Naiset, kuinka painavia kalusteita olette jaksanut kantaa muutossa?
Siis te jotka olette hoitaneet muuton miehen kanssa kahdestaan, niin kuinka painavia kalusteita olette saanut kaksistaan kannettua? Kerro myös että minkä kokoinen nainen olet, ja oletko kenties kova käymään salilla yms. vai ei. Toki jos sun mies on joku bodari, niin sekin on hyvä kertoa, koska silloin varmaan sinulle jäänyt kanto-osuus ei ole niin suuri. Yritän tässä hahmottaa että kuinka painavia kalusteita tälläinen hieman keskikokoa pienempi nainen, joka ei harrasta kuntosaleja, jaksaa oikein kantaa.
Kommentit (65)
160/50, pesukonekin menee kahdestaan. Mies ei urheilullinen.
Pesukone, akvaario ja piano taitaa olla raskaimmat, joita on siirretty. Pianossa on siihen kyllä hyvät kahvat ja muutossa meitä taisi olla myös vanhempani, mutta itse on siirretty vanha pesukone pihalle, kun uuden toi myymälän miehet. Piano on nostettu huoneesta toiseen kahdestaan ja akvaario kannettu autosta sisään.
Harrastan aktiivisesti uintia, aikanaan uin kilpaa ja valmennan sitä parina iltana viikossa, joten en luultavasti ole aivan keskiverto. Päällepäin näytän kuitenkin aivan normaalilta, ehkä hoikalta. Jos töissä on jotain raskaampaa, luultavasti minua heikommat miehet (asiakkaat tms.) usein tuppautuvat tekemään sen puolestani. Tosin en kovin fyysistä työtä juuri tee akateemisella taustalla, mutta kun firmani on omani, olen välillä itse purkamassa lähetyksiä. Joskus asiakkaan luona vastaanottamassa niitä. Toimitukset on siis satojen kilojen laitteita, joita puretaan trukeilla, mutta asiakkaiden luona ei välttämättä ole kovin kummallisia nostolaitteita käytössä.
En kanna mitään. Ammattilaiset ovst hoitaneet viimeiset kaksi muuttoa. Kyllä siinä pakkaamisessa ja purkamisessa on ihan tarpeeksi. Mieheni ei myöskään kanna mitään. Mielellämme maksamme fyysisestä työstä muille.
Me raahattiin ukon kanssa kaikki kamat kahdestaan, mutta muuttomatka oli mennen tullen lyhyt eli aivan kuin olisi muuttanut rivitalossa naapuriin ja takaisin. Kyse oli vuokratalon peruskorjauksen aikaisesta muutosta "evakkoon" pois kotoa ja sitten paluumuutto takaisin. Asunnot sijaitsivat alakerrassa (maantasalla), joten rappusissa ei tarvinnut terveyttään riskeerata.
Ukkoni oli tuolloin 50-vuotias ja minä 41. Lisäksi mieheni on reumaatikko eikä mikään bodari. Minä olen 162 cm pitkä, ylipainoinen, mutta luonnostani riski ja hoitotyössä nostamaan ja raahaamaan tottunut työihminen.
Painavimpia esineitä olivat päältätäytettävä pesukone, pikkupakastin sekä kolme täyspuista lasiovellista vitriiniä. Lisäksi kannettavina olivat runkopatjat, peilipiironki, senkki, kirjoituslipasto, tietokone pöytineen, iso kuvaputkellinen televisio, sohvakalusto pöytineen sekä keittiön pöytä ja tuolit. Mitkään huonekaluista eivät olleet kevyttä lastulevyä tms., joten voimia tarvittiin. Kuitenkin huonekalut olivat tavallaan helpoin osuus, koska esim. kirja- ja astialaatikot olivat painavia ja niitä oli paljon.
Jos muuttomatka on pitempi kuin meillä ja pitää könytä rappusia, kannattaa todella miettiä ammattilaisten palkkaamista. Kahden huushollin siivoaminen muuton yhteydessä oli "mukava" alku- ja loppuverryttely. Muutto tuntui kropassa vielä viikon ajan. Se oli sellaista "jyrän alle jääneen lihaskipua" samalla tavalla kuin joskus moottoripyörän peräosan varaston kynnyksen yli nostamisen jälkeen. SE on pahempaa kuin minkään huonekalun kanniskeleminen.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 22:37"]
Kaikki menee jos on joku toinen kantamassa mukana. Eli kahdestaan pesukoneet ja puupiirongit. Pesukoneen kanssa kyllä nykyään jeesii noi nokkakärryt törkeen paljon, eli kone siirtyy jo melkein yksikseenkin
[/quote]
Vinkkinä, että "autoteeman" tavalliset nokkakärryt voittivat taannoin Kuningaskuluttajan vertailun. Tämä ei ole mainos, mutta pistin muistiin, että seuraavassa muutossa varmaan on nokkakärryt käytössä. Niitä voi varmaan myös vuokrata. 21
Yksin olen kantanut noin 2 metriä korkean ja 15kg painavan kissan kiipeilytelineen portaita pitkin neljänteen kerrokseen. Miehen kanssa painavin on ollut iso sohva. Piti kantaa lakkos kerrokseen. Pituutta mulla hurjat 150 senttiä, painoa 45 kiloa ja salilla käyn joskus ja jouluna.
