Matkakertomus Kuopioon
Osa 1. Tapahtui heinäkuussa muutama vuosi sitten. Kaveri tuli aamupäivällä Turusta meille ja vaimo oli jo ehtinyt käydä naapurin rouvan nimipäiväkuoharilla ottamassa pari lasillista, sitten lähdettiin yhteisen ystävämme 50v. päiville Kuopioon. Kaverini Jukka oli eronnut vaimostaan pari vuotta sitten oli saanut pomoltaan 500-sarja bemarin lainaksi, tilava ja mukava matka-auto, jonka hiljaisuus(mitä meidän toyota ei ole) muutti matkan kulkua. Ajeltiin ja pysähdyttiin joutsan TBeelle tankkaamaan bensaa, kahvit ja rouva otti lasin viiniä ravintola Huttulassa(hänellä on taito juoda pikkasen ja olla vain pienessä hiprakassa koko päivän), sitten jatkettiin matkaa ja neuvoin ajamaan Kangasniemen kautta pienempiä teitä eikä ole kameroita. Etupenkillä jatkettiin juttuja kaljanhuurteissestä nuoruudesta, oltiin Jukan kanssa oltu tiiviisti yhdessä vuosia, siinä tapahtui paljon mitä ei äideille tai vaimoille kerrota. Mutta vaimo takapenkillä kuuli kaiken, mikä ei ollut tarkoitettu hänen korville, se näkyi jo ilmeestä. Penkkien väliin nousi pää joka alkoi osallistua keskusteluun kysellen oliko meillä ollut yhteisiä tyttöystäviä, kerrottiin vain puheissa oli yksi Anne, koska ollaan vapaamielisiä se ei meitä haitannut, pantiin vuoroviikoin. Keskusteltiin kimppakivasta, parinvaihdosta ja bi-seksuaalisuudesta, muutenkin seksistä ja oltiin näistä melko yksimielisiä. Jukka ilmoitti olevansa valmis odottamaan autossa eikä kurki, jos haluamme mennä metsätielle paneemaan nokkapellille? Rouvan naurahti ja meidän pitäisi odottaa tulevaa iltaa, kun ei tiedä minkälaisia mimmejä juhlissa on Jukalle, siinä sitten istuttiin autossa ja köröteltiin kohti Hotelli Jahtihovia kohti.
Osa2. Käytiin hotellilla viemässä kamat, kaunistauduttiin ja lähdettiin juhliin. Juhlapaikan tunnelma oli vähän niin ja näin, illan kuluessa vaimo tanssi muiden kanssa, kyllästyttyään tuli kuiskaamaan korvaani tule hotellihuoneeseen kolmen vartin päästä ja katosi naistenhuoneeseen. Siinä odottelin vilkuilin kelloa, otin oluen loppuun ja lähdin kävelemään hotellille, huoneen oven avattua huomasin sängyssä jotain ja hämmästyin näkemääni, siellä Jukka oli täydessä nuolemis puuhassa jalkojen välissä, sormi sisällä ja rakas vaimoni katsoi minua ja hymyili, menin kuselle, riisuuduin ja pesin sen. Kömmin vaimoni viereen hyväilemään, hän oli loppusuoralla vikisi hiljaa ja sitten halusi saada munaa! Jukka veti hänet sängyn reunalle ja alkoi paneminen. Ekas pantiin pieniä varvia vuorotellen, nostettiin käännettiin kontalleen takaapäin pantavaksi, muutaman vuoro siinä meni ja sitten ei voinut lopettaa vaan piti painaa loppuun asti. Rouva oli spermassa, raukean ja onnellisen oloinen, niin me jätkätkin. Siinä maattin, otettiin juomat ja puheltiin mukavia, lähdettiin takaisin Kuopio klubille. Aamulla krapulaisina makasimme sängyssä, Jukka oli eksynyt meidän huoneeseen ja rouva makasi keskellä. Kyseltiin aamupanosta, piillu voi olla arka eikä uskalla edes kokeilla oli vastus, mutta nuolla saisi. Pillun nuoleminen on parasta mitä krapulassa voi tehdä ja tein orgasmin rouvalle, sormea ei saanut pistää sisälle, mutta emme saaneet panna. Tapauksen jälkeen emme ole panneet kimpassa, Jukka löysi itselleen hienon kumppanin, näemme toisiamme muutaman kerran vuodessa, emme ole kertoneet tästä hänelle Kuopion matkasta.