Lue keskustelun säännöt.
Erityislapsi tekee perhe-elämästä helvettiä
10.09.2021 |
Lapsi on psykiatrisissa tutkimuksissa tällä hetkellä. Epäilevät add:tä ja myös autistisia piirteitä.
Lapsi on 10-vuotias mutta suurinosa asioista on hankalaa. Ei meinaa herätä aamulla, perusasioista joutuu muistuttamaan sata kertaa, ei jaksa keskittyä, hirmu herkkä äänille/kivulle/nälälle/janolle, saa raivareita herkästi, kiusaa jatkuvasti sisartaan, moni reaktio on extreme… jnejne Lapsella on paha olla ja mitenkään ei pysty kunnolla auttamaan vaikka mitä tekisi.
Perhe-elämä on tosi raskasta kun jatkuvasti joutuu muistuttamaan asioista, venyttämään pinnaa ja tukea lasta joka asiassa myös niissä yksinkertaisissa.. 6-vuotias sisarus on monissa asioissa paljon kypsempi ja osaavampi.
Miten te olette jaksaneet samassa tilanteessa olevat? Vinkkejä kaivataan.
Ihme ettei olla miehen kanssa vielä erottu niin raskasta tämä elämä on ollut tämän yhden sankarin kanssa…jota kuitenkin rakastan.
Kommentit (32)
Tuossa tilanteessa koko perhe tarvitsee tukea. Lapsi ensisijaisesti. Eihän tuota menoa kukaan jaksa. Voimia teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä ne puolisot jossain vaiheessa jättää perheen vammaisen lapsen takia, ja vaimon. Ja koko hirveys jää vaimon harteille. Elämä on.
Noh, ihan itse määrität sen millaista sun perhe-elämä on, ei ole lapsen vika, jos hän ei sun ajatukseen sovi. Pyydä lasua sijoittamaan lapsesi niin pääset hänestä eroon.
On todella typerää nillittää siitä, että on saanut erityistä tukea tarvitsevan lapsen. Sä olet vastuussa ihan itse siitä pilaatko elämäsi yrittäessäsi saada häntä ”sopimaan palettiin” vai otatko järjen käteen ja kasvatat häntä lapsenasi.
Apuakin saa, kun ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Noh, ihan itse määrität sen millaista sun perhe-elämä on, ei ole lapsen vika, jos hän ei sun ajatukseen sovi. Pyydä lasua sijoittamaan lapsesi niin pääset hänestä eroon.
On todella typerää nillittää siitä, että on saanut erityistä tukea tarvitsevan lapsen. Sä olet vastuussa ihan itse siitä pilaatko elämäsi yrittäessäsi saada häntä ”sopimaan palettiin” vai otatko järjen käteen ja kasvatat häntä lapsenasi.
Apuakin saa, kun ottaa vastaan.
Oletpa kauhea ihminen!
Hyvä, että tutkimukset ovat käynnissä. Omani sai ADD-diagnoosin 16-vuotiaana, ja oltaisiin päästy paljon helpommalla, jos olisi selvinnyt aiemmin. Kyllä, oli todella raskasta. Nyt hän on ollut itsenäisesti maailmalla pari vuotta. Arki sujuu. Vain opinnot tökkivät, lääkkeettömänäkin, eivätkä nekään enää pahasti.
Tuli muuten aivan ihana ihminen, oikeudenmukainen ja empaattinen. On syytä olla ylpeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noh, ihan itse määrität sen millaista sun perhe-elämä on, ei ole lapsen vika, jos hän ei sun ajatukseen sovi. Pyydä lasua sijoittamaan lapsesi niin pääset hänestä eroon.
On todella typerää nillittää siitä, että on saanut erityistä tukea tarvitsevan lapsen. Sä olet vastuussa ihan itse siitä pilaatko elämäsi yrittäessäsi saada häntä ”sopimaan palettiin” vai otatko järjen käteen ja kasvatat häntä lapsenasi.
Apuakin saa, kun ottaa vastaan.
En ikinä vaihtaisi omaa erityistäni, josta tuli fiksu aikuinen, tähän kirjoittajaan. Olisi kamalaa olla tällaisen äiti!
