Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
exä lähi-isäksi nyxän lapsille, biolog. lapsen tunteet?
21.10.2014 |
Kysyisin onko teillä kokemusta seuraavasta tilanteesta eron jälkeisessä elämässä. Haen siis keskustelua lapsen näkökulmasta.
Eli tilanteessa, jossa ollaan erottu ja lasten isällä on uusi suhde, uusi perhe, ja uudella naisella omasta ex-liitosta lapsia joiden "lähi-isä", "arki-isä" tämä exäsi ja lastesi isä on.. miten oma lapsesi suhtautuu tilanteeseen, jossa tapaa isäänsä harvoin (isä vetoaa työaikoihin ym ym) mutta samaan aikaan isä on koko ajan tekemisissä , isänä, toisille lapsille? Kun oma lapsesi sitten kohtaa oman isänsä jossain olemassa kiva ja mukava, kantavan sylissä ja huomioivan näitä uuden suhteen lapsia, miten oma lapsesi on reagoinut?
Tarkoitan tässä tilannetta, että isä tapaa omaa biologista lastaan harvoin, asuu ja elää uuden naisensa kanssa, jolla on lapsia ja joille on arjessa toinen aikuinen. Lapsesi tietää tämän, ja on tapaamisella tässä uudessa perheessä. Tai sitten kun tapaa isän sattumalta jossain julkisessa paikassa, kauppakeskuksessa, uimahallissa, kaupungilla, missä oma isä menee naisen ja tämän lasten kanssa, huolehtii niistä lapsista - ja oma lapsesi näkee isänsä tässä.
Meillä tulee olemaan tämä edessäpäin. Pelkään oman poikani itkua ja suuttumusta, jonka purkaa minuun, koska isä ei kovin usein häntä ja pikkusisarusta tapaa, eikä poika koe olevansa tärkeä isälleen. Esim.e i enää halaa eikä ota syliin. Poika on koululainen.
Miten teillä on tilanteista selvitty?
Kommentit (52)
Itsensä syyllistäminen ei tuossa tilanteessa auta. Kuten ei sekään, että itse ajattelee kaikkia mahdollisia pahoja asioita mitä tuosta voi lapsille aiheutua.
Tuolla joku sanoikin, että lapsi ei osaa kaivata sellaista mitä ei ole. Tämä on ehkä se ajatusmaailma jonka suuntaan lapsia kannattaisi tavallaan ohjata.
Minun sydämessäni ei ole isän kokoista aukkoa vaikka isää ei käytännössä ikinä näkynytkään. Vanhempana ymmärrän asioiden taustoja enemmän ja paremmin, mutta lapsena en näitä asioita edes ajatellut.
Lisäksi tavallaan auttaa sekin, että valitettavati eroperheiden lapsia on koko ajan enemmän eli ei välttämättä tule edes ulkopuolista oloa vaikka koulussa vain siksi, että isä ei nyt tullut johonkin tapahtumaan tms.
Itselleni tuo isättömyys ja hänen kyvyttömyytensä hoitaa suhteensa minuun kunnolla on vaikuttanut siinä mielessä, että teen kaikkeni, jotta oma lapseni ei joudu vastaavaan tilanteeseen.
Tämä tarkoittaa jo ihan sitä perusasiaa, että ennen lasten hankintaa olen nykyisestä puolisostani täysin varma, että hän on ja pysyy. Tietenkin, kun lapsi tulee, niin ei voi tietää mitä käy, mutta olen ainakin parhaani yrittänyt jo ennen lapsen hankintaa.
Omasta mielestäni lapsia tehdään usein liian aikaisin uuden kumppanin kanssa ja sitten joudutaankin elämään mitä kummallisimmissa perhe kuvioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette te siis alunperinkään olleet mikään oikea ydinperhe, vaan uusperhe? Ei tämä sitten niin iso vahinko ole. Sinun lapsistasi tuntuu varmaan samalta kuin isän alkuperäisen ydinperheen lapsista tuntui, kun te aloitte pullautella omia rakkausrusinoitanne hankalaan kuvioon. Et varmaan heidän tunteitaan siinä tilanteessa ajatellut, kun piti saada miehen kanssa se oma "perhe". Olisi ehkä kantsinut harkita. Uussuhteet eivät tilastollisestikaan kestä.
