C-moren Maria Kallio.

Vanha ketjunavaus, mutta samaa ihmettelen itsekin. Kuraa on uusikin Kallio-sarja esim. Koskisen, Hautalehdon tai jopa Karpin ja Sorjosen rinnalla. 

Eniten kiusaa sellainen moralisoiva asenne. Se on sentään vähentynyt niistä ajoista, kun Kalliota esitti Suomen yksi epäsympaattisimpia näyttelijöitä, Haapkylä. Kallio reagoi kaikkeen tunteella ja alkaa valtataistelun lähes jokaisen kuulusteltavansa kanssa ja myös usean työtoverinsa kanssa. Ja on Aina Oikeassa, ja on Vahva Nainen ja kaikkea jo hyvin vanhentunutta höpönlöpöä. Ja kaikkein kauheinta on vanhempi, suorasanainen mies. Sellainen Karenin vastine, Keith varmaan, jenkeistähän suolletaan tällaista hömppää myös.

Lehtolaisen teksti on pahasti vanhentunutta. Naiset eivät ole ihmisiä, vaan aina oikeassa olevia, miesten palvomia, ihmeellisiä otuksia. Ja täysin huumorintajuttomia. Tosikkoja tylsimyksiä. Jää vähän sellainen puolivilllainen, hömppöromaanien maku tästä tekstistä. Itse luin Lehtolaista joskus 20 vuotta sitten ja sinne teksti on jämähtänyt.

Vierailija kirjoitti:

Lehtolaisen teksti on pahasti vanhentunutta. Naiset eivät ole ihmisiä, vaan aina oikeassa olevia, miesten palvomia, ihmeellisiä otuksia. Ja täysin huumorintajuttomia. Tosikkoja tylsimyksiä. Jää vähän sellainen puolivilllainen, hömppöromaanien maku tästä tekstistä. Itse luin Lehtolaista joskus 20 vuotta sitten ja sinne teksti on jämähtänyt.

Minua on häirinnyt Maria Kallio -dekkareissa henkilöiden yksiulotteisuus ja toisaalta epäuskottavuus. Maria Kallion jätkämäisyyttä ja rempseyttä alleviivataan useassa romaanissa hyvä ettei neonkeltaisella korostustussilla mutta lukijalle hänestä välittyy alentuva Karen-vaikutelma. Etenkin Kallion perheellistyttyä tämä piirre on voimistunut. Niissä ihan ensimmäisissä kirjoissa hän oli jotenkin inhimillisempi ja aidomman oloinen.

Käsittämättömin Lehtolaisen hahmo on kuitenkin Tappavan säteen Säde Vasara. Koko henkilö on kokoelma stereotyyppisiä vanhapiikakliseitä ja nyt luettuna vaikuttaa suoranaiselta veetuilulta sinkkunaisia kohtaan. Säteen ns. pimahtaminen oli sekin kömpelösti taustoitettu eikä kovin uskottava. Jos Lehtolainen olisi kirjoittanut hänestä vaikka Alibin kestotilaajan, niin hänen tekonsa olisivat saaneet uskottavampaa kontekstia ja samalla se olisi tuonut kaivattua moniulotteisuutta persoonaan.