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ne puolisot jossain vaiheessa jättää perheen vammaisen lapsen takia, ja vaimon. Ja koko hirveys jää vaimon harteille. Elämä on.
Yleensä näissä tapauksissa ne neurologiset ongelmat (add/adhd/asperger/autismi jne) ovat periytyneet juuri mieheltä, eikä ole yllätys ollenkaan, ettei heissä ole miestä vastuuseen, vaan häipyvät kun eivät voi itse enää perseillä miten sattuu. Tai tulee virkavalta väliin.
Hyvä niin, sillä mieslapsi tuohon vaimon taakkaan lisäksi, on enemmän kuin kukaan pystyy kestämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arki voi olla raskasta, mutta lopulta itse määrität kuinka raskasta se on. Lapsi on täysin syytön tähän. Onko sinulla raskasta? No mieti kuinka raskasta lapsella on ja sinä olet mahdollisesti ainoa kehen lapsi voi turvata.
Elämä on vaikeaa erkkalapsille muutenkin. Älä vain lapselle näytä tunteitasi.
Tukea saa koko perhe mm. kuntoutusjaksoista. Kysy lääkäriltä, kouluterveydenhuollosta tai sosiaalipalveluista ja kerro tilanteestanne. Sano, että et pärjää.
Asennemuutos auttaa. Sen sijaan, että mietit miten raskasta on, pohdi että se on mitä on. Ota tuki vastaan ja rutiinit ennen kaikkea kuntoon.
Voisitteko saada apua lapsiperheiden sosiaalityöstä? Perhetyötä, tukiperhettä tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko saada apua lapsiperheiden sosiaalityöstä? Perhetyötä, tukiperhettä tms?
Joo, vaikea lapsi välillä tukiperheeseen, että muut saa sit olla perheenä rauhassa. Tukiperheet on tarkoitettu lapsen eduksi, ei äidin. Tukiperheen saa lapsi, joka ei omassa perheessään saa riittävästi tukea, ei toisinpäin. Apn tilanteessa vain huostaanotto on mahdollinen.
Perhetyö tulee toki kyseeseen, mutta sekin on vain lisäkäsi arkeen, ei mikään ”mä nyt hoidan sun lapsen, että sä saat hengähtää”. Ap tekee nyt lasun lapsestaan , siitä se lähtee etenemään.
Meillä samanikäinen ja tekstistä päätellen samanlainenkin. Psykologit ja muut koko ajan kyselee miten jaksan ja tarvitsenko apua. Joten tiedän että varmasti sinullekin tarjotaan, kannattaisi ottaa apu vastaan jos tuntuu ettei jaksa.
Faktana en tiedä minkälaista se apu on, koska en ole kokenut arkea raskaaksi. Ei lapsi tälle asialle mitään voi, on aikuisen vastuulla lapsen hyvinvointi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, ihan itse määrität sen millaista sun perhe-elämä on, ei ole lapsen vika, jos hän ei sun ajatukseen sovi. Pyydä lasua sijoittamaan lapsesi niin pääset hänestä eroon.
On todella typerää nillittää siitä, että on saanut erityistä tukea tarvitsevan lapsen. Sä olet vastuussa ihan itse siitä pilaatko elämäsi yrittäessäsi saada häntä ”sopimaan palettiin” vai otatko järjen käteen ja kasvatat häntä lapsenasi.
Apuakin saa, kun ottaa vastaan.
En ikinä vaihtaisi omaa erityistäni, josta tuli fiksu aikuinen, tähän kirjoittajaan. Olisi kamalaa olla tällaisen äiti!
Olisi kamalaa, jos olisi tuollainen äiti, tarkoitit varmaan? Enkä kyllä suakaan äidikseni ottaisi. Arvotat lapsia kuin tavaraa. Lapsen neurologinen poikkeavuus ei ole lapsen vika!
Nyt jäi tuskasi keskeltä kertomatta saako lapsesi koulutoimintaterapiaa ja viedäänkö hänet yhteiskunnan tuella taksilla kouluun erityisopetukseen? Saatteko pitää lapsen ma-pe koulussa kahdeksan tuntia, johon kuuluu aamu- ja iltapäiväkerho välipaloineen?
