Helsinkiin ei kannata muuttaa
Muutin töiden perässä Helsinkiin lounais-Suomesta. Heti kun määräaikainen työ loppuu, aion lähteä takaisin.
Syynä ei ole se, että Helsingissä olisi jotenkin kamalaa - päinvastoin. Ihmiset ovat mukavia ja seurallisia (tulevat oma-aloitteisesti juttelemaan, mikä olisi kotikonnuilla aivan tavatonta). Naapurustossa on todella yhteisöllistä. Lisäksi pääkaupunkiseudulla tapahtuu kaikenlaista mielenkiintoista, joten vapaa-ajalla on todellakin tekemistä.
MUTTA. Täällä on kaikki ihan pirun kallista. Olin itse kuvitellut, että kalleus rajoittuu asumiseen - väärin. AIVAN KAIKKI on todella paljon kalliimpaa - ruoasta lähtien. Raha, jolla olisin elänyt herroiksi ennen, ei tunnu riittävän mihinkään.
Pahinta on tietysti juurikin asumisen järkyttävä kalleus. Entisellä paikkakunnalla olisin asunut kaksiossa aivan keskustassa samalla rahalla, jonka maksan nyt kaukana keskustasta sijaitsevasta pikkuasunnosta. Arki-iltoina ei kyllä jaksa lähteä keskustan vilskeeseen näin "kaukaa", joten illat tulee nysvättyä kotona.
Vaikka lähiöelämä osaa välillä olla ihan idyllistä, en halua tällaista elämää elää koko loppuikäni. Tiedän varsin hyvin, etteivät rahani tule ikinä riittämään keskusta-asumiseen Helsingissä. Jos siis haluan esim. matkustella, harrastaa jotakin ja syödä laadukkaasti.
Eli pian jätän Helsingin niille, jotka täällä kalleudesta huolimatta haluavat asua. :) Omalta osaltani siis vähennän kilpailua asunnoista. :D Ikävä kyllä varmaan välillä tulee, mutta näin paljoa en ole valmis uhraamaan asuakseni Helsingissä.
Kommentit (57)
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 18:46"]
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 18:40"]
Miten ihmeessä noinkin moni sanoo työskentelevänsä alalla jolla töitä on vain Helsingissä?? Mitä tuollaiset työt ovat ja miksi ylipäätään olette kouluttautuneet noin harvinaisiin ammatteihin?
[/quote]
Sähkömiehet, putkimiehet, raksamiehet, monet hoitoalan ammatit perushoitoa lukuun ottamatta jne. jne. Kasvukeskuksissa on työpaikkoja useimmille aloille, toisin kuin kituvissa kunnissa ympäri Suomen.
[/quote]
Mutta onhan noita mainitsemiasi työpaikkoja muuallakin kuin Helsingissä?
[/quote]
Jännä että sukulaisillani listan alkupään aloilla on ollut pitkiäkin työttömyyskausia muualla Suomessa, muttavakituinen duunipaikka rkeni pk-seudulta :) Jos selaat Mol:in sivuja huomaa tkyllä myös ilmoitusten määrässä saman. Jossakin Jyväskylässä on yhtä aukeavaa sähkärin paikkaa hakemassa ianakin kolmekymmentä työtöntä sähkäriä. Helsingissä useimmilla on jo työpaikat ja aukeavat paikat meneekin monesti tänne työn perässä muuttajille.
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 18:46"]
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 18:40"]
Miten ihmeessä noinkin moni sanoo työskentelevänsä alalla jolla töitä on vain Helsingissä?? Mitä tuollaiset työt ovat ja miksi ylipäätään olette kouluttautuneet noin harvinaisiin ammatteihin?
[/quote]
Sähkömiehet, putkimiehet, raksamiehet, monet hoitoalan ammatit perushoitoa lukuun ottamatta jne. jne. Kasvukeskuksissa on työpaikkoja useimmille aloille, toisin kuin kituvissa kunnissa ympäri Suomen.
[/quote]
Mutta onhan noita mainitsemiasi työpaikkoja muuallakin kuin Helsingissä?
[/quote] Logiikka hoi! Suurempi kaupunki, ja enemmän ihmisiä -> eri alojen ammattilaisia, kuten esimerkiksi tsairaanhoitajia tarvitsee enemmän. Pikkupaikkakunnilta on hankala saada töitä.
Ei ole mutua Helsingin kalleus, vaan täällä on oikeastikin iso osa palveluista paljon kalliimpia kuin muualla. Isoin syy tähän on varmasti liiketilojen vuokrien suuruus.
