Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mielenterveys-chatit täynnä. Voisko tänne purkautua ja saada tietoa mitä tehdä?
14.09.2021 |
En vain jaksa jonottaa sinne.
Avun hakeminen on raskasta ja vaivalloista. Enkä edes tiedä mihin helvettiin haen apua kun en osaa selittää tätä.
Tuntuu, että olen sekoamassa, kehoon sattuu, masentaa, ahdistaa ja itkettää.
Perusturvallisuuden tunne on kadonnut ja olen väsynyt omaan olotilaani. Tämä vie energiani enkä jaksaisi enää tapella oman pääni kanssa. Ihan kun joku olisi ottanut pillin, tunkenut sen päähäni ja imenyt ilon ja energian pois. En saa sitä takaisin ja olen vihainen. Tätä jatkunut useita kuukausia, joskus olotila vaihtelee parempaan.
Tuntuu ettei minusta nyt ole mihinkään. Iltaisin suunnittelen vakavissani kaiken päättämistä kunnes nukahdan. Aamulla illan ajatukset tuntuvat oudoilta vaikka henkinen olotilani ei ole parempi mutta rationaalisempi ehkä.
En tiedä millaista apua tarvitsisin mutta kunnossa en ole vaan peloissani ja menettänyt luottamuksen itseeni ja tulevaisuuteen.
Olen ihan sekaisin ja pahinta on kun tuntuu, että elämässään ei voi luottaa itseensä ja siihen, että pärjää kyllä.
Kommentit (18)
Masennusta sulla ainakin on. Mitä pidempään epäröit avun hakemista, niin sitä pahemmaksi olo muuttuu. Vaikein vaihe on aloitteen tekeminen.
Jos sulla on työterveys, niin ota yhteyttä heti tänään sinne.
Jos ei ole, niin ota yhteyttä omalle terveysasemalle.
Jos sulla on rahaa, niin voit toki hakeutua yksityiselle omakustanteisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nainen, 25v. Asun yksin, olen yksinäinen ja en ole töissä. Opiskelen uutta alaa ja sekin ahdistaa. Tuntuu kuin olisin pirstaloitunut enkä tiedä enää lainkaan mitä haluan tai mitä pitäisi tehdä. Voimakas uupumus ja pelko on läsnä.
Eksyksissä ja vihainen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, 25v. Asun yksin, olen yksinäinen ja en ole töissä. Opiskelen uutta alaa ja sekin ahdistaa. Tuntuu kuin olisin pirstaloitunut enkä tiedä enää lainkaan mitä haluan tai mitä pitäisi tehdä. Voimakas uupumus ja pelko on läsnä.
Eksyksissä ja vihainen.
Ap
Koululla on opiskeluterveydenhuolto, sinne pääsee yleensä ilman ajanvarausta!
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, 25v. Asun yksin, olen yksinäinen ja en ole töissä. Opiskelen uutta alaa ja sekin ahdistaa. Tuntuu kuin olisin pirstaloitunut enkä tiedä enää lainkaan mitä haluan tai mitä pitäisi tehdä. Voimakas uupumus ja pelko on läsnä.
Eksyksissä ja vihainen.
Ap
Eli opiskelijana voit ottaa yhteyttä opiskelijaterveydenhuoltoon. Tee se nyt heti, koska muuten se jää tekemättä. Oppilaitoksesi nettisivuilta löytyy varmasti yhteystiedot.
Kukaan tällä foorumilla ei loppujen lopuksi voi juurikaan auttaa, eikä täältä oikeastaan kannatakaan kysyä apua, koska netti on täynnä ilkeitä ihmisiä.
Kaikki kyllä varmasti järjestyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omassa kunnassani on mielenterveys- ja päihdepoliklinikalla hoitajavastaanotto ilman ajanvarausta joka arkipäivä, jonne siis voi vaan kävellä sisään ja ilmoittautua. Kannattaa netistä katsoa onko sinun asuinpaikalla sellaista.
Päivystykseen tai tk:n voi aina mennä, sieltä saa lähetteen mielenterveyspuolelle.
Minulla on kokemusta niin potilaana kuin hoitajana olosta, vastaan mielelläni jos sinulla on lisää kysyttävää.
Voimia.
Kiitos.
