Lue keskustelun säännöt.
Erittäin paha ulkonäkötrauma
04.09.2021 |
Olen jo aikuinen ihminen mutta en vieläkään ole päässyt nuoruuden haavoista eroon. Nuoruudessani oli vaihe, jolloin ulkonäkööni kohdistuva arvostelu ja kauneusvirheideni julkinen ruotiminen sekä nöyryytys oli jokapäiväistä. Tämä vaikutti minuun todella voimakkaasti. En aina osaa olla ihmisten seurassa rennosti, koska pelkään heidän tarkkailevan kasvojani. Olen hyvin tietoinen kaikista eleistäni ja ilmeistäni, ja valokuvaan joutuminen saa minut ahdistumaan.
Terapiasta ei liiemmin ollut apua tähän asiaan. Vertaistukea?
Kommentit (46)
No, maailmassa nyt sattuu olemaan ihan kaikennäköisiä ihmisiä. Olemme niiin pieni kansa ja suht saman näköisiä kuitenkin, että ulkomailla käyminen helpottaa tähän ongelmaan (ei siellä katsota ettet ole samasta muotista kuin muut). Itse saanut elää suht terveenä ja lapsiakin saanut, niin en nyt voi olla niin eriskummallinen (miltä usein on tuntunut)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On samanlaista ja olen aikeissa mennä terapiaan. Miten sulla siellä terapiassa käsiteltiin asiaa? Saitko jotain tehtäviä tms?
Itse uskon, että ulkonäkökompleksini ei oikeasti liity ulkonäkööni mitenkään vaan jokin muu trauma mitä en kunnolla tiedosta. Jokin itsetunto juttu se on. Hyväksyn ulkonäköni paremmin silloin kun elämässäni menee hyvin ja saan rakkautta. Silloin en mieti ulkonäköäni. Mutta kun tulee epäonnistumisia niin alan ruotimaan myös sitä kuinka kuvottavan ruma olen kaiken lisäksi.
Olen saanut jopa paljon kehuja, mutta en usko niitä. Aina olen ihan oikeasti hämmästynyt jos joku sanoo kauniiksi tai hyvännäköiseksi. Itse näen itseni poikkeuksellisen rumana ja häpeän kasvojani.Terapeutti kehoitti miettimään, mitä kaikkea omalla keholla voi tehdä, kehoitti siis keskittymään kehon toimivuuteen. En ihan osannut tuota itseeni soveltaa, koska ongelma on kasvoissani. Mihin kasvoja käytetään? Ilmeilyyn, kommunikointiin, vaikutelmien antamiseen, kenties potentiaalisen kumppanin hurmaamiseen. On hyvin vaikeaa löytää mitään positiivista tuolla saralla: paitsi että naamani on objektiivisesti epämiellyttävä, kouluaikoina minua pilkattiin myös ilmeistä ja eleistä.
- ap
Ootko ajatellut että oikeasti kyse ei ole sun ulkonäöstäsi? Tarkoitan että jos oikeasti sulla on trauma siitä että et saanut kokea olevasi hyväksytty. Eikä oikea ongelma ole sun ulkonäkö. Vaan et pyörittelet päässä tota mitä joskys käynyt. Noi on vanhoja juttuja mitä mietit. Onko sua aikuisena kehuttu tai oletko saanut hyväksyntää? Miten voisit unohtaa jonkun kakaran typerät nimittelyt…
Voihan sen noinkin ajatella. Mutta ulkonäöstä se haukkuminen alkoi, ihan todellisista piirteistä, ja yllättävän samankaltaista palautetta tuli myös täysin vierailta ihmisiltä.
Aikuisena olen saanut kehuja mutta en usko niitä. Tunnen itseni epämuodostuneeksi.
- ap
Kehuja on vaikea uskoa. Omalla kohdalla apua toi lapsi. Tyttö oli varsinkin pienenä kuin kopio minusta. Ja aivan todella suloinen! Eli tavallaan opin näkemään oman ulkonäön hyvät puolet kun näin ne toisessa ihmisessä (jota vieläpä rakastan hurjasti).
Uskoin kyllä kun muut kehuivat lapsen piirteitä, melkoisen aivojumpan jälkeen sain vakuutettua itselleni, että myös minuun kohdistuneet kehut ovat totta.
Jos olisit joku muu, tai joku muu näyttäisi sinulta, miten arvioisit ja arvostelisit häntä? Hyvin vaikeaa kyllä miettiä, koska itse näkee itsensä aina hieman eri tavalla kuin muut. Mutta kannattaa yrittää.
Samaistun 100%, lisäksi kerran varasin ajan psyk.sh ja juttelin mm.tästä hänelle. Tuo vanhempi mies ei ymmärtänyt yhtään mistä puhuin, hänen mielestään olin ihan normaalin näköinen. Toisaalta se oli kyllä piristävää kuulla, että ehkä ulkopuolinen voi kokea minut myös niin. Tiedostan kyllä että niillä jotka ovat kiusanneet minua ulkonäöstäni on ollut henkisiä ongelmia, suurin osa oli koulukiusaamista mutta myös vanhemmalla iällä on tullut välillä haukkuja. Silloin se kun joku kehuu tuntuu tosi feikiltä. Itse olen koittanut elää elämää silti normaalisti. Yritän uskoa että joku näkee minussa hyvääkin. Mutta epävarmuus tulee helposti, ja varsinkin kun välillä yhä kohtaa ihmisiä jotka eivät osaa kohdella oikein. Mutta toisaalta tiedän että he ovat pikkusieluisia ja narsistisia.
