Big Brother Suomi 2021 OFFICIAL
Sunnuntaina alkaa taas! BB-taloon on rakennettu 100 neliötä lisää tilaa ja se on suunniteltu kokonaan uudelleen. Häätötilanteet hoidetaan tänä vuonna ennennäkemättömällä tavalla! Odotatko jo tulevaa kautta?
Kommentit (105262)
Vierailija kirjoitti:
Lasse seuraavaksi Salattuihin eläimiin tai sinkuksi Temppareihin.
Kumma kun Salatut elämät muuttuu aina Salatuiksi eläimiksi.
Jotenkin tuntuu, että tuo Taaville kuittailu alkoi erityisesti rahapotin jaon jälkeen.
Aki on tosi kateellinen Taaville kaikesta, on päiväkirjahuoneessa maininnut, että Taavin hän haluaisi jo häädettävän (viime viikonloppuna), mm. kun Taavilla uusi koti odottaa.
Akilla ihan yhtä hyvät mahdollisuudet omaan kotiin, on vakituinen hyväpalkkainen työ ja asuntojen hinnatkin halvemmat kuin etelässä.
Kateellinen Aki myös ulkonäöstä ja aiemmin hyvistä väleistä Jassun ja nykyisistä lähentyneemmistä väleistä idolinsa Anssin kanssa. Nythän Taavi on jo ollut Jassun ivan kohteena lähes joka toisessa lauseessa.
Jasmiinan ja Lassen kuittailua ja kaikenaikaista asioista irvimistä en osannut odottaa ollenkaan. Jotenkin todella törkeää. Nähtävästi molemmat pitävät sitä rahanjakotiannetta sellasena, että Taavin olisi pitänyt pitää Lassen "puolia" paremmin. Minusta ei. Taavi tietää, että Lassella ei ole rahahuolia.
Kaikilla kolmella, Aki, Jasmiina ja Lasse, on noussut viimeisen viikon aikana keltainen neste päähän. Näin olen havainnut.
Anssi uskoo voittavan BB.
Ei, Ei....
5 sija...
Vierailija kirjoitti:
Ei oo Akikaan tuolla paljon rättiä heilutellut, tänään imuroi ja hyvä niin. Eilen otsikotb kirkui Jaccu ja Aki saman peiton alla. Hellyyttävää.
Onhan Aki rättiä heiluttanu, siivos tiskirätillä oksennustaan ja palautti rätin tomerana poikana takaisin alkuperäiseen tarkoitukseensa 😂
Taavi on sohvaperunafani, jee kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että tuo Taaville kuittailu alkoi erityisesti rahapotin jaon jälkeen.
Aki on tosi kateellinen Taaville kaikesta, on päiväkirjahuoneessa maininnut, että Taavin hän haluaisi jo häädettävän (viime viikonloppuna), mm. kun Taavilla uusi koti odottaa.
Akilla ihan yhtä hyvät mahdollisuudet omaan kotiin, on vakituinen hyväpalkkainen työ ja asuntojen hinnatkin halvemmat kuin etelässä.
Kateellinen Aki myös ulkonäöstä ja aiemmin hyvistä väleistä Jassun ja nykyisistä lähentyneemmistä väleistä idolinsa Anssin kanssa. Nythän Taavi on jo ollut Jassun ivan kohteena lähes joka toisessa lauseessa.Jasmiinan ja Lassen kuittailua ja kaikenaikaista asioista irvimistä en osannut odottaa ollenkaan. Jotenkin todella törkeää. Nähtävästi molemmat pitävät sitä rahanjakotiannetta sellasena, että Taavin olisi pitänyt pitää Lassen "puolia" paremmin. Minusta ei. Taavi tietää, että Lassella ei ole rahahuolia.
Kaikilla kolmella, Aki, Jasmiina ja Lasse, on noussut viimeisen viikon aikana keltainen neste päähän. Näin olen havainnut.
Taaville ei kyllä tarvi kateellinen ulkonäöstä olla. Sehän on ihan simpanssin näköinen. Oikeasti komeat miehet näyttävät ihan toisenlaiselta kuin tuo liimaletti. :D
Vierailija kirjoitti:
Anssi uskoo voittavan BB.
Ei, Ei....
