Rahasto- ja osakesijoittamisesta kyselen
Kannattaako pienituloisen duunarin sekaantua noihin? Jos, niin kumpaa suosittelette? Vai molempia?
Kaikenlaiset kokemukset kiinnostavat.
Kommentit (52)
Ensinnäkin tervetuloa sijoittamisen mielenkiintoiseen maailmaan. Itse hurahdin sijoittamiseen noin 5 vuotta sitten kun myimme asuntomme. Älyttömän mielenkiintoista puuhaa eikä ollenkaan rakettitiedettä. Pörssi on naiselle mitä parhain paikka tehdä rahaa, sillä pörssi ei tiedä, että kuka on nainen ja kuka on mies :D Jos työnantajalta pyytää palkkaa, niin monessa työpaikassa on miehen euro naisen 80 cnt, mutta pörssissä jos nainen ja mies sijoittaa, niin itseasiassa monesti nainen voittaa miehen (johtuu siitä, että naiset sijoittavat pitkäjänteisemmin eivätkä menetä kuluihin niin paljon rahaa).
Itse aloittaisin indeksirahastoilla. Niissä on alhaiset tai jopa ihan olemattomat kulut. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Nordnetin pohjoismaiset rahastot, Seligsonin rahastot sekä kivijalkapankeista esim. Handelsbankenin indeksirahastot ovat loistavia. Niihin voi säästää pieniä summia eli jos vaikka nettokuukausitulosi ovat vaikka 1500 euroa, niin päätät vaikka laittaa 100-150 e kuussa rahastoihin, niin sen voi jakaa hyvin esimerkiksi 2-3 rahastoon vielä. Ei olisi yhtään pöllömpää hajauttaa siis vaikka niin, että laittaisit esimerkiksi 50 euroa Handelsbankenin Eurooppa indeksiin ja 50 euroa Handelsbankenin Amerikka indeksiin ja sitten vaikka vielä 20 euroa kehittyvien markkinoiden indeksiin. Tulisi tosi hyvä hajautus.
Osakkeisiin sijoittaminen ei keskivertoihmisellä kannata vaan indekseihin sijoittaminen voittaa ne tuotoillaan. Valitettavasti itse tykkään sijoittaa myös osakkeisiin, koska se on vaan niin mielenkiintoista, mutta kyllä minulla on rahaa myös rahastoissa, ehkä 1/3 siitä mitä osakkeissa. Osakkeiden ostoon pitää olla kyllä sitten enemmän rahaa käytössä kerrallaan kuin noita kymppejä (mieluiten useita satasia) etteivät kulut nouse liian koviksi.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:16"]
Rahastot toki monesti kannattava sijoitus pitkällä aikavälillä, mutta yleensä suora osakesijoittaminen kannattaa vielä enemmän. Rahastosijoittaminen on toimintaperiaatteeltaan sitä, että rahastoyhtiö sijoittaa sinun rahasi ja on jakamassa voitot, jos niitä tulee, mutta ei tappioita. Todella harva rahasto tuottaa voittoa niin paljon yli markkinoiden yleisen tason, että rahastoyhtiön osuuden siitä vähennettyä voittoa jäisi enemmän kuin vaikkapa pörssin viiteentoista suurimpaan yhtiöön suoraan sijoittamalla.
[/quote]Mitä helvettiä höpötät?
[/quote]
Mikä helvetti tossa oli epäselvää?
Osakerahastot sijoittavat pääomansa nimensä mukaisesti pörssiosakkeisiin. Kullakin osakerahastolla on oma tapansa valita sopivat sijoituskohteet.
http://www.summarum.fi/rahastosijoittaminen/
[/quote]MIKÄ IHMEEN VOITTO/ TAPPIO?
Sijoittamalla osakkeisiin jokainen voi tehdä lapsenlapsestaan miljonäärin. Muista siis pitkä tähtäin.
