Ahdistaako, että meneillään on globaali pandemia, jolle ei näy loppua?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ahdista tämä feikkipandemia itsessään pätkääkään. Enemmän ahdistaa sen varjolla hivuttautuva totalítarismi ja siihen kannustavat globalistien hyödylliset idíoottilampaat.
Koronakieltäjät jotka omassa ahdistuksessaan kääntyvät salaliittoteorioiden puoleen ja haukkuvat muita idioottilampaiksi ovat olleet aika hämmentävä ilmiö. Joten tällaista porukkaa on pitänyt todella marginaalisena, mutta nyt on kaiken maailman hörhöt kaivautuneet luolistaan ja saavat yllättävänkin paljon porukkaa mukaan harhoihinsa. Pelko on yllättävän voimakas moottori.
Ei tämä sinällään minua ahdista, mutta ihmetyttää sitäkin enemmän.
Te koronafanaatikot ette itse jostain syystä ymmärrä sitä, että maailmalla on monia muitakin tauteja koronan lisäksi joista moni on vielä vaarallisempi. Esimerkiksi Intiassa "riehuu" tuberkuloosi joka edelleen tappaa siellä vuosittain enemmän ihmisiä kuin mitä korona on tappanut koko pandemian aikana kyseisessä maassa.
Suomessa taas kausi-influenssat ovat alkaneet viime vuosina tappamaan jostain syystä entistä enemmän ihmisiä. Esimerkiksi vuonna 2018 kausi-influenssa tappoi täällä noin 450 ihmistä. Siitä ei muistaakseni kuitenkaan vöyhötetty yhtään.
En väitä, etteikö sairauksia vastaan pitäisi taistella, mutta, itseäni hiukan toistaen, koronavöyhötys on aiheuttanut sen, että ihmiset eivät enää muista tai tajua, että maailmassa on monia muitakin tauteja joista moni on koronaakin vaarallisempia.
Pandemia ei ahdista, mutta rajoitukset ja rajoitusintoilijat ahdistavat.
Y H Y Y Y AHISTAA JA ON NIIN PAHA JA ITKUINEN OLO KUN ME JOUDUTAAN HENGITYSKONEESEEN LOPPUELÄMÄKSI LONG COVIDIN TAKIA Y H Y Y Y 😫😩😭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ahdista tämä feikkipandemia itsessään pätkääkään. Enemmän ahdistaa sen varjolla hivuttautuva totalítarismi ja siihen kannustavat globalistien hyödylliset idíoottilampaat.
Koronakieltäjät jotka omassa ahdistuksessaan kääntyvät salaliittoteorioiden puoleen ja haukkuvat muita idioottilampaiksi ovat olleet aika hämmentävä ilmiö. Joten tällaista porukkaa on pitänyt todella marginaalisena, mutta nyt on kaiken maailman hörhöt kaivautuneet luolistaan ja saavat yllättävänkin paljon porukkaa mukaan harhoihinsa. Pelko on yllättävän voimakas moottori.
Ei tämä sinällään minua ahdista, mutta ihmetyttää sitäkin enemmän.
Te koronafanaatikot ette itse jostain syystä ymmärrä sitä, että maailmalla on monia muitakin tauteja koronan lisäksi joista moni on vielä vaarallisempi. Esimerkiksi Intiassa "riehuu" tuberkuloosi joka edelleen tappaa siellä vuosittain enemmän ihmisiä kuin mitä korona on tappanut koko pandemian aikana kyseisessä maassa.
Suomessa taas kausi-influenssat ovat alkaneet viime vuosina tappamaan jostain syystä entistä enemmän ihmisiä. Esimerkiksi vuonna 2018 kausi-influenssa tappoi täällä noin 450 ihmistä. Siitä ei muistaakseni kuitenkaan vöyhötetty yhtään.
En väitä, etteikö sairauksia vastaan pitäisi taistella, mutta, itseäni hiukan toistaen, koronavöyhötys on aiheuttanut sen, että ihmiset eivät enää muista tai tajua, että maailmassa on monia muitakin tauteja joista moni on koronaakin vaarallisempia.
Näin on.
