Jess, hallitus menossa nurin.
Vihreillä ja Keskustalla omat neuvottelut tänään koska välit on pahasti tulehtuneet.
Tervemenoa vain Vihreille.
Kommentit (54)
Siellä on naiset päässy vallan kahvaan kiinni ja siittä ei irti päästetä niin mikään ei tule muuttumaan käsikirjotetun teatterin jälkeen
Siellä taas joku oman lajinsa sinisilmäinen uskovainen. Eihän se kaatunut viimeksikään viikon teatterin jälkeen. Suotta tuhlaat aikaasi seuraamalla, jos kaatumista odotat.
Päästöjen vähentämisestä on sovittu 8 puolueen päätöksellä vuonna 2019 jolloin pääministerinä oli keskustalainen Sipilä / valtiovarainministerinä oli kokoomuslainen Orpo joten voi sanoa että ei ole mitään hyötyä siitäjos Vihreät lähtee hallituksesta kun kuitenkin on saatava päästöjä vähennettynä.
Tämä kertoo sen että 8 puoluetta on asiassa täysin väärässä sillä maassamme on suunnaton määrä metsiä / suunnaton määrä soita jotka toimivat hiilinieluina mutta maamme päättäjät ei vastusta unioniin kuuluvia maita ja sano että nyt saa riittää nämä ilmastotoimet Suomen osalta sillä täällä on tilanne aivan toisin kuin muissa unioniin kuuluvissa maissa joissa ei ole yhtä paljon metsiä / soita suhteutettuna maan pinta-alaan.
Ei Suomen kuulu alka hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä vaan vasta sen jälkeen kun muut unioniin kuuluvat maat ovat hiilineutraaleja ja Suomi voi kiristää tässä asiassa muita unioniin kuuluvia maita sanomalla että Suomi lähtee unionista jos maamme metsiä ja soita ei hyväksytä hiilinieluiksi.
Täällä on ennestään miljoona ihmistä joiden toimeentulo on köyhyysrajan alapuolella joka kertoo sen että hyvin monella ei ole varaa mihinkään ilmastotalkoisiin.
Suomessa ei ole hallitus kaatunut varmaan 1950-luvun jälkeen. Ei nytkään. Eikä jatkossakaan. Suomi on demokratian irvikuva. Syy tietysti loppupeleissä äänestäjien.
Tlivottavasti kaatuu, vihreät eivät edes kuulu hallitukseen.
Hallitusneuvottelut ovat keskarin näyttö äänestäjille ja mitätöi äänestystuloksen.
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko tilalle persuhallitus joka yönmustat karkoittaa poies?
Toivotaan, olis kyllä hyvä juttu.
Jos punavihreä hallitus nyt kaatuisi, niin olisiko tilalle tuleva siniruskea hallitus sitten parempi? Ei ainakaan pitkäikäisempi!
Sinun persu-unissasi hallitus menee nurin.
Oikeasti itse kompuroit kännipäissäsi yksiössäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihreät ovat täysin epärealistisia.
Eivät lainkaan, vaan vihreät on 100% terroristijärjestö ja kun katsot heidän toimiaan tästä näkökohdasta niin kaikki heidän toimintansa on itsestäänselvää ja hyvinkin loogista.
Vihdoinkin ihminen, joka ymmärtää mistä vihreydessä ja vihreiden toiminnassa on kysymys.
Vihreät on aika kaukana tämän maan realiteeteista. Niin kovasti kun haluaisin vihreitä kannattaa niin toivon kovasti etteivät saa tahtoaan läpi.
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessa hallitus koskaan kaadu kesken vaalikauden. Nykyhallituksella mennään viel 1.5 vuotta, ja pikkuisen enemmänkin.
Viime hallitus "kaatui" pari viikoa ennen seuraavia vaaleja.
Nyt alkaa olla jo koronakin ohi niin hallitus voitas nyt kaataa ja pitää uudet vaalit eikä siitä tulis mitään sen kummempia ongelmia.
Eihän Kataisen hallitus kaatunut. Pääministeri vain vaihtui Stubbiin. Ja Sipilän hallituksen "kaatuminen" oli pelkkää teatteria pari viikkoa ennen kuin kausi olisi muutenkin loppunut.