No, isä on selvä kusipää. Noita riittää. Ja sitten tällä palstalla jaksetaan vouhottaa että mikäs se äiti oikein luulee olevansa kun ei anna isän olla sitä ja tätä ja tota. Tavallisin tarvina on itsekäs, kusipäinen, tunnevammainen mies jonka suhde lapsiin on ohut ja eron tullen- senkin syy niin usein jo valmiiksi katsottu uusi nainen- muuttuu isän mielestä taakaksi josta hänen hauskaa elämäänsä häiritään ja rahaa yritetään kupata.
Tehkää virallinen tapaamissopimus ja noudattakaa sitä. Myös viikko-viikko asumista kannattaa harkita niin isäkin saa vastuuta.
Miten tämä ikävä ja suru ilmeneen ja miten te käsittelette sitä. Tuotko asiaan esille samalla tavalla kuin meille, kuinka tulette kokemaan sitä ja tätä. Kuinka sinä olet vain äiti, etkä osaa olla isä jne... Kertotko lapsille kuinka yrität ja pyydät jne. luoden turhaa toivoa jne.
Eron jälkee pitää luoda se oma aktiivinen arki iloineen ja suruineen, eikä jossitella sitä ja tätä. Lapsilla kun on sitä muuta sisältöä harrastuksineen, ystävineen, sukuineen jne tasapainoineen niin se puuttuva palanen ei sotke koko palapelin kokoamista. Niin kuin joku jo sanoinkin hvyiin asioihin keskittyminen auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omitko lapset erossa itsellesi automaattisesti vain annoitko isälle silloin mahdollisuutta tiedostaa oman merkityksen ja arvonsa.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 11:33"]
Sanot ihan suoraan miten asiat on! Isä on se mikä on eikä sinulla ole mitään diktatuurimaista rajatonta valtaa määritellä sitä isyyttä ja häntä muuttaa. Itse jäin yksinhuoltajaksi vähän toisenlaississa olosuhteissa, joilloin vanhemmuus ei ollut tätä kaupankäynninkultuuria, joilloin koko ajan mietitään miten saadaa se kiva olo ja annetaan harvakuvitelma ikuisesta sunnuntaista vaan kohdattiin ne ikävätkin asiat.
Isällä on kolme muuta biologista lasta, kaksi puolison lasta. Välit isää ovat muodolliset, mutta ei lapsi siitä kärsi. Veljet ja sisaret on läheisiä ystäviä ja nämä suhteet on muodostuneet luonnollisesti ja säilyneet aikuisuudenkin kynnyksellä ilman aikuisten säätelyä.
[/quote]
No tuskin se lapsi sulle kertoo isänkaipuustaan. Kyllä se sun asenteen jo tietää. Että isää ei tarvita jne. Itsekseen se sen isättömyytensä kärsii ja tyytyy tilanteeseen. Sääli, sillä lapsen on pettänyt sekä isä että äiti. Isä ei halua tavata eikä olla isä. Äiti taas kieltää isän tärkeyden ja lapsen trauman. Lapsen pitää esittää molemmille vanhemmille. Ja kun lapsi esittää niin tästä tulkitaan kaiken olevan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 12:40"]
Itsensä syyllistäminen ei tuossa tilanteessa auta. Kuten ei sekään, että itse ajattelee kaikkia mahdollisia pahoja asioita mitä tuosta voi lapsille aiheutua.
Tuolla joku sanoikin, että lapsi ei osaa kaivata sellaista mitä ei ole. Tämä on ehkä se ajatusmaailma jonka suuntaan lapsia kannattaisi tavallaan ohjata.
Minun sydämessäni ei ole isän kokoista aukkoa vaikka isää ei käytännössä ikinä näkynytkään. Vanhempana ymmärrän asioiden taustoja enemmän ja paremmin, mutta lapsena en näitä asioita edes ajatellut.
Lisäksi tavallaan auttaa sekin, että valitettavati eroperheiden lapsia on koko ajan enemmän eli ei välttämättä tule edes ulkopuolista oloa vaikka koulussa vain siksi, että isä ei nyt tullut johonkin tapahtumaan tms.
Itselleni tuo isättömyys ja hänen kyvyttömyytensä hoitaa suhteensa minuun kunnolla on vaikuttanut siinä mielessä, että teen kaikkeni, jotta oma lapseni ei joudu vastaavaan tilanteeseen.
Tämä tarkoittaa jo ihan sitä perusasiaa, että ennen lasten hankintaa olen nykyisestä puolisostani täysin varma, että hän on ja pysyy. Tietenkin, kun lapsi tulee, niin ei voi tietää mitä käy, mutta olen ainakin parhaani yrittänyt jo ennen lapsen hankintaa.
