Lue keskustelun säännöt.
Kutri-Katrin löpinät Rautavaaran tapauksesta, mitä ajatuksia herättää?
28.10.2014 |
"LUE TÄMÄ ENNEN KUIN TUOMITSET LAPSENSA TAPPANEEN ÄIDIN
Yleensä en kirjoittele tunnekuohun vallassa, koska silloin ajatteluni taso on laskenut.
Tänään teen poikkeuksen.
Juuri nyt minua itkettää, vituttaa ja tekee mieli ravistella kaikkia niitä, jotka paheksuvat pienten lasten äitiä, joka on niin sekaisin, että ajaa autolla päin bussia ja tappaa itsensä lisäksi kolme pientä lastaan.
Kahden pienen lapsen äitinä, joka on välillä ollut niin umpiväsynyt, että on kaupassa tuntenut hyllyjen kaatuvan kirjaimellisesti päälle, voin kuvitella miltä tästä äidistä on tuntunut.
Pystyn samaistumaan hänen tuntemuksiinsa äitinä, joka on maannut yön pimeydessä ajatellen, että haluaa tappaa itsensä, koska ei jaksa herätä taas puolen tunnin päästä rauhoittamaan lasta. Lasta, joka on hänelle rakkain ihminen maailmassa, mutta jonka takia hän on nukkunut useamman kuukauden ajan kaikki yöt 30-90 minuutin pätkissä.
Tiedän miltä tuntuu menettää hermonsa totaalisesti alle kymmenessä sekunnissa kun lapsi kaataa maidot ties monettako kertaa samana päivänä. Tiedän miltä tuntuu lannistua kun lapsen toista lapasta ei löydy mistään.
Tiedän miltä tuntuu maata illalla sohvalla ajatellen että lapsille pitäisi laittaa ruokaa samaan aikaan kun koko kroppa tuntuu lyijyltä tehdyltä. Tiedän myös sen, miltä tuntuu olla vainoharhainen ja alkaa epäillä omaa puolisoaan asioista, joita hän ei ole tehnyt.
Se on vitun paskaa, rumaa ja kamalaa. Se on kaikkea muuta mitä odotin äitiydeltä. Se on hävettävää. Se on itkettävää. Se on jotain sellaista, jota en toivo kokevani enää koskaan.
En tietenkään tiedä mitä Rautavaarassa oikeasti tapahtui ennen äidin epätoivoista tekoa -- saati mitä hän oikeasti ajatteli tehdessään viimeisen valintansa.
Tiedän lehtijuttujen perusteella että äidillä oli hoidettavanaan yksi eskari-ikäinen ja kaksi pientä lasta, jotka olivat syntyneet alle kahden vuoden välein. Mies teki keikkatöitä ja oli välillä viikkokaupalla pois kotoa. Äitiä on kuvattu lapsirakkaaksi, mutta sairaalloisen mustasukkaiseksi. Sitä en tiedä oliko hän sitä aina vai vasta lasten synnyttyä.
Tiedän että perheeseen oli jo kertaalleen kutsuttu poliisi, koska äiti oli yrittänyt estää isää lähtemästä työreissulle. Nyt hän oli ajanut kymmeniä kilometrejä bussin perässä pysäyttääkseen sen. Hän oli noussut busiin ja riidellyt miehen kanssa poliisin mukaan lastenhoidosta. Ei pettämisestä vaan lastenhoidosta.
Nainen oli heitetty pois bussista, hän oli ajanut bussin ohi, kääntynyt takaisin ja ajanut kohtalokkain seurauksin päin bussia kolme rakasta lastaan kyydissään.
Jos sinulla on lapsia joita rakastat, mieti miten epätoivoinen ja sekaisin sinun pitäisi olla, että bussia päin ajaminen tuntuu hyvältä ajatukselta.
Jos ajattelet ettet ikinä tekisi sellaista, vaikka olisit kuinka väsynyt ja sekaisin, mieti uudestaan.
Minä en ajatellut ennen lapsia, että voisin kokea niin hirvittävää epätoivoa kuin mitä pahimpina valvomiskausina olen kokenut.
Jopa nyt, kun olen vähän väsynyt herättyäni viime yönä kaksi kertaa siihen, että lapsi puhui unissaan, en pysty enää kunnolla muistamaan miltä tuntui seistä kaupassa ja tuntea hyllyjen kaatuvan päälle.
Ja silti tiedän, että minä olen joskus ollut tilassa, josta ei ollut enää kauhean paljon matkaa siihen, että pikaistuksissani olisin tehnyt jotain tyhmää ja peruuttamatonta.
Se pelottaa, hävettää ja surettaa minua, mutta haluan sanoa tämän ääneen, koska pelkään, että jos äiti leimataan nyt "hulluksi mustasukkaiseksi akaksi, joka pimahti", suljemme silmämme kaikilta niiltä uupuneilta, masentuneilta ja epätoivoisilta äideiltä, jotka tarvitsevat apuamme.
Minä olin onnekas. Minulla on puoliso, äiti, sisaruksia ja ystäviä, jotka tajusivat että olin kovilla ja olivat tukenani. Minä ymmärsin että mieleeni nousseet hullut ajatukseni kertoivat siitä, että olen aivan järkyttävän väsynyt -- ei siitä, että minun pitäisi toteuttaa kyseiset ajatukset. Minä osasin hyödyntää kirkkaat hetket ja hakea apua lapseni päiväkodista, neuvolasta, varhaisen tuen yksiköstä ja lastenlääkäriltä.
Kolmen kuukauden valvomisen jälkeen pääsimme sairaalaunikouluun, jossa lapsi oppi nukkumaan ja äiti nukuttamaan lastaan. Sinne pääsyä sai odottaa kuukauden ajan. Se oli elämäni pisin kuukausi.
Olisin voinut saada apua vieläkin nopeammin, jos en normaalisti olisi niin hyvin pärjäävä ja jos väsyneenä avun pyytäminen ei tuntuisi niin ylivoimaisen vaikealta.
Koska en ollut ulospäin "hullu mustasukkainen akka" vaan olin usein päivisin hyvällä tuulella ja jaksoin huolehtia lasten perustarpeista, väsymykseni todellinen syvyys ei ollut niin ilmiselvää.
Mikään ei oikeuta Rautavaaran äitiä toimimaan niin kuin hän toimi. Hänen lähipiirinsä syyttely tapahtuneesta on turhaa. Mutta hänen leimaamisensa sairaaksi ihmiseksi ja poikkeustapaukseksi on vaarallista.
Sinunkin lähipiirissäsi voi olla pienten lasten umpiväsynyt äiti, joka on katkeamispisteessä. Se voi olla jopa oma puolisosi tai tyttäresi. Väsynyt äiti voi jättää hakematta apua koska ei jaksa hakea apua -- ei siksi ettei tarvitsisi sitä.
Jos kyseinen nainen on vieläpä tottunut tulemaan hyvin toimeen omin avuin, avun pyytäminen ja vastaanottaminen voi tuntua väsyneenä nöyryyttävältä ja hävettävältä. "Kyllähän jokaisen äidin pitäisi jaksaa hoitaa omat lapsensa."
VÄÄRIN!
Ihmiskunnan historiassa on täysin ennenkuulumatonta, että äidit jäisivät täysin yksin kotiin pienten lastensa kanssa. Muissa kulttuureissa ja muina aikoina äideillä on aina ollut tukena mummoja, vaareja, vanhapiikatätejä, kotiapulaisia ja lapsenpiikoja.
Vaikka lähipiiriisi kuuluva äiti ei ikinä ajautuisi niin synkkään hetkeen, että aidosti uskoisi oman ja lasten elämän lopettamisen olevan ainoa vaihtoehto, hän tarvitsee apuasi.
Monista toisten asioiden puuttuminen tuntuu kiusalliselta. Voi olla että äiti ensialkuun jopa torjuu apua. Se ei tarkoita sitä etteikö hän tarvitsisi sitä.
Kysele lähipiirisi äideiltä miten hyvin he nukkuvat. Jos äiti valittaa valvottavasta lapsesta, hän tarvitsee jo apua. Ehdota että viet hänen lapsensa rataskävelyllä että äiti saa ottaa päiväunet. Tarjoudu käymään kaupassa. Tule pitämään seuraa ja viihdytä vauvaa sen aikaa että äiti pääsee suihkuun rauhassa. Tuo tullessasi runsaat eväät, joista riittää syötävää seuraavaksikin päiväksi.
Jos kyseessä on oma puolisosi, pysähdy, vedä henkeä ja mieti miten paljon voisit vielä itse joustaa.
Voi tuntua vaikealta myöntää että oma puoliso on katkeamispisteessä, etkä ole nähnyt sitä. Jos itse tekee pitkää päivää, voi tehdä mieli viettää vapaa-aika omien harrastusten parissa. Kukapa meistä haluaisi herätä keskellä yötä monta kertaa.
Se että puolisosi pärjää jotenkuten ei tarkoita sitä, että hän voi hyvin. Ja jos hän ei voi hyvin, se heijastuu pian lapsiinkin. SINUN lapsiisi.
Onneksi pikkulapsiaika on oikeasti aika lyhyt. Valitettavasti se on lapsen kehityksen kannalta tärkeintä aikaa. Vastuu lapsen hyvinvoinnista ei voi olla vain äidin harteilla -- se kuuluu jakaa. Ei vain puolisoiden kesken, vaan koko lähipiirin kesken.
Äläkä tuomitse äitejä, jotka eivät saaneet apua ajoissa, vaan tuomitse tilanne, jossa äitien uupumus ja mielenterveysongelmat jäävät huomaamatta ja hoitamatta.
Auta koska voit. Auta koska se on hirvittävän tärkeää."
https://www.facebook.com/www.kutri.net/posts/730478357000592
Jatkoa:
"Luitko kirjoitukseni siitä miksi olisi tärkeää olla sivuuttamatta Rautavaaran traagiset tapahtumat vain sillä että "äiti oli huono ja hullu mustasukkainen sekopää"?
Jatkoitko kauhistelua selittämällä netissä tai kovaan ääneen töissä kuinka "minäkin olen ollut kyllä ihan hirveän väsynyt mutta en ole ikinä edes ajatellut tappaa lastani -- hyi helvetti kaikkia noita kauheita äitejä jotka edes kehtaavat ajatella noin, niiltä pitäisi ottaa lapset pois ennen kuin ne tappavat ne"?
Onneksi olkoon -- nostit juuri niiden äitien kynnystä pyytää apua, joiden mieleen tällainen ajatus sattuu nousemaan kaikkein pimeimpinä hetkinä!
Tiedätkö mikä seuraava ajatuksesi on?
Et tiedä. Jos et tiedä mikä seuraava ajatuksesi on, miten voit estää sitä nousemasta mieleesi?
KUKAAN ÄITI ei halua että hänen mieleensä nousee ajatus "tapan itseni/lapseni". Kukaan äiti ei halua edes ajatella ajatusta "en jaksa, en selviä". Kukaan äiti ei halua ajatella "vihaan lastani" tai edes "vihaan puolisoani".
Mutta joidenkin mieleen saattaa juolahtaa sellainen ajatus hetkellä, jolloin hän on hyvin väsynyt, stressaantunut ja ahdistunut.