Esim. kampaajalla (erityisesti tämä), eläinlääkärillä ja kosmetologeilla on on kalliimpaa käydä Helsingissä kuin pikkupaikkakunnalla.
Ja se asuminen. Varsinkin, jos olet sinkku, niin asumiseen menee suorastaan kohtuuttoman iso osa tuloista, vaikka asuntona olisi pieni yksiö kaukana kaikesta.
Haluaisin muuttaa ennemmin esim. Tampereelle, Seinäjoelle tai Turkuun, mutta työ on täällä :( Olen kyllä oman alan työpaikkoja hakenut noista muistakin melko isoista kaupungeista, mutta ei ole onnistunut. Ahdistaa samat asian kuin ap:lla. Asumiseen menee liikaa rahaa ja silti asun kaukana kaikesta ja sen vuoksi jumitan illat yksin kotona. Ihan sama minne liikun, niin yhdensuuntaisiin matkoihin menee 30min-1h. Olen asunut pk-seudulla pidempään kuin ap ja täällä on nykyään koko mun ystäväpiiri on täällä, mutta sekään ei pelasta tätä tilannetta, kun niiden ystävienkin luo on ajallisesti niin pitkä matka.
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 15:57"]
Miten ruoka olisi Helsingissä kalliimpaa? Menepä lappiin, siellä ruoka vasta kallista onkin.
[/quote]
Ruoka ei ole pk-seudulla yhtään kalliimpaa kun muuallakaan. Esim. käydessäni itä-suomessa kaupassa on kyllä kalliimpaa.
Ruoka ei Helsingissä ole juurikaan sen kalliimpaa kuin muualla, jos voi hoitaa ostokset suurissa kauppakeskuksissa ja tavarataloissa. Autottomana kaupassakäynti rajoittuu omaan lähikauppaan, jonka hinnat ovat ainakin mun lähiössä selvästi kalliimmat kuin samaisessa kaupassa "kotiseudulla".
Sama täällä, asumisen kalleus hirvittää. Olen aika keskituloinen (3300 e/kk brutto), akateemisesti koulutettu, sinkku, ja ahdistaa että mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa koska asuminen maksaa niin hitosti :(
Kuitenkin, mulla ei oikein ole vaihtoehtoa muuttaa täältä poiskaan, alani töitä on lähinnä vain tällä seudulla :(
Itse olen asunut pääkaupunkiseudulla jonkin aikaa töiden takia ja sitten muuttanut muualle. Sama palkka nyt kuin Helsingissä asuessani, mutta raha riittää paremmin. Helsingissä mielestäni seuraavat asiat ovat kalliimpia kuin täällä nykyisessä asuinpaikassani: asuminen, kosmetologi, kampaaja, hieroja, elokuvaliput keskimäärin, luomuruoka suoraan tuottajalta, auton pitäminen (koska parkkipaikat ja autopaikat maksavat enemmän, myös huolto on kalliimpaa)
Uskon, että jonkun aikaisemmin kirjoittama eläinlääkäripalvelut on myös kalliimpi pääkaupunkiseudulla kuin muualla, mutta tästä minulle ei ole omakohtaista kokemusta.
Matkustaminen ulkomaille sen sijaan on helpompaa ja halvempaa, koska kenttä ja satama ovat lähellä. Itse tein kuitenkin muuttopäätöksen sillä perusteella, että muualla Suomessa asumalla pystyn eläköitymään 50-vuotiaana ja asumaan eläkeläisenä puolet vuodesta Espanjassa ja ylläpitämään kivaa kotia molemmilla paikkakunnilla. Helsingissä olisin saanut samanlaisen kodin maksaminen + vararahaston kerryttäminen olisi onnistunut vasta 65-vuotiaana.