Omasta mielestäni lapsia tehdään usein liian aikaisin uuden kumppanin kanssa ja sitten joudutaankin elämään mitä kummallisimmissa perhe kuvioissa.
[/quote]
Ap:n lapsi lienee jo niin iso että muistaa isänsä ja siten myös kaipaa tätä. Muistaa ajan kun perhe asui yhdessä. Miten nämä muistot pyyhitän lapsen mielestä, miten pyyhitään pois se lapsen kokema hylkääminen isän taholta? Sanotaan lapselle että unohda? Ei puhuta isästä, ei lapsen ikävästä jne? Lakaistaan koko asia maton alle ja siinä se. Mitä ei ole niin sitä ei muista eikä kaipaa. Tuo on isomman lapsen kohdalla ihan paskapuhetta. Älkää nyt pitäkö lapsia ihan tyhminä.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 13:12"]
Omitko lapset erossa itsellesi automaattisesti vain annoitko isälle silloin mahdollisuutta tiedostaa oman merkityksen ja arvonsa.
[/quote]
Kylläpä olet ilkeä ja pahansuopa. Jonka lisäksi vastuukysymykset eivät taida olla ihan selkeinä mielessäsi. Kannattais nyt alkuun vähän seuloa niitä omia luurankoja ennenkuin rupeaa muita syyllistämään. Jestas täällä on sekaisin olevia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hommaa lapselle uus arki-isä sinne teille.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 13:19"]
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 11:33"]
Sanot ihan suoraan miten asiat on! Isä on se mikä on eikä sinulla ole mitään diktatuurimaista rajatonta valtaa määritellä sitä isyyttä ja häntä muuttaa. Itse jäin yksinhuoltajaksi vähän toisenlaississa olosuhteissa, joilloin vanhemmuus ei ollut tätä kaupankäynninkultuuria, joilloin koko ajan mietitään miten saadaa se kiva olo ja annetaan harvakuvitelma ikuisesta sunnuntaista vaan kohdattiin ne ikävätkin asiat.
Isällä on kolme muuta biologista lasta, kaksi puolison lasta. Välit isää ovat muodolliset, mutta ei lapsi siitä kärsi. Veljet ja sisaret on läheisiä ystäviä ja nämä suhteet on muodostuneet luonnollisesti ja säilyneet aikuisuudenkin kynnyksellä ilman aikuisten säätelyä.
[/quote]
No tuskin se lapsi sulle kertoo isänkaipuustaan. Kyllä se sun asenteen jo tietää. Että isää ei tarvita jne. Itsekseen se sen isättömyytensä kärsii ja tyytyy tilanteeseen. Sääli, sillä lapsen on pettänyt sekä isä että äiti. Isä ei halua tavata eikä olla isä. Äiti taas kieltää isän tärkeyden ja lapsen trauman. Lapsen pitää esittää molemmille vanhemmille. Ja kun lapsi esittää niin tästä tulkitaan kaiken olevan ok.
[/quote]
Mitä sinä nyt oikein selität?! Isä sai mahdollisuutensa, mutta ei sitä käyttänyt ja valitsi ihan itse roolinsa. Olihan hän ihan jo iso poika, eikä mikään tahdoton olento vailla vastuuta omista valinnoistaa, arvioistaa ja päätöksistään.
Mitä sillä isällä ihan oikeasti tekee, jos perheessä on saatavilla oleva ja läsnäoleva vanhempi, joka opettaa ja kasvattaa kestämään myös niitä pettymyksiä. Luo raamit ja rutiinit jne. Perheiden erialisuus on ihan luonnollinen asia ja yhdenvanhemman perhe on ihan yhtä normaali kuin mikä tahansa perhe. Eikö muissakin perheissä vahvistetaa niitä perheen positiivisia asioita, mikä perheesä toimii ja läsnäoleva vanhempi luo sen perheen ilmapiirin.
Lapselle pitää olla rehellinen ja kysymyksiin vastata suojellen yksityiskohdilta, mutta totuuden mukaisesti. Isästä tulee saada puhua ja tuoda esille niitä hyviä perittyjä puolia, eikä vain keskittyä siihen poissaoloon. Esim. poikani perinnyt urhellisuuden jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 13:38"]
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 13:12"]
Omitko lapset erossa itsellesi automaattisesti vain annoitko isälle silloin mahdollisuutta tiedostaa oman merkityksen ja arvonsa.