Se että juuri hänen mieleensä juolahtaa sellainen ajatus voi johtua hänen neurologiastaan, historiastaan tai kasvatuksestaan. Oikeastaan sillä ei ole edes väliä mistä ajatus kumpuaa. Olennaista on nähdä että se on vain ajatus, joka kertoo syvästä väsymyksestä tai muusta häiriötilasta.
Jos sinun mieleesi ei ikinä juolahda tuhoavia ajatuksia edes kaikkein synkimillä hetkillä, niin ONNEKSI OLKOON! Oikeasti, onneksi olkoon, olet onnekas, koska et joudu kokemaan sellaista pimeyttä, jota kukaan äiti ei toivo itselleen, mutta jonka jotkut äidit joutuvat kokemaan.
Mutta jeesustelu sillä miten "kauheaa että kukaan voi edes ajatella mitään noin hirveää" ei auta niitä, jotka eivät ole yhtä onnekkaita kuin sinä. Se vain pahentaa asiaa.
Haluatko ettei yksikään äiti tai lapsi kuole vain sen takia, että äidin mieleen juolahtaa pimeänä hetkenä tuhoava idea, jonka hän ottaa niin vakavasti että toteuttaa sen?
Lopeta jeesustelu ja aloita auttaminen. Jos epäilet että toinen on väsynyt, tarjoa apuasi. Jos epäilet että hän saa tuhoisia ajatuksia ja saattaa ottaa ne vakavasti, puutu asiaan ja hanki läheiselle apua vaikka väkisin.
Sinä olit onnekas, läheisesi ei. Osoita kiitollisuutesi elämälle auttamalla."
https://www.facebook.com/www.kutri.net/posts/730571606991267
Kommentit (69)
Jos auton ratissa olisi ollut isä, ei mitään sympatiaa ja ymmärrystä heruisi yhtikäs mistään. Ei mielestäni tarvitsekaan, mutta minä en suostu ymmärtämään ja ymmärtäjät, oletteko ajatelleet että kohta tulee seuraava tapaus, koska "ymmärtävät miten rankkaa oli". Minä uskon, että äiti uskoi mielessään juuri noin, että isä saisi syyt niskoilleen. Hän halusi tehdä isän elämästä helvettiä. Paskat minä mihinkään muuhun uskon, totaalisesti paha ihminen vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä ketjua kommentoidaan varmaan pian Sanoman muissa medioissa. Helpotetaanko toimittajien työtä ja keksitään otskiot valmiiksi? Miten ois tämmöinen " Nettiraivo räjähti käsiin vauvapalstalla - ei armoa lapsentappajalle!"
Vai onko tuo jo vähän raflaava?
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 20:21"]
Ja tässäkin ketjussa on taas jeesustelijoita, en minäkään sitä ja tätä ja ei mun äitikään vaikka neljää lasta kotona hoiti. Ei riitä oma hyvyys, nyt vedetään ne omat äiditkin esimerkiksi. Vaikka oikeasti ei edes tiedetä mitä se oma äiti on ehkä ajatellut.
Jeesustelkaa nyt vähän lisää. Kuinka monen mummokaan ei ole ikinä varmasti ajatellut mitään pahaa ikinä?
[/quote]
Ajatella voi mitä tahansa.
Ajatuksesta vaan on normaalilla ihmisellä vielä aika pitkä matka joukkomurhaan - tai edes itsemurhaan. Nekin ovat äärimmäisen harvinaisia, joskin toki Suomessa vähän tavallista suositumpia. Mutta silti harvinaisia. Vain nämä murhiin (omaan tai muiden) päätyneetkö kokevat elämässään epämukavia asioita? Muilla - eli murskaavalla enemmistöllä - on elämä kuin ruusuilla tanssimista?
Muistakaapa ihmiset, että jos ulkopuolisena ihmisenä ymmärtää miksi näin on käynyt, se ei ole asian hyväksymistä. Ei tämän naisen puolustelemista eikä myöskään isän syyttelyä. Pitää olla melko kapeakatseinen ihminen, jos ei ymmärrä sitä, että elämä ei ole mustavalkoista ja joskus asiat menee pieleen, tässä tapauksessa pahemman kerran.
