Kutri-Katrin löpinät Rautavaaran tapauksesta, mitä ajatuksia herättää?

Vierailija

28.10.2014 | 17:56

"LUE TÄMÄ ENNEN KUIN TUOMITSET LAPSENSA TAPPANEEN ÄIDIN

Yleensä en kirjoittele tunnekuohun vallassa, koska silloin ajatteluni taso on laskenut.

Tänään teen poikkeuksen.

Juuri nyt minua itkettää, vituttaa ja tekee mieli ravistella kaikkia niitä, jotka paheksuvat pienten lasten äitiä, joka on niin sekaisin, että ajaa autolla päin bussia ja tappaa itsensä lisäksi kolme pientä lastaan.

Kahden pienen lapsen äitinä, joka on välillä ollut niin umpiväsynyt, että on kaupassa tuntenut hyllyjen kaatuvan kirjaimellisesti päälle, voin kuvitella miltä tästä äidistä on tuntunut.

Pystyn samaistumaan hänen tuntemuksiinsa äitinä, joka on maannut yön pimeydessä ajatellen, että haluaa tappaa itsensä, koska ei jaksa herätä taas puolen tunnin päästä rauhoittamaan lasta. Lasta, joka on hänelle rakkain ihminen maailmassa, mutta jonka takia hän on nukkunut useamman kuukauden ajan kaikki yöt 30-90 minuutin pätkissä.

Tiedän miltä tuntuu menettää hermonsa totaalisesti alle kymmenessä sekunnissa kun lapsi kaataa maidot ties monettako kertaa samana päivänä. Tiedän miltä tuntuu lannistua kun lapsen toista lapasta ei löydy mistään.

Tiedän miltä tuntuu maata illalla sohvalla ajatellen että lapsille pitäisi laittaa ruokaa samaan aikaan kun koko kroppa tuntuu lyijyltä tehdyltä. Tiedän myös sen, miltä tuntuu olla vainoharhainen ja alkaa epäillä omaa puolisoaan asioista, joita hän ei ole tehnyt.

Se on vitun paskaa, rumaa ja kamalaa. Se on kaikkea muuta mitä odotin äitiydeltä. Se on hävettävää. Se on itkettävää. Se on jotain sellaista, jota en toivo kokevani enää koskaan.

En tietenkään tiedä mitä Rautavaarassa oikeasti tapahtui ennen äidin epätoivoista tekoa -- saati mitä hän oikeasti ajatteli tehdessään viimeisen valintansa.

Tiedän lehtijuttujen perusteella että äidillä oli hoidettavanaan yksi eskari-ikäinen ja kaksi pientä lasta, jotka olivat syntyneet alle kahden vuoden välein. Mies teki keikkatöitä ja oli välillä viikkokaupalla pois kotoa. Äitiä on kuvattu lapsirakkaaksi, mutta sairaalloisen mustasukkaiseksi. Sitä en tiedä oliko hän sitä aina vai vasta lasten synnyttyä.

Tiedän että perheeseen oli jo kertaalleen kutsuttu poliisi, koska äiti oli yrittänyt estää isää lähtemästä työreissulle. Nyt hän oli ajanut kymmeniä kilometrejä bussin perässä pysäyttääkseen sen. Hän oli noussut busiin ja riidellyt miehen kanssa poliisin mukaan lastenhoidosta. Ei pettämisestä vaan lastenhoidosta.

Nainen oli heitetty pois bussista, hän oli ajanut bussin ohi, kääntynyt takaisin ja ajanut kohtalokkain seurauksin päin bussia kolme rakasta lastaan kyydissään.

Jos sinulla on lapsia joita rakastat, mieti miten epätoivoinen ja sekaisin sinun pitäisi olla, että bussia päin ajaminen tuntuu hyvältä ajatukselta.

Jos ajattelet ettet ikinä tekisi sellaista, vaikka olisit kuinka väsynyt ja sekaisin, mieti uudestaan.

Minä en ajatellut ennen lapsia, että voisin kokea niin hirvittävää epätoivoa kuin mitä pahimpina valvomiskausina olen kokenut.

Jopa nyt, kun olen vähän väsynyt herättyäni viime yönä kaksi kertaa siihen, että lapsi puhui unissaan, en pysty enää kunnolla muistamaan miltä tuntui seistä kaupassa ja tuntea hyllyjen kaatuvan päälle.