[/quote]
Kylläpä olet ilkeä ja pahansuopa. Jonka lisäksi vastuukysymykset eivät taida olla ihan selkeinä mielessäsi. Kannattais nyt alkuun vähän seuloa niitä omia luurankoja ennenkuin rupeaa muita syyllistämään. Jestas täällä on sekaisin olevia ihmisiä.
[/quote]
WTF?!? Sinä taidat huudella ihan vaan huutamisen ilosta!
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 13:38"]
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 13:12"]
Omitko lapset erossa itsellesi automaattisesti vain annoitko isälle silloin mahdollisuutta tiedostaa oman merkityksen ja arvonsa.
[/quote]
Kylläpä olet ilkeä ja pahansuopa. Jonka lisäksi vastuukysymykset eivät taida olla ihan selkeinä mielessäsi. Kannattais nyt alkuun vähän seuloa niitä omia luurankoja ennenkuin rupeaa muita syyllistämään. Jestas täällä on sekaisin olevia ihmisiä.
[/quote]
Moni äiti saattaa tietämättään provosoida tilanteen siihen pisteseen, että isä saattaa kääntää selkänsä perhelle ja syyttää isää lastensa hylkäämisestä. Miten ap esim. ponnisteli ennen tuota uutta puolisoa, että lapsilla on läsnäoleva vanhempi arjessaan?! Vai heräsikö mustasukkaisuus uuden puolison myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 12:58"]Tehkää virallinen tapaamissopimus ja noudattakaa sitä. Myös viikko-viikko asumista kannattaa harkita niin isäkin saa vastuuta.
[/quote] saahan niiden etäidien kanssa tehdä tapaamissopimuksia, mutta ne eivät toimi. Kun isä ei vaan ole lastensa kanssa niin ei ole.Kukaan ei voi siihen puuttua, lapsia ei voi isälle väkisin viedä!!!
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 12:58"]Tehkää virallinen tapaamissopimus ja noudattakaa sitä. Myös viikko-viikko asumista kannattaa harkita niin isäkin saa vastuuta. [/quote] saahan niiden etäidien kanssa tehdä tapaamissopimuksia, mutta ne eivät toimi. Kun isä ei vaan ole lastensa kanssa niin ei ole.Kukaan ei voi siihen puuttua, lapsia ei voi isälle väkisin viedä!!!
[/quote]
Se pitää tosiaankin vaan hyväksyä, että ketään ei voi pakottaa lasta tapaamaan.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 12:58"]
Tehkää virallinen tapaamissopimus ja noudattakaa sitä. Myös viikko-viikko asumista kannattaa harkita niin isäkin saa vastuuta.
[/quote]
No huh, ei mitään viikko-viikko-systeemiä vain tasa-arvon ja vastuun jakamisen riemusta! Jos isää ei oikeasti ja käytännössä lapset kiinnosta, on lapsille KIDUTUSTA olla se viikko hänen luonaan. Olen sitä mieltä, että lapsi tarvii aikuisia ja tervepäisiä ihmisiä ympärilleen, mutta sillä, onko se biologinen isä vai ei, niin sillä ei ole pidemmän päälle väliä. Varmasti lapset surevat ja käyvät asiaa läpi vuosien ajan, aikuisenakin, mutta ei kenestäkään saa rakastavaa ja toiset huomioon ottavaa käskemällä. Ihminen joko on sitä tai ei. Kyllähän te voitte etsiä ja löytää niitä "isähahmoja" esim. lasten harrastusten kautta, jos ei suvussa ole. Teillä on nyt teidän perhe, nauttikaa siitä.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 12:54"]
Ette te siis alunperinkään olleet mikään oikea ydinperhe, vaan uusperhe? Ei tämä sitten niin iso vahinko ole. Sinun lapsistasi tuntuu varmaan samalta kuin isän alkuperäisen ydinperheen lapsista tuntui, kun te aloitte pullautella omia rakkausrusinoitanne hankalaan kuvioon. Et varmaan heidän tunteitaan siinä tilanteessa ajatellut, kun piti saada miehen kanssa se oma "perhe". Olisi ehkä kantsinut harkita. Uussuhteet eivät tilastollisestikaan kestä.
[/quote]
Kiitos vaan kauheasti.
Minun lapseni on täysin syyttömiä siihen, että heidän isänsä erosi ex-vaimostan aivan kuten ovat syyttomiä siihen, että me erottiin.