Mun mielestä kaikissa on jotakin kaunista. Enemmän pitäisi kiinnittää huomiota yksilöiden kauneuteen, eikä nostaa yksittäisiä ihmisiä ylitse muiden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On samanlaista ja olen aikeissa mennä terapiaan. Miten sulla siellä terapiassa käsiteltiin asiaa? Saitko jotain tehtäviä tms?
Itse uskon, että ulkonäkökompleksini ei oikeasti liity ulkonäkööni mitenkään vaan jokin muu trauma mitä en kunnolla tiedosta. Jokin itsetunto juttu se on. Hyväksyn ulkonäköni paremmin silloin kun elämässäni menee hyvin ja saan rakkautta. Silloin en mieti ulkonäköäni. Mutta kun tulee epäonnistumisia niin alan ruotimaan myös sitä kuinka kuvottavan ruma olen kaiken lisäksi.
Olen saanut jopa paljon kehuja, mutta en usko niitä. Aina olen ihan oikeasti hämmästynyt jos joku sanoo kauniiksi tai hyvännäköiseksi. Itse näen itseni poikkeuksellisen rumana ja häpeän kasvojani.Terapeutti kehoitti miettimään, mitä kaikkea omalla keholla voi tehdä, kehoitti siis keskittymään kehon toimivuuteen. En ihan osannut tuota itseeni soveltaa, koska ongelma on kasvoissani. Mihin kasvoja käytetään? Ilmeilyyn, kommunikointiin, vaikutelmien antamiseen, kenties potentiaalisen kumppanin hurmaamiseen. On hyvin vaikeaa löytää mitään positiivista tuolla saralla: paitsi että naamani on objektiivisesti epämiellyttävä, kouluaikoina minua pilkattiin myös ilmeistä ja eleistä.
- ap
Ootko ajatellut että oikeasti kyse ei ole sun ulkonäöstäsi? Tarkoitan että jos oikeasti sulla on trauma siitä että et saanut kokea olevasi hyväksytty. Eikä oikea ongelma ole sun ulkonäkö. Vaan et pyörittelet päässä tota mitä joskys käynyt. Noi on vanhoja juttuja mitä mietit. Onko sua aikuisena kehuttu tai oletko saanut hyväksyntää? Miten voisit unohtaa jonkun kakaran typerät nimittelyt…
Voihan sen noinkin ajatella. Mutta ulkonäöstä se haukkuminen alkoi, ihan todellisista piirteistä, ja yllättävän samankaltaista palautetta tuli myös täysin vierailta ihmisiltä.
Aikuisena olen saanut kehuja mutta en usko niitä. Tunnen itseni epämuodostuneeksi.
- ap
Kehuja on vaikea uskoa. Omalla kohdalla apua toi lapsi. Tyttö oli varsinkin pienenä kuin kopio minusta. Ja aivan todella suloinen! Eli tavallaan opin näkemään oman ulkonäön hyvät puolet kun näin ne toisessa ihmisessä (jota vieläpä rakastan hurjasti).
Uskoin kyllä kun muut kehuivat lapsen piirteitä, melkoisen aivojumpan jälkeen sain vakuutettua itselleni, että myös minuun kohdistuneet kehut ovat totta.
Jos olisit joku muu, tai joku muu näyttäisi sinulta, miten arvioisit ja arvostelisit häntä? Hyvin vaikeaa kyllä miettiä, koska itse näkee itsensä aina hieman eri tavalla kuin muut. Mutta kannattaa yrittää.
Kehut ovat kaksipiippuinen juttu. Toisaalta saatan yllättyä niistä positiivisesti, toisaalta suhtaudun niihin kyynisesti ja katkerasti. Miksi saan kehuja nyt, miksi en saanut niitä nuorena, kun olisin niitä oikeasti tarvinnut? Myös maailman yleinen pinnallisuus masentaa minua. Tavallaan viehättävällä ulkonäöllä pystyy kompensoimaan puuttuvia piirteitä (älyä, taitoja jne.), ja hyvännäköistä ihmistä pidetään automaattisesti kiinnostavampana, ja parempana kuin rumaa.
Rakastaisitko lastasi, jos hän olisi ruma?
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On samanlaista ja olen aikeissa mennä terapiaan. Miten sulla siellä terapiassa käsiteltiin asiaa? Saitko jotain tehtäviä tms?
Itse uskon, että ulkonäkökompleksini ei oikeasti liity ulkonäkööni mitenkään vaan jokin muu trauma mitä en kunnolla tiedosta. Jokin itsetunto juttu se on. Hyväksyn ulkonäköni paremmin silloin kun elämässäni menee hyvin ja saan rakkautta. Silloin en mieti ulkonäköäni. Mutta kun tulee epäonnistumisia niin alan ruotimaan myös sitä kuinka kuvottavan ruma olen kaiken lisäksi.
Olen saanut jopa paljon kehuja, mutta en usko niitä. Aina olen ihan oikeasti hämmästynyt jos joku sanoo kauniiksi tai hyvännäköiseksi. Itse näen itseni poikkeuksellisen rumana ja häpeän kasvojani.Terapeutti kehoitti miettimään, mitä kaikkea omalla keholla voi tehdä, kehoitti siis keskittymään kehon toimivuuteen. En ihan osannut tuota itseeni soveltaa, koska ongelma on kasvoissani. Mihin kasvoja käytetään? Ilmeilyyn, kommunikointiin, vaikutelmien antamiseen, kenties potentiaalisen kumppanin hurmaamiseen. On hyvin vaikeaa löytää mitään positiivista tuolla saralla: paitsi että naamani on objektiivisesti epämiellyttävä, kouluaikoina minua pilkattiin myös ilmeistä ja eleistä.