Jos teille käy hyvä tuuri saatte pätevän erityisopettajan, joka kuorii lapsestasi pärjäävän yksilön yhteiskunnassamme. On vain sinusta ja miehestäsi kiinni oletteko saamaanne asiantuntija- apua kohtaan yhteistyöhaluisia vai keskityttekö voivottelemaan tilannettanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole lapsesi tukena ja hae apua. Tärkeää on toimiva arki. Lapsi ei voi itselleen mitään, mutta tukitoimilla voi saada paljon aikaan.
No ihan samassa tilanteessa olin . Tohon lisään vielä. että tyttö herättiki 7v saakka joka prkl yö. Oli kiva mennä töihin aamulla. Dg sai vasta 15v. ADD. SIihen sai lääkityksen, mutta arvatkaapa mitä?
Ei se niitä enää suostu syömään Monella tapaa helpottanu mutta kyllä tää elämä sen kanssa on edelleen yhtä muistuttelua ja patistelua .
Ja kova suustaan sekä milellää tekis mitä haluaa. Eli säännöt ei kiinnosta.
Suosittelen sinulle jutteluapua. Sanoit että lapsesi on osastolla, se jakso on tavallaan koko perheelle ja sinua on myös kuunneltava. Pura siellä kaikki tunteesi rehellisesti, pyydä itsellesikin apua.
Itselläni on 3 erityistä, minua raastaa vain se miten hitaasti apua saa ja sitten kun saa niin se on tehotonta. Itse täytyy olla todella aktiivinen ja kertoa tarkasti toiveet, epäkohdat, onnistumiset ja pettymykset. Se vie voimia kun ei voi luottaa että ammattilaiset tietää parhaiten vaan tosiaan on itse oltava skarppina ja vaadittava. Ensimmäisen lapsen kohdalla olin ihan vietävissä kun kaikkea tutkittiin ja hutkittiin, muiden lasten kohdalla olen todella tehnyt töitä että lapset saa oikeanlaista apua ja torpannut kaiken jonniin joutavan.
En koe että lasten kanssa eläminen on mitenkään raskasta, kotona on mukavaa ja lapset juurikin sen erityisyyden takia tuo elämään sisältöä paljon. Ihan huikeita tyyppejä. Se kuormittaa kun aikaa menee paljon asioiden selvittelyyn, hoitokontaktit ja koulu vie monta tuntia viikossa kun ollaan yhteyksissä, kokoustetaan, käydään terapioissa jne.
Tiedän ap että on raskasta. Yritä kuitenkin jaksaa vaatia ja huolehtia että lapsi saa tarvittavat tutkimukset, aamun, terapiat, lääkitykset.
On totta että elämä erityisten kanssa vie voimia ja se on pois parisuhteelta. Koittakaa kuitenkin puhaltaa samaan hiileen, sitten kun helpottaa niin on aikaa ja voimia keskittyä parisuhteeseenkin.
Tsemppiä paljon sinulle ja koko perheelle, asiat kyllä helpottaa vielä <3
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen sinulle jutteluapua. Sanoit että lapsesi on osastolla, se jakso on tavallaan koko perheelle ja sinua on myös kuunneltava. Pura siellä kaikki tunteesi rehellisesti, pyydä itsellesikin apua.
Itselläni on 3 erityistä, minua raastaa vain se miten hitaasti apua saa ja sitten kun saa niin se on tehotonta. Itse täytyy olla todella aktiivinen ja kertoa tarkasti toiveet, epäkohdat, onnistumiset ja pettymykset. Se vie voimia kun ei voi luottaa että ammattilaiset tietää parhaiten vaan tosiaan on itse oltava skarppina ja vaadittava. Ensimmäisen lapsen kohdalla olin ihan vietävissä kun kaikkea tutkittiin ja hutkittiin, muiden lasten kohdalla olen todella tehnyt töitä että lapset saa oikeanlaista apua ja torpannut kaiken jonniin joutavan.
En koe että lasten kanssa eläminen on mitenkään raskasta, kotona on mukavaa ja lapset juurikin sen erityisyyden takia tuo elämään sisältöä paljon. Ihan huikeita tyyppejä. Se kuormittaa kun aikaa menee paljon asioiden selvittelyyn, hoitokontaktit ja koulu vie monta tuntia viikossa kun ollaan yhteyksissä, kokoustetaan, käydään terapioissa jne.
