Erittäin paha ulkonäkötrauma
Olen jo aikuinen ihminen mutta en vieläkään ole päässyt nuoruuden haavoista eroon. Nuoruudessani oli vaihe, jolloin ulkonäkööni kohdistuva arvostelu ja kauneusvirheideni julkinen ruotiminen sekä nöyryytys oli jokapäiväistä. Tämä vaikutti minuun todella voimakkaasti. En aina osaa olla ihmisten seurassa rennosti, koska pelkään heidän tarkkailevan kasvojani. Olen hyvin tietoinen kaikista eleistäni ja ilmeistäni, ja valokuvaan joutuminen saa minut ahdistumaan.
Terapiasta ei liiemmin ollut apua tähän asiaan. Vertaistukea?
Kommentit (46)
Terapia ei voi auttaa jos siinä ei käy ja sitä pitää käydä pitkään ja säännöllisesti.
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma. Olen jo nelikymppinen, edelleen häpeän kasvojani ja valokuviin joutuminen ahdistaa. Hyvin tuttua, etten pysty olemaan rennosti ihmisten kanssa, koska pelkään heidän arvostelevan minua.
En usko, että pääsen tästä koskaan eroon. Häpeän tunne on niin vahva. En usko että mikään terapia voisi auttaa, kun ongelma on nimenomaan kasvojen luusto. Vartaloni on nätti enkä häpeä sitä.
Kiitos viestistäsi! Itsellänikin on ok kroppa mutta ruma naama. Myönnän, että maskien käyttö on tuonut pientä helpotusta ahdistukseen.
Palsta menee kohta kiinni. Jatketaanhan huomenna?
- ap
Vierailija kirjoitti:
Terapia ei voi auttaa jos siinä ei käy ja sitä pitää käydä pitkään ja säännöllisesti.
Terapia auttoi muihin asioihin mutta ei tähän. Terapeutilla ei ollut oikein mitään sanottavaa aiheeseen - paitsi että "eihän se ulkonäkö nyt niin kovin tärkeää ole".
- ap
Kannattaa yrittää tehdä jotain asialle vaikka terapiassa. Itse jo vähän vanhempi ja nuorena köyhä - ajattelin sinnitellä ongelmani kanssa ja itse selvitä. Ei olisi kannattanut. Nyt yksin kotona bunkkeroituneena - ei perhettä koska koen olevani huonoa ainesta lasten tekoon ja ihmisten kanssa en uskalla rumuuden takia olla. Lapsia en voi enää saada, mutta ehkä yritän terapiaan josko elämän loppuvuosien lastu hieman paranisi…,ehkä.
Ei ne, joilla on normaali naama tai vartalo voi ymmärtää niitä, joilla on jotain huomattavia vikoja ulkonäössä. Ns. normaalit ei välttämättä ole jumalaisen upeita ulkonäöltään, mutta kaikki piirteet mahtuvat kuitenkin normaaliin vaihteluun, eikä mikään osa kiinnitä erityistä huomiota poikkeavuudellaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla ky**pä otsassa?
Usein on kyllä, vertauskuvallisesti siis.
- ap
On samanlaista ja olen aikeissa mennä terapiaan. Miten sulla siellä terapiassa käsiteltiin asiaa? Saitko jotain tehtäviä tms?
Itse uskon, että ulkonäkökompleksini ei oikeasti liity ulkonäkööni mitenkään vaan jokin muu trauma mitä en kunnolla tiedosta. Jokin itsetunto juttu se on. Hyväksyn ulkonäköni paremmin silloin kun elämässäni menee hyvin ja saan rakkautta. Silloin en mieti ulkonäköäni. Mutta kun tulee epäonnistumisia niin alan ruotimaan myös sitä kuinka kuvottavan ruma olen kaiken lisäksi.
Olen saanut jopa paljon kehuja, mutta en usko niitä. Aina olen ihan oikeasti hämmästynyt jos joku sanoo kauniiksi tai hyvännäköiseksi. Itse näen itseni poikkeuksellisen rumana ja häpeän kasvojani.
Omakin kokemus terapiasta on, että terapeutilla ei ole oikein mitään sanottavaa todellisiin kauneusvirheisiin. Ja varsinkin kun ne eivät ole tyyppiä ”iso nenä”, eli jokin yksittäinen normista poikkeava asia asia kasvoissa, vaan kun koko naama on ruma. Ja lopulta sitä vain luovuttaa asian kanssa, kun muitakin aiheita on ja ainoat vastaukset ovat ”kyllä jokainen voi olla kaunis” -tyyppisiä.
Tämä ei varmaan ole ollut tervettä, mutta itselleni on ollut oikeasti helpottavaa filtteröidä oma naama pariin valokuvaan sellaiseksi, että virheet eivät ole enää niin korostuneita. Että minustakin voi olla olemassa edes pari kuvaa, joissa näytän ihan vain tavalliselta, en rumalta.