- ap
Ootko ajatellut että oikeasti kyse ei ole sun ulkonäöstäsi? Tarkoitan että jos oikeasti sulla on trauma siitä että et saanut kokea olevasi hyväksytty. Eikä oikea ongelma ole sun ulkonäkö. Vaan et pyörittelet päässä tota mitä joskys käynyt. Noi on vanhoja juttuja mitä mietit. Onko sua aikuisena kehuttu tai oletko saanut hyväksyntää? Miten voisit unohtaa jonkun kakaran typerät nimittelyt…
Voihan sen noinkin ajatella. Mutta ulkonäöstä se haukkuminen alkoi, ihan todellisista piirteistä, ja yllättävän samankaltaista palautetta tuli myös täysin vierailta ihmisiltä.
Aikuisena olen saanut kehuja mutta en usko niitä. Tunnen itseni epämuodostuneeksi.
- ap
Kehuja on vaikea uskoa. Omalla kohdalla apua toi lapsi. Tyttö oli varsinkin pienenä kuin kopio minusta. Ja aivan todella suloinen! Eli tavallaan opin näkemään oman ulkonäön hyvät puolet kun näin ne toisessa ihmisessä (jota vieläpä rakastan hurjasti).
Uskoin kyllä kun muut kehuivat lapsen piirteitä, melkoisen aivojumpan jälkeen sain vakuutettua itselleni, että myös minuun kohdistuneet kehut ovat totta.
Jos olisit joku muu, tai joku muu näyttäisi sinulta, miten arvioisit ja arvostelisit häntä? Hyvin vaikeaa kyllä miettiä, koska itse näkee itsensä aina hieman eri tavalla kuin muut. Mutta kannattaa yrittää.
Kehut ovat kaksipiippuinen juttu. Toisaalta saatan yllättyä niistä positiivisesti, toisaalta suhtaudun niihin kyynisesti ja katkerasti. Miksi saan kehuja nyt, miksi en saanut niitä nuorena, kun olisin niitä oikeasti tarvinnut? Myös maailman yleinen pinnallisuus masentaa minua. Tavallaan viehättävällä ulkonäöllä pystyy kompensoimaan puuttuvia piirteitä (älyä, taitoja jne.), ja hyvännäköistä ihmistä pidetään automaattisesti kiinnostavampana, ja parempana kuin rumaa.
Rakastaisitko lastasi, jos hän olisi ruma?
- ap
Mikä on rumaa?
Kenen luomaa kauneuskäsitystä noudatat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On samanlaista ja olen aikeissa mennä terapiaan. Miten sulla siellä terapiassa käsiteltiin asiaa? Saitko jotain tehtäviä tms?
Itse uskon, että ulkonäkökompleksini ei oikeasti liity ulkonäkööni mitenkään vaan jokin muu trauma mitä en kunnolla tiedosta. Jokin itsetunto juttu se on. Hyväksyn ulkonäköni paremmin silloin kun elämässäni menee hyvin ja saan rakkautta. Silloin en mieti ulkonäköäni. Mutta kun tulee epäonnistumisia niin alan ruotimaan myös sitä kuinka kuvottavan ruma olen kaiken lisäksi.
Olen saanut jopa paljon kehuja, mutta en usko niitä. Aina olen ihan oikeasti hämmästynyt jos joku sanoo kauniiksi tai hyvännäköiseksi. Itse näen itseni poikkeuksellisen rumana ja häpeän kasvojani.Terapeutti kehoitti miettimään, mitä kaikkea omalla keholla voi tehdä, kehoitti siis keskittymään kehon toimivuuteen. En ihan osannut tuota itseeni soveltaa, koska ongelma on kasvoissani. Mihin kasvoja käytetään? Ilmeilyyn, kommunikointiin, vaikutelmien antamiseen, kenties potentiaalisen kumppanin hurmaamiseen. On hyvin vaikeaa löytää mitään positiivista tuolla saralla: paitsi että naamani on objektiivisesti epämiellyttävä, kouluaikoina minua pilkattiin myös ilmeistä ja eleistä.
- ap
Ootko ajatellut että oikeasti kyse ei ole sun ulkonäöstäsi? Tarkoitan että jos oikeasti sulla on trauma siitä että et saanut kokea olevasi hyväksytty. Eikä oikea ongelma ole sun ulkonäkö. Vaan et pyörittelet päässä tota mitä joskys käynyt. Noi on vanhoja juttuja mitä mietit. Onko sua aikuisena kehuttu tai oletko saanut hyväksyntää? Miten voisit unohtaa jonkun kakaran typerät nimittelyt…
Voihan sen noinkin ajatella. Mutta ulkonäöstä se haukkuminen alkoi, ihan todellisista piirteistä, ja yllättävän samankaltaista palautetta tuli myös täysin vierailta ihmisiltä.
Aikuisena olen saanut kehuja mutta en usko niitä. Tunnen itseni epämuodostuneeksi.
- ap
Kehuja on vaikea uskoa. Omalla kohdalla apua toi lapsi. Tyttö oli varsinkin pienenä kuin kopio minusta. Ja aivan todella suloinen! Eli tavallaan opin näkemään oman ulkonäön hyvät puolet kun näin ne toisessa ihmisessä (jota vieläpä rakastan hurjasti).
