Big Brother Suomi 2021 OFFICIAL
Sunnuntaina alkaa taas! BB-taloon on rakennettu 100 neliötä lisää tilaa ja se on suunniteltu kokonaan uudelleen. Häätötilanteet hoidetaan tänä vuonna ennennäkemättömällä tavalla! Odotatko jo tulevaa kautta?
Kommentit (105262)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInusta Late oli eilen todella raskas. Jossain vaiheessa kertoi grillikatoksessa jotain tarinaa jostain ikävästä tilanteesta, jossa on ollut väärässä paikassa väärään aikaan, mutta en tajunnut siitä tarinasta yhtään mitään ja vaikutti siltä, että kukaan muukaan ei tajunnut. Hän puhui, että ei voinut sanoa, että on nukahtanut jonkun päälle, koska ei ollut nukahtanut, joku ihminen tullut Etelä-Suomesta asti sanomaan ei ja joku on tahallaan sytyttänyt jonkun rakkaan paikan ja vieläkin näkee asiaan liittyviä ihmisiä ja tekee mieli sanoa kiitos. Kuuliko joku muu tämän tarinan ja ymmärsiko joku?
Jossain vaiheessa myös valitti, miten talossa olisi kysytty, miksi hän on kalju ja koki sen todella pahana. Sanoi myös, että hänelle on tultu sanomaan, että miksi haluat pilata elämäsi olemalla rikollisen näköinen. Kenestä hän tuossa puhui?
Siihen olis todella tarvinnu jonkun selkokielitulkkaajan. Asukkaat puhu tuhopolttajista ja sen jälkeen Late alko puhumaan tästä "nukahtanut päälle" -keissistä.
- Late; Kyllä mä sanoisin, jos olisin nukahtanu päälle, mut en mä voi valehdella
- Ville; teitkö sä sen
- Late ; enSelittäessään karaokebaarin paloa, kesti pitkään tajuta, mistä puhuu, kun puhu jostain suojelukohteesta ja poliisien ryyppäämisestä.
Surkea tarinankertoja, kertoo pätkittäisiä asioita ikään kuin olettaen, et vastapuoli ymmärtää puolesta sanasta, mitä tarkoittaa.
Juu minäkin luulin, että puhuu jostain kirkosta ja vasta todella pitkän selostuksen jälkeen paljastui, että se oli karaokebaari. Puhui, että ei voi tietää, mitä kaikkea siellä sisällä on ,kun on niin vanha rakennus ja sitten kuitenkin kertoi, että oli kyse elinkeinosta. Ja selitti vielä jotain mitä isoäitinsäkin oli jotenkin tiennyt ja opettanut etukäteen asiasta, mutta tarkoittiko silläkään lopulta mitään muuta kuin että kaikella on tarkoitus. Senkin kertoi ikään kuin isoäitinsä olisi joku noita, joka on ennustanut tuhopolton.
Kun ei talosssa juo alkoholia,, ei ole mokaamisen vaaraa. Juhanilla erinomainen pelitaktiikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anssi siis kusee kännissä hajutonta kusta. Tuo on minulle täysin uutta.
Oletteko muuten koskaan käyneet huoneessa missä känniääliö on kussut sänkyyn? Saa olla aika huono hajuaisti ellei lennä yrjö samantien.Pekkahan sanoi tuosta hajusta jo. Muut hissukat ei uskalla.
Ruutu+ ei anna minun katsoa kahta kameraa samaan aikaan joten en pysty seuraamaan kuin yhtä. En siksi kuullut tuota kommenttia, mutta jos Pekka sanoi noin, niin hänen pisteensä kyllä nousivat silmissäni.
Ärsyttää pelkurit jotka eivät saa sanaa suustaan. Villeä kyllä tentattiin oksentamisesta, mutta Anssi on vissiin liian "pelottava" että kukaan uskaltaisi sanoa asiasta.näkee samanaikaisesti tietokoneelta että älykännykästä.
Ei näy. Minulla on 6,95 €/kk maksava Ruutu+. Sillä ei voi katsoa kahta ohjelmaa tai kahta BB kameraa samaan aikaan. Minulla on läppärissä auki toinen kamera ja jos yritän avata toisen esim. tabletilla, niin toinen kamera hyytyy ja tulee ilmoitus "stop, voit voi katsoa käyttäjätunnuksellasi samanaikaisesti vain yhtä ohjelmaa".