Olen yrittänyt vain pärjäillä koska joskus olotila jotenkin helpottaa vaikka yleisesti voin pahoin. Silti on hetkiä kun tuska helpottaa ja se tuntuu jo sellaiselta muutokselta, että en haekaan apua. Päätän, että parantelen itseäni nyt ja menen eteenpäin.
Olen vielä laiskotellut ja päättänyt, etten suorita suurempia mutta siitä huolimatta voin huonosti. Mikään tätä ei vie eteenpäin, mitkään omat yritykseni.
Olen lukenut, kuunnellut kirjallisuutta, käynyt lenkillä, vähentänyt alkoholinkäyttöä, opiskellut, ollut sosiaalisempi, yrittänyt hahmottaa tulevaisuutta ja haaveitani..
Energiaa ei ole. Ei ole sitä sisua eikä voimaa jolla ylläpidän ja yritän pysyä tässä rattaassa mukana. Minä vain koen uppoavani suohon enkä jaksa pidellä kiinni kun omat turvaköydetkin tuntuu mitättömiltä. Tekisi mieli päästää irti ja silti ymmärrän, että saattaisin vain pahentaa asioita.
En siis tiedä millaista apua hakisin ja mihin kuulun. Olen ulkoapäin ihan normaalin oloinen ja osaan keskustella enkä osaa itsekään sanoa mitä tarvitsen jos joku kysyy.
Laitoin kuitenkin hetki sitten viestiä terveydenhoitajalle kun tänään ollut taas erittäin tuskallista ja pelottavaa. Ihan kuin vain sulaisin jonnekin pois ja joskus joudun vain pakottamaan itseni pysymään läsnä. Katoan jonnekin ja vaikea pitää itseään koossa.
Ap
Paljonko saat pisteitä masennustestistä?
Todennäköisesti saisit masennuslääkityksen, mikä voikin piristää sen verran, että pääset taas liikkeelle.
Mahdollisesti saat muutaman keskustelukerran psyk. sairaanhoitajalle, mutta se ei ole riittävästi.
Olisiko koulun kautta jotain opiskelutaitokurssia tarjolla?
Nyyti ry on opiskelijoiden mielenterveyden asialla.
Tsemppiä, ap! Sinä olet hyvä, et muuten olisi päässyt opiskelemaan, ja pärjäät kyllä! Nyt on vain vähän vaikeaa, niin kuin meillä kaikilla joskus. Se, että olet ottanut asian esille, on iso alkuaskel kohti paranemista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen että haet apua nyt. Itsekin sinnittelin aikoinaan yli puoli vuotta huonokuntoisena, kun ajattelin että "kyllä tämä olo nyt ohi menee ja kyllä minä nyt paranen kun välillä on hyviä päiviä". Tämä johti vain tilanteen hitaaseen pahenemiseen ja sitä sotkua olen nyt selvittänyt muutamankin vuoden.
Kannattaa nöyrtyä sen verran että myöntää olevansa sairas ja tarvitsevansa apua. Et ole huonompi ihminen kuin muutkaan avuntarpeen takia: useimmille ihmisille tulee jotain mt-ongelmia elämän aikana. Masennuksessa aivokemia häiriintyy niin etteivät aivot enää osaa tuottaa mielihyvähormooneja: vaiva on siis ihan fyysinen vaikka vaikuttaakin mielenterveyteen. Tähän ongelmaan auttavat lääkkeet hyvinkin nopeasti.
Toivottavasti saat haettua apua, kaikki helpottaa kyllä sitten hiljalleen. Ainoa mitä masennuksesta parantuminen vaatii, on kärsivällisyyttä, sillä asioiden käsittelyssä ja parantuessa voi mennä aikaa...
Tein tänään aamusella pari masennustestiä huvikseni. Jotenkin tämä masennus tuntuu siltä että yritän koko ajan sivuuttaa sen ja käytän defenssejä koko ajan elämässä pitääkseni yllä jonkinlaista järjestystä. En halua katsoa sitä ja toisaalta elän koko ajan siinä. En saa tätä pois itsestäni ja tekisi joskus mieli huutaa joka sitten päätyy oikeastaan tuskaiseen itkuun iltaisin. Tätä tapahtuu aika harvoin koska suurimmaksi osaksi olen kuitenkin aika tunteeton ja ilmeetön vaikka koko ajan kuohuaa. Yritän hallita sitä etten sekoa.
Ne masennustestit tein nyt sillä ajatuksella, että no katotaan nyt mitä sieltäkin tulee.