Uskoin kyllä kun muut kehuivat lapsen piirteitä, melkoisen aivojumpan jälkeen sain vakuutettua itselleni, että myös minuun kohdistuneet kehut ovat totta.
Jos olisit joku muu, tai joku muu näyttäisi sinulta, miten arvioisit ja arvostelisit häntä? Hyvin vaikeaa kyllä miettiä, koska itse näkee itsensä aina hieman eri tavalla kuin muut. Mutta kannattaa yrittää.
Kehut ovat kaksipiippuinen juttu. Toisaalta saatan yllättyä niistä positiivisesti, toisaalta suhtaudun niihin kyynisesti ja katkerasti. Miksi saan kehuja nyt, miksi en saanut niitä nuorena, kun olisin niitä oikeasti tarvinnut? Myös maailman yleinen pinnallisuus masentaa minua. Tavallaan viehättävällä ulkonäöllä pystyy kompensoimaan puuttuvia piirteitä (älyä, taitoja jne.), ja hyvännäköistä ihmistä pidetään automaattisesti kiinnostavampana, ja parempana kuin rumaa.
Rakastaisitko lastasi, jos hän olisi ruma?
- ap
Mikä on rumaa?
Kenen luomaa kauneuskäsitystä noudatat?
Hankala kysymys. On olemassa kuitenkin piirteitä, joita pidetään melko universaalisti rumina, kuten kasvojen huomattava epäsymmetrisyys tai ihon virheet.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vaan pakko monien hyväksyä, ettei kuulu kauneimpaan ryhmään. Elämä voi silti olla yhtä hyvää. Silloin tietysti jos jää kiusaamisten vangiksi pysyvästi, niin silloin elämä ei ole hyvää.
Terapia voi olla hyvä tapa, ehkä. Itse kyllä varmaan kävisin jossain plastiikkakirurgiassa, jos kyse on yksittäisestä ulkonäköongelmasta, joka on korjattavissa.
Mutta voi ulkonäkö olla kokonaisuutena on, riippumatta yksittäisistä ”vioista”.
Jokainen sitä vaan kiinnittää huomiota omiin vikoihinsa, vaikka harvapa sitä täydellinen on. Joillain todellakauniillakin ihmisillä on loputtomat ulkonäkötraumat.
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan pakko monien hyväksyä, ettei kuulu kauneimpaan ryhmään. Elämä voi silti olla yhtä hyvää. Silloin tietysti jos jää kiusaamisten vangiksi pysyvästi, niin silloin elämä ei ole hyvää.
Terapia voi olla hyvä tapa, ehkä. Itse kyllä varmaan kävisin jossain plastiikkakirurgiassa, jos kyse on yksittäisestä ulkonäköongelmasta, joka on korjattavissa.
Mutta voi ulkonäkö olla kokonaisuutena on, riippumatta yksittäisistä ”vioista”.
Jokainen sitä vaan kiinnittää huomiota omiin vikoihinsa, vaikka harvapa sitä täydellinen on. Joillain todellakauniillakin ihmisillä on loputtomat ulkonäkötraumat.
Minun ulkonäköni ei ole "kokonaisuutena ok", koska yksi erittäin merkittävä asia pilaa kasvojeni ulkonäön täysin. En tiedä, auttaisiko plastiikkakirurgia. Tuskin tähän pysyvää ratkaisua löytyisi, no tilapäistä apua ehkä. Meikki auttaa välillä tilapäisesti, mutta aina ei sekään.
Suomessa ei ole tarjolla terapiaa, joka auttaisi tällaiseen. Kaikki terapiassa saamani vinkit ovat sellaisia, joista voi olla apua anorektikoiden hoidossa mutta ei tässä minun asiassani.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan pakko monien hyväksyä, ettei kuulu kauneimpaan ryhmään. Elämä voi silti olla yhtä hyvää. Silloin tietysti jos jää kiusaamisten vangiksi pysyvästi, niin silloin elämä ei ole hyvää.
Terapia voi olla hyvä tapa, ehkä. Itse kyllä varmaan kävisin jossain plastiikkakirurgiassa, jos kyse on yksittäisestä ulkonäköongelmasta, joka on korjattavissa.
Mutta voi ulkonäkö olla kokonaisuutena on, riippumatta yksittäisistä ”vioista”.
Jokainen sitä vaan kiinnittää huomiota omiin vikoihinsa, vaikka harvapa sitä täydellinen on. Joillain todellakauniillakin ihmisillä on loputtomat ulkonäkötraumat.
Minun ulkonäköni ei ole "kokonaisuutena ok", koska yksi erittäin merkittävä asia pilaa kasvojeni ulkonäön täysin. En tiedä, auttaisiko plastiikkakirurgia. Tuskin tähän pysyvää ratkaisua löytyisi, no tilapäistä apua ehkä. Meikki auttaa välillä tilapäisesti, mutta aina ei sekään.
Suomessa ei ole tarjolla terapiaa, joka auttaisi tällaiseen. Kaikki terapiassa saamani vinkit ovat sellaisia, joista voi olla apua anorektikoiden hoidossa mutta ei tässä minun asiassani.
- ap
Jos niin on, että jotain ei voi muuttaa, niin silloin se pitää hyväksyä.
Voit itse valita, annatko sen pilata ainutkertaisen elämäsi, vai et.
