Mieheltäni vei kaksi ja puoli viikkoa

vastata mulle kysymykseen "mikä minussa on kaunista".

Vastaukset olivat luokkaa öööh, en mä tiedä, ööö.

Sitten eräänä iltana, juuri kun olin nukahtamassa mies sanoi ettei hän osaa erotella minusta mitään erikseen erityisen kaunista osaa. Olin jo vähän möksähtämäisilläni, mutta mies jatkoi että hänelle tulee aina kutittava hyvä tunne kun hän näkee kasvoillani samanlaisen hymyn kuin mitä mulla oli kolmansilla treffeillämme. Olen kuulemma juuri silloin kun hymyilen sillä tavalla jotenkin aidon ja peittelemättömän onnellisen näköinen. En tiedä kyllä mikä ilme se oikeasti on, koska hymyilen ja nauran paljon ja aidosti, mutta ilmeisesti siinä on vivahteita.

Vaikka sitä vastausta piti odotella vähän liiankin pitkään, se oli hyvä. Kerta kaikkiaan hyvä.