Mies oli viime yönä sammunut ulos. Vieläkin väittää, ettei alkoholiongelmaa ole.
Olin istunut kavereiden kanssa ulkona hetken puistossa. Huom oli yö ja kylmä. Miestä oli alkanut väsyttää ja kaverit olivat lähteneet. Tekstaili hetken minulle ja oli siitä sammunut samalle penkille ja herännyt siitä klo 6 aamulla.
Lopulta myönsi tuon tai väitti todeksi sillä epäilin jo toista naista.
Miehellä oli takki kyllä, mutta hyvänenaika miten kylmiä yöt on jo!!!?
Ei kuulemma ole ongelmaa. Kysyin kavereilta ja myönsivät, että mies oli kovimmassa kännissä ja oli vakuuttanut pääsevänsä kotiin.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleen voi olla vaikea myöntää alkoholiongelmaa. Selittelee vaan jotain ja yrittää päästä tilanteesta eteenpäin.
Nyt hän tarvitsee myös ulkopuolista apua ja tukea, ettei alamäki vie enempää ja lujemmin.
Terveys rapautuu.Tämä! Käytös ei ole missään nimessä ok. Mutta tuollaisen ihmisen tilannetta ei paranna se, että saa paskaa lisää niskaan. Minusta voisi olla parempi yrittää unohtaa tapahtunut ja saada mies paremmille raiteille.
Tietysti ap:n päätös haluaako jatkaa suhdetta.
Mutta tarkoitan, että kyllähän monilla pienillä negatiivisillä toimilla saisi vielä pahemmaksi hänen tilanteen. Eli älä ainakaan huutele enää eteen päin tuota ja tee suurempaa numeroa jos et pysty häntä auttamaan.
Juu, mutta ei tuollaisen ihmisen kanssa pidä jäädä vain siksi suhteeseen, ettei se menetä viimeisiäkin toivon rippeitä.
Itselle oli aikoinaan jonkunlainen herätys, kun normaalina tiistai- tai keskiviikkoiltana olin kaverin kanssa katsomassa futismatsia ja pienehkön pitkävetovoiton vuoksi (ns peruste) oli pakko vetää baarissa pää täyteen. Aamulla heräsin vuodesohvalta kus*t housussa, kun (silloin vielä) pienet lapset tuli katsomaan lastenohjelmia. Toki känniylilyöntejä oli tapahtunut muitakin. Se kus*n haju pinttyi patjaan ja siinä se aika ajoin aina muistutti itseään. Nopeasti toki ostettiin uusi sohva. Kyllä hävetti. Nykyään 10v myöhemmin tuon kaltaiset tapahtumat tuntuvat lähinnä pahalta unelta.
Summasummarum: Käänteli aloittajan asiaa mihin suuntaan hyvänsä, niin muutos lähtee vain ja ainoastaan miehestä itsestään. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleen voi olla vaikea myöntää alkoholiongelmaa. Selittelee vaan jotain ja yrittää päästä tilanteesta eteenpäin.
Nyt hän tarvitsee myös ulkopuolista apua ja tukea, ettei alamäki vie enempää ja lujemmin.
Terveys rapautuu.Tämä! Käytös ei ole missään nimessä ok. Mutta tuollaisen ihmisen tilannetta ei paranna se, että saa paskaa lisää niskaan. Minusta voisi olla parempi yrittää unohtaa tapahtunut ja saada mies paremmille raiteille.
Tietysti ap:n päätös haluaako jatkaa suhdetta.
Mutta tarkoitan, että kyllähän monilla pienillä negatiivisillä toimilla saisi vielä pahemmaksi hänen tilanteen. Eli älä ainakaan huutele enää eteen päin tuota ja tee suurempaa numeroa jos et pysty häntä auttamaan.Juu, mutta ei tuollaisen ihmisen kanssa pidä jäädä vain siksi suhteeseen, ettei se menetä viimeisiäkin toivon rippeitä.
