Millaisia normaalit kaksivuotiaat ovat?
Millaisia normaalit, juuri kaksi vuotta täyttäneet lapset ovat oikeastaan? Esikoiseni täytti hiljattain kaksi vuotta ja olen ollut jo reilut puolisen vuotta hänestä hieman huolestunut, sillä mielestäni poika ei oikein omaksu uutta tietoa kovin hyvin ja hän ei esimerkiksi osaa vielä juurikaan puhua. Liikunnallisesti hän on normaali, mutta puheen osalta hän on keskivertolasta jäljessä tietääkseni. Olen myös huomannut, kun selitän jotain jostain lastenkirjan hahmoista, hän ei omaksu tietoa kovin hyvin. Toki se osittain liittyy myös keskittymiseen, mutta kaipa kaksivuotiaskin normaalisti omaksuu tiedon heti, kun sen ensimmäisen kerran (tai ensimmäisiä kertoja) kuulee. Esimerkiksi, jos kirjassa on kuva jostakin kotieläimestä ja nimeän sen ja hetken päästä kysyn eläimen nimeä, poika ei välttämättä muistakaan. Pelottaa, että lapsi olisi hieman ns. "jäljessä" ikäisiään. :/
up