Moni elää hyvää elämää kaikenlaisista ulkonäkö- ja terveysongelmista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
No, maailmassa nyt sattuu olemaan ihan kaikennäköisiä ihmisiä. Olemme niiin pieni kansa ja suht saman näköisiä kuitenkin, että ulkomailla käyminen helpottaa tähän ongelmaan (ei siellä katsota ettet ole samasta muotista kuin muut). Itse saanut elää suht terveenä ja lapsiakin saanut, niin en nyt voi olla niin eriskummallinen (miltä usein on tuntunut)
Olen huomannut saman, ulkomailla olen saanut olla rauhassa ja ei samalla lailla haukuta. Myös miehet kiinnostuu enemmän. Ehkä siellä on totuttu että on kaiken näköisiä ihmisiä. Suomessa on ahdas muotti mihin pitää kuulua, kansa on pieni eikä ole tottunut erilaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan pakko monien hyväksyä, ettei kuulu kauneimpaan ryhmään. Elämä voi silti olla yhtä hyvää. Silloin tietysti jos jää kiusaamisten vangiksi pysyvästi, niin silloin elämä ei ole hyvää.
Terapia voi olla hyvä tapa, ehkä. Itse kyllä varmaan kävisin jossain plastiikkakirurgiassa, jos kyse on yksittäisestä ulkonäköongelmasta, joka on korjattavissa.
Mutta voi ulkonäkö olla kokonaisuutena on, riippumatta yksittäisistä ”vioista”.
Jokainen sitä vaan kiinnittää huomiota omiin vikoihinsa, vaikka harvapa sitä täydellinen on. Joillain todellakauniillakin ihmisillä on loputtomat ulkonäkötraumat.
Minun ulkonäköni ei ole "kokonaisuutena ok", koska yksi erittäin merkittävä asia pilaa kasvojeni ulkonäön täysin. En tiedä, auttaisiko plastiikkakirurgia. Tuskin tähän pysyvää ratkaisua löytyisi, no tilapäistä apua ehkä. Meikki auttaa välillä tilapäisesti, mutta aina ei sekään.
Suomessa ei ole tarjolla terapiaa, joka auttaisi tällaiseen. Kaikki terapiassa saamani vinkit ovat sellaisia, joista voi olla apua anorektikoiden hoidossa mutta ei tässä minun asiassani.
- ap
Jos niin on, että jotain ei voi muuttaa, niin silloin se pitää hyväksyä.
Voit itse valita, annatko sen pilata ainutkertaisen elämäsi, vai et.
Moni elää hyvää elämää kaikenlaisista ulkonäkö- ja terveysongelmista huolimatta.
Kerrotko vielä, miten tuo hyväksyminen käytännössä tapahtuu?
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On samanlaista ja olen aikeissa mennä terapiaan. Miten sulla siellä terapiassa käsiteltiin asiaa? Saitko jotain tehtäviä tms?
Itse uskon, että ulkonäkökompleksini ei oikeasti liity ulkonäkööni mitenkään vaan jokin muu trauma mitä en kunnolla tiedosta. Jokin itsetunto juttu se on. Hyväksyn ulkonäköni paremmin silloin kun elämässäni menee hyvin ja saan rakkautta. Silloin en mieti ulkonäköäni. Mutta kun tulee epäonnistumisia niin alan ruotimaan myös sitä kuinka kuvottavan ruma olen kaiken lisäksi.
Olen saanut jopa paljon kehuja, mutta en usko niitä. Aina olen ihan oikeasti hämmästynyt jos joku sanoo kauniiksi tai hyvännäköiseksi. Itse näen itseni poikkeuksellisen rumana ja häpeän kasvojani.Terapeutti kehoitti miettimään, mitä kaikkea omalla keholla voi tehdä, kehoitti siis keskittymään kehon toimivuuteen. En ihan osannut tuota itseeni soveltaa, koska ongelma on kasvoissani. Mihin kasvoja käytetään? Ilmeilyyn, kommunikointiin, vaikutelmien antamiseen, kenties potentiaalisen kumppanin hurmaamiseen. On hyvin vaikeaa löytää mitään positiivista tuolla saralla: paitsi että naamani on objektiivisesti epämiellyttävä, kouluaikoina minua pilkattiin myös ilmeistä ja eleistä.
- ap
Ootko ajatellut että oikeasti kyse ei ole sun ulkonäöstäsi? Tarkoitan että jos oikeasti sulla on trauma siitä että et saanut kokea olevasi hyväksytty. Eikä oikea ongelma ole sun ulkonäkö. Vaan et pyörittelet päässä tota mitä joskys käynyt. Noi on vanhoja juttuja mitä mietit. Onko sua aikuisena kehuttu tai oletko saanut hyväksyntää? Miten voisit unohtaa jonkun kakaran typerät nimittelyt…
Voihan sen noinkin ajatella. Mutta ulkonäöstä se haukkuminen alkoi, ihan todellisista piirteistä, ja yllättävän samankaltaista palautetta tuli myös täysin vierailta ihmisiltä.
Aikuisena olen saanut kehuja mutta en usko niitä. Tunnen itseni epämuodostuneeksi.
- ap
Kehuja on vaikea uskoa. Omalla kohdalla apua toi lapsi. Tyttö oli varsinkin pienenä kuin kopio minusta. Ja aivan todella suloinen! Eli tavallaan opin näkemään oman ulkonäön hyvät puolet kun näin ne toisessa ihmisessä (jota vieläpä rakastan hurjasti).
