Vanhempani eivät ota lastani hoitoon minun kiusakseni..
Erosin miehestäni ja muutimme lapseni kanssa 300 km päähän samalle paikkakunnalle vanhempieni kanssa. Syynä muuttoon oli lähinnä se että tatvitsemani tukiverkosto olisi lähellä, vanhempani lupasivat auttaa ja olivat innokkaita auttamaan lapsen hoidossa.
Olemme asuneet nyt 4kk uudella paikkakunnalla ja vanhempani ovat tehneet hyvin selväksi että he eivät sitten lasta ota hoitoon?!? Vain jos on jotain todella tärkeää, saattavat harkita asiaa. Turhien menojen ajaksi, varsinkaan viikonlopuiksi (koska juoksen heidän mielestä heti ensimmäisenä baariin iskemään miehiä) eivät missään nimessä suostu ottamaan lasta.
Ollaan kerran kokeiltu sitten sitäkin, että menen lapsen kanssa viikonlopuksi vanhempieni luokse ja he auttavat lapsen kanssa. Mutta koko viikonloppu oli täyttä nalkutusta siitä, miten teen kaiken väärin ja olen kiittämätön paska. ( En ylistänyt liikaa kuinka kiitollinen olen "avusta").
Kerroin harkitsevani palkkaavani lastenhoitajan, jotta saisin omaa aikaa. Saisin olla hetken yksin ja tehdä edes jotakin omaa,sillä nyt ex mies ja anoppi asuu niin kaukana ettei heitäkään voi soittaa hetkeksi vahtimaan lasta. Sain kamalaa arvostelua ja syyllistämistä siitä,että enhän minä voi jättää lasta tuntemattoman hoidettavaksi ja olen vastuuton.. onko vaihtoehtoja?
Noh. Jätin lastenhoitajan palkkaamatta toistaiseksi ja nyt menemme lapsen kanssa viikoksi exän luo, jotta hän näkee lasta ja saan itse vähän hengähtää.
Tuomio tuli tähänkin vanhemmiltani. Heistä on typerää lähtä jonnekkin exän luo asustelemaan,kohta ollaan jo taas yhdessä jos siellä alan ramppaamaan jatkuvasti. Ei minulla voi heidän mielestään olla niin rankkaa, että pitää sortua lähtemään exän luo lasta hoidattamaan.. huhhuh..
Siis mikä näitä ihmisiä vaivaa? En saisi vapaa-aikaa, en ole ansainnut sitä?Miksi luvata auttavansa lapsenhoidossa ja houkutella tänne kauas asumaan,antaen toivoa että täällä olisi myös lapsenvahti apua tarjolla minun sitä halutessa. No ei ole ei. Harmittaa että muutin,sillä kaikki ystävätkin jäivät vanhalle paikkakunnalle ja nyt olen täällä uudessa kaupungissa ihan yksin. Vanhemmat käyvät kerran viikossa tunnin kylässä ja eivät ole koskaan kotona kun olisin menossa heille. Ja ovat siis työttömiä ja makaavat oikeasti kotona perse levällä, joten enpä viitsi sitten tuppaantua.
Ja ei, en oleta että he ovat ilmaisia lastenhoitajia, mutta kaipaisin välillä jotain ihan omaa. Lapsi ollut 2 ikävuoteen mennessä 2 kertaa yökylässä ja silloin tällöin pari tuntia anopin hoidossa, silloinkaan en ole lasta tuupannut hoitoon väkisin. Eli siitä ei ole kyse että oletan että muut hoitavat silloin kun se juuri minulle sopii ja en ole jatkuvasti hoitoapua vailla..
Kommentit (25)
Mä en ymmärrä, etkö tunne vanhempiasi? Enkä ymmärrä tätä tukiverkko asiaakaan. Sulla on lapsen isä, lapsen toiset isovanhemmat ja kaverit paikkakunnalla ja päätät muuttaa tukiverkon (joka kattaa vain kaksi ihmistä) luokse? Miksi ihmeessä?
Muuta hyvä ihminen takaisin! Sanot vanhemmillesi, että kuvittelit heidän haluavan olla lapsenlapsensa kanssa, mutta kun heitä ei kiinnosta, niin muutat takaisin paikkakunnalle, jossa asuu ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita teistä.
Miksi ihmeessä muutit noin kauas lapsen isästä? Siinähän sinulla olisi ollut sitä omaa aikaa, kun lapsi olisi ollut isällään.
Teillä on vanhempiesi kanssa joku kommunikaatio-ongelma, jolla on varmasti pitkät taustat. Vaikuttaa että roikutte toisissanne, ettekä kohtaa aikuisina. Vanhempasi purkavat omaa turhautumistaan sinuun, saattavat olla turhautuneita itseensäkin siinä mielessä että tietävät luvanneensa hoitaa lasta mutta eivät oikeasti siihen kykene, laiskuuttaan tai epävarmuuttaan. Ota elämäsi omiin käsiisi, mutta lakkaa valittamasta, esim "vapaa-ajan puutetta", ei kukaan ole sulle kuitenkaan velkaa. Palkkaa se lastenhoitaja, muuta uudestaan? Jos vanhempasi eivät hoida lasta, se on heidän menetyksensä, jos eivät halua luoda suhdetta lapsenlapseensa. Tuon ikäinen muistaa jo mukava ihmiset, osaa iloita näkemisistä ja kivoista tekemisistä yhdessä.
Tää taitaa kuitenkin olla provo. Kuka muuttaisi lapsen kauas isästään, pelkkien ohuiden lupausten varassa (siis kun nämä lupailijaihmiset eivät ole ikinä lasta hoitaneet hetkeäkään ja eivät ilmeisesti ole kovin läheisiä ylipäätään), parempi tukiverkko tuolla aiemmalla paikkakunnalla oli: lasten isä, anoppi ja ystävät. Miksi olet erottanut lapsen isästään monen sadan kilometrin verran?
Oot outo lintu kun et höyheniäs kanna. Miksi hankit lapsen jos pitää baariin päästä?
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 10:27"][quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 10:16"]Sinullaha on lapsivapaata joka toinen viikonloppu (se on normi, kun sovitaan, miten etävanhempi on lapsen kanssa ja välimatkaa noinkin paljon) vai oikeastiko et anna isän olla osa lapsen elämää?
[/quote]
Annan kyllä isän tavata lastansa halutessaan ja hän on käynyt meidän luona häntä tapaamassa, meillä ei siis ole vielä virallista sopimusta tapaamisista koska lastenvalvoja vitkuttelee asian kanssa.. Ja sanoivat minulle että juuri välimatkan kanssa näitä joka toinen viikonloppu tapaamisia ei lähdetä toteuttamaan D:
ap
[/quote]
Tajuatko vajakki itse olevasi syyllinen välimatkaan?