Niin oliko joku pistemäärä 30-63 vakava masennus ja pisteitä sain 47.
En silti tavallaan halua uskoa tuota vaikka onkin ilmiselvää. Koen kuitenkin itseni vain typeräksi ja laiskaksi, puhun rumasti ja olen hirveän vihainen sisäisessä maailmassani. Toisaalta myös niin väsynyt etten jaksa taistella näitä mörköjäni vastaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tein tänään aamusella pari masennustestiä huvikseni. Jotenkin tämä masennus tuntuu siltä että yritän koko ajan sivuuttaa sen ja käytän defenssejä koko ajan elämässä pitääkseni yllä jonkinlaista järjestystä. En halua katsoa sitä ja toisaalta elän koko ajan siinä. En saa tätä pois itsestäni ja tekisi joskus mieli huutaa joka sitten päätyy oikeastaan tuskaiseen itkuun iltaisin. Tätä tapahtuu aika harvoin koska suurimmaksi osaksi olen kuitenkin aika tunteeton ja ilmeetön vaikka koko ajan kuohuaa. Yritän hallita sitä etten sekoa.
Ne masennustestit tein nyt sillä ajatuksella, että no katotaan nyt mitä sieltäkin tulee.
Niin oliko joku pistemäärä 30-63 vakava masennus ja pisteitä sain 47.
En silti tavallaan halua uskoa tuota vaikka onkin ilmiselvää. Koen kuitenkin itseni vain typeräksi ja laiskaksi, puhun rumasti ja olen hirveän vihainen sisäisessä maailmassani. Toisaalta myös niin väsynyt etten jaksa taistella näitä mörköjäni vastaan.
Ap
Voisit hyötyä keskusteluavusta ihan tosissaan h6vän hoitajan kanssa :)
Vierailija kirjoitti:
Tein tänään aamusella pari masennustestiä huvikseni. Jotenkin tämä masennus tuntuu siltä että yritän koko ajan sivuuttaa sen ja käytän defenssejä koko ajan elämässä pitääkseni yllä jonkinlaista järjestystä. En halua katsoa sitä ja toisaalta elän koko ajan siinä. En saa tätä pois itsestäni ja tekisi joskus mieli huutaa joka sitten päätyy oikeastaan tuskaiseen itkuun iltaisin. Tätä tapahtuu aika harvoin koska suurimmaksi osaksi olen kuitenkin aika tunteeton ja ilmeetön vaikka koko ajan kuohuaa. Yritän hallita sitä etten sekoa.
Ne masennustestit tein nyt sillä ajatuksella, että no katotaan nyt mitä sieltäkin tulee.
Niin oliko joku pistemäärä 30-63 vakava masennus ja pisteitä sain 47.
En silti tavallaan halua uskoa tuota vaikka onkin ilmiselvää. Koen kuitenkin itseni vain typeräksi ja laiskaksi, puhun rumasti ja olen hirveän vihainen sisäisessä maailmassani. Toisaalta myös niin väsynyt etten jaksa taistella näitä mörköjäni vastaan.
Ap
Ei diagnoosia suoraan siitä testistä tehdä, se on vain yksi diagnoosia tukeva menetelmä.
On joka tapauksessa selvä, että sinulla on masennusta, ja se on pahempaa kuin lievä.
Ota suoraan yhteyttä terveyskeskuksen, tai jos opiskelet korkeakoulussa, YTHS:n, ajanvaraukseen ja varaa aika lääkärille. Ei tuo missään chatissa nyt tokene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastaajille ja olen pahoillani, etten jaksa yksitellen vastata mutta luen jokaisen kommentin sekä kiitän näistä.
Tässä on vielä sellainen häpeä takana, että kun tiedän olevani jotenkin sairas henkisesti. Ei tämä ole eka kerta kun alan taas sekoamaan päästäni vaan jo hyvin useasti olen joutunut vastakkain tämän pahan olon kanssa. Terapiaan ei ole varaa mutta minulle sitä suositellaan.
Käyn aina silloin tällöin hoitajan luona tai lääkärin luona, eli kerran tai kaksi vuodessa. Jatkan hetken hoitosuhdetta ja olo paranee. Menee hetki ja olen taas aivan rikki. Mikä minulta puuttuu ja miksi vajoan tänne pohjalle.