Olisi kai pitänyt ottaa se 9,95€ maksava Ruutu+ versio, mutta tuosta yhden ohjelman säännöstä en edes tiennyt ennen kuin yritin katsoa kumpaakin kameraa yhtäaikaa eikä se onnistunut. Googletin ongelman ja sitten vasta sain tietää siitä.
Itselläni näkyy samaan aikaan toinen kamera televisiossa ja toinen älypuhelinen näytöllä eikä ole ikinä ollut mitään ongelmia. En tosin tiedä, onko tämä halvempi vai kalliimpi versio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko oikeesti uunoja, jotka epäilette ettei kussut sänkyyn! Anssi just sanoi, että tuotanto vaihtaa Anssin sängyn :DDD Rupesi väittämään, että muka sänky on rikki ja siksi vaihdetaan hahaha. Anssi yrittää valehdella ja peittää kusemisensa. Me katsojat nähtiin kaikki!
Joo BB tarjosi hätävaleen. Mutta niinhän se tarjosi viinankin. Toisaalta voisi kuvitella, että joku muu talossa arvaa totuuden ja alkaa jossain vaiheessa kuiskutella siitä sängystä. Vaikka eihän tuo nyt maata kaada sinänsä, sänky sinne tai tänne. Ainakin some jo laulaa kovasti.
Jassu ja joku muukin sanoi että Anssi oli lattiallayöllä ja Pekka sanoi aamulla Anssi vieressä ettähaiset karmealta. Anssi koetteli kädellään onko lakana märkä kun heräsi. Ruikki spermansa tai kusi kusensa tai sekä että. Mitä tuosta jos äijä kusee omiin muroihinsa.
Olli jolla oli tapana känni- iltojen jälkeisenä yönä kusta kaverin vaatelootaan taisi muuten voittaa oman kautensa? Korjatkaa jos muistan väärin.
Jos olisin Pekka,mua pelottais tuo Katjan takertuminen.Varmaan Katja tulee myös "siviilissä" vainoomaan Pekkaa.Mä kyllä tykkään tuosta Pekasta,alkaa aina naurattaan kun se puhuu,on semmonen velikulta,eikä odotakaan että hänet otetaan vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInusta Late oli eilen todella raskas. Jossain vaiheessa kertoi grillikatoksessa jotain tarinaa jostain ikävästä tilanteesta, jossa on ollut väärässä paikassa väärään aikaan, mutta en tajunnut siitä tarinasta yhtään mitään ja vaikutti siltä, että kukaan muukaan ei tajunnut. Hän puhui, että ei voinut sanoa, että on nukahtanut jonkun päälle, koska ei ollut nukahtanut, joku ihminen tullut Etelä-Suomesta asti sanomaan ei ja joku on tahallaan sytyttänyt jonkun rakkaan paikan ja vieläkin näkee asiaan liittyviä ihmisiä ja tekee mieli sanoa kiitos. Kuuliko joku muu tämän tarinan ja ymmärsiko joku?
Jossain vaiheessa myös valitti, miten talossa olisi kysytty, miksi hän on kalju ja koki sen todella pahana. Sanoi myös, että hänelle on tultu sanomaan, että miksi haluat pilata elämäsi olemalla rikollisen näköinen. Kenestä hän tuossa puhui?
Siihen olis todella tarvinnu jonkun selkokielitulkkaajan. Asukkaat puhu tuhopolttajista ja sen jälkeen Late alko puhumaan tästä "nukahtanut päälle" -keissistä.
- Late; Kyllä mä sanoisin, jos olisin nukahtanu päälle, mut en mä voi valehdella
- Ville; teitkö sä sen
- Late ; enSelittäessään karaokebaarin paloa, kesti pitkään tajuta, mistä puhuu, kun puhu jostain suojelukohteesta ja poliisien ryyppäämisestä.
