Turvoksissa nenää myöten?
Mulla on kovasti turvotusta päästä varpaisiin. Nyt on tuntunut, että nenän limakalvotkin on turvoksissa ja nenä siksi tukkoinen. Nuhaa ei ole, joten voiko tosiaan olla turvotuksen takia tuokin? Onko kellään muulla ollut?
Alia ja pikkuoravat rv30+3
Kommentit (4)
Mä saan varmaan pelkästään kaksostenkin takia käynnistyksen heti, kun on turvallista, varsinkin tässä jamassa. Esikoisesta tällaista oli vasta viimeisillä viikoilla. Kyllähän se turvotus ihan kivasti lähti synnytyksen jälkeen, kun viitenä ekana päivänä painoa lähti jotain 11kg.
Mäkin painoin 2 vrk synnytyksestä 10kg vähemmän, kuin synnyttämään lähtiessä, ja vielä tuolloinkin jäi turvotusta. Vauva painoi 3700g
Tuo nenän tukkoisuus mennee raskaushormonien piikkiin. Näin olen lukenut useista lähteistä.
Aina kun katselen kuopuksen syntymän aikoihin laitoksella otettuja kuvia, jaksan kerta toisensa jälkeen ihmetellä miten turvonneet kasvoni olivat tuolloin. Nenäkin ihan muodoton ja silmät sirrillään päässä kun minulla on yleensä silmät melko suuret :-)
Edellisen raskauden loppuvaiheessa virtsastani löytyi toistuvasti reippaasti proteiinia ja sokeria ja olihan tuo kuopus melkoisen kokoinen syntyessäänkin (4800g/55cm/pää 39cm). Tuon proteiinin takia olin aivan älyttömän turvoksissa ja kiloja kertyi pahimmillaan 1800g/vko odotuksen viimeisillä viikoilla. Kiloja tulikin odotuksen aikana kaiken kaikkiaan 25 ja kyllähän se näkyi mm. sellaisissakin paikoissa ympäri kasvoja, joihin ei ikinä uskoisi rasvaa kertyvän ;-) Nyt olen selvinnyt 12 kg nousulla, mutta kyllähän tässä vielä on viikkoja aikaa paisumiseen...eikä asiaa auta yhtään se, että olin jo odotuksen alussa reilut 10kg painavampi kuin alkaessani odottamaan kuopusta...vaaka alkaa kohta jo näyttämään niitä samoja lukemia kuin silloinkin odotusajan lopussa...
Kanelisokeri 28+5
Mulla on kaikissa kolmessa raskaudessa ollut sama vaiva, turvotusta on todella paljon. En tiedä että onko sitä nenässä asti, mutta kummasti vain nenä tuhisee ja happi ei kulje yhtä kepoisasti kuin normaalisti, nuhaa ei ole minkään näköistä.
Kaikista vaatteista jää kuvat iholle, liiveistä pitsinkuvat ja sukista tietysti hirveän näköiset urat ja jopa neuloksen kuva... Vedenjuonnista ei näy isoa apua olevan, 3litraa päivässä juon, suolaa vältän. En tiedä sitten, että kuinka mahdotonta turvotus olisi jos en joisi. Käsitöitä ei pysty tekemään eikä käsin kirjoittamaan, kun sormet on niin tönköt.
Neuvolan täti sanoi, että jos haluan, niin synnytyksen voisi käynnistää heti kun vauvalle on turvallista syntyä, turvotusta kun todella on PALJON. Raskausmyrkytyksestä ei mun kohdalla ole kyse, onneksi.
Ja kyllä naama ja nenäkin tuntuu turvoksissa olevan.
Mutta miulla ainakin on turvotus lähtenyt pois heti synnytyksen jälkeen, toivottavasti sullakin =)
Hinpu 34+5