Miehen ex-lapset kävivät meillä tapaamisilla, asuivat äitinsä luona. Joten sen muun ajan me kyllä ydinperheenä toimittiin. Miehen ensimmäisen liiton lapset kyllä jaksoivat muistuttaa siitä, että lapsi on veli PUOLI, ei veli. Ja siihen ei mies puuttunut.
Minä en myöskään rikkonut miehen ex-perhettä, kuten ei tämä uusikaan meidän perhettä.
Miksi minun lapseni pitäisi ajatella, että joku muukin on isää ikävöinyt, joten hänen ikävällään ei ole merkitystä?? ei kukaan ole koskaan miehen ekaliiton lasten ikävää vähätellyt. He kuitenkn tapasivat isäänsä säännöllisesti ja olivat ykkösasemassa aina, He myös tapasivat isovanhempia, joiden luona viettivät välillä osan tapaamisviikonlopuista. He viettivät meillä kesälomia ja olivat lomamatkoilla mukana.
Samaa ei näille kakkoslapsille ole.
Mutta kiitos kovasti.
Hei haloo!! Minä kysyin muiden kokemuksia ja saan sitten paskaa päälleni.
Te vedätte tänne omia olettamuksianne omista lähtökohdista käsin. Miten tällä saakelin palstalla pitää asialliset kysymykset esittää. Koko elämäntarinaa kun ei viitsisi repostaa, ja kun ei, niin te vedätte omia olettamuksianne.
Minun lapseni eivät ole syyllisä yhteenkään eroon eikä heidän tarvitse miettiä, miten joku muu kaipaa, kyse on heidän ikävästään.
Miehen ekaliiton lapset ovat saaneet ja paljon, aikaa, tavaraa, matkoja, isänkin. Isovanhemmat, isän puolen sukulaiset. Tapaamisia.
Samaa ei ole näille lapsille riittänyt.
He menettivät perheen ja isän tässä erossa. Kodin.
Miksi heillä ei ole oikeutta ikävään? Siksikö, että isällä oli jo aikaisempi ero, ja siitä lapsia, joilla on myös ollui ikävä?
Minä en ole estänyt isää tapaamasta enkä ominut lapsia, vaikka joku onkin niin tehnyt. Erittäin mielelläni jakaisin tätä vanhemmuuden vastuuta, mutta kun toinen ei sitä ota, vaikka se lasten muodossa eteen kannettaisi. Ei ottanut yhdessäollessakaan, mutta enhän sitä tiennyt, kun niin hienosti otti vastuuta ekaliiton lapsista.
Koettakaa pysyä asiassa. Minä kysyin, miten teidän muiden tilanteet on ollut, miten lapsi on kestänyt tilanteet, joita alkukysymyksessä esitin.
ja kyllä, tämä lapsi, nämä minun lapseni, kertovat minulle ajatuksensa ja tunteensa ja ikävänsä. Itkevätkin. Kenelle muulle? MIksi kuvittelette ettei minulla ole hyvää luottamuksellista suhdetta lapsiini - koska olen yh? vai?
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 12:54"]
Ette te siis alunperinkään olleet mikään oikea ydinperhe, vaan uusperhe? Ei tämä sitten niin iso vahinko ole. Sinun lapsistasi tuntuu varmaan samalta kuin isän alkuperäisen ydinperheen lapsista tuntui, kun te aloitte pullautella omia rakkausrusinoitanne hankalaan kuvioon. Et varmaan heidän tunteitaan siinä tilanteessa ajatellut, kun piti saada miehen kanssa se oma "perhe". Olisi ehkä kantsinut harkita. Uussuhteet eivät tilastollisestikaan kestä.
[/quote]
Kiitos vaan kauheasti.
Minun lapseni on täysin syyttömiä siihen, että heidän isänsä erosi ex-vaimostan aivan kuten ovat syyttomiä siihen, että me erottiin.
Miehen ex-lapset kävivät meillä tapaamisilla, asuivat äitinsä luona. Joten sen muun ajan me kyllä ydinperheenä toimittiin. Miehen ensimmäisen liiton lapset kyllä jaksoivat muistuttaa siitä, että lapsi on veli PUOLI, ei veli. Ja siihen ei mies puuttunut.
Minä en myöskään rikkonut miehen ex-perhettä, kuten ei tämä uusikaan meidän perhettä.