Surkea tarinankertoja, kertoo pätkittäisiä asioita ikään kuin olettaen, et vastapuoli ymmärtää puolesta sanasta, mitä tarkoittaa.Juu minäkin luulin, että puhuu jostain kirkosta ja vasta todella pitkän selostuksen jälkeen paljastui, että se oli karaokebaari. Puhui, että ei voi tietää, mitä kaikkea siellä sisällä on ,kun on niin vanha rakennus ja sitten kuitenkin kertoi, että oli kyse elinkeinosta. Ja selitti vielä jotain mitä isoäitinsäkin oli jotenkin tiennyt ja opettanut etukäteen asiasta, mutta tarkoittiko silläkään lopulta mitään muuta kuin että kaikella on tarkoitus. Senkin kertoi ikään kuin isoäitinsä olisi joku noita, joka on ennustanut tuhopolton.
Ai niin ja tuli vielä mieleen, kun kertoi äidillään olevan hyvä lauluääni niin isoäiti on jotenkin ehdottomasti sanonut aina, että ei, älä tee mitään. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yöllä se tuli selväksi, että Taavi ei ole pätkääkään kiinnostunut Lassessta seksuaalisesti, vaikka aiemmin vähän mietin, että voisiko niillä olla jotain. Taavi kertoi erittäin selvästi eilen, että ei ole miehistä kiinnostunut ja kun Lasse olisi halunnut vetää kielarin hänen kanssaan, niin Taaville tuli oikein inhon ilme kasvoille ja sanoi heti ettei halua olla semmoisissa mukana. Lassen kyllä uskon olevan Taavista kiinnostunut muutenkin kuin kaverimielessä.
En nyt sano, että Taavi olisi miehiin päin, mutta yleensä tiukasti kaapissa olevat, tai kuitenkin jotain haluja tuntevat, ovat juuri jyrkimmin kieltämässä asian todellisen laidan. Toki jotkut osaavat näytellä "leikin varjolla", mutta Taavi ei selvästikään ole sellainen, vaan jos jotain on, niin tyytyy vain kieltämään kaiken.
Taavi sanoi seirusteleen tai parisuhteessa 10-20 kanssa elämänsä aikana elinoin 22 vuodessa. Ei vaikuta kukasta kukkaan tyyppi kuten Pekka. Sanoi myös ettei ole miehen kanssa ikinä harrastanut seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko oikeesti uunoja, jotka epäilette ettei kussut sänkyyn! Anssi just sanoi, että tuotanto vaihtaa Anssin sängyn :DDD Rupesi väittämään, että muka sänky on rikki ja siksi vaihdetaan hahaha. Anssi yrittää valehdella ja peittää kusemisensa. Me katsojat nähtiin kaikki!
Joo BB tarjosi hätävaleen. Mutta niinhän se tarjosi viinankin. Toisaalta voisi kuvitella, että joku muu talossa arvaa totuuden ja alkaa jossain vaiheessa kuiskutella siitä sängystä. Vaikka eihän tuo nyt maata kaada sinänsä, sänky sinne tai tänne. Ainakin some jo laulaa kovasti.
Jassu ja joku muukin sanoi että Anssi oli lattiallayöllä ja Pekka sanoi aamulla Anssi vieressä ettähaiset karmealta. Anssi koetteli kädellään onko lakana märkä kun heräsi. Ruikki spermansa tai kusi kusensa tai sekä että. Mitä tuosta jos äijä kusee omiin muroihinsa.
Olli jolla oli tapana känni- iltojen jälkeisenä yönä kusta kaverin vaatelootaan taisi muuten voittaa oman kautensa? Korjatkaa jos muistan väärin.
Ei voittanut vaan Sari. Vuosi 2006.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasse kertoi aiemmin talossa et juomisesta tulee paha morkkis, ja selvästi on nytkin vähän maissa.
Itse lopetin tuossa vaiheessa. Parempi olla ilman.
Minä lopetin kymmenkunta vuotta sitten. Oli oikeastaan aika helppoa, eikä tee mieli yhtään aloittaa uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko oikeesti uunoja, jotka epäilette ettei kussut sänkyyn! Anssi just sanoi, että tuotanto vaihtaa Anssin sängyn :DDD Rupesi väittämään, että muka sänky on rikki ja siksi vaihdetaan hahaha. Anssi yrittää valehdella ja peittää kusemisensa. Me katsojat nähtiin kaikki!