Samat fiilikset. Espoossa asun ja ainoa työntötekijä on asumisen kalleus. Monessa muussa kaupungissa alkaisimme näillä tuloilla olla jo velattomia, mutta täällä maksaminen vain jatkuu...,
Mun päätöstä hakea kouluun Vaasaan (oikeustiede) kyseenalaistettiin aikanaan ihan hirveän paljon. "Miksi mennä sinne syrjään, pääsisit varmasti Helsinkiin" oli melkeen jokaisen kaverin huulilla ja sain joka kerta täräyttää takaisin saman vastauksen: mitäpä jos kaikki eivät haluakaan sinne kehä kolmosen sisäpuolelle, vaan viihtyvät ihan hyvin pienemmissäkin kaupungeissa. Opiskeluaikana sitten huvitti kuunnella niitä kavereita, jotka väen vängällä halusivat sinne Helsinkiin ja sitten valittivat, kun vuokraan menee kaikki rahat ja ei mitään jakoakaan keskustan lähellä oleviin asuntoihin, joka paikkaan joutuu kulkea julkisilla... Itselläni taas oli kiva, siisti yksiö ihan Vaasan ydinkeskustasta samaan hintaan millä Helsingin kaverit asuivat soluissa ja pääsin paikasta toiseen pyörällä. Ja mikä tärkeintä: viihdyin itse. Nyt sitten isommassa asunnossa ja edelleen Vaasassa (maisterivaiheessa tosin piti hakea vauhtia muualta, kun silloin ei voinut täällä vielä lukea OTM'ksi, mutta silti), oman alan töissä ja tyytyväisenä. Palvelut löytyy täältäkin, en oikein ymmärtänyt jonkun kommenttia siitä, että pk-seudun ulkopuolella "ei sitten olekaan mitään muuta".
Toki ymmärrän senkin, että jotkut on valmiita kituuttamaan maksaakseen elämisensä pääkaupunkiseudulla, mutta ajatus siitä, että elämä loppuu kehän tälläpuolen on vähän hassu. En koe jääneeni mistään paitsi, vaikken opiskeluaikana lähtenytkään "pääkaupungin sykkeeseen".
Hassua, mun mielestä Helsinki ei ole mitään tuota, julkiset kulkee kun vesi hanasta ja niissä ei todellakaan mene pitkään. Asun keskustassa, palkka keskivertoluokkaa ja silti matkustelen ja syön hyvin (kotona). Eikä tällä kallista ole jos tietää missä ja miten shoppaat. Tietty ulkona syöminen on yhtä kallista kuin vaikkapa Kuopiossa.
tähän syy lienee että edellinen asuinpaikkani oli Lontoo. Kaikki on suhteellista. Tosin tulen muuttamaan pois koska täällä on pimeää ja tylsää.
Olen syntyperäinen helsinkiläinen ja kyllä sama rassasi vaikka ei itse ollut kokemuksia halvemmista paikkakunnista. Varsinkin asunnot ja vuokrat järkyttäviä sekä asunnon saaminen! Varsinkin jos olet helsinkiläinen ja asut vanhempien luona = ei muuttouhkaa --> täysi mahdottumuus saada kämppä paitsi yksityiseltä 800EUR yksiö :/
Myös töitä tosi vaikea saada. Siispä muutin ulkomaille.. Nykyiseen asuinmaahan verrattuna kaikki on halvemaa paitsi vesi,sähkö,netti,puhelinlasku.
Suomessa varsinkin kahvilla käyminen NAURETTAVAN kallista. Jos käydään kaverin kanssa juomassa vaikka latet + croissantit on lasku n. 6 eur luokkaa. Suomessa ainakin helsingissä pelkkä yksi latte on helposti 4.5-5.5 euroa
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 20:01"]
Hassua, mun mielestä Helsinki ei ole mitään tuota, julkiset kulkee kun vesi hanasta ja niissä ei todellakaan mene pitkään.
[/quote]
Niin, no ei varmaan menekään jos keskustassa (sporan varrella?) asut. Jos vaikka asut Tapaninvainiossa lähiössä niin se on eka n.12 minuuttia junalla Malmille, bussin odotteluun 10-15 min ja sitten bussilla vielä 10 min. Siinä helposti menee vaihdoissa ja odotteluissa 45-60 min.
Helsinki ei ole yhtä kuin keskusta
Minustakin tuntui tosi tyhmältä idealta asua pääkaupunkiseudulla juurikin asumisen kalleuden takia. Siksi lähdinkin pohjoiseen opiskelemaan. Pääkaupunkiseudulla ei ois ikinä varaa yksiöön, mutta esim. Oulussa saa 450 eurolla mukavan tilavan yksiön kilometrin päässä keskustasta saunalla ja astianpesukoneella varustettuna, eikä oo edes ikivanha talo. Paljonkohan Helsingissä joutuis maksaan vastaavasta? Varmaan tuplasti.
Sama! Tulin tänne muutamia vuosia sitten puolisoni kanssa. Elämä rullaa, hankittiin omistusasunto ja on vakituiset työt.
Kuitenkin kiihkeästi haluan pois täältä, en edes ole varma minne. Lähdetäänkö minun vai puolisoni kotiseudulle? Niissä molemmissa on vähemmän töitä, etenkin puolisoni alan työt ovat pääsääntöisesti täällä pk-seudulla. Mutta samalla hinnalla, millä ostimme asuntomme, saisimme molemmilta seuduilta ison talon isolla tontilla ja veden äärestä. Ahdistaa olla täällä ja haluaisin pois, mutta joskus hirvittää että entäs jos ei pääsekään! Työthän ne ratkaisee, ei muu.
