Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen kylmä ja tunteeton ihminen
29.10.2014 |
En taida omata edes empatiakykyä. Ystäväni on viimeaikoina ollut masentunut ja puhunut päiviensä päättämisestä. Olen yrittänyt tukea ja sanoa välittäväni, mutta todellisuudessa minua ei kiinnosta kuoleeko hän vai ei. En osaa surra tai ajatella miten kurjaa se olisi, jos hän kuolisi.
Ei ole edes ensimmäinen läheinen, joka kuolisi. En ole koskaan itkenyt tai surrut ihmisten kuolemaa. Ero ja välirikko ovat olleet henkisesti vaikeita kestää, mutta kuolema. Se on jotenkin niin lopullinen. Kun joku kuolee. Hän ei hylkää minua vaan koko maailman. Olisin toivonut, että eron tullessa Ex kuolee ennemmin, kun jatka elämää jonkun muun kanssa tai muutenkaan.
Mistähän tällainen kylmyys voi johtua?
Kommentit (12)
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 01:43"]Jotenkin tuohon on vaikea ottaa kantaa. Tiedätkö muutenkin olevasi empatiakyvytön, vai liittyykö se tähän kuolemisasiaan? Missä muussa sen huomaa? Onko siinä kysymys jostain rationalisoimisesta kenties?
Jotenkin sitä ajattelisi, että jos oikeasti olisit kylmä ja tunteeton, erotkin olisivat aika yhdentekeviä. Tai siis ehkä niissä olisi suuttunut hylkääjälle loukkauksesta, mutta muuten ei olisi niin väliä?
Olitko siis mustasukkainen exälle/exästä, vai onko vain helpompaa myöntää tappionsa ehdottoman ylivoimaiselle vastustajalle, jolla on vielä viikatekin?
[/quote] mä luulen, että kyse on vain kuolemasta. Koska otan kyllä ihmissuhdeongelmat vakavasti ja kuitenkin tarvitsen ihmisiä. Mutta jotenkin vaan se kuolema on mun mielestä vaan luonnollista. En koe kuolemaa hyökkäyksenä itseäni vastaan, vaikka läheinen olisikin tappanut itsensä. Toki en ole menettänyt ketään niin läheistä. Esim puolisoa, lasta, omaa äitiä. Mutta toisaalta. Olen ollut sairaalassa lapsen vierellä jännittämässä. Äitini on sairastanut syövän ja mies saanut sairaskohtauksen. Olen myös elvyttänyt vauvaani. Eikä mikään näistä tilanteista ole saanut minua paniikkiin tai surulliseksi.
Mutta avioero oli elämäni vaikein päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja se miten toivoisin ihmisten katoavan elämästäni on kuolema. Minun henkilökohtainen hylkääminen on paljon pahempi asia
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 03:03"]Sinun kaltaisiasi varten on varattu paikka helvetin alimmilta kerroksilta. Joten mieti asennettasi?
[/quote] kysehän ei ole asenteesta. Vaan siitä mitä tunnen.
Kuulostaa enemmänkin välttelyltä kuin tunteettomuudelta ja empatiakyvyttömyydeltä. Nou hätä
Kyllä mä uskon, ettet joudu helvettiin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 04:29"]
Kuulostaa enemmänkin välttelyltä kuin tunteettomuudelta ja empatiakyvyttömyydeltä. Nou hätä
[/quote]
Tämä. Tosin ihminen joka ei tunne empatiaa (=osaa myötäelää toisten tunteita) voi silti tuntea sympatiaa (=osaa kuvitella miltä toisesta tuntuu).
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 05:05"]
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 04:29"]
Kuulostaa enemmänkin välttelyltä kuin tunteettomuudelta ja empatiakyvyttömyydeltä. Nou hätä
[/quote]
Tämä. Tosin ihminen joka ei tunne empatiaa (=osaa myötäelää toisten tunteita) voi silti tuntea sympatiaa (=osaa kuvitella miltä toisesta tuntuu).
[/quote]
Juuri niin. Myötätuntoa voi opetella, ja se on tunteista tärkeimpiä. Voisit vilkaista mitä esim. Dalai-lama on aiheesta kirjoittanut. Viisasta tekstiä, josta kaikki voivat saada paljon irti, uskonnoista ja filosofioista riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanan lähimmäisenrakkaita ja empatiakykyisiä nuo uskovaiset...
Aivan varmasti tulet suremaan, kun joku lähiomainen kuolee. Sitä ei voi tietää ennen kuin sen itse käy läpi. En minäkään osaa surra kaikkien, edes hyvien tuttavien kuolemantapauksia. Tuntuu tietysti ikävältä, ja käy sääliksi omaisia, mutta surua se ei ole. On hyväkin asia, ettei ole ylitunteellisen. Minä en kuulu 'herkkiin ja sielukkaisiin' ihmisiin, vaan niihin, jotka osaavat heti toimia kun sattuu jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ehkä vähän samanlainen... en reagoi voimakkailla tunteilla mihinkään, ulkoisesti viilipytty.
Läheistenkään (äiti, isä) sairastamienkaan ei saanut mitään tunneryöppyä aikaan, enempi sellaisen asiallisen "aha, ja miten sitä hoidetaan" -tyyppisen suhtutumisen.
Ehdin jo ihmetellä sitä kuuluisaa äidinrakkauttakin, kunnes hukkasin 3-vuotiaani hetkeksi näkyvistä... jo löytyi tunteita, lähinnä pakokauhua :)
Eerikan tapaus väänsi vatsasta, hyvä etten oksentanut.
Eli taitaa itsellä olla niin, että tilanteet joihin on jotenkin osannut varautua, eivät aiheuta tunneryöppyjä... odottamattomat tapahtumat sitten pistää ne tunteetkin päälle.
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 07:31"]
Aivan varmasti tulet suremaan, kun joku lähiomainen kuolee. Sitä ei voi tietää ennen kuin sen itse käy läpi. En minäkään osaa surra kaikkien, edes hyvien tuttavien kuolemantapauksia. Tuntuu tietysti ikävältä, ja käy sääliksi omaisia, mutta surua se ei ole. On hyväkin asia, ettei ole ylitunteellisen. Minä en kuulu 'herkkiin ja sielukkaisiin' ihmisiin, vaan niihin, jotka osaavat heti toimia kun sattuu jotakin.
[/quote]
Aa. Minä olen taas herkkä ja sielukas ihminen, joka osaa heti toimia kun sattuu jotakin. Tämä jälkimmäinen ominaisuus on tullut testattua useasti, ikävä kyllä. Piirteet eivät ole toisensa poissulkevia.
Alue: Aihe vapaa
Jotenkin tuohon on vaikea ottaa kantaa. Tiedätkö muutenkin olevasi empatiakyvytön, vai liittyykö se tähän kuolemisasiaan? Missä muussa sen huomaa? Onko siinä kysymys jostain rationalisoimisesta kenties?
Jotenkin sitä ajattelisi, että jos oikeasti olisit kylmä ja tunteeton, erotkin olisivat aika yhdentekeviä. Tai siis ehkä niissä olisi suuttunut hylkääjälle loukkauksesta, mutta muuten ei olisi niin väliä?
Olitko siis mustasukkainen exälle/exästä, vai onko vain helpompaa myöntää tappionsa ehdottoman ylivoimaiselle vastustajalle, jolla on vielä viikatekin?