Vuorotyötä tekevät päikkyvanhemmat
Teen vuorotyötä. Iltavuoroihin kun menen niin vien lapset klo 10 päiväkotiin, oma vuoro alkaa yleensä klo 12-14.
Klo 10 vien siksi että lapset saa siinä ulkoilua ja sit syömään ja päiväunille.
Nyt kuitenkin tuntuu että suht usein minua pyydetään tuomaan toinen lapsi aiemmin kun menevät retkelle lähimetsään tai muuta. Sit saan aina olla pyytämässä lupaa tuoda toinenkin toiselle osastolle aiemmin kun en jaksaisi kahteen kertaan kuljettaa. Usein kyse on 0,5 -1 tunnista.
Kommentit (50)
Veisin lapset retkipäivinä vasta lounaalle, tai sitten varattuna aikana niin, että toinen päiväkodille ja toisen kävisin viemässä sinne metsään/puistoon/missä nyt ovatkin. Onneksi meidän päiväkodissa on ymmärretty, että se iltavuoroon menevä vanhempikin haluaa viettää lastensa kanssa aikaa näiden hereilläoloaikana.
Äitinä olen samaa mieltä, että yli 10 tunnin hoitopäivä on lapselle liian pitkä. Päiväkoti, melu ja suuri lapsiryhmä kuormittaa lasta. Onko vanhemman mahdollista neuvotella joustavista työajoista työnantajan kanssa, vaihtaa työpaikkaa, tehdä kotona etätyötä tai hakea hoitovapaata? Missä työssä työvuoro alkaa kello 11?
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti on vaatinut lapsia hoitoon jo klo 8, koska silloin lähdetään retkille ja "rymän toiminta estyy, jos joku on koko ajan poissa". Niinpä vien lapset hoitoon klo 8, palaan kotiin ja menen töihin klo 11. Lapset haen hoidosta klo 18:30 ja saan aina kuulla, miten yli 10 tunnin hoitopäivä on liian pitkä.

Tämä. Välillä voin tuoda aikaisemmin jos on jotain lapselle tosi kivaa mielekästä toimintaa (joku palomies/poliisi/eläinlääkäri käymässä yms. tai bussiretki), mutta haluan oikeasti viettää myös lasten kanssa aikaa ennen kun lähden töihin.
Kiitos että edes osa jollain tasolla jakaa tämän arvon että haluan viettää aikaa lasten kanssa. Päikyn toive aikoinaan oli että klo 10 vien jos meen iltaan jotta saa energiaa purettua pihalla ja siitä on helppo siirtyä ruokailuun ja nukkumaan. Tämän kyllä allekirjoitan. Lasten helpompi jäädä ulos mukaviin leikkeihin.
Ja siis aina jos on tiedossa että lähtevät jonnekin linja-autolla niin tottakai varaan hoitoajan niin että lapset pääsee mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Äitinä olen samaa mieltä, että yli 10 tunnin hoitopäivä on lapselle liian pitkä. Päiväkoti, melu ja suuri lapsiryhmä kuormittaa lasta. Onko vanhemman mahdollista neuvotella joustavista työajoista työnantajan kanssa, vaihtaa työpaikkaa, tehdä kotona etätyötä tai hakea hoitovapaata? Missä työssä työvuoro alkaa kello 11?
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti on vaatinut lapsia hoitoon jo klo 8, koska silloin lähdetään retkille ja "rymän toiminta estyy, jos joku on koko ajan poissa". Niinpä vien lapset hoitoon klo 8, palaan kotiin ja menen töihin klo 11. Lapset haen hoidosta klo 18:30 ja saan aina kuulla, miten yli 10 tunnin hoitopäivä on liian pitkä.
Olen ollut kahvilassa,siellä oli ns välivuoro,joka alkoi viikonpäivästä riippuen kymmeneltä tai yhdeltätoista ja loppui kuudelta tai seitsemältä.