Rahastot ja Seligson. Itse aloitin sinne sijoittamisen 2v sitten, eilen viimeksi vilkaisin ja plussalla oli 18 %. Osakkeita omistan myös ja nekin ovat pääsääntöisesti plussalla (tai ainakin olivat ennen viime viikon romahdusta :D) mutta ne ovat huomattavasti volatiilimpia ja huonompi tuottoprosentti myös ollut. Osakkeiden riski on huomattavasti isompi, oikeastaan niillä onnistuminen edellyttäisi motivaatiota perehtyä tiettyihin toimialoihin ja niillä operoiviin firmoihin. (Tai sitten tarvitaan vain jumalaton munkki -- samoin kuin lottovoittoon :))
Pienellä rahamäärällä sijoittajalle suosittelen rahastoja ja rauhallista sijoittamistahtia. Seligson paras.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:54"]
MIKÄ IHMEEN VOITTO/ TAPPIO?
[/quote]
Rahaston sijoitusten arvo nousee = voitto. Rahaston sijoitusten arvo laskee = tappio. Ei tää voi olla niin vaikeeta ymmärtää.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:33"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:29"][quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:23"] [quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:16"] Rahastot toki monesti kannattava sijoitus pitkällä aikavälillä, mutta yleensä suora osakesijoittaminen kannattaa vielä enemmän. Rahastosijoittaminen on toimintaperiaatteeltaan sitä, että rahastoyhtiö sijoittaa sinun rahasi ja on jakamassa voitot, jos niitä tulee, mutta ei tappioita. Todella harva rahasto tuottaa voittoa niin paljon yli markkinoiden yleisen tason, että rahastoyhtiön osuuden siitä vähennettyä voittoa jäisi enemmän kuin vaikkapa pörssin viiteentoista suurimpaan yhtiöön suoraan sijoittamalla. [/quote]Mitä helvettiä höpötät? [/quote] Mikä helvetti tossa oli epäselvää? Osakerahastot sijoittavat pääomansa nimensä mukaisesti pörssiosakkeisiin. Kullakin osakerahastolla on oma tapansa valita sopivat sijoituskohteet. http://www.summarum.fi/rahastosijoittaminen/ [/quote] Meinaatko että osakerahasto voi olla sellanen, että siellä on vaan osakkeita 15 suurimmasta pörssiyhtiöstä, että ihan hyvin pystyisi itsekin rakentamaan rahaston?
[/quote]
Mitä sä selität? Vertasin rahaston tuottoa siihen, että itse sijoittaisi esimerkiksi pörssin 15 suurimpaan yhtiöön.
Hei te itseäni viisaammat! Kiinnostavaa ja hyvää tietoa täällä :) saako udella, että minkä suuruista tienestiä teette sijoituksillanne? Voiko tälläinen maallikko edes toivoa mitään osa-aikatyöhön verrattavaa "kuukausipalkkaa"?
T. Myöskin sijoittamisesta kiinnostunut
Tuo aikaisemman mainitsema linkki on hyvä esimerkki siitä, että miten rahastot ovat vaikeita ennustaa. Linkissä kerrotaan v. 2012 miten Odin Maritim on ihan loistava ja tuotoltaan paras. Tällä hetkellä Odin Maritim on vuoden alusta sukeltanut yli 15%, joka on tosi paljon verrattuna vaikka mihin tahansa muuhun Odinkin rahastoon ja esimerkiksi Nordean maailma indeksi on noussut vastaavana aikana noin 10%.
Sellaisen rahaston löytäminen joka pitkässä juoksussa voittaisi indeksit on siis todella vaikea ellei jopa mahdoton löytää ja siksi keskivertoihmisen kyllä kannattaa ehdottomasti sijoittaa indeksirahastoihin, joissa kulut ovat kovin paljon pienemmät.
Jos sijoittaa osakkeisiin, niin ne maksavat ulos ne osingot. Jos taas sijoittaa rahastoihin, niin kannattaa ostaa niitä rahastoja, jotka maksavat ne osingot sinne rahaston sisään, jolloin niistä osingoista ei mene veroa (paitsi sitten kun joskus myy ne).