Joo BB tarjosi hätävaleen. Mutta niinhän se tarjosi viinankin. Toisaalta voisi kuvitella, että joku muu talossa arvaa totuuden ja alkaa jossain vaiheessa kuiskutella siitä sängystä. Vaikka eihän tuo nyt maata kaada sinänsä, sänky sinne tai tänne. Ainakin some jo laulaa kovasti.
Olishan sen sängyn voinut vaihtaa muilta asukkailta salassa kun oisivat laittaneet porukan pihalle ja verhot kiinni ja vaihtaneet sängyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekan ja Samin politiikasta keskustelu saunassa oli järkkyä katsottavaa ja kuunneltavaa. Pekka karjui ja kynsi itseään rajusti, Melodykin huomautti että sun hiusrajasta valuu verta. Illemmalla Pekka kaulaili sohvalla Latea ja albiinovajakin katse oli tuiman tappava viiruisine silmineen kun tuijotti episodia. Tuota tarrautumista on katsojana vaivaannuttavaa katsoa. Eikö toi eukko tajua kuinka halpa se on! Toivon sydämestäni että edes joku uusista huomenna tulee "avautumaan" ja widuilemaan määrätyille ihmisille oikein olan takaa.
Minä taas näin tuon Samin ja Pekan keskustelun ihan toisella tavalla. Pekka selvästi haastoi Samia keskusteluun ja myönsi moneen kertaan, että heillä on samoja ajatuksia. Ei lähtenyt mollaamaan Samia henkilökohtaisesti millään tavalla ja pysyivät tiukasti asialinjalla. Myös Melody intoutui keskusteluun, mistä hieman yllätyin. Vaikka keskustelu oli kiivas, siinä ei ollut mielestäni mitään sellaista alentuvaa asennetta kuin esimerkiksi siinä aamun "opettamisessa". Tuosta keskustelusta tuli ajatus, että jollain tasolla Pekka kyllä pitää Samista ihan oikeasti. Tuli mieleen myös, että yrittikö jotenkin paikata välejään Samiin sen aamun perusteella ja haki yhteyttä tuolla tavalla.
Jotkut muut ovat ehkä kokeneet tuon keskustelun eri tavalla, kun ääni nousi kylppäristä saunaan huudellessa melkoisesti, mutta minusta tuossa ei ollut lainkaan sitä ällöttävää asennetta kuin näissä joukkolynkkauksissa.
Subin aikanahan politiikka ja uskonto keskustelut olivat kiellettyjä. Syynä varmaan se, että herättävät niin paljon tunteita ja äityvät riitelyksi helposti.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin Pekka,mua pelottais tuo Katjan takertuminen.Varmaan Katja tulee myös "siviilissä" vainoomaan Pekkaa.Mä kyllä tykkään tuosta Pekasta,alkaa aina naurattaan kun se puhuu,on semmonen velikulta,eikä odotakaan että hänet otetaan vakavasti.
höpöhöpö, sun ajatelmat :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInusta Late oli eilen todella raskas. Jossain vaiheessa kertoi grillikatoksessa jotain tarinaa jostain ikävästä tilanteesta, jossa on ollut väärässä paikassa väärään aikaan, mutta en tajunnut siitä tarinasta yhtään mitään ja vaikutti siltä, että kukaan muukaan ei tajunnut. Hän puhui, että ei voinut sanoa, että on nukahtanut jonkun päälle, koska ei ollut nukahtanut, joku ihminen tullut Etelä-Suomesta asti sanomaan ei ja joku on tahallaan sytyttänyt jonkun rakkaan paikan ja vieläkin näkee asiaan liittyviä ihmisiä ja tekee mieli sanoa kiitos. Kuuliko joku muu tämän tarinan ja ymmärsiko joku?
Jossain vaiheessa myös valitti, miten talossa olisi kysytty, miksi hän on kalju ja koki sen todella pahana. Sanoi myös, että hänelle on tultu sanomaan, että miksi haluat pilata elämäsi olemalla rikollisen näköinen. Kenestä hän tuossa puhui?
Siihen olis todella tarvinnu jonkun selkokielitulkkaajan. Asukkaat puhu tuhopolttajista ja sen jälkeen Late alko puhumaan tästä "nukahtanut päälle" -keissistä.
