Katsastin vihdoin Sokoksen Mark & Spencer -osaston
Ensimäiset vaikutelmat myönteisiä, en odottanut oikein mitään. Olen aika muodokas, on vyötärö joo, mutta iso pylly ja E-kupin tissit. Vaatteiden, erityisesti istuvien housujen löytäminen on vaikeaa.
Vakiovaatetangoissa oli housua jos jonkinlaista, siis sellaista perushousua. Eri leikkaukset ja värit olivat omissa tangoissaan, kokoja oli kokoon UK 18 asti. Useimmissa housuissa on vähän elastaania vaikka ovat ns räätälöityjä. Erikseen on jegginssipinot ja erilaisia lift-housujakin on vaikka minkälaista. Itse löysin erinomaiset siistit harmaat toimistoon sopivat perushousut, eikä hintaakaan ollut kuin alle 30 €. Kivoja mekkoja oli, neuletakkeja, samoin juhlavaateosasto oli aika epäsuomalainen ja kohtuuhintainen. Varsinnaista trikoorytkynuorisomuotia ei juuri ollut, mikä oli tosi hyvä juttu.
Alusvaateosastolta odotin jo valmiiksi jotain. Se olikin sitten pettymys. Suurin osa malleista oli enemmän tai vähemmän topattuja ja balconette-mallisia. Kummatkaan eivät sovi mun rinnoille. Yksiä minimizer-liivejä sovitin, mutta liivin reunat oli päällystetty kovalla ja kutittavalla reunanauhalla. Liivit olivat halpoja ja kokoja oli enemmän kuin normitavarataloissa, myös niin että ympärysmitta on tosi pieni vaikka kupit ovat tosi isot. Jostain syystä mulle ei sieltä silti löytynyt mitään.
Kommentit (3)
Materiaalien kanssa kannattaa olla tarkkana, paljon oli akryyliä.
M&S on aika peruskamaa. Ei mitään erityistä, mutta ei varasinaista vikaakaan.
Englantilaiset naiset on isopyllyisiä, ja paljon on isotissisiä.