Uskoin kyllä kun muut kehuivat lapsen piirteitä, melkoisen aivojumpan jälkeen sain vakuutettua itselleni, että myös minuun kohdistuneet kehut ovat totta.
Jos olisit joku muu, tai joku muu näyttäisi sinulta, miten arvioisit ja arvostelisit häntä? Hyvin vaikeaa kyllä miettiä, koska itse näkee itsensä aina hieman eri tavalla kuin muut. Mutta kannattaa yrittää.
Kehut ovat kaksipiippuinen juttu. Toisaalta saatan yllättyä niistä positiivisesti, toisaalta suhtaudun niihin kyynisesti ja katkerasti. Miksi saan kehuja nyt, miksi en saanut niitä nuorena, kun olisin niitä oikeasti tarvinnut? Myös maailman yleinen pinnallisuus masentaa minua. Tavallaan viehättävällä ulkonäöllä pystyy kompensoimaan puuttuvia piirteitä (älyä, taitoja jne.), ja hyvännäköistä ihmistä pidetään automaattisesti kiinnostavampana, ja parempana kuin rumaa.
Rakastaisitko lastasi, jos hän olisi ruma?
- ap
Tietenkin rakastaisin. Luuletko että äidin rakkaus on ulkonäöstä kiinni? Vaikka lapsella olisi jokin sairaus mikä vaikuttaa ulkonäköön, on hän silti vanhemmille rakas. Esimerkiksi se sairaus, joka vanhentaa lapsen niin, että jo lapsena näyttää vanhukselta (en yhtään muista sairauden nimeä) ja kasvot yleensä muutenkin "hassusti" kehittyneet. Luuletko etteivät nämä lapset ole perheelleen rakkaita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa vaan hoettiin ja ihmeteltiin, että mitä noin hyvännäköinen ihminen vaan tekee sisällä, mikset mene ulos. Eipä kauhean hyvännäköiseltä tuntunut kun koko kouluaika haukuttiin erääksi rumaksi piirroshahmoksi ja vammanaamaksi.
Minulla terapia auttoi tähän. Lapset keksivät mistä tahansa, hiemankin erilaisesta asiasta tai näkyvästä piirteestä syyn kiusata. Ulkonäkö on tässä suhteessa aika helppo asia. Kun lukee julkkisten haastatteluja niin moni siellä kertoo miten koulussa kiusattiin esim. just ulkonäöstä, ja kun itse katsoo niin ovat vähintäänkin keskiverron näköisiä, usein jopa yli keskiverron.
Pointti tässä on se, että ne asiat mistä lapsena kiusaavat keksivät kiusata, eivät useinkaan ole oikeasti mitään isoa (toki poikkeuksia on). Terapiassa kävin muutaman vuoden jonkin verran yli parikymppisenä ja pystyin setvimään asiaa niin, ettei oma mieli enää julistanut totuutena sitä mitä kiusaajat teininä sanoivat omasta ulkonäöstäni. Eli pääsin siihen pisteeseen, että en enää kammoksunut ulkonäköäni. Sen jälkeen asia on mielessäni korjaantunut entisestään paremmaksi, kun olen kuullut joiltain naisilta olevani viehättävä tai komeakin (siis heidän mielestään).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan pakko monien hyväksyä, ettei kuulu kauneimpaan ryhmään. Elämä voi silti olla yhtä hyvää. Silloin tietysti jos jää kiusaamisten vangiksi pysyvästi, niin silloin elämä ei ole hyvää.
Terapia voi olla hyvä tapa, ehkä. Itse kyllä varmaan kävisin jossain plastiikkakirurgiassa, jos kyse on yksittäisestä ulkonäköongelmasta, joka on korjattavissa.
Mutta voi ulkonäkö olla kokonaisuutena on, riippumatta yksittäisistä ”vioista”.
Jokainen sitä vaan kiinnittää huomiota omiin vikoihinsa, vaikka harvapa sitä täydellinen on. Joillain todellakauniillakin ihmisillä on loputtomat ulkonäkötraumat.
Minun ulkonäköni ei ole "kokonaisuutena ok", koska yksi erittäin merkittävä asia pilaa kasvojeni ulkonäön täysin. En tiedä, auttaisiko plastiikkakirurgia. Tuskin tähän pysyvää ratkaisua löytyisi, no tilapäistä apua ehkä. Meikki auttaa välillä tilapäisesti, mutta aina ei sekään.
Suomessa ei ole tarjolla terapiaa, joka auttaisi tällaiseen. Kaikki terapiassa saamani vinkit ovat sellaisia, joista voi olla apua anorektikoiden hoidossa mutta ei tässä minun asiassani.
- ap
Jos niin on, että jotain ei voi muuttaa, niin silloin se pitää hyväksyä.
Voit itse valita, annatko sen pilata ainutkertaisen elämäsi, vai et.
Moni elää hyvää elämää kaikenlaisista ulkonäkö- ja terveysongelmista huolimatta.
Kerrotko vielä, miten tuo hyväksyminen käytännössä tapahtuu?
- ap
Harjoittelemalla. Sanoit että joistain ohjeista olisi hyötyä anorektikoille, miksei siis sinulle?
Erona on se, että anorektikolla on vääristynyt kuva itsestään, sinulla ilmeisesti "aivan oikea" syy pitää itseäsi rumana (eli ei vääristymää vaan oikea poikkeama ulkonäössä). Itse prosessi toimii pohjimmiltaan samoin, muutetaan harjoituksilla ajatusmalleja.
