Uusi ihastus käyttäytyy oudosti, apuaaa.
Nyt ollaan pattitilanteessa.
Olen tapaillut yhtä miestä nyt nelisen viikkoa. Tutustuttiin yhteisten kavereiden kautta tupareissa (tai olin mä hänet ennenkin tiennyt - on mun silmään tosi komea, mutta oli kauan kihloissa mutta erosivat kun nainen tahtoi muuttaa toiselle puolelle maapalloa yksin) Minä taasen olen ollut vuoden sinkkuna.
Mies on ihana. Komea ja hauska ja hyvässä työssä.
No ajattelin näin aika deittailunoviisina pitää jäitä hatussa enkä nyt yritä liikaa kun ei mikään ole varmaa. Mutta kun tuo mieskin on ollut ihan levoton - ollaan vietetty tosi paljon aikaa ja öitä molempien kotona, oltu melkein jokainen viikonloppu yhdessä ja mies on tullut työpaikan illanvietosta mun luo yöksi. Meillä on ollut tosi kivaa eikä ne jäät ole siellä hatussa pysyneet. Ollaan nähty melkein jokainen päivä. Mutta nyt.
Viime keskiviikkona mies oli lähdössä töihin mun luota ja sanoin ettei kannata nähdä enää sillon illalla kun mulla on työjuttu joka vie aikaa. Sanoin myös, että perjantaina on tyttökaverin tuparit ja että tahdon mennä yksin sinne vielä.
No nyt miehestä on kuulunut aika vähän. Laskenut vaan päiviä, että koska ollaan viimeksi nähty. Torstaina ihan nopeasti lounaalla. Ei enää tekstaile samaan tapaan kesken päivän eikä tullut viikonloppuna tänne yöksi eikä ehdottanut että menisin sinne (asutaan kyllä molemmat ihan lähekkäin). Nyt oon lukossa että mitä tekisin, alanko vouhkaamaan että mikä sillä on vai oonko coolisti yhtä etäinen. Tekisi mieli vaan parkua :D
Kommentit (51)
Laitahan viestiä että mitä kuuluu?
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:08"]

[/quote]
Voisiko olla mahdollista, että mies on ymmärtänyt väärin nämä omat jo sovitut ja saanut näistä yllämainituista jotenkin sen kuvan, että haluat etäisyyttä?
Potentiaalinen mustis, joka ei kestä kakkoseksi
jäämistä. Kohta alkaa stalkkaaminen.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:10"]
Minkä ikäisiä ootte? :) ja onko miehen työ sellaista, et olis vaikka siellä kiirettä?
[/quote]
Minä 27v ja mies 29v
Ja laitoin eilen illalla viesitä, vastasi ihan normaalisti mutta huomasin ettei jaksanut mitään jutella.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:16"]
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:08"]
Viime keskiviikkona mies oli lähdössä töihin mun luota ja sanoin ettei kannata nähdä enää sillon illalla kun mulla on työjuttu joka vie aikaa. Sanoin myös, että perjantaina on tyttökaverin tuparit ja että tahdon mennä yksin sinne vielä.
No nyt miehestä on kuulunut aika vähän. Laskenut vaan päiviä, että koska ollaan viimeksi nähty. Torstaina ihan nopeasti lounaalla. Ei enää tekstaile samaan tapaan kesken päivän eikä tullut viikonloppuna tänne yöksi eikä ehdottanut että menisin sinne (asutaan kyllä molemmat ihan lähekkäin). Nyt oon lukossa että mitä tekisin, alanko vouhkaamaan että mikä sillä on vai oonko coolisti yhtä etäinen. Tekisi mieli vaan parkua :D
[/quote]
Voisiko olla mahdollista, että mies on ymmärtänyt väärin nämä omat jo sovitut ja saanut näistä yllämainituista jotenkin sen kuvan, että haluat etäisyyttä?
[/quote]
Täällä oltiinkin näköjään arvuuteltu tätä jo muiden toimesta, hitailen täällä :D
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:16"]
Potentiaalinen mustis, joka ei kestä kakkoseksi jäämistä. Kohta alkaa stalkkaaminen.
[/quote]
En ole entisissäkään suhteissa ollut mustis tai stalkannut. Nyt vaan tämä käyttäytyminen on muuttunut niin rajusti - selvästi ihastuneesta vähän etäiseksi. Aarghg. Jos se EI olisi noloa niin kysyisin sen kavereilta että tietääkö ne mitä mieltä se on jatkosta mun kanssa - mut se olis epätoivoista.
AP
uskon että halusi vain pitää hauskaa sun kanssa ja huomasi että ihastut liian nopeasti, ahdistui ja nyt haluaa ottaa etäisyyttä ja lopettaa ehkä jutun kokonaa. Mies ei ota ollenkaan yhteyttä tai vastailee vaisusti jos kiinnostus loppunut.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:12"]
Haha, viimeinen lause oli paras.
[/quote]
Hah! Melkein totta kohta.
AP
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:21"]
uskon että halusi vain pitää hauskaa sun kanssa ja huomasi että ihastut liian nopeasti, ahdistui ja nyt haluaa ottaa etäisyyttä ja lopettaa ehkä jutun kokonaa. Mies ei ota ollenkaan yhteyttä tai vastailee vaisusti jos kiinnostus loppunut.
[/quote]
Tätä itsekin pelkään, mutta ihmetyttää että ensiksi hän oli jopa se kiinnostuneempi osapuoli ja tilanne muuttunut parissa päivässä.
AP
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:12"]
Kyllästynyt? Vanha kumppani ottanut yhteyttä tai tullut Suomeen?