- Late; Kyllä mä sanoisin, jos olisin nukahtanu päälle, mut en mä voi valehdella
- Ville; teitkö sä sen
- Late ; enSelittäessään karaokebaarin paloa, kesti pitkään tajuta, mistä puhuu, kun puhu jostain suojelukohteesta ja poliisien ryyppäämisestä.
Surkea tarinankertoja, kertoo pätkittäisiä asioita ikään kuin olettaen, et vastapuoli ymmärtää puolesta sanasta, mitä tarkoittaa.Juu minäkin luulin, että puhuu jostain kirkosta ja vasta todella pitkän selostuksen jälkeen paljastui, että se oli karaokebaari. Puhui, että ei voi tietää, mitä kaikkea siellä sisällä on ,kun on niin vanha rakennus ja sitten kuitenkin kertoi, että oli kyse elinkeinosta. Ja selitti vielä jotain mitä isoäitinsäkin oli jotenkin tiennyt ja opettanut etukäteen asiasta, mutta tarkoittiko silläkään lopulta mitään muuta kuin että kaikella on tarkoitus. Senkin kertoi ikään kuin isoäitinsä olisi joku noita, joka on ennustanut tuhopolton.
Ai niin ja tuli vielä mieleen, kun kertoi äidillään olevan hyvä lauluääni niin isoäiti on jotenkin ehdottomasti sanonut aina, että ei, älä tee mitään. :D
Mä en ymmärrä tästä keskustelusta mitään. 😳
Vierailija kirjoitti:
Melodyn pitäisi itse tajuta tulla tuolta keittiöstä pois ja tulisikin, jos tajuaisin miten me katsojat sen näemme. Olisi viihdettä, jos keittiössä olisi muitakin ruuan laitossa, tyyliin Jassu ja Pekka , ja Sanni ja Lasse, Sami ja Anssi, Ville ja Taavi, Katja ja Aki jne. Eli sekoitettaisiin pareja samalla.
Ruoka, siivous-ja pyykkivuorot jaettaisiin pareille. Sidottaisiin ne vielä käsistä toisiinsa, niin ei olisi niin helppoa yhteistyö.
Tärkeintä olisi saada asukkaat pois tutusta ympäristöstä.
Virtanen sanoi, että asukkailla on itseohjautuvuus, BB ei puutu asiaan. Ehkä uudet asukkaat kyseenalaistavan tuo kokkiasiaan.
Vierailija Jassu pois. Noin itseään täynnä ja omahyväinen nainen joutaa kotio. Rasittava.[/quote kirjoitti:
m
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti Jassulla oli yöllä stringit kun meni yöllä johonkin ja Aki perässä, paljas takapuoli näkyi ja Melodi nukkui myös stringeissään . näyttää siltä kun olisi alapää ihan paljas, näkyy vielä. Lasse pieras poreissa. Mites silleen???
Nainen nukkuu alushousuissa, kamalaa.
Eräs julkkisnukkuja naisihminen kertoi, että laittaa BB-talossa shortsin yöksi jalkaan, jos peitto valahtaa ei ole pylly paljaana. Mielestäni ihan viisas veto, jos ei halua ahteriaan esitellä.
Julkkis bb kesti 3vko, nämä tavikset saattavat hyvinkin viettää talossa n 3kk , nuku siinä nyt shortsit jalassa kun tuo makkari muutoinkin kuuma kuin fan, vain sen takia että voi nukkuessa peitto luiskahtaa ja pakara vilahtaa?
Millä vuosisadalla elät? 1800 luvulla?Mitä väliä, minä vaihdan alushousut pävittäin. En muutenkaan käsitä noiden stringien suosiota. Tosi epämiellyttävät, toki helppo pesaista hampaiden pesun ohessa. Koskahan miehiä vaaditaan siirtymään tasa-arvon nimissä kalukukkaroihin.
kotona nukun ilman alushousuja, yopyjama päällä , eriasia tuolla, 247 kamerat. Onpahan mitä näyttää.