5 sija...
Loppujen lopuksi mullekin ehdottomasti ok on Anssin voitto.
Ainoa noista finalisteista joka ei ole lytännyt Taavia finaaliviikolla.
Arvostan Anssi viimeisen viikon käytöstä ja itseironiaa.
Laita Anssin äänestäjä muutama ääni Taavillekin että on kakkosena ennen noita kolmea muuta kiusaajaa :D
Ei tota pelailua pysty katsomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo Akikaan tuolla paljon rättiä heilutellut, tänään imuroi ja hyvä niin. Eilen otsikotb kirkui Jaccu ja Aki saman peiton alla. Hellyyttävää.
Pimeäkameran kuvassa näkyi Jassun paljas takapuoli. Ei tiijä oliko vaossa stringit.
Käänsi pyllyn Akiin päin, mutta uni voitti Akin.
Tilaisuus missattiin.
Jassun jalkoväli on näkynyt useamminkin. Heittelee jalkojaan omituisesti öisin. Oikein levittelee niitä ja koko persvako näkyy. Peitto ja aluslakana ei pysy lainkaan paikoillaan. Siivoton on peti aamuisin ja pitkin päivää, kun ei sitä koskaan petaa.
Akilla on mahdollisuus matkustella jos tahtoo ja hänellä on varmasti mahdollisuus ostaa oma kämppäkin.Säälistä ei voittajaa.Aika ilkee ollut Aki kun saa alkoholia juotua.Ujo kun selvinpäin.Ei voittoon.
Onko jollain linkkiä vedonlyöntitoimistojen sivuille, joista näkisi mitkä kertoimet on kenelläkin finalistilla?
Riippumatta siitä kenestä itse pitää, niin Aki on 95% varmasti voittaja. Muut on lähinnä osastoa ynnä muuta. Oma suosikkini Lasse ei tule voimmataan, Taavilla olisi ollut jonkinlaisia mahdollisuuksia ainakin laittaa Akille kampoihin, mutta tuo aivan käsitäämätön tosikkomaisuus ja pikkumaisuus on pilannut mahikset. Vaikea käsittää miksi toimii noin, mutta kun kolme kuukautta on suljetussa tilassa, ei niitä omia huonoja puolia pysty enää peittelemään 24/7. Sille on syynsä miksi Taavi kertto olevansa enemmän yksineläjä... Jassu on tuonut sitä kuuluisaa "contenttia" taloon ja katsojille, mutta ei mahiksia voittoon. Antti on ihan liian ylimielinen ja rikas, että katsojat saisivat tarpeeksi samaistumispintaa Anssiin. Sitähän siihen voittoon tarvitaan. Veikkaan että vedonlyöntitoimistoissa Akin kertoimet on todella pienet ja vedonlyöntitoimistojen kertoimien perusteella saa aidosti oikeaa kuvaa missä ollaan kenenkin suosion kanssa menossa, vedonlyöntitoimistot takovat rahaa ja raha on se joka merkkaa, siksi ne eivät symppauksen tai muun epäolennaisen syyn vuoksi niitä kertoimia laske.
Vierailija kirjoitti:
Taavi on sohvaperunafani, jee kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että tuo Taaville kuittailu alkoi erityisesti rahapotin jaon jälkeen.
Aki on tosi kateellinen Taaville kaikesta, on päiväkirjahuoneessa maininnut, että Taavin hän haluaisi jo häädettävän (viime viikonloppuna), mm. kun Taavilla uusi koti odottaa.
Akilla ihan yhtä hyvät mahdollisuudet omaan kotiin, on vakituinen hyväpalkkainen työ ja asuntojen hinnatkin halvemmat kuin etelässä.
Kateellinen Aki myös ulkonäöstä ja aiemmin hyvistä väleistä Jassun ja nykyisistä lähentyneemmistä väleistä idolinsa Anssin kanssa. Nythän Taavi on jo ollut Jassun ivan kohteena lähes joka toisessa lauseessa.Jasmiinan ja Lassen kuittailua ja kaikenaikaista asioista irvimistä en osannut odottaa ollenkaan. Jotenkin todella törkeää. Nähtävästi molemmat pitävät sitä rahanjakotiannetta sellasena, että Taavin olisi pitänyt pitää Lassen "puolia" paremmin. Minusta ei. Taavi tietää, että Lassella ei ole rahahuolia.