Harmi ettet saanut terapiasta apua, mutta voit hakea myös itse erilaisia harjoitteita miten parantaa itsetuntoa ja hyväksyä poikkeama. Eri sairauksien hoitoon näitä on monia, jos pystyt muokkaamaan ohjeet omaan tilanteeseen sopiviksi (jättämällä sairauden erityispiirteet pois), voi näistä löytyä se toimiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On samanlaista ja olen aikeissa mennä terapiaan. Miten sulla siellä terapiassa käsiteltiin asiaa? Saitko jotain tehtäviä tms?
Itse uskon, että ulkonäkökompleksini ei oikeasti liity ulkonäkööni mitenkään vaan jokin muu trauma mitä en kunnolla tiedosta. Jokin itsetunto juttu se on. Hyväksyn ulkonäköni paremmin silloin kun elämässäni menee hyvin ja saan rakkautta. Silloin en mieti ulkonäköäni. Mutta kun tulee epäonnistumisia niin alan ruotimaan myös sitä kuinka kuvottavan ruma olen kaiken lisäksi.
Olen saanut jopa paljon kehuja, mutta en usko niitä. Aina olen ihan oikeasti hämmästynyt jos joku sanoo kauniiksi tai hyvännäköiseksi. Itse näen itseni poikkeuksellisen rumana ja häpeän kasvojani.Terapeutti kehoitti miettimään, mitä kaikkea omalla keholla voi tehdä, kehoitti siis keskittymään kehon toimivuuteen. En ihan osannut tuota itseeni soveltaa, koska ongelma on kasvoissani. Mihin kasvoja käytetään? Ilmeilyyn, kommunikointiin, vaikutelmien antamiseen, kenties potentiaalisen kumppanin hurmaamiseen. On hyvin vaikeaa löytää mitään positiivista tuolla saralla: paitsi että naamani on objektiivisesti epämiellyttävä, kouluaikoina minua pilkattiin myös ilmeistä ja eleistä.
- ap
Ootko ajatellut että oikeasti kyse ei ole sun ulkonäöstäsi? Tarkoitan että jos oikeasti sulla on trauma siitä että et saanut kokea olevasi hyväksytty. Eikä oikea ongelma ole sun ulkonäkö. Vaan et pyörittelet päässä tota mitä joskys käynyt. Noi on vanhoja juttuja mitä mietit. Onko sua aikuisena kehuttu tai oletko saanut hyväksyntää? Miten voisit unohtaa jonkun kakaran typerät nimittelyt…
Voihan sen noinkin ajatella. Mutta ulkonäöstä se haukkuminen alkoi, ihan todellisista piirteistä, ja yllättävän samankaltaista palautetta tuli myös täysin vierailta ihmisiltä.
Aikuisena olen saanut kehuja mutta en usko niitä. Tunnen itseni epämuodostuneeksi.
- ap
Kehuja on vaikea uskoa. Omalla kohdalla apua toi lapsi. Tyttö oli varsinkin pienenä kuin kopio minusta. Ja aivan todella suloinen! Eli tavallaan opin näkemään oman ulkonäön hyvät puolet kun näin ne toisessa ihmisessä (jota vieläpä rakastan hurjasti).
Uskoin kyllä kun muut kehuivat lapsen piirteitä, melkoisen aivojumpan jälkeen sain vakuutettua itselleni, että myös minuun kohdistuneet kehut ovat totta.
Jos olisit joku muu, tai joku muu näyttäisi sinulta, miten arvioisit ja arvostelisit häntä? Hyvin vaikeaa kyllä miettiä, koska itse näkee itsensä aina hieman eri tavalla kuin muut. Mutta kannattaa yrittää.
Kehut ovat kaksipiippuinen juttu. Toisaalta saatan yllättyä niistä positiivisesti, toisaalta suhtaudun niihin kyynisesti ja katkerasti. Miksi saan kehuja nyt, miksi en saanut niitä nuorena, kun olisin niitä oikeasti tarvinnut? Myös maailman yleinen pinnallisuus masentaa minua. Tavallaan viehättävällä ulkonäöllä pystyy kompensoimaan puuttuvia piirteitä (älyä, taitoja jne.), ja hyvännäköistä ihmistä pidetään automaattisesti kiinnostavampana, ja parempana kuin rumaa.
Rakastaisitko lastasi, jos hän olisi ruma?
- ap
Tietenkin rakastaisin. Luuletko että äidin rakkaus on ulkonäöstä kiinni? Vaikka lapsella olisi jokin sairaus mikä vaikuttaa ulkonäköön, on hän silti vanhemmille rakas. Esimerkiksi se sairaus, joka vanhentaa lapsen niin, että jo lapsena näyttää vanhukselta (en yhtään muista sairauden nimeä) ja kasvot yleensä muutenkin "hassusti" kehittyneet. Luuletko etteivät nämä lapset ole perheelleen rakkaita?
En osaa sanoa. En osaa samaistua vanhempien kokemuksiin, kun itselläni ei ole lapsia.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan pakko monien hyväksyä, ettei kuulu kauneimpaan ryhmään. Elämä voi silti olla yhtä hyvää. Silloin tietysti jos jää kiusaamisten vangiksi pysyvästi, niin silloin elämä ei ole hyvää.
Terapia voi olla hyvä tapa, ehkä. Itse kyllä varmaan kävisin jossain plastiikkakirurgiassa, jos kyse on yksittäisestä ulkonäköongelmasta, joka on korjattavissa.
Mutta voi ulkonäkö olla kokonaisuutena on, riippumatta yksittäisistä ”vioista”.