Perseeni ja kahviastiaston. Sekin oli halpa paskakopio.
Vanha ja painava pesukone jäänyt kantamatta/nostamatta itsellä täällä, uudempi malli nousi kahden voimin. Sängyt, hyllyt yms mennyt hyvin, olen keskipitkä peruspullukka ~68kg spagettiranteineni ja mies ei todellakaan mikään salibodari, mutta silti aika jänteikäs ja vahva old-school duunarimalliin.
Pesukone painaa noin 70 kg ja on aika iso, etenkin edestä täytettävä. Nokkakärryllä menee kyllä.
Muutin kaverin kanssa. Kaksi alle 20-vuotiasta tyttöä, molemmat pieniä sohvaperunoita. Hyvin silti jaksettiin kantaa kaikki sohvista täysipuisiin yli puolen tonnin sänkyihin viidenteen kerrokseen asti. Kaveri on vielä selkävaivainen. Kävi se kuitenkin koville, ja suunnitelma piti olla.
Pari kertaa ollaan muutettu ja kahdestaan miehen kanssa kannettu painavimmat (mm.pesukoneet, jääkaapit jne). Mies 180/65 ja mä 170/65 eikä kumpikaan mitään lihaskimppuja. Mun urheilu koostuu vähäisestä arki- ja hyötyliikunnasta, joten ei vaadi kummosta kuntoa.
No niin painavia kun löytyy 161cm /65kg, nais- ja lapsityövoimalla hoitaneet kaikki muutot aina.
Me ollaan saatu miehen kanssa (olemme pieniä molemmat) oikeastaan kaikki huonekalut raahattua itse. Nokkakärryt ovat olleet kovassa käytössä, eli esim. se pesukone ei ollut ongelma kun kärryillä kuskattiin. Iso vaatekaappi meni tasaisella hyvin, mutta pari porrasta tuotti tuskaa, piti huutaa naapuri avuksi niihin portaisiin.
Olen saanut yksin kanniskeltua vaikka mitä aina överipainoisista 36" kuvaputkitelkkareista painavine alustoineen ja massiivipuisista kirjoituspöydistä kirjahyllyihin, kun olen ollut sopivalla tuulella. Olen 172cm/115kg enkä harrasta juuri mitään liikuntaa arkielämässä (vielä :). Pari kertaa olen selkäni satuttanut "ja perkele, tämähän vielä nousee" -asenteellani, mutta olen yrittänyt opetella parempia kantotekniikoita eikä tätä ole tapahtunut onneksi enää hetkeen!
Työharjoitteluissa olen kyllä saanut kyllästymiseen asti kuulla "oivoi kun olisi joku mies kantamassa" -voivottelua etenkin vanhemmilta rouvilta, kun hommat seisoo jonkin väärässä paikassa olevan painavan jutun takia. Mutta sitten kun minä, pulska hiljainen naisharjoittelija, lähdenkin kantamaan tavaroita monen päivän valituksen jälkeen, sekään ei kelpaa: voi ei, oltaisiin nyt vain odotettu nyt niitä miehiä...
Onko painavien asioiden kantaminen todellakin vain "miesten hommaa"? En ole koskaan tajunnut tätä.
31 pahoittelee mobiilin rivinjako-ongelmaa. :(
Olemme muuttaneet miehen kanssa kaksi kertaa ja kummallakin kerralla tavarat on siirretty kahdestaan. Viimeisin muutto kaksikerroksiseen rivitaloon, jonne runkopatjasängyt ja pyykinpesukone isoimpina esineinä yläkertaan portaita kannettiin. Alakertaan sohva ym normaalit kodin huonekalut. Pyykinpesukone oli ylivoimaisesti painavin ja hankalin, kun siitä kuution muotoisesta möykystä ei meinaa mielestäni oikein hyvää kanto-otetta saada.
Kummatkin ollaan kooltaan ihan tavallisia, ei olla mitään himosaliliikkujija tms.
Kyllä ainakin meidän perheen naiset (äiti&tytär) jaksoivat kantaa kahdestaan kaiken mitä asunnossa oli, eli pesukoneesta lähtien. Itse en pystynyt osallistumaan koko muuttoon, koska selkäni oli jonkin verran kipeä.
-mies-
Sohva meni, ei ollut kauhean raskasrakenteinen kyllä ja välillä huilattiin, samoin tv-tasot ja matalammat lipastot, simppeli kirjahylly jne. Pesukone meni kun oli nokkakärryt apuna.
Oikeastaan ainoa, mikä ei mennyt, oli isohko painava puukaappi (vajaa 2m x 1m x 0,5m tms). Se oli kahdelle liikaa sekä koon että painon puolesta. Tosin haasteellista se ois ollut kahden miehenkin hoitaa. Kolmestaan ja nokkakärryjen kanssa se sit meni.
mutta suosittelen nokkakärryjen hankkimista/lainaamista, on isoksi avuksi... :)
Kyllä me ainakin miehen kanssa kaikki kannettiin ja olin 22viikolla raskaana.