Testaamiseen ja jäljittämiseen kuluu satoja miljoonia!
Pelkästään Vantaalla koronan pakonomaisen testaamisen ja jäljittämiseen kulut ovat yli 30 miljoonaa vuodessa, samalla rahalla pyöritetään kaikkia alueen terveysasemia. Ja tämä pelkästään Vantaalla, kertokaa tuo summa uudelleen ja uudelleen eri kaupunkien ja sairaanhoitipiirien kohdalla. Puhutaan sadoista miljoonista, kaikki veronmaksajien pussista ja velkarahana.
Koronahysteerikot ja hallitus voisivat pikkuhiljaa herätä todellisuuteen: valtavan taloudellisen ja inhimillisen (muun hoidon viivästyminen) hinnan maksavaa testauskoneistoa on ihan turha enää pyörittää. Korona ei ole enää sen arvoinen.
Lakatkaa käymästä testeissä.
Kommentit (26)
Jos en mene testiin, vaan esim. työpaikalleni suureen kouluun opettamaan lapsia, niin säästän yhteiskunnalle muutamia kymmeniä euroja. Tosin levitän tartunnan 20-200 lapseen ja 10 koulun työntekijään, jotka levittävät tartuntoja muutamiin kymmeniin tai satoihin ihmisiin, joista ensimmäisessä vaiheessa 15 joutuu sairaalaan, useita joutuu karanteeniin, eli ovat poissa työstään, näistä aiheutuvat kustannukset ovat muutaman miljoonan euron luokkaa. Toisessa vaiheessa jatkotartuntojen kautta muutamia tuhansia uusia tartuntoja ja useita sairaalaan joutuneita, ja vielä useampia ihmisiä karanteeneissa, näistä aiheutuneet kustannukset ovat muutaman kymmenen miljoonan luokkaa.
En ole vielä yhdessäkään testissä käynyt. Myös elänyt täysin normaalisti viimeiset 2 vuotta.
Miksi käydä testissä, kun ei ole oireita. Todella naurettavaa jos jotkut juoksevat testeissä mitä pienimmistäkin oireista, vielä oudompaa jos tekevät näin rokotettuna.
Tämä hulluus on lopetettava. Joka päivä saamme lukea uutisia, joissa todetaan kaikista testeistä tulleen vain tyyliin pari prosenttia positiivisia. Eli tuhannet juoksevat testeissä TURHAAN.
Kunhan kysyn kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole käynyt kertaakaan testissä, mutta tiedän ihmisiä jotka ovat ravanneet niissä aina kun on tuntunut vähän "oudolta" (eivät ole edes olleet mitään terveydenhuollon työntekijöitä, vaan kaiken etänä tekeviä yliopisto-opiskelijoita) ja testit olleet aina negoja. En tiedä mitä kiksejä siitä nenän ronkkimisesta saivat, mutta kankkulan kaivoon lorisivat nekin rahat.
Meillä töissä pakotetaan yksityiselle työterveysasemalle testiin aina kaikki, kun jonkun tuttavalla on ollut tartunta. Olen itsekin joutunut testiin kun olen ollut altistuneen altistunut. Aina tietysti nega kaikilla.
Miksi te kerrotte altistuksista työpaikalla?
Minä en ole kertonut yhtään mistään mutta en pysty muita estämään. Koulualtistukset uutisoidaan aina näyttävästi ja sitä kautta tietoa tulee esim lasten altistumisista. Myös pikkulasten altistumiset tulee tietoon kun vanhemman on pakko jäädä kotiin.
Tästäkin kerrottiin jo koronan alkaessa. Hysteerikot eivät kuitenkaan osaa ajatella pitkälle. Koronan aiheuttamat rahalliset menetykset aiheuttavat paljon enemmän kuolemia ja kärsimystä kuin korona olisi ikinä aiheuttanut, vaikka sitä vastaan ei olisi tehty mitään toimenpiteitä.
Minusta testauksen tulee muuttua maksulliseksi kuukauden päästä, kun hallituksen arvio rajoitusten purkamisen aloittamisesta on saavutettu. Jos joku joutuu sairaalaan niin covid epäilyksestä lisälasku loppusummaan testauksen muodossa niin saadaan kulut kohdennettua pääasiassa sinne rokotevastaisten suuntaan.
Tulisi kyllä niin kalliiksi että siinä vasta olisi Suomineito polvillaan.