Ja silti tiedän, että minä olen joskus ollut tilassa, josta ei ollut enää kauhean paljon matkaa siihen, että pikaistuksissani olisin tehnyt jotain tyhmää ja peruuttamatonta.

Se pelottaa, hävettää ja surettaa minua, mutta haluan sanoa tämän ääneen, koska pelkään, että jos äiti leimataan nyt "hulluksi mustasukkaiseksi akaksi, joka pimahti", suljemme silmämme kaikilta niiltä uupuneilta, masentuneilta ja epätoivoisilta äideiltä, jotka tarvitsevat apuamme.

Minä olin onnekas. Minulla on puoliso, äiti, sisaruksia ja ystäviä, jotka tajusivat että olin kovilla ja olivat tukenani. Minä ymmärsin että mieleeni nousseet hullut ajatukseni kertoivat siitä, että olen aivan järkyttävän väsynyt -- ei siitä, että minun pitäisi toteuttaa kyseiset ajatukset. Minä osasin hyödyntää kirkkaat hetket ja hakea apua lapseni päiväkodista, neuvolasta, varhaisen tuen yksiköstä ja lastenlääkäriltä.

Kolmen kuukauden valvomisen jälkeen pääsimme sairaalaunikouluun, jossa lapsi oppi nukkumaan ja äiti nukuttamaan lastaan. Sinne pääsyä sai odottaa kuukauden ajan. Se oli elämäni pisin kuukausi.

Olisin voinut saada apua vieläkin nopeammin, jos en normaalisti olisi niin hyvin pärjäävä ja jos väsyneenä avun pyytäminen ei tuntuisi niin ylivoimaisen vaikealta.

Koska en ollut ulospäin "hullu mustasukkainen akka" vaan olin usein päivisin hyvällä tuulella ja jaksoin huolehtia lasten perustarpeista, väsymykseni todellinen syvyys ei ollut niin ilmiselvää.

Mikään ei oikeuta Rautavaaran äitiä toimimaan niin kuin hän toimi. Hänen lähipiirinsä syyttely tapahtuneesta on turhaa. Mutta hänen leimaamisensa sairaaksi ihmiseksi ja poikkeustapaukseksi on vaarallista.

Sinunkin lähipiirissäsi voi olla pienten lasten umpiväsynyt äiti, joka on katkeamispisteessä. Se voi olla jopa oma puolisosi tai tyttäresi. Väsynyt äiti voi jättää hakematta apua koska ei jaksa hakea apua -- ei siksi ettei tarvitsisi sitä.

Jos kyseinen nainen on vieläpä tottunut tulemaan hyvin toimeen omin avuin, avun pyytäminen ja vastaanottaminen voi tuntua väsyneenä nöyryyttävältä ja hävettävältä. "Kyllähän jokaisen äidin pitäisi jaksaa hoitaa omat lapsensa."

VÄÄRIN!

Ihmiskunnan historiassa on täysin ennenkuulumatonta, että äidit jäisivät täysin yksin kotiin pienten lastensa kanssa. Muissa kulttuureissa ja muina aikoina äideillä on aina ollut tukena mummoja, vaareja, vanhapiikatätejä, kotiapulaisia ja lapsenpiikoja.

Vaikka lähipiiriisi kuuluva äiti ei ikinä ajautuisi niin synkkään hetkeen, että aidosti uskoisi oman ja lasten elämän lopettamisen olevan ainoa vaihtoehto, hän tarvitsee apuasi.

Monista toisten asioiden puuttuminen tuntuu kiusalliselta. Voi olla että äiti ensialkuun jopa torjuu apua. Se ei tarkoita sitä etteikö hän tarvitsisi sitä.

Kysele lähipiirisi äideiltä miten hyvin he nukkuvat. Jos äiti valittaa valvottavasta lapsesta, hän tarvitsee jo apua. Ehdota että viet hänen lapsensa rataskävelyllä että äiti saa ottaa päiväunet. Tarjoudu käymään kaupassa. Tule pitämään seuraa ja viihdytä vauvaa sen aikaa että äiti pääsee suihkuun rauhassa. Tuo tullessasi runsaat eväät, joista riittää syötävää seuraavaksikin päiväksi.

Jos kyseessä on oma puolisosi, pysähdy, vedä henkeä ja mieti miten paljon voisit vielä itse joustaa.

Voi tuntua vaikealta myöntää että oma puoliso on katkeamispisteessä, etkä ole nähnyt sitä. Jos itse tekee pitkää päivää, voi tehdä mieli viettää vapaa-aika omien harrastusten parissa. Kukapa meistä haluaisi herätä keskellä yötä monta kertaa.