Vasta oli paikallisessa lehdessä yksityistä praktiikkaa pitävän lääkärin haastattelu, ihmetteli julkisenpuolen keskittymistä pelkästään koronan diagnoosien tekemiseen. Viikottain tulee hänellekin asiakkaita joilla on jokin henkeä uhkaava sairaus, yleensä keuhkokuume, jota ei julkisella löydetä, kun ainoa diagnoosi on koronatesti, joka näissä tapauksissa näyttää negatiivista.
Vierailija kirjoitti:
Ei ahdista tämä feikkipandemia itsessään pätkääkään. Enemmän ahdistaa sen varjolla hivuttautuva totalítarismi ja siihen kannustavat globalistien hyödylliset idíoottilampaat.
Tämä on se mihin tämä johtaa jos nuo rättinaamat eivät tajua herätä vastustamaan isolla joukolla. Tässä hyvä tuore artikkeli tästä mitä kaikkea hirveyksiä voi seurata noilla passisuunnitelmilla. Kaikkia seurataan kaiken aikaa, määrätään mitä saa tehdä, mitä ei saa tehdä, mitä pitää tehdä, miten rangaistaan jos ei tottele, kukaan ei pääse tuolta karkuun jos kaikki menee digitaaliseksi seurannaksi, passit ja rahat ym. silloin jokaisesta tulee orja jonka on pakko ottaa vielä myrkkypiikkejä jos fasistiset tyranni päättäjät haluaa, kuten ne nyt haluaisi kaikille.
Viruspandemia vai valheita vallan? – AM (avoin.media)
https://avoin.media/2021/09/09/viruspandemia-vai-valheita-vallan/
Ei ahdista. Koronasta tulee tavallinen tauti muiden joukossa. Ehkä ns. lastentauti, kuten omassa lapsuudessani oli vesirokko, jonka "kaikki" sairastivat. Ja ne jotkut muutamat jotka eivät, sairastuivat vasta aikuisena, jolloin tauti on paljon rankempi.
Ihmiskunta on koronan edessä ollut kuin Amerikan alkuperäisasukkaat eurooppalaisten saapuessa: Eurooppalaiset toivat tullessaan tauteja, jotka heille eivät ole kummoisia, mutta täysin vailla vastustuskykyä olleen kantaväestön keskuudessa ne niittivät tuhoa.
Ei ahdista, kun olen elänyt mahdollisimman normaalisti rajoitusten puitteissa. En ole eristynyt ja en myöskään maskeja käytä. Näen ystäviä säännöllisesti ja käyn myös lounaalla ravintoloissa yms. Leffaankiin pääsee ja kohta taas keikoille
Joskus ahdistaa, koska en uskalla ottaa sairauden vuoksi rokotetta. Mutta yleensä ei. Ja ihan myös siksi koska yritän olla lukematta liikaa uutisia koronasta.
Jos olisi uutisoitu aina kaikista sairauksista samanlain kuin nyt tästä, ahdistaisi harvempaa korona.
Vierailija kirjoitti:
Ei ahdista. Jos miettii millaisia maailmanlopun visioita pandemioihin on usein liitetty, korona on lopulta ollut varsin "kesy" pandemia. Elämä on muuttunut paljon vähemmän kuin olisi alussa ajatellut ja nyt on jo meneillään "sopeutumisvaihe" jossa opetellaan elämään jollain tavalla aina päällä olevan epidemian kanssa niin että elämä on kuitenkin varsin tavallista.
Missähän tynnyrissä olet elänyt nämä vuodet? Rajoitteelle on ollut tosiaan perusteet, niiden vuoksi ollaan päästy vähällä varsinaisesta taidista. Mutta onko pandemian lieveilmiöt menneet ihan ohi sinulta?
Jos kaikki päämäärät läväytettäisiin heti suoraan pöytään, niin eihän ne menisi koskaan läpi. Hivutustekniikka on se mikä toimii. Tätä on käytetty esimerkiksi EUn liittovaltiohivutuksessa ja laajemminkin uusliberalistessa puhalluksessa, missä pieni eliitti rohmuaa kaiken ja tavallinen kansalainen pikkuhiljaa kurjistuu ja surkastuu.