Lue keskustelun säännöt.
vauvakuume ja mies lähtee opiskelemaan...?
12.10.2014 |
Hei vaan!
Taustatietona ekaksi: Useamman vuoden naimisissa ollut toistaiseksi lapseton pariskunta, minä 25 v ja mies 26 v. Itse valmistuin juuri koulusta, mies ollut työelämässä useamman vuoden, mutta halusi nyt aloittaa opiskelut ensi syksynä. Itse taas olen vastikään astunut työelämään, vakipaikasta en vielä voi muuta kuin haaveilla, mutta olen nyt löytänyt todella kivan ekan työpaikan omalta alalta, palkkakin ihan ok, ei sillä nyt juhlita mutta ihan ok se on.
Mieheni tulevat opinnot tulisi kestämään ainakin 4 vuotta ja sinä aikana mies tulee saamaan opintotuen, koska ei ole aiemmin siis opiskellut korkeakoulututkintoa ja sitten on tietysti minun palkka, näillä pitää tulla toimeen. Mies halusi opiskelemaan, koska ei pidä nykyisestä työstään palkka erittäin matala, työnsaantikaan ei ole kovin turvattu tulevaisuudessa ja hyvin epäsäännöllinen työrytmi, ei nauti työstään pätkääkään ja unelmoi nyt siitä että saisi opiskella paremman ammattin, joka myös oikeasti kiinnostaisi häntä. Ihan oikeesti olen tosi onnellinen, että mieheni on ottanut askeleen eteenpäin eikä enää vaan valita siitä kuinka on huono työtilanne sellaiselle jolla on vaan lukionpaperit kourassa vaan tekee asialle jotain ja on löytänyt alankin mikä kiinnostaa, hieno juttu tulevaisuutta ajatellen, mutta yksi juttu vaan hiukan kauhistuttaa. Meillä molemmilla on ollut vauvakuumetta jo pidemmän aikaa, mulla ehkä jo enemmän. Mies sanoi, että ei usko että lähtisi enää opsikelemaan jos meillä olis nyt pieni vauva, mutta vielä kun ollaan lapsettomia niin parempi aloittaa heti ne opinnot. Mutta asia on myös niin, ettei me haluta odottaa neljää vuotta että voitaisiin harkita perheenlisäystä. Neljän vuoden päästä ollaan molemmat kolmekymppisiä ja ollaan molemmat oltu aina sitä mieltä että viimeistään siinä 25 vuoden paikkeilla jätetään ehkäisy. Mua kuitenkin nyt tää tilanne totta kai ”huolettaa”. Tiedän, ettei kannata turhaa huolehtia, eihän sitä tiedä että vaikka just nyt alettais yrittään vauvaa niin voishan se kestää sen viisikin vuotta tai voisihan käydä niinkin, ettei meille koskaan vauvaa suotaisi, mutta kuitenkin huolestuttaa kun mietin asiaa. Mieheni kanssa totta kai olen puhunut, että kai se tajuaa, että vauvakuume ja sen tulevat opiskelut ei tule olemaan ehkä se paras mahdollinen kombo. Mies on niin huoleton vaan ja sanoo, että mietitään sitten sitä, että miten pärjätään kun tikkuun piirtyy kaks viivaa, turhaa stressata vielä asiasta. Hän ei tunnu näkevän mitään ongelmaa siinä, että minä kävisin töissä, hän opiskelisi ja meillä olisi vauva.
Onko täällä ketään jolla kokemusta tällaisesta yhdistelmästä? Sanoisitteko, että ihan tuhoon tuomitto ajatus?
Kaikkia kokemuksia ja mielipiteitä saa mielellään jakaa :)
Kommentit (26)
Te ootte aika nuoria vielä, mikä kiire on hankkia lapsia? 30-vuotias ei todellakaan ole mikään ikäloppu, ihan hyvin siinä iässä voi alkaa vasta suunnittelemaan sitä lastenhankkimista. Nauttikaa nyt vielä hetki helposta elämästä.