Mulla osakkeista tulee nyt noin 3000 e vuositasolla eli voisi laskea, että hyvinkin yhden kuukauden palkan verran tai vaihtoehtoisesti voisi laskea, että kyllä tuosta tulee se noin 250 e per kk. Tosin sijoittelen ne rahat takaisin sitten osakkeisiin ja rahastoihin enkä ostele niillä merkkilaukkuja... Mut joskus jos tarvitsen rahaa (esim. eläkkeellä), niin onhan tuo 250 varmaan kiva lisää.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:00"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 00:18"]
Hei te itseäni viisaammat! Kiinnostavaa ja hyvää tietoa täällä :) saako udella, että minkä suuruista tienestiä teette sijoituksillanne? Voiko tälläinen maallikko edes toivoa mitään osa-aikatyöhön verrattavaa "kuukausipalkkaa"?
T. Myöskin sijoittamisesta kiinnostunut
[/quote]
Aika pölvästi kysymys, mutta vastaan silti...
Tuotto esim. rahastoissa on keskimäärin sellaista 5-10% kuussa, jos haluaa laskea suht' varman päälle, niin käyttää 5%. Osingoista menee 28% pääomatulovero. Tietysti se, että ottaa tuoton koko ajan ulos, laskee sitten pitkällä tähtäimellä inflaation myötä ostovoimaa...
Mutta jos siis haluat vaikkapa 1000 euron nettokuukausitulot, niin tuoton pitäisi olla 1389 € / kk, eli 16 668 € vuodessa. 5% vuosituotolla sijoitettua pääomaa tarvittaisiin siis 333 360 euroa.
Minkälaisia summia ajattelit sijoittaa?
[/quote]
Koko omaisuudella Soneran osakkeita. Ja tuottoa piisaa!

Osingoista menee veroa 25,5%. Parhaat jutut täällä kertoo taas ne, jotka eivät tunne edes perusasioita. :)
[quote author="melba" time="23.10.2014 klo 00:25"]
Jos sijoittaa osakkeisiin, niin ne maksavat ulos ne osingot. Jos taas sijoittaa rahastoihin, niin kannattaa ostaa niitä rahastoja, jotka maksavat ne osingot sinne rahaston sisään, jolloin niistä osingoista ei mene veroa (paitsi sitten kun joskus myy ne).
Mulla osakkeista tulee nyt noin 3000 e vuositasolla eli voisi laskea, että hyvinkin yhden kuukauden palkan verran tai vaihtoehtoisesti voisi laskea, että kyllä tuosta tulee se noin 250 e per kk. Tosin sijoittelen ne rahat takaisin sitten osakkeisiin ja rahastoihin enkä ostele niillä merkkilaukkuja... Mut joskus jos tarvitsen rahaa (esim. eläkkeellä), niin onhan tuo 250 varmaan kiva lisää.
[/quote]
Joskus kerroit että sulla on osakkeita pitkälti yli 200 000:lla eurolla, ja nyt että saat osakkeista osinkoja 3000 euroa vuodessa..?
LUKEKAA TÄMÄ: Unohtakaa Nordean hömppärahastot, ostakaa S&P500 indeksi ja sijoittakaa osingot takaisin indeksiin. Näin säästytte suurelta vaivalta.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:19"]
Jos et ymmärrä mitään osakesijoittamisesta suosittelen sijoittamaan rahastoihin osakkeiden sijaan. Omia suosikkejani ovat Seligsonin rahastot. Seligsonin rahastojen kulut ovat kohtuullisempia kuin esim. pankin tarjoamisssa rahastoissa, mikä perustuu niiden passiivisuuteen (muutokset salkun osakejakaumassa vähäisiä=vähemmän kuluja). Rahat kannattaa joka tapauksessa sijoittaa jonnekin. Nollakorkoisella pankkitililla inflaatio syö kuitenkin säästösi. Toki kaikessa sijoitamisessa pilee aina omat riskinsä, mutta riskiä voi pienentää hajauttamalla sijoitukseet eri sijoitusmuotoihin tai eri rahastoihin. Muita vaihtoehtoja rahasto- ja osakesijoittamiselle ovat mm. sijoittaminen asuntoihin, kultaan, velkakirjoihin jne..
[/quote]
Minä en ymmärrä juuri mitään ja hyvin on mennyt osakkeilla. Eiköhän tässä ole keskeistä se ettei osta ihan pilipalifirmoja ja että niitä suht hyviä pystyy pitämään vuosikausia.
Ostatteko suomalaisia osakkeita? Mulla on melkein pelkästään ulkkareita, uusiutuvaa energiaa yms. Jotenkin paljon jännempää kuin joku Fiskars.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 23:06"]
Ostatteko suomalaisia osakkeita? Mulla on melkein pelkästään ulkkareita, uusiutuvaa energiaa yms. Jotenkin paljon jännempää kuin joku Fiskars.
[/quote]
Amerikkalaiset osakkeet ovat historiallisesti tuottavat parhaiten. Omistan kyllä Nokiaa tällä hetkellä.
Tuskin sulla 29 on niin paljon rahaa, että sillä muutamassa vuosikymmenessä vielä kuukausipalkoille pääsee. Jos olisi, niin et kysyisi...
Mutta siis jos haluaa tonnin kuussa käteen, niin sijoitettavaa pitää olla satoja tuhansia.
Minäkin voisin aloittelijana kysyä... Tähän saakka olen pistänyt rahani sijoitusasuntoihin, joita on nyt kaksi.
Nyt olisi käytössä heti noin 50 000 - 60 000 euroa (juu, makaa ihan sijoitustilillä eikä ole järkevää, tiedän...)eikä kuukausisäästäminenkään tulevaisuudessa ole poissuljettu vaihtoehto.
Olen lueskellut Nordnetin, Saligsonin ja oman pankkini eli Handelsbankenin sivuja sekä tietty Kauppalehden keskustelupalstaa. Nordnetissa ja Handelsbankenin kautta pääsisi sijoittamiseen käsiksi ilmaiseksi ja ilman ylimääräisiä kuluja, joista en mitään ymmärrä... Toisaalta Suomen talouteen en niin paljoa luota, että haluaisin rahani tänne pistää, kansainvälistä siis toiveissa. Ja rahastoista on aikomus tässä vaiheessa aloittaa - aika ei riitä tässä vaiheessa siihen, että perehtyisin osastosijoittamiseen.
Eli mitä suosittelette ja miksi?
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:29"][quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 22:16"]
Rahastot toki monesti kannattava sijoitus pitkällä aikavälillä, mutta yleensä suora osakesijoittaminen kannattaa vielä enemmän. Rahastosijoittaminen on toimintaperiaatteeltaan sitä, että rahastoyhtiö sijoittaa sinun rahasi ja on jakamassa voitot, jos niitä tulee, mutta ei tappioita. Todella harva rahasto tuottaa voittoa niin paljon yli markkinoiden yleisen tason, että rahastoyhtiön osuuden siitä vähennettyä voittoa jäisi enemmän kuin vaikkapa pörssin viiteentoista suurimpaan yhtiöön suoraan sijoittamalla.
[/quote]Mitä helvettiä höpötät?
[/quote]
Mikä helvetti tossa oli epäselvää?
Osakerahastot sijoittavat pääomansa nimensä mukaisesti pörssiosakkeisiin. Kullakin osakerahastolla on oma tapansa valita sopivat sijoituskohteet.
http://www.summarum.fi/rahastosijoittaminen/
[/quote]
Meinaatko että osakerahasto voi olla sellanen, että siellä on vaan osakkeita 15 suurimmasta pörssiyhtiöstä, että ihan hyvin pystyisi itsekin rakentamaan rahaston?