Olen paljon muuttunut vuosien aikana ja tietoisuus on lisääntynyt mutta tietyt ajatusmallit seuraavat perässä. Sitten kun elämään tulee mullistuksia niin henkinen kapsiteetti ei jaksa, minä luhistun.
Tukirakenteet on niin kehnot ja joidenkin kokemuksien jälkeen on ollut tosi vaikeaa nyt pystyttää niitä. Ennen sentään löysin sisua nousta mutta se on ollut nyt aika kadoksissa..
Kyllä tämä pistää itseään aika paljon suututtamaan kun on näin heikkoa laatua. Yritän aina kovasti ja sitten vain tulee tämä romahdus.
Ap
Tämä ei ole oikea paikka selittää masennukseasi!!! Olet saanut useita neuvoja, noudata niitä nyt äläkä tänne kirjoittele!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastaajille ja olen pahoillani, etten jaksa yksitellen vastata mutta luen jokaisen kommentin sekä kiitän näistä.
Tässä on vielä sellainen häpeä takana, että kun tiedän olevani jotenkin sairas henkisesti. Ei tämä ole eka kerta kun alan taas sekoamaan päästäni vaan jo hyvin useasti olen joutunut vastakkain tämän pahan olon kanssa. Terapiaan ei ole varaa mutta minulle sitä suositellaan.
Käyn aina silloin tällöin hoitajan luona tai lääkärin luona, eli kerran tai kaksi vuodessa. Jatkan hetken hoitosuhdetta ja olo paranee. Menee hetki ja olen taas aivan rikki. Mikä minulta puuttuu ja miksi vajoan tänne pohjalle.
Olen paljon muuttunut vuosien aikana ja tietoisuus on lisääntynyt mutta tietyt ajatusmallit seuraavat perässä. Sitten kun elämään tulee mullistuksia niin henkinen kapsiteetti ei jaksa, minä luhistun.
Tukirakenteet on niin kehnot ja joidenkin kokemuksien jälkeen on ollut tosi vaikeaa nyt pystyttää niitä. Ennen sentään löysin sisua nousta mutta se on ollut nyt aika kadoksissa..
Kyllä tämä pistää itseään aika paljon suututtamaan kun on näin heikkoa laatua. Yritän aina kovasti ja sitten vain tulee tämä romahdus.
Ap
Ymmärrän tuon itsesyyttelyn, se on aika tyypillistä masentuneelle. Yritä kuitenkin hyväksyä sairautesi, ja se ettet ole mitenkään viallinen tai huonompi kuin muut koska sairastuit. Harva ihminen yrittää sairastua, ja etsii keinoja tuhota mielenterveyttään: olet luultavasti tehnyt kaikkesi että parantuisit.
Joillain ihmisillä masentumisalttius on geeneissä, toisilla sairastuminen tapahtuu monen vuoden koettelemuksien jälkeen. Itse sairastuin koska lapsuus oli sen verran vaikea. En koe että se olisi mitenkään minun vikani kuitenkaan, koska en ole valinnut geenejäni tai perhettäni, vaan näillä mennään.
Nykyään tajuan että näillä korteilla olisi voinut mennä todella paljon huonomminkin! Ymmärrän että olen yksi selviytyjistä, koska hain apua ja selätin ongelmani. Rohkeutta ei ole se kun elää vailla ongelmia, vaan kun elää niistä huolimatta.
Mielenterveystalon nettiterapia on maksuton lääkärin lähetteellä. Myös opiskelijaterveydenhuollon kautta saattaisit päästä terapiaan, kysy ainakin. Masennus on vakava sairaus mutta siitä on mahdollista parantua, kunhan et anna tilanteen enää pitkittyä. Ei mielenterveysongelmissa ole mitään hävettävää, sen kummempaa kuin jos olisi sydänsairaus tai jalka poikki. Ansaitset saada apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastaajille ja olen pahoillani, etten jaksa yksitellen vastata mutta luen jokaisen kommentin sekä kiitän näistä.
Tässä on vielä sellainen häpeä takana, että kun tiedän olevani jotenkin sairas henkisesti. Ei tämä ole eka kerta kun alan taas sekoamaan päästäni vaan jo hyvin useasti olen joutunut vastakkain tämän pahan olon kanssa. Terapiaan ei ole varaa mutta minulle sitä suositellaan.