Miksi minun lapseni pitäisi ajatella, että joku muukin on isää ikävöinyt, joten hänen ikävällään ei ole merkitystä?? ei kukaan ole koskaan miehen ekaliiton lasten ikävää vähätellyt. He kuitenkn tapasivat isäänsä säännöllisesti ja olivat ykkösasemassa aina, He myös tapasivat isovanhempia, joiden luona viettivät välillä osan tapaamisviikonlopuista. He viettivät meillä kesälomia ja olivat lomamatkoilla mukana.
Samaa ei näille kakkoslapsille ole.
Mutta kiitos kovasti.
[/quote]
Anteeksi nyt vaan, mutta et voi luoda lapsille mitään ihanne maailmaan, koska sellaista ei ole. Surullisia asiota tapahtuu, mutta niiden kanssa pitää oppia elämään. Jos ette siihen perheenä pysty teidän pitää hakea siihen ulkopuolista apua!
Alue: Aihe vapaa
Kiitän vastauksista.
Kirjeet isälle eivät tuota tulosta. Olen pyytänyt, että tapaisi lapsia ja että ilmoittaisi hyvissä ajoin seuraavan tapaamiskerran. Nyt tiedän marraskuun tapaamisen, 1 yön viikonloppu, joulukuusta ei tietoa ollenkaan. Kesällä ei tavannut kuin arki-iltana muutaman kerran kuukaudessa, töihinsä vedoten. Lomalle ei ottanut. Koululainen oli pitkät päivät yksin kotona.
Tätä kohtaamista ei ole vielä tullut , mutta se on tulosssa, koska isällä on nyt uusi kumppani, jolla on lapsia ed. liitosta. Tällä hetkellä asuvat virallisesti eri osoittesissa ja tapaamiset on isän kotona, mutta siinä vaiheessa kun laittavat hynttyyt yhteen niin näitä kohtaamisia ja "asetelmia" on tulossa, epäilen ja pelkään.
En ole lapsille uudesta "äitipuolesta" tai tämän lapsista mitään puhunut, enkä aio mustamaalata.
Olen kyllä sanonut, etten voi vaikuttaa näihin tapaamisiin. Että niitä on silloin, kun isänne ottaa. Mutta jos me olemme sille ajalle suunnitelleet ja sopineet sen menon, niin sitä meidän menoa en peru. Emme voi elää niin, että "ei varata tuolle viikonlopulle tai liomaviikolle reissua, ei mennä, ei käydä, koska jos isänne vaikka pyytää silloin just tapaamiselle". Emme voi elää noin, meillä on meidän elämä ja jos isä kertoo 1-3 viikkoa etukäteen milloin ottaa lapset, ja jos sanon, että aika ei käy, meill ä on oma meno, niin hän ei ehdota muuta aikaan. Sitten ei ole tapaamista. Tämän olen lapsille sanonut.
Muita isähahmoja lapsilla ei ole. Meillä ei ole isovanhempia eikä sukulaisia, ja miehen sukulaiset eivät eron jälkeen ole halunneet olla lasten kanssa tekemisissä. Tapaavat silloin kun ovat isänsä luona, jos tapaavat.
Tämmöset jutut, että pyydän, että isä olisi ja tekisi poikansa kanssa - olen pyytänyt. Ei onnistu. Ei tee. Ja ei, ei hän tämmöinen ollut kun yhdessä alettiin olemaan. Hänellä oli edellinen ero ja siitä lapsia, joile hän oli todella välittävä ja aktiivinen ja huolehtiva isä, mutta nämä yhteiset, minä, meidän uusperhe, ei koskaan mennyt edes samalle viivalle ensimmäisen liiton lasten kanssa. Eka liiton lapset olivat aina edellä. En todellakaan ymmärtänyt että se näin menee , kun yhteinen lapsi tehtiin.
Ensimmäisen liiton lapset ovat jo itsenäisiä.
Nyt uuden rakkauden laste tulevat siihen ykkösosaan ja nämä yhteiset ovat edelleen kakkossijalla.
Kyllä lapsilla ikävä isää on. En voi korvata isää. Olen äiti, olen turvallinen aikuinen, mutta en ole isä. Lapset ikävöivät meidän perhettä ja surevat eroa, he olisivat halunneet että olemme perhe emmekä eroa. Lapsille tämä on suuri suru.
He toivovat, että minä löytäisin meille miehen ja isän. No, semmoista ei ole näköpiirissä, joten minuta tulee ihan täysin äidin kasvattamat lapset, joiden sielussa on isän kokoinen aukko. Ja valtava hylätyksi tulemisen tunne.