Raskasta seurata läheisen ihmisen hidasta taantumista
Äitini sairastaa alzheimeria ja sairaus on tämän vuoden aikana ja ihan nyt kesän aikana varsinkin edennyt melko nopeaa vauhtia. Fyysisesti hän on aivan entisensä ja liikkuu vielä yhtä nopsaan kuin aiemminkin. Vain katseesta huomaa, ettei ajatus ole kohdallaan eikä siinä hetkessä ja tietysti sitten puheista, tässä vaiheessa lähinnä samojen asioiden toistosta, sillä lähimuisti toimii huonosti.
Hätääntynyt, avuton katse äidin silmissä saa minut ajoittain nieleskelemään kyyneleitä. Onneksi isä on kunnossa ja osaa tehdä ruokaa ja touhuta kotihommia. Minusta ei hirveästi apua ole, kun asun kaukana. Onneksi on mahdollisuus etätyöhön niin voin toisinaan jatkossa viettää pieniä aikoja heidän seuranaan ja piristyksenä arjessa.
Äiti pääsisi kuntoutusjaksoille, mutta ei suostu lähtemään. Pelkää, ettei pääse sieltä takaisin kotiin :(
Kommentit (2)
Lämmin halaus sinne. Nämä sairaudet ovat tosi tuskallisia omaisille. Oma isäni on sairastanut 40 vuotta MS:ää, eikä hänen pitäisi olla enää elossakaan. Tavallaan olen kiitollinen siitä, että hän on, ja tavallaan kipuilen edelleen sitä, että oikeasti hän on lipunut pois jo kauan sitten, sairauden ja vuosien jättäessä jälkensä persoonaan.
Kurja tilanne. Tärkeää huolehtia myös isäsi jaksamisesta. Yhteyttä kuntaan, vapaaehtoisjärjestöihin, seurakuntaan tai yksityisiin palveluntuottajiin avun saamiseksi kotiin jos ei intervallipaikalle lähtö onnistu.
Vertaistukea saatavilla sinulle ja isällesi, sitä kautta voi saada hyviä neuvoja ja vinkkejä arjen sujumiseen.