En sanonut niin, mutta katkerana erotessa voi saada toisen valmiiksi solmussa olevan elämän vielä pahemmin solmuun. Toki ihminen vastaa itseteoistaan, mutta jossain määrin se alkaa olla myös toisten ohjattavissa.
naapurustossa asuva kusi kännissä ravintolan terassille. Seuraavana päivänä selitti täysin tyynesti, että juu, en muista yhtään mitään, kai mä sitten kusin, ei yhtään hajua miksi niin tapahtui. Ei tullut mitään muutosta juomatapoihin. Oikeasti suomessa pitäisi ottaa käyttöön takaisin julkinen häpäisy, jos nuo tulevat alkoholistit saisi suoristumaan ennen lopullista alakierrettä. hävettää olla suomalainen
ole tarkkana ettet mahdollista hänen juomistaan. ELi jos olette sopineet, että mies hoitaa lapset viikonloppuna, mutta miehen juomahammasta alkaakin kolottaa ja hän yrittää saada sinut hoitovastuuseen, tai vaihtamaan hoitovuoroja, et saa suostua. Sanot vain, että ei onnistu, sovimme tästä jo etukäteen. Jos hän pyytää sinua ostamaan kaupasta saunakaljat, et saa suostua. Itsellesi voit ostaa, mutta miehesi on itse mentävä ostamaan kaljansa kaupasta. Mitään sellaista et saa tehdä hänen hyväkseen, mikä millään lailla mahdollistaa hänen juomisensa. Kun hän makaa krapulassa kotona, et saa hyssytellä muuta perhettä sen vuoksi, että isillä on pää kipeä. Elät täysin normaalia elämää ja kun isi valittaa metelin pahentavan päänsärkyä, sinun kuuluu sanoa, että se oli sinun valintasi. Olisit lopettanut juomisen aiemmin.
Tämä vinkki annettiin minulle kerran eräältä kovan luokan alkoholistilta, joka raitistui vasta 3. yrityksen jälkeen ja opetteli kantamaan itse vastuun juomisistaan. Minulla kaveri oli se alkoholisti ja minä mahdollistin hänen juomistaan ottamalla ajoittain hänen lapsensa kotiini yökylään. Kun juttellin tuon alkoholistin kanssa, tajusin, että se on juuri niin kuin hän sanoi. ALkoholisti pitää jättää yksin sen juomisensa ja sen seurausten kanssa. Muuten ei oivallus tule.
Ei sentään kukaan raiskannut tai ryöstänyt ..
Outoja "kavereita", kun jättävät yksin. Ei toista jätetä jos on humalassa ja sammumispisteessä, vaikka kuinka vakuuttelisi, että pääsee kyllä yksin kotiin.
Haha! Mun ukko joutui putkaan että repikää siitä.
Jotain ainetta laitettu miehen juomaan tai enkäpä jopa rokotettu... Näin on tehty jo sellaisissakin paikossa kun Kämp ja Torni ainakin 60 vuotta sitten... onneksi veli oli lääkäri ja helpotti toisella piikillä... vasta-ainetta??? Terveisin, alkoholistin tytär...
Jotkut pannaan jopa ajamaan autoa... repikää siitä...
Se vaan vietti nuku yö ulkona -tapahtumaa pari päivää myöhässä.
Vierailija kirjoitti:
Ei sentään kukaan raiskannut tai ryöstänyt ..
Outoja "kavereita", kun jättävät yksin. Ei toista jätetä jos on humalassa ja sammumispisteessä, vaikka kuinka vakuuttelisi, että pääsee kyllä yksin kotiin.
Todellakin jätetään. Kenenkään ei tarvitse olla aikuisen lapsenvahti.
Jos ei houkuttelulla lähde mukaan, sitten saa jäädä sinne minne jää.
Vierailija kirjoitti:
Itsepä olet ristisi ottanut, heivaa mies pihalle saman tien.
Etkö lukenut tarinaa? Ongelma oli että se valmiiksi jo sijaitsi pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleen voi olla vaikea myöntää alkoholiongelmaa. Selittelee vaan jotain ja yrittää päästä tilanteesta eteenpäin.
Nyt hän tarvitsee myös ulkopuolista apua ja tukea, ettei alamäki vie enempää ja lujemmin.