Auttaisiko semmonen aaenne, että opit hyväksymään itsesi ns. rumana. Muutenkin jos koit arvostelua nuorena, sun nykyinen pelkoreaktio on nuoruudessasi kehitetty. Jos nyt tarkkailet itseäsi, onko se niin tärkeää olla jotain mitä kasvosi eivät edusta? Onko se sinun mielipide vai jonkun ehkäpä menneisyydessäsi esiin tuoma mielipide? Minusta valokuvissa saa esiintyä ihan kaikki, mallinhommat sitten erikseen (ja onhan niissäkin välillä todella erikoisia ihmisiä).
Tiedän tunteen sillä häpeän ulkonäköäni, mutta yritän työstää sitä antamalla itselleni luvan olla juuri se mitä nyt vaan satun olemaan. Annan vähemmän huomiota niille äänille päässäni jotka muistuttavat vain "virheistäni" ja laitan volyymit kovemmalle sille taajuudelle, joka hyväksyy realiteetit eikä koe tarvetta korjata niitä "virheitä". Ja kyllä, tätä pitää tietoisesti työstää ja se on vaikeaa!
Terapiassa vaan hoettiin ja ihmeteltiin, että mitä noin hyvännäköinen ihminen vaan tekee sisällä, mikset mene ulos. Eipä kauhean hyvännäköiseltä tuntunut kun koko kouluaika haukuttiin erääksi rumaksi piirroshahmoksi ja vammanaamaksi.
The Sedona method helpotti oloa, suurin ongelma on se että joskus toimin itseäni vastaan ja tunnen suurta vastustusta minulle hyödyllisiä ja terveellisiä tapoja ja asioita kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
On samanlaista ja olen aikeissa mennä terapiaan. Miten sulla siellä terapiassa käsiteltiin asiaa? Saitko jotain tehtäviä tms?
Itse uskon, että ulkonäkökompleksini ei oikeasti liity ulkonäkööni mitenkään vaan jokin muu trauma mitä en kunnolla tiedosta. Jokin itsetunto juttu se on. Hyväksyn ulkonäköni paremmin silloin kun elämässäni menee hyvin ja saan rakkautta. Silloin en mieti ulkonäköäni. Mutta kun tulee epäonnistumisia niin alan ruotimaan myös sitä kuinka kuvottavan ruma olen kaiken lisäksi.
Olen saanut jopa paljon kehuja, mutta en usko niitä. Aina olen ihan oikeasti hämmästynyt jos joku sanoo kauniiksi tai hyvännäköiseksi. Itse näen itseni poikkeuksellisen rumana ja häpeän kasvojani.
Terapeutti kehoitti miettimään, mitä kaikkea omalla keholla voi tehdä, kehoitti siis keskittymään kehon toimivuuteen. En ihan osannut tuota itseeni soveltaa, koska ongelma on kasvoissani. Mihin kasvoja käytetään? Ilmeilyyn, kommunikointiin, vaikutelmien antamiseen, kenties potentiaalisen kumppanin hurmaamiseen. On hyvin vaikeaa löytää mitään positiivista tuolla saralla: paitsi että naamani on objektiivisesti epämiellyttävä, kouluaikoina minua pilkattiin myös ilmeistä ja eleistä.
- ap
Tähän on kyllä vaikea antaa apua. Itse olen päässyt siihen pisteeseen, etten (yleensä) välitä mitä muut ajattelevat ulkonäöstä. Joskus joku kommentti pääsee yllättämään, mutta yritän olla murehtimatta.
Se mikä omalla kohdalla tässä auttoi oli se, kun ymmärsin että myös kauniit ihmiset ovat epävarmoja ulkonäöstä. Ja esimerkiksi julkisuudessa sitä palautetta tulee aivan eri määrässä ja jatkuvasti joka suunnalta. Eli vaikka ulkonäkö muuttuisi, ei arvostelusta silti pääsisi eroon.
Toisaalta minulla on vaikeuksia syödä muiden nähden ja kaikki liikunta julkisesti aiheuttaa ahdistusta. Näitäkin aiheita arvosteltiin hyvin rankasti nuorempana ja näihin tulee nykyäänkin enemmän kommentteja jos ryhmässä syö/ liikkuu.
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa vaan hoettiin ja ihmeteltiin, että mitä noin hyvännäköinen ihminen vaan tekee sisällä, mikset mene ulos. Eipä kauhean hyvännäköiseltä tuntunut kun koko kouluaika haukuttiin erääksi rumaksi piirroshahmoksi ja vammanaamaksi.
Minulle taas jäi se vaikutelma, että terapeuttikin piti minua ei-kovin-hyvännäköisenä. Se on juuri se säälivä hymistely, jota epäviehättäviin ihmisiin kohdistetaan ulkonäön noustessa puheeksi: "Mutta onhan sinussa muutakin! Ei ulkonäkö ole elämän tärkein asia! Sisäinen kauneus, arvot blaablaa."
- ap
Julkinen? Oletko siis julkisuuden henkilö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On samanlaista ja olen aikeissa mennä terapiaan. Miten sulla siellä terapiassa käsiteltiin asiaa? Saitko jotain tehtäviä tms?
