Kuollut koira unessa - vieläkin itkettää
En tykkää olla yksin kotona, pelottaa pimeys ja hiljaisuus (asutaan maalla). Nyt kuitenkin eilen jäin yksin. Unessa sitten n. 6 kk sitten edesmennyt koirani oli kanssani, ei tosin täällä, vaan eräässä toisessa paikassa ja leikki ja vahti siinä pihassa ohikulkijoita, ihan tyypilliseen tyyliinsä.
Oli tosi ihana uni, ja vaikka jotenkin tajusinkin unessa että koira on kuollut, oli se silti jotenkin tavallaan elossa. Itkettää vaan nyt, kun heräsin ja muistin taas miten ihana se oli :( Toisaalta, luulen että koira piti vahtia nyt, koska tiesi että pelkää olla yksin :)
Muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (2)
Tiedän tuon surullisen tunteen, kun unessa kaikki on niinkuin ennenkin ja saa olla rakkaan lemmikin kanssa. Menetimme kesällä koiramme ja pari kk myöhemmin kissa lähti sateenkaarisillalle, tuntuu että olen vieläkin surusta sekaisin. Sekä koira, että kissa ovat vierailleet unissani, aina on itkettänyt niiden öiden jälkeen. Ikävä on niin kova. Voimia sinulle <3
koira kuin suojelusenkeli sitten