Terveys rapautuu.Tämä! Käytös ei ole missään nimessä ok. Mutta tuollaisen ihmisen tilannetta ei paranna se, että saa paskaa lisää niskaan. Minusta voisi olla parempi yrittää unohtaa tapahtunut ja saada mies paremmille raiteille.
Tietysti ap:n päätös haluaako jatkaa suhdetta.
Mutta tarkoitan, että kyllähän monilla pienillä negatiivisillä toimilla saisi vielä pahemmaksi hänen tilanteen. Eli älä ainakaan huutele enää eteen päin tuota ja tee suurempaa numeroa jos et pysty häntä auttamaan.
Miksi ihmeessä alapeukut. En tarkoittanut, että tuollaista pitäisi paapoa, mutta tietynlainen negatiivinen käytös vain pahentaa tuota.
Jos ihminen ei hallitse käytöstään silloin ympäristöllä on 1000 kertanen vaikutus siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleen voi olla vaikea myöntää alkoholiongelmaa. Selittelee vaan jotain ja yrittää päästä tilanteesta eteenpäin.
Nyt hän tarvitsee myös ulkopuolista apua ja tukea, ettei alamäki vie enempää ja lujemmin.
Terveys rapautuu.Tämä! Käytös ei ole missään nimessä ok. Mutta tuollaisen ihmisen tilannetta ei paranna se, että saa paskaa lisää niskaan. Minusta voisi olla parempi yrittää unohtaa tapahtunut ja saada mies paremmille raiteille.
Tietysti ap:n päätös haluaako jatkaa suhdetta.
Mutta tarkoitan, että kyllähän monilla pienillä negatiivisillä toimilla saisi vielä pahemmaksi hänen tilanteen. Eli älä ainakaan huutele enää eteen päin tuota ja tee suurempaa numeroa jos et pysty häntä auttamaan.Miksi ihmeessä alapeukut. En tarkoittanut, että tuollaista pitäisi paapoa, mutta tietynlainen negatiivinen käytös vain pahentaa tuota.
Jos ihminen ei hallitse käytöstään silloin ympäristöllä on 1000 kertanen vaikutus siihen.
On suotavaa kunnioitaa hänen ihmisarvoa ja olla tekemättä ylimääräistä kiusaa.
Mutta helposti tuo lipsuu siihen, että mies on sairas sen täytyy saada juoda ja ap:n katseltava sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleen voi olla vaikea myöntää alkoholiongelmaa. Selittelee vaan jotain ja yrittää päästä tilanteesta eteenpäin.
Nyt hän tarvitsee myös ulkopuolista apua ja tukea, ettei alamäki vie enempää ja lujemmin.
Terveys rapautuu.Tämä! Käytös ei ole missään nimessä ok. Mutta tuollaisen ihmisen tilannetta ei paranna se, että saa paskaa lisää niskaan. Minusta voisi olla parempi yrittää unohtaa tapahtunut ja saada mies paremmille raiteille.
Tietysti ap:n päätös haluaako jatkaa suhdetta.
Mutta tarkoitan, että kyllähän monilla pienillä negatiivisillä toimilla saisi vielä pahemmaksi hänen tilanteen. Eli älä ainakaan huutele enää eteen päin tuota ja tee suurempaa numeroa jos et pysty häntä auttamaan.
Älä jaksa. Päihdeongelmaisilla on se vika etteivät he ole vastuussa omasta elämästään, vaan kaikki on aina muiden syytä. Silottelu ainoastaan pahentaa tilannetta, vaikka päihdeongelmainen saattaakin vetää lekkeriksi kun sitä ei tapahdu ja taas muiden syy. Kusipää ei tietenkään tarvitse olla, mutta on ihan tervettä ja suotavaa asettaa rajat.
Ap kantaa omasta elämästä vastuun asettamalla miehelleen rajat. Se voi tarkoittaa eroa tai sitä että mies ottaa myös vastuun omasta elämästään.
Ap. Älä anna yhtään ohjetta, vaan kuuntele tarkkaan, mitä mieltä hän on itse omasta tilanteestaan. Pitääkö hän sitä hyvänä. Miten jatkaa elämäänsä j.n.e.