Oletko ottanut entiseen kiusaajaasi yhteyttä somessa? Mitä tapahtui?
Olin vahvasti kiusattu yläasteella. "Kovisten jengi" otti minut hampaisiinsa, minua kiusasi ja haukkui useammalta luokalta jopa tyypit, joiden kanssa ei oltu kasvotusten vaihdettu sanaakaan.
En viitsi yksityiskohtiin enempää mennä, mutta haluaisin etenkin yhdeltä ihmiseltä kysyä, miksi he tekivät niin.
En itse tiedä syytä kiusaamiselle, olin ihan tavallinen ja en itse kiusannut muita.
Kysymys kuuluu, onko joku ottanut yhteyttä kiusaajaan somessa, mitä tapahtui vai tapahtuiko mitään?
Haluaisin jonkun päätöksen mieleeni asialle, tuo täysin aiheeton höykytys ja mustamaalaaminen ahdistaa edelleen, vaikka aikaa on kulunut jo n 20 vuotta.
Kommentit (7)
En ole ottanut yhteyttä, mutta törmäsin yhteen heistä tosielämässä tuttavan kautta. En nostanut kissaa pöydälle, mutta mainitsin, että ollaan oltu samalla luokalla. Hän ei edes muistanut minua. Olin nähtävästi sille susilaumalle vain jotain ajanvietettä, jota ei tarvinnut sen koommin ajatella, mutta minun elämääni ja tuleviin ihmissuhteisiin kiusaaminen jätti jälkensä. Ihan turha yrittää miettiä ja järkeillä miksi on tullut kiusatuksi, sillä mikä tahansa syy kelpaa ilkeälle ja kovasanaiselle.
Tiedän kyllä tapauksen missä koulussa aikoinaan rankasti kiusattu nainen törmäsi sattumalta pahimpaan piinaajaansa yllättäen uimahallin saunassa.
Hän asettui niin että näki kiusaajansa kasvot , eli tämän oli pakko kohdata hänet, esitteli itsensä ja tosiaan kysyi suoraan että miksi sinä kiusasit ja piinasit minua päivittäin.
Kiusaaja oli tuijottanut ja jotenkin vaimeasti naurahtanut epäuskoisen , yllättyneen näköisenä ja vain tuijottanut takaisin. Kahden lapsen äiti oli ollut.
Tämä kiusattu kertoi, että ymmärsi sillä sekunnilla aivan kirkkaasti ja selkeösti, kun katsoi häntä silmiin, ettei ko henkilö ole normaali. Silmät olivat olleet jotekin oudot, tai se katse niissä.
Poistui mieli puhtaana saunasta koska tajusi ettei hänessä koskaan ollut moititavaa vaan 1 kreisi sai manipuloitua muut sopulit mukaansa . Ja kohteksi valikoitui sattuman kautta hän.
Syytä kiusaamiseen? Ei siihen mitään syytä tarvita. Tein sitä koska voin, sanoisi varmaan moni ex-kiusaaja kysyttäessä. Ajankuluksi.
Jos sinusta ap tuntuu siltä, että haluaisit ottaa yhteyttä, niin kannustan kyllä tekemään sen. Sieltä voi tulla sitten vastaukseksi ihan mitä vain – todennäköisintä varmaan on, että kiusaajat eivät vastaa sinulle mitään. Mutta ainakin olisit saanut tuon asian jollain tapaa ns. itseltäsi pois. (En siis tarkoita, että yhteydenotto parantaisi kiusaamisen aiheuttamia traumoja, mutta kyllä se olisi tässä tapuksessa varmasti jonkinlainen askel eteenpäin.)
Joo jotenkin tekisi mieli kysyä, mitä hän ajattelee tuosta touhuilustaan nyt.
Ja kysyisin, että miten elää asian kanssa mitä minulle teki ja haluaisiko pyytää anteeksi.
Olin suuren vihan ja inhon kohde, tämä tietenkin vaikutti itsetuntooni ja minäkuvaani myöhemminkin.
Huom, tuohon aikaan kiusaamiseen ei puututtu eikä opettajia kiinnostanut, vaikka tiesivät tilanteen.
Vierailija kirjoitti:
En ole ottanut yhteyttä, mutta törmäsin yhteen heistä tosielämässä tuttavan kautta. En nostanut kissaa pöydälle, mutta mainitsin, että ollaan oltu samalla luokalla. Hän ei edes muistanut minua. Olin nähtävästi sille susilaumalle vain jotain ajanvietettä, jota ei tarvinnut sen koommin ajatella, mutta minun elämääni ja tuleviin ihmissuhteisiin kiusaaminen jätti jälkensä. Ihan turha yrittää miettiä ja järkeillä miksi on tullut kiusatuksi, sillä mikä tahansa syy kelpaa ilkeälle ja kovasanaiselle.
Kyllä se ihan tarkkaan muisti. Ei tuollaista unohda. Se oli vaan liian noloissaan eikä kehdannut myöntää koska pelkäsi että kysyt hankalia kysymyksiä.
Miksi ihmeessä pitäisi ottaa vielä yhteyttä? Onni että pääsi eroon ettei ikinä enää tarvitse katsella ! Jos vielä aikuisena jatkuisi niin rikosilmoitus
Yhteydenotto olisi ihan turhaa sillä ei nämä paskiaiset ajattele kuten normaalit ihmiset, eikö Koskela-tapauksesta opittu millaisista ihmisistä on kyse?