Äiti kohteli lapsia materiana, jonka elämästä voi päätää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kirjoitus oli fiksumpi kuin vauva-palstan kaikkien pätijöiden yhteensä. Ylipäätään ihmettelen, miten joku ei tajua noita pointteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 20:41"]
Äiti kohteli lapsia materiana, jonka elämästä voi päätää.
[/quote]
Näin yksinkertainen, ei aikuinen ihminen voi olla
Jos tilanne olisi ollut päinvastoin, tekijänä isä, niin kuka olisi silloin ymmärtänyt. Jos tilanne olisi ollut täsmälleen sama, ja roolit toisin päin. Jos te itse olisitte sen isän paikalla äitinä ja oma miehenne tekisi noin, jos tilanne olisi täsmälleen sama, riittäisikö ymmärrys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 21:03"]
Jos tilanne olisi ollut päinvastoin, tekijänä isä, niin kuka olisi silloin ymmärtänyt. Jos tilanne olisi ollut täsmälleen sama, ja roolit toisin päin. Jos te itse olisitte sen isän paikalla äitinä ja oma miehenne tekisi noin, jos tilanne olisi täsmälleen sama, riittäisikö ymmärrys?
[/quote]
Mietin juuri, että mitä jos jonkun viimeaikaisen miehen tekemän perhesurman jälkeen joukko väsyneitä perheenisiä olisi jollakin miesten suosimalla foorumilla peesaillut toisiaan, että kyllä minä vaan ymmärrän, on minuakin joskus v*tuttanut niin että on tehnyt mieli lahdata koko perhe...
Eikö miehillä ole rohkeutta puhua niistä negatiivisista tunteistaan? Vai ymmärtävätkö he, ettei tappajan tunteiden symppaaminen ole välttämättä se paras tai rakentavin keino estää tragediaa tapahtumasta uudestaan.
Kutri-Katri on draama queen. Just sellasta tyyppiä, joka masentuu kun ei ole itse koko ajan huomion keskipisteenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus olen miettinyt, että millaistahan on elää tuollaisen yliavoimen julkkiksen lapsena. Saa lukea ihan pienestä asti kaikki äitinsä inhorealistiset tunnetilitykset, ja kaikki muutkin ympärillä tietävät, että juu sun äiti se tosiaan oli se joka tilitti joka lehdessä kuinka äitinä oleminen on niin helvetin rankkaa.
Onhan se rohkeaa tuoda esiin äitiyden pimeää puolta, mut toivottavasti nämä tilittäjät myös suojelvat lapsiaan näiltä tunteiltaan. Pienellä lapsella ei ole mahdollisuuksia asettaa asioita mittasuhteisiin eikä ymmärtää mitä äiti oikeasti tarkoittaa. Kun äiti sanoo että äitiys on joskus ihan perseestä, lapsi ymmärtää sen niin, että minun äitinäni oleminen on perseestä, minä olen siis perseestä.
Naisella oli pakko olla joku persoonallisuushäiriö. Kenties narsistinen ja mustasukkainen kontrollifriikki. Tällaisen ihmisen käytöstä ei mielestäni voi millään tavalla selittää uupumisella tai rankalla arjella, vaan mielenterveysongelmilla. Ei kukaan normaali ihminen pysty tuollaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo on perkele kun täällä ei yksikään kykene ajattelemaan asiaa kuin OMASTA näkökulmastaan. Toivottavasti teistä ei kukaan hakeudu hoito-alalle tai muuhun auttajan rooliin. Teillä ei ole alkeellisempiakaan kykyjä eläytyä toisen asemaan. Vain oma näkökulma on ainoa oikea. Kaikki muut ajatukset ovat väärin, virheellisiä ja mahdottomia. Voi hyvä tavaton!