Toivoo liian nuoria lapsia saanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, toi tilannehan kuulostaa jo hyvältä meihin verrattuna. :) Mies alottaa opinnot, minä vielä opiskelen, opintotukikuukaudet on mun osalta käytetty. Eli mun tulot tällä hetkellä 0,00 €, mies kun siirtyy opintotuen varassa elämään niin tulomme ovat sitten sen vähän alle 500 / kk. Vuokra tällä hetkellä 1000. Joo, pitää joku halvempi koppi löytää. Ja tähän muksu. Ei jippii.
toisaalta pienempi lapsi tarvii vähemmän tilaa, syö ruokaa vähemmän, tarvii vähemmän leluja ja vaatteiden ei tarvitse olla satasen farkkuja ja satasen kenkiä, eikä tarvitse kalliita harrastuksia. että sinällään opiskelujen loppusuoralla vauvalla voisi olla hyväkin hetki syntyä. myöhemmin se rahanmeno kasvaa, mutta jos sitten molemmat vanhemmat ovat töissä niin ei huolta
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 17:43"]
Te ootte aika nuoria vielä, mikä kiire on hankkia lapsia? 30-vuotias ei todellakaan ole mikään ikäloppu, ihan hyvin siinä iässä voi alkaa vasta suunnittelemaan sitä lastenhankkimista. Nauttikaa nyt vielä hetki helposta elämästä.
Toivoo liian nuoria lapsia saanut
[/quote]
Noin minäkin ajattelin ja teinkin kaikkea hauskaa kahdestaa mieheni kanssa 30-vuotiaaksi asti, matkusteltiin, elettiin leveesti, opiskeltiin ja käytiin töissä kunnes sitten aloimme innolla suunnitella vauvaa, kun meille molemmille tuli 30 mittariin, mutta lapsentekopas ei ollutkaan enää niin helppoa. 3 vuotta yritettiin, sain myös lisähormoneita, mitään vikaa ei molemmistakaan löytynyt, mutta sanoi kyllä yksi lääkäri suoraan, että näin voi käydä, kun ei lisäännytä hedelmällisinä vuosina. No kolmen vuoden päästä kokeiltiin keinohedelmöitystä ja sen kautta raskauduin ja nyt meillä on oma pieni perhe, toinen lapsi olisi enemmän kuin tervetullut, mutta nyt olemme onnellisia yhdestäkin ja jos luoja suo niin saattaahan se toinenkin tulla.
Mutta ajatuksena vaan, että kyllä se 30 voi jo olla joillekin liian myöhään...
Hei, meillä täysin samanlainen tilanne. Mulla vakityö, ollut nyt työsuhteessa melkein vuoden. Unelmatyössäni olen, vaikkakin palkka on aika heikko. Mietin kuitenkin, että kouluttaudun lisää jossain vaiheessa vielä "ylemmäksi". Mies ollut vakiduunissa pari vuotta ja työkokemusta hänelle on siis kertynyt hyvin. Nyt hän aloitti opiskelemaan tuontantoinsinööriksi ja opinnot kestävät 4vuotta. Olemme molemmat aina halunneet "nuorena lapsia" ja olen tullut siihen tulokseen että koskaan ei voi olla täydellinen hetki sille. Meillä on muutoin kaikki hyvin, mutta asumme vielä kaksiossa (halpa mutta kiva asunto) eikä tästä vielä raaski muuttaa, jotta saa rahaa säästöön. Samaa pohdimme, että oisko tuhointuomittu kombo nyt alkaa yrittämään lasta, sitä kun ei ikinä tiedä, koska sellainen suotaisiin meille. Ja tarkemmin kun ajattelee, miehellä on nyt kaikista eniten aikaa olla lapsen kanssa (lyhyet koulupäivät, toki tenttejä on). Minusta tuntuisi jopa fiksulta tässä vaiheessa alkaa yrittämään. Miksi odottaa 5vuotta, kun välttämättä ei sitten enää saakkaan lasta, jos nyt kokee jo olevansa valmis äidiksi. Olen 24v ja poikaystäväni on 25v ja olemme seurustelleet nyt 2,5vuotta ja tiedämme että haluamme yhteisen perheen. Olisi kiva kuulla, mihin vaihtoehtoon päädyitte tuolloin?
Tuohan on mainio skenaario. Korkeakouluopiskelu on todella iisiä ja läsnäolovelvollisuus on minimaalinen, joten miehesi läsnä sinun ja lapsenne kanssa jatkuvasti. Nyt jos odotatte 5 vuotta ja äijällä ura urkenee, niin 12-tuntiset päivät odottavat ja saat selviytyä kaikesta yksin. Mitä järkeä odottaa?