Käyn aina silloin tällöin hoitajan luona tai lääkärin luona, eli kerran tai kaksi vuodessa. Jatkan hetken hoitosuhdetta ja olo paranee. Menee hetki ja olen taas aivan rikki. Mikä minulta puuttuu ja miksi vajoan tänne pohjalle.
Olen paljon muuttunut vuosien aikana ja tietoisuus on lisääntynyt mutta tietyt ajatusmallit seuraavat perässä. Sitten kun elämään tulee mullistuksia niin henkinen kapsiteetti ei jaksa, minä luhistun.
Tukirakenteet on niin kehnot ja joidenkin kokemuksien jälkeen on ollut tosi vaikeaa nyt pystyttää niitä. Ennen sentään löysin sisua nousta mutta se on ollut nyt aika kadoksissa..
Kyllä tämä pistää itseään aika paljon suututtamaan kun on näin heikkoa laatua. Yritän aina kovasti ja sitten vain tulee tämä romahdus.
ApYmmärrän tuon itsesyyttelyn, se on aika tyypillistä masentuneelle. Yritä kuitenkin hyväksyä sairautesi, ja se ettet ole mitenkään viallinen tai huonompi kuin muut koska sairastuit. Harva ihminen yrittää sairastua, ja etsii keinoja tuhota mielenterveyttään: olet luultavasti tehnyt kaikkesi että parantuisit.
Joillain ihmisillä masentumisalttius on geeneissä, toisilla sairastuminen tapahtuu monen vuoden koettelemuksien jälkeen. Itse sairastuin koska lapsuus oli sen verran vaikea. En koe että se olisi mitenkään minun vikani kuitenkaan, koska en ole valinnut geenejäni tai perhettäni, vaan näillä mennään.
Nykyään tajuan että näillä korteilla olisi voinut mennä todella paljon huonomminkin! Ymmärrän että olen yksi selviytyjistä, koska hain apua ja selätin ongelmani. Rohkeutta ei ole se kun elää vailla ongelmia, vaan kun elää niistä huolimatta.
Kiitos. Sinun tekstisi takaa tuli tunne, että olet tuskallisesta tietä huolimatta henkisesti vahva ja hyväntahtoinen vakaa ihminen, ymmärrät mitä käyn läpi.
Ihan hyvä tuokin näkökulma, että saaduilla korteilla voisi toki huonomminkin mennä ja saa olla itsestään ylpeä todellakin, että on kuitenkin elämässään päässy monissa asioissa hyvin etenemään ja kuormituksesta huolimatta rakennettua tärkeitäkin asioita elämässään.
Minullakin oli selkeämpiä arvoja, menestynyt työura ja tärkeitä ihmissuhteita sekä paljon toivoa ja sisua. Olen elänyt myös aikaa jolloin koin olevani selviytyjä ja tyytyväinen koska silloin elin arvojeni mukaista elämää.
Tuli notkahduksia ja sen jälkeen kun kadotin oman arvomaailman mukaisen kosketuksen niin kadotin myös itseni. Siitä en ole noussut enää ja olen sillä matkalla vieläkin.
Tuhosin perusteellisesti kyllä jalustan jossa meni useita vuosia koota sitä, onneksi sentään on muisto jäljellä.
Itsellä myös vaikeat lähtökohdat. Alkoholistien lapsi ja siellä lapsuudessa tapahtunut paljon sellaista joka elää minussa vieläkin itseäni ohjaillen. Joskus käy niin, että en vain saa katkaistua oletuksia ja pelkoja pois mitä minussa on, ne vahingolliset selviytymiskeinot. Elän häpeässä suurimmaksi osaksi, se sitten vie minua ihan ihmeellisesti ja väärille teille.
No joo.. sitä vain toivoo, että tämä päättyisi vielä onnellisesti ja saisin itseni irti tästä kierteestä.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Omassa kunnassani on mielenterveys- ja päihdepoliklinikalla hoitajavastaanotto ilman ajanvarausta joka arkipäivä, jonne siis voi vaan kävellä sisään ja ilmoittautua. Kannattaa netistä katsoa onko sinun asuinpaikalla sellaista.
Päivystykseen tai tk:n voi aina mennä, sieltä saa lähetteen mielenterveyspuolelle.
Minulla on kokemusta niin potilaana kuin hoitajana olosta, vastaan mielelläni jos sinulla on lisää kysyttävää.
Voimia.