Mä voin hyvin ymmärtää tuota epätoivoisen ja lopullisen teon tehnyttä äitiä.
Kun mulla oli vauva, joka aina vaan valvoi ja valvoi. Kun en saanut ikinä nukuttua. Kun saatton olla 4 tai 5 yötä, kun vaan valvoin ja valvoin. Kun mies teki pitkää päivää. Kun ei ollut kummeja eikä mummeja. Kun olin vain aivan yksin vauvan kanssa. Kävin kerhoissa ja muissa. Hymyilin ja olin. En muista mitään.
Sen muistan, että vavottuani ja lopun uupuneena kaikkeen, se saattoi olla vain se pieni hetki, kun tuntui että nyt naksahtaa. Mitään ulospääsyä ei ole, mä en jaksa, mä en vaan jaksa. Hukun väsymyksen ja uupumuksen mustaan tyhjiöön. Ajatukset vain pyörii yhtä rataa. Pois pois pois. Ulos kaikesta.
Tuona hetkenä. aivan hyvin. Voin oikeastaan luissa ja ytimessä tuntea sen, kun kaahaan autolla bussin ohi. Käännä auton. Pelosta ja tuskasta ja poispääsystä huumassa ajan henkeni edestä ja sydän hakkaa. Ajan bussin eteen.poks.
Minua tämä uutinen ei ihmetytä. Varttihullu. Hulluksi tekee valvominen. Kysykää vaikka miten kidutusta hoidellaan maailmalla. Ja on vuosisatoja hoidettu. Jossain vaiheessa kaikilla naksahtaa.
Mä olisin voinut hyvin tehdä saman. Olen silti ollut aina psyykkisesti terve ja vahva. Voi vaan käydä näinkin. Voi myös ajatella näinkin. Joku voi myös ajatella näinkin. Ja kokea. Miettikää sitä.
Mun mielestä aika pelottavia ovat juuri nämä "minä en koskaan tekisi"-ihmiset. Varmaan tuokin äiti ajatteli vielä viime viikolla, ettei koskaan kykenisi tekemään mitään sellaista. Mutta kenellä tahansa voi tarpeeksi kova paineen alla pimahtaa päässä ja ehkä1643 silloin osaa hakea paremmin apuakin kun myöstää että itselläkin voi käydä niin.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 22:42"]
Mä voin hyvin ymmärtää tuota epätoivoisen ja lopullisen teon tehnyttä äitiä.
Kun mulla oli vauva, joka aina vaan valvoi ja valvoi. Kun en saanut ikinä nukuttua. Kun saatton olla 4 tai 5 yötä, kun vaan valvoin ja valvoin. Kun mies teki pitkää päivää. Kun ei ollut kummeja eikä mummeja. Kun olin vain aivan yksin vauvan kanssa. Kävin kerhoissa ja muissa. Hymyilin ja olin. En muista mitään.
Sen muistan, että vavottuani ja lopun uupuneena kaikkeen, se saattoi olla vain se pieni hetki, kun tuntui että nyt naksahtaa. Mitään ulospääsyä ei ole, mä en jaksa, mä en vaan jaksa. Hukun väsymyksen ja uupumuksen mustaan tyhjiöön. Ajatukset vain pyörii yhtä rataa. Pois pois pois. Ulos kaikesta.
Tuona hetkenä. aivan hyvin. Voin oikeastaan luissa ja ytimessä tuntea sen, kun kaahaan autolla bussin ohi. Käännä auton. Pelosta ja tuskasta ja poispääsystä huumassa ajan henkeni edestä ja sydän hakkaa. Ajan bussin eteen.poks.
Minua tämä uutinen ei ihmetytä. Varttihullu. Hulluksi tekee valvominen. Kysykää vaikka miten kidutusta hoidellaan maailmalla. Ja on vuosisatoja hoidettu. Jossain vaiheessa kaikilla naksahtaa.
Mä olisin voinut hyvin tehdä saman. Olen silti ollut aina psyykkisesti terve ja vahva. Voi vaan käydä näinkin. Voi myös ajatella näinkin. Joku voi myös ajatella näinkin. Ja kokea. Miettikää sitä.
[/quote]
Tässä tekstissäsi sinä puhut itsesti tappamisesta. Et lapsesi tappamisesta. Se on sinun ja tämän toisen äidin ero. On aivan täydellisen eri asia olla niin väsynyt ettei näe mitään ulospääsyä siitä väsymyksestä, haluaa vaan että se väsymys loppuu, KUIN haluta tappaa kolme lastaan. Ensimmäisessä vaihtoehdossa haluaa levätä, toisessa tuhota. Ne ovat kaksi eri asiaa.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 19:40"]Melekosta soopaa.
Geenitestit ennen lisääntymistä. Siinä ratkaisu ongelmaan.
Mun äiti hoiti neljää lasta kotona ja isä oli pitkälti viikot reissussa. Enkä muista sen koskaan edes erityisemmin hermostuneen.
Ei työelämässäkään stressaaviin tehtäviin palkata huonolla paineensietokyvyllä varustettuja ihmisiä. Toiset kestää, toiset ei. Siksi joistain on avaruuslentäjiksi, joistain ei. Joistain on vanhemmiksi, joistain ei.
Ei tää mitään rakettitiedettä ole.
[/quote]
Ehkä sinun isäsi kohteli äitiäsi hyvin ja kunnioitti, arvosti. Kaikki miehet eivät niin tee. Jotkut pettävät tai hakkaavat, arvostelevat ja haukkuvat. Sellaisessa tilanteessa saa olla todella vahva, että jaksaa olla yksin ja huolehtia hyvin pienistä lapsista.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 22:49"]
Mun mielestä aika pelottavia ovat juuri nämä "minä en koskaan tekisi"-ihmiset. Varmaan tuokin äiti ajatteli vielä viime viikolla, ettei koskaan kykenisi tekemään mitään sellaista. Mutta kenellä tahansa voi tarpeeksi kova paineen alla pimahtaa päässä ja ehkä1643 silloin osaa hakea paremmin apuakin kun myöstää että itselläkin voi käydä niin.
[/quote]
Tai sitten voi ikävä kyllä käydä juuri päinvastoin. Kovan paineen alla mieleen tulvivat mediasta tutut tarinat, ja sairas mieli hakee niistä mallin. Eikös Enkeli-Elisa-jutussakin joku tutkija todennut, että aina kun uutisoidaan erityisen näyttävästi jostakin itsemurhasta, itsemurhatilastoissa näkyy piikki.
Niin tärkeää kun ymmärtäminen (tai ymmärtämisen yrittäminen, kukaanhan meistä ei voi väittää ymmärtävänsä) onkin, toivoisin myös vastuullisuutta näihin "kuka tahansa voi tappaa lapsensa" -juttuihin.
Katri. Nämä ovat herkkiä asioita. Käsittääkseni sinä(kään) et tunne tuota äitiä tai hänen läheisiään. Et tiedä, minkä verran häntä on yritetty auttaa.
Sen sijaan yrität mobilisoida kaikki ihmiset auttamaan väsyneitä äitejä, "ettei yksikään äiti tai lapsi kuole..." Ihan kaunis ajatus, mutta juuri tässä tilanteessa jokseenkin tahditon. Sillä tulet epäsuorasti vihjanneeksi, että kyseisen äidin ystävät ja sukulaiset olisivat voineet estää tapahtuneen, jos he olisivat olleet empaattisempia, toimeliaampia tai sinun elämänvalmennuskirjoituksiisi perehtyneitä.
Ehkä olisi parasta vain nostaa kädet pystyyn sen edessä, mitä ei voi ymmärtää. Voimia omaisille.