Itse uskon, että ulkonäkökompleksini ei oikeasti liity ulkonäkööni mitenkään vaan jokin muu trauma mitä en kunnolla tiedosta. Jokin itsetunto juttu se on. Hyväksyn ulkonäköni paremmin silloin kun elämässäni menee hyvin ja saan rakkautta. Silloin en mieti ulkonäköäni. Mutta kun tulee epäonnistumisia niin alan ruotimaan myös sitä kuinka kuvottavan ruma olen kaiken lisäksi.
Olen saanut jopa paljon kehuja, mutta en usko niitä. Aina olen ihan oikeasti hämmästynyt jos joku sanoo kauniiksi tai hyvännäköiseksi. Itse näen itseni poikkeuksellisen rumana ja häpeän kasvojani.Terapeutti kehoitti miettimään, mitä kaikkea omalla keholla voi tehdä, kehoitti siis keskittymään kehon toimivuuteen. En ihan osannut tuota itseeni soveltaa, koska ongelma on kasvoissani. Mihin kasvoja käytetään? Ilmeilyyn, kommunikointiin, vaikutelmien antamiseen, kenties potentiaalisen kumppanin hurmaamiseen. On hyvin vaikeaa löytää mitään positiivista tuolla saralla: paitsi että naamani on objektiivisesti epämiellyttävä, kouluaikoina minua pilkattiin myös ilmeistä ja eleistä.
- ap
Ootko ajatellut että oikeasti kyse ei ole sun ulkonäöstäsi? Tarkoitan että jos oikeasti sulla on trauma siitä että et saanut kokea olevasi hyväksytty. Eikä oikea ongelma ole sun ulkonäkö. Vaan et pyörittelet päässä tota mitä joskys käynyt. Noi on vanhoja juttuja mitä mietit. Onko sua aikuisena kehuttu tai oletko saanut hyväksyntää? Miten voisit unohtaa jonkun kakaran typerät nimittelyt…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On samanlaista ja olen aikeissa mennä terapiaan. Miten sulla siellä terapiassa käsiteltiin asiaa? Saitko jotain tehtäviä tms?
Itse uskon, että ulkonäkökompleksini ei oikeasti liity ulkonäkööni mitenkään vaan jokin muu trauma mitä en kunnolla tiedosta. Jokin itsetunto juttu se on. Hyväksyn ulkonäköni paremmin silloin kun elämässäni menee hyvin ja saan rakkautta. Silloin en mieti ulkonäköäni. Mutta kun tulee epäonnistumisia niin alan ruotimaan myös sitä kuinka kuvottavan ruma olen kaiken lisäksi.
Olen saanut jopa paljon kehuja, mutta en usko niitä. Aina olen ihan oikeasti hämmästynyt jos joku sanoo kauniiksi tai hyvännäköiseksi. Itse näen itseni poikkeuksellisen rumana ja häpeän kasvojani.Terapeutti kehoitti miettimään, mitä kaikkea omalla keholla voi tehdä, kehoitti siis keskittymään kehon toimivuuteen. En ihan osannut tuota itseeni soveltaa, koska ongelma on kasvoissani. Mihin kasvoja käytetään? Ilmeilyyn, kommunikointiin, vaikutelmien antamiseen, kenties potentiaalisen kumppanin hurmaamiseen. On hyvin vaikeaa löytää mitään positiivista tuolla saralla: paitsi että naamani on objektiivisesti epämiellyttävä, kouluaikoina minua pilkattiin myös ilmeistä ja eleistä.
- ap
Ootko ajatellut että oikeasti kyse ei ole sun ulkonäöstäsi? Tarkoitan että jos oikeasti sulla on trauma siitä että et saanut kokea olevasi hyväksytty. Eikä oikea ongelma ole sun ulkonäkö. Vaan et pyörittelet päässä tota mitä joskys käynyt. Noi on vanhoja juttuja mitä mietit. Onko sua aikuisena kehuttu tai oletko saanut hyväksyntää? Miten voisit unohtaa jonkun kakaran typerät nimittelyt…
Voihan sen noinkin ajatella. Mutta ulkonäöstä se haukkuminen alkoi, ihan todellisista piirteistä, ja yllättävän samankaltaista palautetta tuli myös täysin vierailta ihmisiltä.
Aikuisena olen saanut kehuja mutta en usko niitä. Tunnen itseni epämuodostuneeksi.
- ap
Sama ongelma. Olen jo nelikymppinen, edelleen häpeän kasvojani ja valokuviin joutuminen ahdistaa. Hyvin tuttua, etten pysty olemaan rennosti ihmisten kanssa, koska pelkään heidän arvostelevan minua.
En usko, että pääsen tästä koskaan eroon. Häpeän tunne on niin vahva. En usko että mikään terapia voisi auttaa, kun ongelma on nimenomaan kasvojen luusto. Vartaloni on nätti enkä häpeä sitä.