[/quote]
Joo meninkin eilen katsomaan eksän fb-profiilista, että onko merkkejä Suomeen paluusta. No ei ollut. Ja en ymmärrä jos olisikin tullut, että ottaisi takaisin. Tai en voi tietää.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:27"]
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:21"]
uskon että halusi vain pitää hauskaa sun kanssa ja huomasi että ihastut liian nopeasti, ahdistui ja nyt haluaa ottaa etäisyyttä ja lopettaa ehkä jutun kokonaa. Mies ei ota ollenkaan yhteyttä tai vastailee vaisusti jos kiinnostus loppunut.
[/quote]
Tätä itsekin pelkään, mutta ihmetyttää että ensiksi hän oli jopa se kiinnostuneempi osapuoli ja tilanne muuttunut parissa päivässä.
AP
[/quote]
toi on niin tavallista. mulle käyny kans monet kerrat.. ensin mies ollu iha superihastunut suorastaan, koko ajan whats appiin viestiä ja puheluita ja nähtiin. sitten kaikki muuttu päivässä ja parissa. viestit loppui miltei kokonaan ja ilmoitti kylmänviileästi ettei hänestä ole seurustelemaan kun oikein intin vastausta. :D jotkut miehet on vaan tuollaisia.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:19"]
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:16"]
Potentiaalinen mustis, joka ei kestä kakkoseksi jäämistä. Kohta alkaa stalkkaaminen.
[/quote]
En ole entisissäkään suhteissa ollut mustis tai stalkannut. Nyt vaan tämä käyttäytyminen on muuttunut niin rajusti - selvästi ihastuneesta vähän etäiseksi. Aarghg. Jos se EI olisi noloa niin kysyisin sen kavereilta että tietääkö ne mitä mieltä se on jatkosta mun kanssa - mut se olis epätoivoista.
AP
[/quote]
Jos olet tiiviisti viettänyt vuorokausia miehen kanssa, olette 3-kymppisiä niin minä ihmettelisin ainakin miehenä sinua jos alkaisit kyselemään kaveriporukalta että mitäköhän sinusta ajattelen.
Minusta parasta on jos heittäytyy ja tunnustaa tunteensa, sinun on ikävä -kerro se! Ihmeellistä peliä tuollainen. Säikytät miehen tiehensä tuollaisella ihmeellisellä toiminnalla.

Sööttiä, kysyisit kavereilta ;) Kysy siltä itseltään. Tuntuu, että nyt on se kohta, kun sun kannattaa näyttää kortit ja kertoa tunteistasi.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:32"]
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:19"]
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:16"]
Potentiaalinen mustis, joka ei kestä kakkoseksi jäämistä. Kohta alkaa stalkkaaminen.
[/quote]
En ole entisissäkään suhteissa ollut mustis tai stalkannut. Nyt vaan tämä käyttäytyminen on muuttunut niin rajusti - selvästi ihastuneesta vähän etäiseksi. Aarghg. Jos se EI olisi noloa niin kysyisin sen kavereilta että tietääkö ne mitä mieltä se on jatkosta mun kanssa - mut se olis epätoivoista.
AP
[/quote]
Jos olet tiiviisti viettänyt vuorokausia miehen kanssa, olette 3-kymppisiä niin minä ihmettelisin ainakin miehenä sinua jos alkaisit kyselemään kaveriporukalta että mitäköhän sinusta ajattelen.
Minusta parasta on jos heittäytyy ja tunnustaa tunteensa, sinun on ikävä -kerro se! Ihmeellistä peliä tuollainen. Säikytät miehen tiehensä tuollaisella ihmeellisellä toiminnalla.
[/quote]
No mä en tosissani niin tekisi. Oon ehkä vähän ottanut itseeni kun eilen sain niin mitättömiä vastauksia ettei tänään tee mieli ottaa yhteyttä - tai tavallaan tekee mieli mutta pelkään että sieltä tulee just joku tällainen "Hei oot kyllä tosi kiva, mut mä en nyt pysty plaaplaaplaa"
AP
Näin käynyt aika monella, nopeasti leimahtanut liekki pelottaa noita miehiä itseäänkin.
Nyt olisi niiden jäiden aika. Eli annat sille aikaa, et jää roikkumaan vaan näytät, että sinulla on ihana elämä ilman miestäkin! Kyllä se sieltä tulee takaisin. Viikon ainakin kannattaa odotella ihan rauhassa.
Tuon jälkeen joko tunteet muuttuvat molemmin puolin syvällisemmiksi tai sitten hiipuvat. Mikäli jälkimmäistä, et voi asialle mitään kuitenkaan.
Ehdota että tulisiko mies yöksi. Tai jotakin muuta mitä olette aiemmin tehneet yhdessä, vaikka huomenna syömään sun luokse. Ole ihan normaalisti vaikka vaikeaa onkin :), been there, done that...
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:38"]
Näin käynyt aika monella, nopeasti leimahtanut liekki pelottaa noita miehiä itseäänkin. Nyt olisi niiden jäiden aika. Eli annat sille aikaa, et jää roikkumaan vaan näytät, että sinulla on ihana elämä ilman miestäkin! Kyllä se sieltä tulee takaisin. Viikon ainakin kannattaa odotella ihan rauhassa. Tuon jälkeen joko tunteet muuttuvat molemmin puolin syvällisemmiksi tai sitten hiipuvat. Mikäli jälkimmäistä, et voi asialle mitään kuitenkaan.
[/quote]
monesti tunteet latistuvat lopullisesti tuollaisen jälkeen.. en muuten oikein usko että ap on tuon ikäinen mitä sanoi olevansa. pikemminkin joku 19-25-vuotias.
Sillä on symbioosi nyt meneillään hamsterin kanssa ja unohti sinut tämän takia. Soita sen äidille, saattaa saaha vätykseen taas vauhtia.
Ufot ovat abduktoineet hänen vartalonsa?