Olenko outo, kun minusta valkoisissa alulakanoissa ei ole mitään ihmeellistä? Katja ihmetteli lakanoita vaihtaessaan, kuka käyttää valkoisia alulakanoita ja Pekka myötäilee "paitsi sairaalassa". Mikä vika niissä on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anssi siis kusee kännissä hajutonta kusta. Tuo on minulle täysin uutta.
Oletteko muuten koskaan käyneet huoneessa missä känniääliö on kussut sänkyyn? Saa olla aika huono hajuaisti ellei lennä yrjö samantien.Pekkahan sanoi tuosta hajusta jo. Muut hissukat ei uskalla.
Ruutu+ ei anna minun katsoa kahta kameraa samaan aikaan joten en pysty seuraamaan kuin yhtä. En siksi kuullut tuota kommenttia, mutta jos Pekka sanoi noin, niin hänen pisteensä kyllä nousivat silmissäni.
Ärsyttää pelkurit jotka eivät saa sanaa suustaan. Villeä kyllä tentattiin oksentamisesta, mutta Anssi on vissiin liian "pelottava" että kukaan uskaltaisi sanoa asiasta.näkee samanaikaisesti tietokoneelta että älykännykästä.
Ei näy. Minulla on 6,95 €/kk maksava Ruutu+. Sillä ei voi katsoa kahta ohjelmaa tai kahta BB kameraa samaan aikaan. Minulla on läppärissä auki toinen kamera ja jos yritän avata toisen esim. tabletilla, niin toinen kamera hyytyy ja tulee ilmoitus "stop, voit voi katsoa käyttäjätunnuksellasi samanaikaisesti vain yhtä ohjelmaa".
Olisi kai pitänyt ottaa se 9,95€ maksava Ruutu+ versio, mutta tuosta yhden ohjelman säännöstä en edes tiennyt ennen kuin yritin katsoa kumpaakin kameraa yhtäaikaa eikä se onnistunut. Googletin ongelman ja sitten vasta sain tietää siitä.Itselläni näkyy samaan aikaan toinen kamera televisiossa ja toinen älypuhelinen näytöllä eikä ole ikinä ollut mitään ongelmia. En tosin tiedä, onko tämä halvempi vai kalliimpi versio.
Se on sitten varmaan se 9,95 € /kk maksava "normaaliversio".
Tämä halvempi Ruutu+ on ilmeisesti uusi vaihtoehto, koska sitä ei edes ollut viime vuonna BB:n aikaan. Se on halvempi koska se sisältää mainoksia eli jos haluan esim. vaihtaa kameraa, niin joutuu katsomaan mainoksia ennen kuin kamera aukeaa.
Paska versio, mutta ensi vuonna, jos tulee BB, niin valitsen sen kalliimman vaihtoehdon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko oikeesti uunoja, jotka epäilette ettei kussut sänkyyn! Anssi just sanoi, että tuotanto vaihtaa Anssin sängyn :DDD Rupesi väittämään, että muka sänky on rikki ja siksi vaihdetaan hahaha. Anssi yrittää valehdella ja peittää kusemisensa. Me katsojat nähtiin kaikki!
Joo BB tarjosi hätävaleen. Mutta niinhän se tarjosi viinankin. Toisaalta voisi kuvitella, että joku muu talossa arvaa totuuden ja alkaa jossain vaiheessa kuiskutella siitä sängystä. Vaikka eihän tuo nyt maata kaada sinänsä, sänky sinne tai tänne. Ainakin some jo laulaa kovasti.
Jassu ja joku muukin sanoi että Anssi oli lattiallayöllä ja Pekka sanoi aamulla Anssi vieressä ettähaiset karmealta. Anssi koetteli kädellään onko lakana märkä kun heräsi. Ruikki spermansa tai kusi kusensa tai sekä että. Mitä tuosta jos äijä kusee omiin muroihinsa.
Olli jolla oli tapana känni- iltojen jälkeisenä yönä kusta kaverin vaatelootaan taisi muuten voittaa oman kautensa? Korjatkaa jos muistan väärin.
Todellakin muistat väärin. Sarihan sen voitti.
No Anssikin kohelsi, varattu. Anssi bb aikuttaakinsemmoselta ettäbileissäns lähtee lapasesta. Ei vaikuta uskollistyyppiseltä. Naureskeli Laura kainalossaan että tekee Laurasta bissen. Kuulinko oikein.