Vierailija

Ei ole ketään läheistä ystävää. Pienetkin asiat kasvaa valtaviksi murheiksi, kun mitään ei pysty jakamaan toisen ihmisen kanssa. Olen käynyt pitkän psykoterapian ja sen jälkeen muutaman lyhyen pätkän terapiaa, ja olen kuin eri ihminen kun saan puhua ajatuksistani. Miten voisin oppia käsittelemään asioita yksin? Kun ei ole varaa koko ajan terapiaan eikä ole ystäviä. Mitä enemmän aikaa kuluu yksin, sitä mustemmaksi mieleni synkkenee. Nyt olen jo siinä pisteessä että on vaikea poistua kotoa, kun koko ajan pitää miettiä että jos poissaollessani kotini palaa tai lemmikkini kuolee äkillisesti tms. Nämä on raskaita ajatuksia kun niitä joutuu miettiä päivittäin.

  • ylös 8
  • alas 0

Kommentit (11)

Vierailija

Itse surun hetkellä ajattelen kaikkia ihania muistoja joita minulla on. Katson vanhoja valokuvia. Siten pääsen pahasta mielestä eteenpäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kerro tänne niin saat todellisen mielipiteen, etkä mitään ystävän mielistelyä ja lohduttamista.

Vierailija

Lue kirjoituksesi niin huomaat, että et oikeasti kaipaa ystävää vaan ilmaista terapeuttia, jolle voit puhua huolistasi ja murheistasi. Tosiasia on, että on hyvin vaikea ystävystyä kenenkään kanssa, jos ystävyydelle asettaa tuollaisen tarkoituksen. Mulla on Facebook-kaveri, jolla on jatkuvasti jotain huolia ja murheita. Yksikään hänen huolistaan ja murheistaan ei ole poistunut, vaikka hän on kirjoittanut mulle niistä useamman kerran viikossa jo kolmen vuoden ajan. En ole terapeutti, joten en osaa auttaa häntä. Tällainen ihmissuhde on mullekin aika raskas ja sen vuoksi meistä ei voi koskaan tulla ystäviä. Kavereita joo, mutta ei ystäviä. Kuuntelen hänen huoliaan ja murheitaan silloin, kun mulla ei ole mukavampaa tai tärkeämpääkään tekemistä. 

Vierailija

Hakeudu johonkin harrastukseen. Itse sain muutaman hyvän kaverin, kun asuinalueellemme perustettiin juoksukoulu ja lenkkeilyryhmä. Uutta työtäkin kannattaa etsiä, sillä siellä voi tavata mukavaa porukkaa. Pikkuhiljaa siitä ystävyys syvenee tai ainakaan murehtimiseen ei jää niin paljon aikaa, kun on enemmän juttuseuraa.

Vierailija

Mulla sama, paitsi että on avohuollon kontakti hoitajaan kerran kuussa. Ikävä kyllä hän on osoittautunut niin inhottavaksi, etten enää halua hänelle puhua asioitani.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lue kirjoituksesi niin huomaat, että et oikeasti kaipaa ystävää vaan ilmaista terapeuttia, jolle voit puhua huolistasi ja murheistasi. Tosiasia on, että on hyvin vaikea ystävystyä kenenkään kanssa, jos ystävyydelle asettaa tuollaisen tarkoituksen. Mulla on Facebook-kaveri, jolla on jatkuvasti jotain huolia ja murheita. Yksikään hänen huolistaan ja murheistaan ei ole poistunut, vaikka hän on kirjoittanut mulle niistä useamman kerran viikossa jo kolmen vuoden ajan. En ole terapeutti, joten en osaa auttaa häntä. Tällainen ihmissuhde on mullekin aika raskas ja sen vuoksi meistä ei voi koskaan tulla ystäviä. Kavereita joo, mutta ei ystäviä. Kuuntelen hänen huoliaan ja murheitaan silloin, kun mulla ei ole mukavampaa tai tärkeämpääkään tekemistä. 

Tapavaikeuttajat on raskaita. Elämä on täynnä vastoinkäymisiä ja niistä jauhetaan loputtomiin, mutta asioille ei haluta tehdä mitään saatika korjata omaa asennatta. Kunhan saa valittaa jollekin tuntuu riittävän näille. Ei yhtään ajatella kuormittaako toista se jatkuva ongelmista valittaminen.

Vierailija

Itse olen soittanut palveleviin puhelimiin, googlaamalla löytyy useita. Myös sellaisia, jotka ovat auki 24/7. Usein hätä ja paha olo tulee yöllä valvoessa.  Eihän se sama ole kuin kuunteleva ystävä, mutta vähän helpottaa kuitenkin. 

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla