PERHE Neljän lapsen äiti Susanna, 38, ei pidä negatiivisesta puheesta lapsiperhe-elämästä: ”Meillä ei ole ollut ikinä raskasta arkea”...

Ai äitiyslomalla on vaikka kuinka paljon aikaa harrastaa??

Ei mulla ollut, mun piti hoitaa sitä vauvaa ja isompia lapsia.

Ymmärsin vissiin väärin äitiysloman tarkoituksen.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on neljä lasta. Luin sen aikaisemman jutun täst vauvan kaa vaelluksesta ja oishan se ihanaa. Jättää kolme lasta miehelle ja ottaa se nyytti vaan mukaan. Mennä vaik hotelliin viikoksi tai pariksi. Kävellä kaupungilla, syödä rafloissa, siinähän se vauva killuis liinassa mukana. Ehkä mun tosissaan pitäis ottaa itseäni niskasta kiinni ja reippailla vaikka Malagaan. Tekisköhän joku lehti mun urhoollisuudesta jutun?

Siis juuri tää! Lähdet vauvan kanssa kaksistaan lomalle Lappiin, saat tyyliin Vuoden Äiti-palkinnon. Lähdet vauvan kanssa kaksistaan vaikka kylpylään, olet surkea omaa napaa tuijottava some-ajan pullamössövanhempi jonka lapsi kasvaa kieroon tuollaisesta yleellisyyden tavoittelusta.

Mitä sitten jos oma asenne ei ole omasta asenteesta kiinni?

Tää alkaa kuulostamaan jo ihan Raamatun kaltaiselta ihmeeltä!

"Yhdeksäntenä kuukautena hän nousi pyörän selkään ja pyhän hengen ja virsien voimalla pyöräili synnytyssaliin asti, supistukset ei haitanneet ja mieskin mahtui tarakalle matkaseuraksk! Halleluja, ihme on tapahtunut!"

Ihan urbaanilegenda-levelillä mennään🙄😅

"Neljän lapsen äiti on tehnyt myös muiden lapsiensa kanssa vastaavia tempauksia. Nykyään neljävuotiaan lapsensa kanssa hän hiihtovaelsi yhden talven aikana 3 000 kilometriä, ja kuopuksen synnytyksen ollessa jo käynnissä hän hiihti 38 kilometriä.

Sairaalaan Ylinen polki lopulta polkupyörällä.

Kahden ja puolen kilometrin matka kotoa sairaalaan kulki ulkopuolisten silmin varsin railakkaissa tunnelmissa.

– Otimme mukaan vain yhden pyörän. Mies kulki tarakalla ja hieroi minua selästä aina, kun supistus tuli. Kestääkseni lauloin ääneen virsiä ja mitä mieleen tuli. Oli jo ilta, ja osa vastaantulijoista vaihtoi toiselle puolelle tietä, Ylinen kertoo."

Tuosta virsien laulamisesta tuli mieleen, että ehkä heillä myös uskollisuus mukana jotenkin. Kuuluvat ehkä johonkin "lahkoon". Jokatapauksessa minusta tuo juttu on kirjoitettu niin, että he haluavat kertoa kuinka ovta parhaita ja muiden pitäisi ottaa heistä mallia. Kirjoitettu kehuskellen. Sellaisesta en itsekään pidä. Muuten tykkään lukea erilaisia juttuja ja kuulla muiden elämästä, sillä on vaan välitä miten se kirjoitetaan. Pitäisi myös muistaa, että kaikilla eivät asiat mene niin helposti. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos tälle Susannalle olisi syntynyt sairas tai koliikkinen vauva? Olisiko sitten into piukeena mennyt patikoimaan ja ihmetellyt miksi muut puhuvat niin negatiivisesti perhe-elämästään? Vaikka itsellä menee hyvin niin ei se tarkoita että kaikilla menee... ei ole tarvinnut olla huolesta soikeana ikinä varmaankaan.

Jep, tää ihmettely tässä ottaa aivoon. Patikoikoon vaikka Siperiaan ja synnytä vaikka kesken pyörämatkan mutta jätä ne "Ai onks tää jotenki rankkaa jonkun mielestä vai hä?!"-ihmettely pois tai oman pääsi sisälle jos et tajua että ihmisiä on erilaisia.

Siis korjaus edelliseen eli uskonnollisuus.

Miksei hänenkään lapsillaan ole oikeutta yksityisyyteen? Kaikki vaan instaan.

Jaahas. Tuli sellanen olo tuosta jutusta että nyt on jo jonkinlaista sairaalloista, pakkomielteen tapaista elämää? En tiiä, jotain vinksallaan? Jos tulisi joku isompi ongelma perheeseen esim. syöpä tms. Eikä enää pääsisi kuukausiin vaeltamaan jne. Niin mitenköhän se pääkoppa kestäisi sen?

Minusta ei ole lähtökohtaisesti ok lähteä 4kk vanhan vauvan kanssa UKK:n kansallispuistoon vaeltamaan, yksin. Esim. kenttää ei ole joka paikassa.  Ehkä tämän voi jotenkin suht turvallisesti järjestää, esim. suunnittelemalla reitin tarkasti etukäteen, jotenkin varmistamalla kentät, ja triplavarmistamalla kännykät ja akut, ja sen jälkeen pitäämällä huolen, että joku saa säännöllisesti tiedon sijainnista ja suunnasta, ja jos tulisi joku hätätilanne, etsijät lähtisivät oikeaan suuntaan tarpeeksi nopeasti.  Sitten toinen vaihtoehto olisi mennä jotain hyvin suosittua reittiä, jossa käytännössä koko ajan tulisi muita vastaan, eli hätätilanteessa vauva saisi auttajia.

Aikuinen voi toki ottaa harkitun riskin menemällä yksin erämaahan, mutta vauva ei ole äitinsä jatke. En tiedä miten tässä tapauksessa järjestelyt oli tehty, mutta mitään ei ole artikkeleissa tuotu aiheesta esille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihoanan kuvan hän antaa kyllä elämästään. On varmasti totta, että ulkona liikkuminen parantaa jaksamista. Tuollainen kuitenkin vaatii tietynlaisen mielenlaadun. "Mikä on pahinta mitä retkeillessä voisi tapahtua" - niin, siinä syy miksi en itse olisi ikinä lähtenyt vauvan kanssa patikoimaan ja yöpymään telttaan. Vähemmänkin vilkkaalla mielikuvituksella keksii kyllä kaikenlaista, eikä silloin ole vaihtoehto lähteä yksin vauvan kanssa telttailemaan.

Joo, ei varmaan kylmiltään kukaan lähtisikään jos ei ole kokemusta retkeilystä. Jos taas on, ei vauva luultavasti tuo siihen sen enempää vaikeuskertoimia. Niinkuin sanottu: ruoka kulkee mukana ja vauva on enemmän kuin tyytyväinen ollessaan kantoliinassa. Noinhan äidit ja vauvat on aikojen aamuhämäristä asti liikkuneet.

Mitä Susannan tulee, taitaa olla harvinaisen positiivinen ja energinen nainen. Eihän kaikkien tarvitse olla eikä tehdä perässä.

En tarkoittanut kokemuksen puutetta. Aika moni on retkeillyt eikä kyseessä ole mikään niin erikoinen harrastus, että se itsessään pelottaisi. Itse en vain tuntisi oloani riittävän turvalliseksi, jos yöpyisin vauvan kanssa kaksin ulkosalla pelkkä teltta suojana jossain erämaassa. Tuohon mun mielestä tarvitaan erityinen pään sisältö. Me ihmiset tosiaan ollaan erilaisia.

" listä kuunnellessa tulee selväksi, että tässä perheessä ei valiteta tylsästä lapsiperhearjesta."

Siinä on taas iltistoimittaja keksinyt hyvän keinon saada jutulleen lukijoita ja palstamamat tuohtumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jaahas. Tuli sellanen olo tuosta jutusta että nyt on jo jonkinlaista sairaalloista, pakkomielteen tapaista elämää? En tiiä, jotain vinksallaan? Jos tulisi joku isompi ongelma perheeseen esim. syöpä tms. Eikä enää pääsisi kuukausiin vaeltamaan jne. Niin mitenköhän se pääkoppa kestäisi sen?

Samat sanat. Tulee tuosta fiilis, että kun on viimeisillään vielä lähdettävä hiihtämään 38 kilometriä ja pyöräiltävä itse sairaalaan ja supistustenkin aikana ei pysähdytä vai jatketaan hieromisen voimalla, niin kaikki ei ole ihan kunnossa.