Jokainen sitä vaan kiinnittää huomiota omiin vikoihinsa, vaikka harvapa sitä täydellinen on. Joillain todellakauniillakin ihmisillä on loputtomat ulkonäkötraumat.
Minun ulkonäköni ei ole "kokonaisuutena ok", koska yksi erittäin merkittävä asia pilaa kasvojeni ulkonäön täysin. En tiedä, auttaisiko plastiikkakirurgia. Tuskin tähän pysyvää ratkaisua löytyisi, no tilapäistä apua ehkä. Meikki auttaa välillä tilapäisesti, mutta aina ei sekään.
Suomessa ei ole tarjolla terapiaa, joka auttaisi tällaiseen. Kaikki terapiassa saamani vinkit ovat sellaisia, joista voi olla apua anorektikoiden hoidossa mutta ei tässä minun asiassani.
- ap
Jos niin on, että jotain ei voi muuttaa, niin silloin se pitää hyväksyä.
Voit itse valita, annatko sen pilata ainutkertaisen elämäsi, vai et.
Moni elää hyvää elämää kaikenlaisista ulkonäkö- ja terveysongelmista huolimatta.
Kerrotko vielä, miten tuo hyväksyminen käytännössä tapahtuu?
- ap
Harjoittelemalla. Sanoit että joistain ohjeista olisi hyötyä anorektikoille, miksei siis sinulle?
Erona on se, että anorektikolla on vääristynyt kuva itsestään, sinulla ilmeisesti "aivan oikea" syy pitää itseäsi rumana (eli ei vääristymää vaan oikea poikkeama ulkonäössä). Itse prosessi toimii pohjimmiltaan samoin, muutetaan harjoituksilla ajatusmalleja.
Harmi ettet saanut terapiasta apua, mutta voit hakea myös itse erilaisia harjoitteita miten parantaa itsetuntoa ja hyväksyä poikkeama. Eri sairauksien hoitoon näitä on monia, jos pystyt muokkaamaan ohjeet omaan tilanteeseen sopiviksi (jättämällä sairauden erityispiirteet pois), voi näistä löytyä se toimiva.
Kerrankin nettikeskustelussa joku myöntää, että minä saatan olla ihan oikeasti poikkeavan näköinen eikä ala vängätä "ei rumia ihmisiä ole!"
- ap
Mul on taas sillee, että oon todella kaunis, ollu aina, ylipainoinen suurimman osan elämästäni kyllä, mutta oon luonnonlapsi en ajattele sillä lailla että oonko ruma vai kaunis vai mitä vaan oon vaan ja lisäks oon iloinen, ja nää kaikki on tehny sen etten sovi suomalaisuuden muottiin ja jos vaikutan hyväitsetuntoselta ja oon lisäks kauniimpi ku muut, niin mua aletaan lannistamaan ja ihmiset on ollu todella törkeitäkin kateuden vuoks. Joten kaikessa on puolensa. Vaatimattoman näköset naiset on yrittäny kaikin mahdollisin tavoin viedä multa itsetuntoo ja ilmeisesti ulkonäköö samalla pois, on ihmetelty eleet ja ilmeet (aina saanu palautetta kuinka ihanan eloisa oon mutta jotkut hapannaamat on senki, dissannu) , on ihmetelty muodokkuutta, on ihmetelty vaikka mitä ja käytännössä se menee niin että ku tapaan uuden naisen ei mee kauaa ku musta on löydetty kaikki mahdolliset virheet, nää siis kateuteen taipuvaisten kanssa, osa ihmisistä osaa olla kunnolla mut moni ei. ☺️
Vierailija kirjoitti:
Mul on taas sillee, että oon todella kaunis, ollu aina, ylipainoinen suurimman osan elämästäni kyllä, mutta oon luonnonlapsi en ajattele sillä lailla että oonko ruma vai kaunis vai mitä vaan oon vaan ja lisäks oon iloinen, ja nää kaikki on tehny sen etten sovi suomalaisuuden muottiin ja jos vaikutan hyväitsetuntoselta ja oon lisäks kauniimpi ku muut, niin mua aletaan lannistamaan ja ihmiset on ollu todella törkeitäkin kateuden vuoks. Joten kaikessa on puolensa. Vaatimattoman näköset naiset on yrittäny kaikin mahdollisin tavoin viedä multa itsetuntoo ja ilmeisesti ulkonäköö samalla pois, on ihmetelty eleet ja ilmeet (aina saanu palautetta kuinka ihanan eloisa oon mutta jotkut hapannaamat on senki, dissannu) , on ihmetelty muodokkuutta, on ihmetelty vaikka mitä ja käytännössä se menee niin että ku tapaan uuden naisen ei mee kauaa ku musta on löydetty kaikki mahdolliset virheet, nää siis kateuteen taipuvaisten kanssa, osa ihmisistä osaa olla kunnolla mut moni ei. ☺️
Tämä ketju ei koske sinua. Mene pois.
- ap
Joku mainitsi että voisi keskittyä siihen mihin kehoa käytetään. Sinänsä hyvä neuvo: käytä kehoa tekemään sitä mitä aivot keksii rahan andaitsemiseen. Sillä rahalla kustannat itsellesi korjaavaa plastiikkakirurgiaa vaikka naamaan, jos ruma naama oli se ongelma. Sanoista tekoihin sitten vaan. Ehkä leikkauksella ei tule kaunottareksi, mutta pari naksua normaalimman näköiseksi.