliaisuuttaan haluavat nähdä, millainen on isoäidin kehuma ruokasalin kaakeliuuni.

Minä asun uudessa talossa. Ja niin on hyvä. Ei tarvitse haistella toisten vanhoja hajuja!

Miten kehtaisin mennä käymään lapsuudenkodissani? Se on koti, josta minulla on ensimmäisiä, tosi rakkaita muistoja. Olin 5-vuotias, kun muutimme sieltä pois. Kun käyn ensitisessä kotikaupungissa, kävelen aina sen talon ohi ja haaveilen pääseväni joskus käymään siinä asunnossa. Miten edetä? Mennä soittamaan ovikelloa... se tuntuisi liian tungettelevaiselta.

Kun muutimme tähän, tuntui aluksi monta viikkoa että olemme jossain "kyläilemässä". Jonkun toisen valitsemat tapetit, seinämaalit, kaapistot, pihan istutukset, kaikki... Nyt olemme asuneet tässä jo 8 vuotta, pidempään kuin ensimmäiuset asukkaat. Tuntuu toki jo omalta vaikka emme ole juuri muutostöitä tehneet. Mutta jos se ensimmäinen perhe muuttaisi yhtäkkiä takaisin, miltä tämä mahtaisi heistä tuntua? Tutulta vai vieraalta?

En nyt jaksa lukea linkkiä, sori, mutta mä olen aina rakastanut tuota ajatusta asuntojen historiasta! Ja siksi tykkään vanhoista taloista, joissa on henkeä ja sielua. Niiden seinät on nähny ihmispolvien syntymiä ja kuolemia ja miten paljon kaikkea hienoa niissä on eletty. Jokaisesta vuosikymmenestä, sadasta, sukupolvesta jää jotain siihen taloon, jokin merkki ja muisto. Vitsi ajatelkaa miten hienoa!

Se, että toisilla on muistoja minun kodistani, ei tarkoita, että he omistaisivat siitä mitään osaa. He omistavat omat muistonsa, eivätkä ne ole milään lailla minulta pois, kun eivät ole koskaan minun olleetkaan.

Tuo nelosen kyläilyfiilis on kuitenkin tuttu ilmiö. Sen takia me olemme aina päätyneet tekemään jotain pientä pintaremonttia asunnon hankkiessamme - sen jälkeen paikka tuntuu enemmän "omalta".

Paikkakunnallamme on yksi vanhempi talo. Siinä on asunut monia perheitä ja joka kerta, kun talo on laitettu myyntiin viimeisten 40 vuoden aikana, syynä on ollut avioero. Myös naapurien kanssa jokaiset talon asukkaat ovat ennemmin tai myöhemmin riitaantuneet. Vähän kummalta tuntuu! Miehen kanssa olemme alkaneet melkein uskoa, että se johtuu siitä talosta.

Olisi hyvä idea 50-vuotislahjakseni, että minut vietäisiin käymään kaikkiin niihin asuntoihin, joissa olen asunut ensimmäiset 15 vuottani (5 kpl), se olis ihan mieletön kokemus! En parempaa lahjaa voisi kuvitella :)

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 09:13"]

Miten kehtaisin mennä käymään lapsuudenkodissani? Se on koti, josta minulla on ensimmäisiä, tosi rakkaita muistoja. Olin 5-vuotias, kun muutimme sieltä pois. Kun käyn ensitisessä kotikaupungissa, kävelen aina sen talon ohi ja haaveilen pääseväni joskus käymään siinä asunnossa. Miten edetä? Mennä soittamaan ovikelloa... se tuntuisi liian tungettelevaiselta.

[/quote]

Odotat että se tulee myyntiin ja sitten menet esittelyyn.

Me ostettiin talo vanhalta pariskunnalta, joka oli sen aikoinaan perheenperustamisvaiheessa rakentanut. Se ei sinänsä ostopäätöstä ratkaissut, mutta jotenkin mukava ajatus, että talo on nähnyt ilmeisesti kohtuullisen onnellisen elämänkaaren (sen lisäksi, että taloa oli tehty ja pidetty itselle, eikä kahden vuoden vähän sinnepäin-pintaremontoinnin jälkeen maksimivoitolla eteenpäin kaupattavaksi). Jospa meilläkin sujuisi siinä yhtä hyvin.

Milläköhän summalla ja minkälaiselle tyypille meni kaupaksi Ulvilassa Tähtisentie 54:ssä sijaitseva perheasunto?

Toiset ovat eläneet täällä meitä ennen, toiset elävät täällä meidän jälkeemme. Miksi on niin pelottavaa olla osa pitkää ketjua?

Meidän talomme on rakennettu 1800-luvun lopulla. Näiden seinien sisällä on käyty keskusteluja niin suuriruhtinaskunnan venäläistämisestä kuin suurlakostakin. On juhlittu Suomen itsenäisyysjulistusta ja kauhisteltu tsaariperheen teloitusta. Suojauduttu sisällissodan luotisateilta ja valittu ensimmäistä kansanedustajaa uuteen eduskuntaan. On pelätty venäläisten pommikoneita ja hoidettu sodassa haavoittuneita miehiä. Täällä on synnytty ja kuoltu.

Mielestäni tämä on pikemminkin kiehtovaa kuin ahdistavaa.

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 11:02"]

Meidän talomme on rakennettu 1800-luvun lopulla. Näiden seinien sisällä on käyty keskusteluja niin suuriruhtinaskunnan venäläistämisestä kuin suurlakostakin. On juhlittu Suomen itsenäisyysjulistusta ja kauhisteltu tsaariperheen teloitusta. Suojauduttu sisällissodan luotisateilta ja valittu ensimmäistä kansanedustajaa uuteen eduskuntaan. On pelätty venäläisten pommikoneita ja hoidettu sodassa haavoittuneita miehiä. Täällä on synnytty ja kuoltu.

Mielestäni tämä on pikemminkin kiehtovaa kuin ahdistavaa.

[/quote]

Aivan ihanaa, tuo on juuri parasta!!

Tässä talossa vietettiin harjannostajaisia vuonna 1902. Näiden seinien sisällä on pelätty sortoa, kapinaa ja sotaa. On iloittu ja rakastettu, menetetty monta neitsyyttä, otettu ensimmäisiä ja viimeisiä askelia. Kaikki tämä herättää ajatuksia ja kiehtoo minua yhä uudestaan.

Tämän asunnon edellinen asukas oli haikeana kun tulin katsomaan tätä asuntoa. Hän kertoi lapsistaan (jotka olivat minua vanhempia). Eletystä elämästä, siveli ovenkarmeja ja ikäänkuin hyvästeli 40 vuotta vanhaa kotiaan. 

Kun olimme perheineni asuneet tässä asunnossa pari vuotta ovikello soi. 5kymppinen mies oli oven takana ja kertoi että hän oli asunut tässä lapsena. Kutsuin hänet sisään. Hän puolestaan kertoi omasta elämästään ja lapsuudestaan. Kerroin hänelle perheestä joka oli asunut meitä ennen tässä. 

Minusta on ihanaa kun tiedän tämän asunnon historiasta. Tämä on ollut monen ihmisen rakas koti ennen minua :)

Minusta se on hienoa että talolla on historiaa, että se on antanut niin monelle sukupolvelle suojan. Sen seinät ja muuta rakenteet kertoo omaa tarinaa.