Se johtuu tästä Helsingin yliarvostuksesta. Hatusta vedettyä kustannusta.
Tyyristä on, kun 3000-4000 e/kk tienaavilla ei meinaa rahat riittää Helsingissä, mutta täällä perähikiällä tuollaisella rahalla elelee herroiksi. Julkinen liikenne on aikasyöppö, lyhyenkin matkan kulkemiseen voi kulua tunti ja vielä eri liikennevälineillä. Ainut asia mitä tarvitsen Helsingistä on lentokenttä ja sekin taitaa olla Vantaalla.
Kyllä pk-seudullakin on puolensa, vaikka ne tässä ketjussa unohtuu. Oopperaa, balettia, teatteria, taidenäyttelyitä, konsertteja jne. on paljon kattavammin kuin missään muualla Suomessa. Niitä mulla tulee iso ikävä, jos menne saamaan töitä muualta. Ja tietty myös niitä ystäviäni, mutta toisaalta uskon, että ystävyyssuhteet kestävät välimatkaakin, jos ne ovat oikeita.
Tosin nyt mulla menee niin iso osa tuloista asumiseen ja iso osa ajasta julkisissa istumiseen, etten saa hyödynnettyä tätä kulttuuritarjontaa niin hyvin kuin haluaisin, mutta periaatteessa se on silti olemassa ja melko säännöllisesti sitä hyödynnänkin.
-31
Ainakin siellä pikkukunnalla(Padasjoki) Päijät-Hämeessä missä mökkeilemme, on ruoan hinta kalliimpaa kuin täällä lähikaupoissakaan. Ja onhan täällä LIDL!.
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 20:34"]
Minustakin tuntui tosi tyhmältä idealta asua pääkaupunkiseudulla juurikin asumisen kalleuden takia. Siksi lähdinkin pohjoiseen opiskelemaan. Pääkaupunkiseudulla ei ois ikinä varaa yksiöön, mutta esim. Oulussa saa 450 eurolla mukavan tilavan yksiön kilometrin päässä keskustasta saunalla ja astianpesukoneella varustettuna, eikä oo edes ikivanha talo. Paljonkohan Helsingissä joutuis maksaan vastaavasta? Varmaan tuplasti.
[/quote]
Mulla on Helsingistä, 10 km päästä ydinkeskustasta, hyvällä alueella 500 euron tilava 39 neliön yksiö. Aso-kämppä. Viitisen vuotta vanha talo, parketit, apk, kylppärissä lattialämmitys, parveke & terassi. Olen ihan tyytyväinen. Saunaa ei ole.
Asunnot on kyllä kalliita täällä, mutta loppupeleissä ei kauheen paljon kalliimpia kuin muuallakaan Suomessa. Olen asunut useamman sadan kilometrin päässä n. 10 vuotta sitten ja maksanut todella kuppaisesta pienestä kaksiosta (kaupungin vuokra-asuntoja vieäpä) jo silloin saman hinnan.
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 18:40"]
Miten ihmeessä noinkin moni sanoo työskentelevänsä alalla jolla töitä on vain Helsingissä?? Mitä tuollaiset työt ovat ja miksi ylipäätään olette kouluttautuneet noin harvinaisiin ammatteihin?
[/quote]
Itse olen lukiotodistuksella ihan hyvissä duuneissa. ja teen sellaista työtä, jota on vain isolla, suomalaisella firmalla työtä täällä pääkonttorissa Helsingissä... Joten en varmastikaan saisi vastaavaa, hyväpalkkaista duunia enää 45 vuotiaana jossakin pikkupaikkakunnalla! Lisäksi tykkään työstäni, ja työyhteisöstä. Helsingissä ei juuri ole kyräilyä, naapureiden kyttäystä siinä mittakaavassa kuin pikkupaikkakunnalla. Monesti saa kuulla, että uutta tulokasta ei hyväksytäkään ikinä tasa-arvoisesti paikkakuntalaiseksi, vaikka olisi asunut siellä kuinka monta vuotta. Asuminen maksaa, itsekin saisin todella tasokkaan asunnon tällä rahalla, mitä nyt sijoitan joka kuukausi asumiseen... En ymmärrä, miksi Suomalaiset firmat keskittävät pääkonttorinsa yms. tärkeät hallinnolliset toimet pk-seudulle...