Uusi työntekijä kehuu itseään ihan överisti ja samalla lyttää muita - neuvoja?
Tietysti hoidan tämän ammattimaisesti, mutta kun tässä paltsujen välissä on 5 minuuttia, niin ajattelin kysäistä täältä. Ja purkaa turhautumista.
Olen siis erittäin pienen (5 henkeä) tiimin vetäjä. Meillä aloitti kesällä uusi työntekijä ja vaikutti tosi hyvältä, mutta nyt alkaa tulla viestejä useammalta, että häiritsee vähän ryhmähenkeä, kun tämä uusi työntekijä kehuu ihan överisti itseään joka keskustelussa ja vielä niin, että käytännössä kertoo muille näiden kokemuksen olevan huonompaa ja arvottomampaa kuin hänellä.
Esimerkiksi, mainitsee aina esittäytymisissä ja lähes kaikissa keskusteluissa, että "HÄN on tullut tähän työpaikkaan tuomaan sinne osaamista asiasta X, kun kukaan siellä ei ole koskaan sellaista osannut eikä ymmärtänyt".
Ärsyttävää muille tuo on siksi, että hänellä itse asiassa ei ole oikein tuollaista kokemusta jolla hän kehuskelee, mutta monella tiimin muulla jäsenellä on.
Tämä vie liikaa aikaa keskusteluista, kun hän aina pitää tämän pitkän esittelyn siitä, miten on tullut nyt ainoana osaavana opettamaan muille oikeasta maailmasta. Ja ihmiset alkavat ärsyyntyä.
Juttelen tietysti hänen kanssaan ja kysyn HR:ltä siihen ohjeita, mutta ihan maalaisjärjellä - miksi joku toimii noin ja miten hänelle voi diplomaattisesti sanoa, että itsensä nostaminen toisten kustannuksella ei luo hyvää tiimihenkeä?
Kommentit (23)
Oletko ollut paikalla todistamassa että toimii oikeasti noin? En uskoisi itse ennen kuin konkreettisesti kuulisin tuon tapahtuvan.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Ärsyynnytte koska tulokas on oikeassa. Se on asia jota sun pitäisi miettiä, ei se miten pistät yhden ihmisen "aisoihin". Et taida olla oikein sopiva tiimin vetäjäksi.
Palautatte sen maanpinnalle.
Olkaa varovaisia, nimittäin tuon sortin ihmiset eivät kestä sitä ja raivostuvat.
Kosto on täysin varma.
Juttele hänen kanssaan ja sano, ettei hän uutena voi tietää muiden osaamisalueita, mutta siis tätä hänen eriryisosaamistaan X on myös muilla tiimiläisillä. Ja katso, miten hän reagoi.
No, yrittäkää keksiä jokin nokkela vastakommentti niihin tilanteisiin kun hän muille itsensä uudistajana esittelee.
Voi myös kysyä viihtyykö hän uudessa työpaikassaan, vaikuttaa ettei koe sopivansa porukkaan kun noin käyttäytyy.
Vierailija kirjoitti:

Tämä.
Vaikea sanoa, kun toisaalta kyse voi olla myös hänen epävarmuudestaan eli pitää korostaa omaa ammattitaitoaan muille, ettei se vaan jäisi epäselväksi. Itsellänikin kerran tuli vastaavanlaisia ajatuksia, kun menin juniorina mukaan senioreiden tiimiin, mutta ei kyllä tullut mieleenkään vähätellä muita. Koeajallakin voi olla tuossa merkitystä, pitää todistella ammattitaitoaan että työ jatkuisi koeajan jälkeenkin. Tietystikään mikään noista ei missään tilanteissa oikeuta vähättelemään muiden ammattitaitoa. Yksi vaihtoehto on myös se, että kyseinen henkilö on ihan oikeasti pelkkä k***pää, jolloin hänestä kannattaa tiimihengen takia hankkiutua eroon ennen koeajan päättymistä.
Nostaisin tämän asian esiin kehityskeskusteluissa tms vastaavassa tilanteessa. Pitäisi saada selvitettyä onko kyseessä defenssireaktio jos vanhat työntekijät vähättelee ja sorsii, vai onko vain persoonahäiriöinen k-pää joka syö pikkuhiljaa työyhteisön ilmapiiriä. jos jälkimmäinen tilanne ja koeaikaa jäljellä niin äkkiä pihalle.
Lisäksi katsoisin vanhojen työntekijöiden tuloksia tiheämmällä kammalla ja koittaisin nostaa jonkun onnistumisen esiin aina yhteissä palavereissa jne. Nostaa muiden moraalia.
Ei voi tuon perusteella tietää kenenkään osaamisen määrää, mutta usein uudet työntekijät kokevat tarpeelliseksi tuoda itseään ja omaa kokemusta esille. 'Kun olin työpaikassa ja projektissa x' jne., etteivät muut ajattelisi uuden olevan sama kuin aloittelija. Voi myös olla, että hänellä oikeasti on tuoreempaa osaamista.
Siis on hyvää osaamista, itsekin olin häntä valitsemassa työpaikkaan. On pääosin oikein mukava muita kohtaan, mutta sitten tulee välillä esille tuo, että hän ilmoittaa, että hänellä on sitä "oikeaa osaamista ja kokemusta alalta x" ja on nyt tuomassa sitä muille.
Mutta kun ongelma on, että vaikka hänellä on hyvää osaamista, niin se ei ole siltä alalta miltä hän väittää sen olevan. Tämähän asiasta tekee kiusallisen.
Jos oikeasti olisi vain itseään liikaa kehuva huipputekijä, niin olisi helppo vain jutella hänelle että kehittäisi työelämätaitojaan, sillä nyt tuo käytös ei luo hyvää tiimihenkeä.
Mutta kun ongelma tosiaan on, että hänellä ei ole sitä kokemusta jolla hän kehuskelee, tai siis hän vääristelee sitä. Mitä ihmettä sanon, että "hei, älä viitsi valehdella taustastasi muille"?
Ap

Alatte kyselemään tarkentavia kysymyksiä, ihan yksityiskohtia niistä asioista joista hänellä on olevinaan kokemusta. Luulisi että menee jauhot suuhun.
Minä panin kehujan töihin. Erehtyi leveilemään, annoin ison tehtävän ja viiltävän aikataulun. Kovasti kehuin, että hyvä kun osaat tämän, me muut keskitymme asiaan x, sinä hoidat tämän.
Loppui lätinät ja tyyppi lähti vähin äänin kesken projektinsa, ei osannut kuin häävisti aloittaa.
Projektin keksin itse, joten vahinkoa ei tapahtunut.
Tyyppi on nyt kilpailijalla, joka soittelija kautta rantain kyseli tyypin osaamisen perään.
Onneksi olkoon, olette saaneet tiiminjäseneksi narsistisen henkilön.
Oikeesti: ei mitään nokittelua. Sen sijaan kannattaa näissä tilaisuuksissa sanoa ihan kaikkien kuullen avoimesti, että niin, Olemme aina innoissamme lisäosaamisesta, ja että Tiinalla on paljon kokemusta tästä asiasta Y-kannalta ja Tommilla taas X-kannalta, niin erityisesti tähän kaivattaisiin nyt Z-näkökulmaa. Ja siis niin, että Y, X ja Z ovat oikeita, todenllisia näkökulmia siihen laajempaan juttuun, jonka hän sanoo osaavansa, ja myös todellisia osaamisia ja tarpeita joita on ja kaivataan.
Jos olet tiiminvetäjä, sulla on oltava joku näkemys siitä, mitä tiimi oikeasti tarvitsee tältä ihmiseltä. Pyydä sitä.
Muistw, että siinä, missä hön ei voi tietää teidän tiimin jäsenten osaamista ja kokemuksia, sinäkään et oikeasti tiedä hänen osaamistaan ja kokemustaan.

No en syvällisesti voi tietysti tietää hänen osaamistaan ja kokemustaan, mutta onhan meillä CV, jossa entiset työpaikat. Ja kun hän ei ole ollut sen alan työpaikoissa, joilla hän kehuu.
Ap
En tiiä, muytta oon tollasen turjakkeen kollega ja on todella vaikeaa ja tulen jatkuvasti mansplainatuksi hänen taholtaan. Olen miettinyt onko hän aspergeri, OCD vai ihan oikea pers.häiriöinen. Rankkaa on.
Tuollaisen egon olisi pitänyt tunnistaa palkkaus aiheessa. Vaikka hän kehuu itseään ja tekee työnsä ookoo, et voi siihen mitenkään vaikuttaa, jokainen on oma persoona. Siedä tai ole sietämättä. Olen itse ollut veto hommissa ja jokaisessa on sekä nega että posi ominaisuuksia, jos hoitaa hommansa, fine.
Jos hän aloitti kesällä, niin onko koeaikaa vielä jäljellä?