Se että puolisosi pärjää jotenkuten ei tarkoita sitä, että hän voi hyvin. Ja jos hän ei voi hyvin, se heijastuu pian lapsiinkin. SINUN lapsiisi.

Onneksi pikkulapsiaika on oikeasti aika lyhyt. Valitettavasti se on lapsen kehityksen kannalta tärkeintä aikaa. Vastuu lapsen hyvinvoinnista ei voi olla vain äidin harteilla -- se kuuluu jakaa. Ei vain puolisoiden kesken, vaan koko lähipiirin kesken.

Äläkä tuomitse äitejä, jotka eivät saaneet apua ajoissa, vaan tuomitse tilanne, jossa äitien uupumus ja mielenterveysongelmat jäävät huomaamatta ja hoitamatta.

Auta koska voit. Auta koska se on hirvittävän tärkeää."

https://www.facebook.com/www.kutri.net/posts/730478357000592

Jatkoa:

"Luitko kirjoitukseni siitä miksi olisi tärkeää olla sivuuttamatta Rautavaaran traagiset tapahtumat vain sillä että "äiti oli huono ja hullu mustasukkainen sekopää"?

Jatkoitko kauhistelua selittämällä netissä tai kovaan ääneen töissä kuinka "minäkin olen ollut kyllä ihan hirveän väsynyt mutta en ole ikinä edes ajatellut tappaa lastani -- hyi helvetti kaikkia noita kauheita äitejä jotka edes kehtaavat ajatella noin, niiltä pitäisi ottaa lapset pois ennen kuin ne tappavat ne"?

Onneksi olkoon -- nostit juuri niiden äitien kynnystä pyytää apua, joiden mieleen tällainen ajatus sattuu nousemaan kaikkein pimeimpinä hetkinä!

Tiedätkö mikä seuraava ajatuksesi on?

Et tiedä. Jos et tiedä mikä seuraava ajatuksesi on, miten voit estää sitä nousemasta mieleesi?

KUKAAN ÄITI ei halua että hänen mieleensä nousee ajatus "tapan itseni/lapseni". Kukaan äiti ei halua edes ajatella ajatusta "en jaksa, en selviä". Kukaan äiti ei halua ajatella "vihaan lastani" tai edes "vihaan puolisoani".

Mutta joidenkin mieleen saattaa juolahtaa sellainen ajatus hetkellä, jolloin hän on hyvin väsynyt, stressaantunut ja ahdistunut.

Se että juuri hänen mieleensä juolahtaa sellainen ajatus voi johtua hänen neurologiastaan, historiastaan tai kasvatuksestaan. Oikeastaan sillä ei ole edes väliä mistä ajatus kumpuaa. Olennaista on nähdä että se on vain ajatus, joka kertoo syvästä väsymyksestä tai muusta häiriötilasta.

Jos sinun mieleesi ei ikinä juolahda tuhoavia ajatuksia edes kaikkein synkimillä hetkillä, niin ONNEKSI OLKOON! Oikeasti, onneksi olkoon, olet onnekas, koska et joudu kokemaan sellaista pimeyttä, jota kukaan äiti ei toivo itselleen, mutta jonka jotkut äidit joutuvat kokemaan.

Mutta jeesustelu sillä miten "kauheaa että kukaan voi edes ajatella mitään noin hirveää" ei auta niitä, jotka eivät ole yhtä onnekkaita kuin sinä. Se vain pahentaa asiaa.

Haluatko ettei yksikään äiti tai lapsi kuole vain sen takia, että äidin mieleen juolahtaa pimeänä hetkenä tuhoava idea, jonka hän ottaa niin vakavasti että toteuttaa sen?

Lopeta jeesustelu ja aloita auttaminen. Jos epäilet että toinen on väsynyt, tarjoa apuasi. Jos epäilet että hän saa tuhoisia ajatuksia ja saattaa ottaa ne vakavasti, puutu asiaan ja hanki läheiselle apua vaikka väkisin.

Sinä olit onnekas, läheisesi ei. Osoita kiitollisuutesi elämälle auttamalla."

https://www.facebook.com/www.kutri.net/posts/730571606991267

Vastaa

Tapahtumat

Kutri-Katrin löpinät Rautavaaran tapauksesta, mitä ajatuksia herättää?

Kommentit (69)