Moni on ihan omin jaloin kävellyt sairaalan synnyttämään, vaikka sitten vaan sieltä parkkipaikalta, mutta ei se tee ihmistä huonommaksi vaikkei sinne juokse tai pyöräile kilometrin päästä. Se kannattaisi myös näiden ”suorittajien ” joskus muistaa.

Mitä jos siellä pyörätiellä olisi ollut kuoppa? Pieni horjahdus ja kaatuminen ja vauva ei olisi selvinnyt siitä mahalaskusta?

En ymmärrä miksi siitä luonnosta pitää nauttia ääritavoin? Eikö voi ihan vaan vuokrata mökkiä, kävellä siellä lähistöllä ja illalla tulla sisään lämpimään nukkumaan? Hiihtää ihan vaan muutama kilometri ja olla tyytyväinen? Uida ihan siinä lähistöllä, vaikka ihan siellä uimahallissa, jos järvivedet ei innosta?

Vierailija kirjoitti:

Tarinan opetus on, että kunhan olet liikunnallinen niin elämä on kivaa! Kaikki on kiinni vain itsestäsi!

Helppoa onkin terveiden ja hyvin nukkuvien lasten kanssa, miehen tukiessa vierellä.

Tarinan opetus on, että iltiksen toimittaja on hyvä kirjoittamaan artikkelin niin, että se saadaan kuulostamaan toisten äitien väheksymiseltä. 

No ei kai se raskasta olekaan, kun ne uhmaikäiset jätetään kotiin, kun äiti lähtee uuden vauvan kanssa retkeilemään tai hiihtämään yksinään. 3000 km on hitsin monta tuntia poissa kotoa. Eipä siinä paljoa sitä raskasta kotiarkea siellä kotona ehdi viettää.

Miksi me vanhemmat aina hermostumme niin paljon jos jollain on ollut helppo elämä ?

varsinkin jos aiheesta kirjoittaa höpöhöpölehti. Luin Susanna päivityksiä asiasta eri ryhmissä ja ei mitenkään niissä väheksynyt toisten kohtaamaa elämää. Opettajana on varmasti tietoinen siitä, että elämä ei aina ole helppoa .

Oliko Susanna muuten kertonut kuinka paljon kohtasi tuolla muita kulkijoita. Jos olisi vaikka yhtäkkisesti sairastunut ja saanut jonkun kohtauksen olisko ollut äkkiä apua saatavilla itselle ja vauvalle ?

Vierailija kirjoitti:

No ei kai se raskasta olekaan, kun ne uhmaikäiset jätetään kotiin, kun äiti lähtee uuden vauvan kanssa retkeilemään tai hiihtämään yksinään. 3000 km on hitsin monta tuntia poissa kotoa. Eipä siinä paljoa sitä raskasta kotiarkea siellä kotona ehdi viettää.

Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi, että neljän kuukauden aikana (mikä on ihan realistinen hiihtokausi Suomessa). Jos tunnissa hiihtää 5 km, joka päivä näiden neljän kuukauden aikaan pitäisi hiihtää 5 tuntia.

Ja toimittaja voi esim. lauseen " äitiysloma on kulta-aikaa. Koskaan muulloin ei ole ole niin paljon aikaa olla ulkona ja harrastaa täysin siemauksin." lauseen lisän " jos ei ole koliikia, lapsi on terve ja perheellä hyvät turvaverkot"  supistaa tuohon eka lauseeseen.  Silloin siitä saadaan juuri sellinen lööppi jota höpölehdet kaipaavat. 

Musta tuntuu, että elämän raskaudesta kirjoitetaan ylipäänsä ,Esko paljon. Meillä on lapsia ja olen aika onnistuneesti saanut vältettyä sävyltään negatiivisten uutisten lukemista itseä koskettavista ja eri tavalla kokemistani aiheista. Varsinkin näin korona-aikana sen sijaan olen kiinnittänyt huomiota siihen kuinka raskasta kuvaa annetaan etäopiskelusta, mara-alasta, yrittämisestä, myös lapsettomuudesta oli se sitten tahatonta tai vapaaehtoista (paineet, ulkopuolisuus jnejne). No perheellosyydestö nyt varmasti keksitään raskaankuuloisia näkökulmia myös. En jaksa olla huolissani näistä asioista tai pitää niitäminkäänlaisena prop agandana. Uppoaa keihin uppoaa.