Tiedän ap että on raskasta. Yritä kuitenkin jaksaa vaatia ja huolehtia että lapsi saa tarvittavat tutkimukset, aamun, terapiat, lääkitykset.
On totta että elämä erityisten kanssa vie voimia ja se on pois parisuhteelta. Koittakaa kuitenkin puhaltaa samaan hiileen, sitten kun helpottaa niin on aikaa ja voimia keskittyä parisuhteeseenkin.
Tsemppiä paljon sinulle ja koko perheelle, asiat kyllä helpottaa vielä <3
Kiitos tästä vastauksesta!!
Olen samaa mieltä eli hoitojen ja ammattilaisten suositusten kanssa pitää olla skarppina. Itse tulee vaatia ja viedä asioita eteenpäin. Kaikenlaisia neuvoja ollaan saatu asiantuntijoilta, mistä jotkut ovat olleet täysin virheellisiä.
Nyt tosin tuntuu että suunta on oikea kun vihdoin päästiin tarkempiin tutkimuksiin.
Lapsessa on myös aivan ihania piirteitä esim juuri herkkyys, luovuus ja empaattisuus. Lapsi rakastaa eläimiä ja tiettyjä ihmisiä aivan äärettömästi, on lahjakas musikaalisesti, kielissä jne. Mutta arjen toimimattomuus tekee elämän hankalaksi niin itse lapselle mutta myös koko perheelle.
Terv. Ap
Hyväksyminen, ymmärrys ja turhien vaatimusten lopettaminen. Meillä rauhoittui tilanne, kun koulun puolelta ei tullut enää paineita läksyjen ja kokeiden takia. Yläasteella erityislapsia ymmärrettiin enemmän, koulussa tehtiin kaikii tehtävät, kokeita ei oikeastaan ollut ja kun oli, niin sai käyttää tiedonhakuvälineitä apuna, ns. ulkoa opettelu ja pänttaminen loppui, mitä taas oli ala-asteella. Mitä hyötyä on pakottaa opettelemaan kertotaulut ulkoa, jos se tuottaa äärimmäisiä ongelmia, laskimetkin on keksitty. Pitäisi opettaa ennemmin se logiikka laskutoimitusten takana, tiedonhakutaitoa, apuvälineiden käyttöä yms.
Ja kun itse ymmärsin, että lapsen kanssa on turha käydä väittelyä, kun hän on siinä tilassa, että ei ota mitään vastaan, niin elämä helpottui ja kotona ai ollut enää niin paljon konflikteja. Liian pitkälle viety jankkaaminen meillä ainakin laittoi lapsen siiten tilaan, että raivostui vaan enemmän ja enemmän ja sitten oli helvetti irti. Kun sitten en taas itse jatkanut tätä jankkamista esim. kun joku asia piti tehdä, vaan annoin lapselle omaa aikaa miettiä asiaa omassa huoneessaan, niin tuli monesti alta kymmenen minuutin kuluttua yhteistyökykyisenä tekemään sen mitä piti tai oli ainakin taas kykenevä neuvottelemaan asiasta. Meillä ei poika ikinä lopettanut jankkaamista, jos hänelle sanoi sanankin vastaan. Eli tahdon sanoa, että kaikki jyrkät periaatteet kasvatuksessa kannattaa unohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Noh, ihan itse määrität sen millaista sun perhe-elämä on, ei ole lapsen vika, jos hän ei sun ajatukseen sovi. Pyydä lasua sijoittamaan lapsesi niin pääset hänestä eroon.
On todella typerää nillittää siitä, että on saanut erityistä tukea tarvitsevan lapsen. Sä olet vastuussa ihan itse siitä pilaatko elämäsi yrittäessäsi saada häntä ”sopimaan palettiin” vai otatko järjen käteen ja kasvatat häntä lapsenasi.
Apuakin saa, kun ottaa vastaan.
Pakko olla tästä samaa mieltä, vaikka totuus sattuukin. Erityislapsen ongelmia ei ap voi millään taikatempuilla korjata, mutta sijoituksella voi vaikuttaa millaista nuoremman lapsen elämä tulee olemaan.
Puolisolta saan onneksi tukea.