Kaikilla kolmella, Aki, Jasmiina ja Lasse, on noussut viimeisen viikon aikana keltainen neste päähän. Näin olen havainnut.
Taaville ei kyllä tarvi kateellinen ulkonäöstä olla. Sehän on ihan simpanssin näköinen. Oikeasti komeat miehet näyttävät ihan toisenlaiselta kuin tuo liimaletti. :D
Kateutta se on, kommentistasikin sen kateuden huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain linkkiä vedonlyöntitoimistojen sivuille, joista näkisi mitkä kertoimet on kenelläkin finalistilla?
Riippumatta siitä kenestä itse pitää, niin Aki on 95% varmasti voittaja. Muut on lähinnä osastoa ynnä muuta. Oma suosikkini Lasse ei tule voimmataan, Taavilla olisi ollut jonkinlaisia mahdollisuuksia ainakin laittaa Akille kampoihin, mutta tuo aivan käsitäämätön tosikkomaisuus ja pikkumaisuus on pilannut mahikset. Vaikea käsittää miksi toimii noin, mutta kun kolme kuukautta on suljetussa tilassa, ei niitä omia huonoja puolia pysty enää peittelemään 24/7. Sille on syynsä miksi Taavi kertto olevansa enemmän yksineläjä... Jassu on tuonut sitä kuuluisaa "contenttia" taloon ja katsojille, mutta ei mahiksia voittoon. Antti on ihan liian ylimielinen ja rikas, että katsojat saisivat tarpeeksi samaistumispintaa Anssiin. Sitähän siihen voittoon tarvitaan. Veikkaan että vedonlyöntitoimistoissa Akin kertoimet on todella pienet ja vedonlyöntitoimistojen kertoimien perusteella saa aidosti oikeaa kuvaa missä ollaan kenenkin suosion kanssa menossa, vedonlyöntitoimistot takovat rahaa ja raha on se joka merkkaa, siksi ne eivät symppauksen tai muun epäolennaisen syyn vuoksi niitä kertoimia laske.
Aki voittaa, todella pieni kertoin.
Ei mitään jännittävää finaalissa.
Pahin sijoitus on tulla toiseksi.
Onko Akila ja Jassulla taas viime yönä/aamulla ollut jotain sutinaa, kun nytkin tuolla Aki makailee Jassun vieressä?
Mitä nuo puhuivat koiraveroista? Eihän koiraveroa ole ollut n. 3 vuoteen.
Finaaliviisikolla tylsä viimeinen viikonloppu talossa.
Nyt on kyllä maailman kirjat sekaisin! Jasmina hämmästyi Akin hotellivideon jälkeen sitä kuinka kovasti Aki kiroili videolla. Mitämitämitä.!!!!!!!
Tuo että nainen käyttää v-aikuista sanaa yleensäkin mutta täytesanoja aina kun suunsa aukaisee, on törkeätä, hävytöntä ja naisia loukkaavaa. Loukkaa se miehenkin suusta kuultuna tietenkin.
Sekä. vielä RÄKII tupakkapaikalla kuin äijä. Hyi.. Kyllä saa hävetä kun kotiin ja töihin menee.
Vierailija kirjoitti:
Onko Akila ja Jassulla taas viime yönä/aamulla ollut jotain sutinaa, kun nytkin tuolla Aki makailee Jassun vieressä?
Kuusysiä oli.
Uskomatonta, että tämä loppuu huomenna. Syksy on kulunut mukavasti tätä katsellessa. Välillä 24/7 on ollut päällä melkein koko sen ajan kun olen ollut kotona hereillä. Viime vuonna oli sama juttu. Onhan tämä nyt ollut pieni hinta siitä, että saa syksyn nopeammin kulumaan ja jotain piristystä. Samalla tosin moni muu ohjelma on jäänyt katsomatta. Yle Areenaan on tässä syksyn aikana tullut monta katsottavaa sarjaa. Seuraavaksi täytyykin ruveta katselemaan urakalla niitä.
Ja Noorako käyttäytyi muka hyvin ja kauniisti Jassua kohtaan??