Samoin olin keikkaajana vanhuspaikassa ja olin ns heijari joka tuli juuri kymmeneksi-yhdeksitoista,tarpeen mukaan ja pääsi pois iltapäivällä.oli siis muutaman tunnin vain.
Vierailija kirjoitti:
Äitinä olen samaa mieltä, että yli 10 tunnin hoitopäivä on lapselle liian pitkä. Päiväkoti, melu ja suuri lapsiryhmä kuormittaa lasta. Onko vanhemman mahdollista neuvotella joustavista työajoista työnantajan kanssa, vaihtaa työpaikkaa, tehdä kotona etätyötä tai hakea hoitovapaata? Missä työssä työvuoro alkaa kello 11?
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti on vaatinut lapsia hoitoon jo klo 8, koska silloin lähdetään retkille ja "rymän toiminta estyy, jos joku on koko ajan poissa". Niinpä vien lapset hoitoon klo 8, palaan kotiin ja menen töihin klo 11. Lapset haen hoidosta klo 18:30 ja saan aina kuulla, miten yli 10 tunnin hoitopäivä on liian pitkä.
Vau, että äidin pitää vaihtaa työpaikkaa, jotta päiväkodissa toiminta pysyisi järkevänä?käsittämätön ajatus :D Vuorohoitopäiväkodit ovat juuri niitä vanhempia varten, jotka tekevät säännöllisestä työajasta poikkeavia vuoroja ja päivökodin pitäisi huomioida tämä kaikessa toiminnassa. Ai kenellä muka alkaa työvuoro klo 11? Esimerkiksi kaupan alalla 11-19 vuoro on ihan nomaali, kuten myös 10-18, 12-20, jne. Siksi sitä kutsutaan _vuorotyöksi_, kun säännöllistä työaikaa ei ole. Ei ole myöskään mahdollista neuvotella toisesta työajasta taikka siirtyä etätöihin :D
Lapseni päiväkodissa tehdään retkiä, selkeästi keskivertopäiväkotia vähemmän (varmasti juuri tämän vaohtelevan lapsimäärän takia), mutta koskaan ei ole pyydetty tuomaan aikaisemmin vaan lapsi on sitten toisessa ryhmässä sen aikaa. Teen 37,5h tuntia työviikkoa, joten en halua lapseni olevan päiväkodissa yhtään enempää kuin on pakko ja meidän päiväkodissa tämä ainakin on toteutettu hyvin.
Olen kyllä tosi tyrmistynyt siitä, että iltavuorolaisia pyydetään tuomaan lasta jo aamupäivällä. Eihän tämä ole missään nimessä lasten edun mukaista vaan päiväkodin pitäisi suunnitella toimintansa siten, että sinne voi vuorotyöläinen viedä lapsensa juuri silloin kun hänellä itsellään on tarve.
No, itsehän esimerkiksi olen töissä juurikin vuoropäiväkodissa. Tänään vuoroni on 11-18. Työvuorot ovat kaikkea 5.30-22.30 väliltä. Yöhoitaja tekee yöt.
Meidänkin päiväkodissa on paljon lapsia joiden vanhemmat tai ainakin toinen menevät esim 11 töihin. Palvelualat pelkästään käsittää Leipomot, kahvilat, vaatekaupat, marketit, liikenneasemat, bussit, junat, taksit…
Sosiaali-ja terveyspuoli lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Äitinä olen samaa mieltä, että yli 10 tunnin hoitopäivä on lapselle liian pitkä. Päiväkoti, melu ja suuri lapsiryhmä kuormittaa lasta. Onko vanhemman mahdollista neuvotella joustavista työajoista työnantajan kanssa, vaihtaa työpaikkaa, tehdä kotona etätyötä tai hakea hoitovapaata? Missä työssä työvuoro alkaa kello 11?
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti on vaatinut lapsia hoitoon jo klo 8, koska silloin lähdetään retkille ja "rymän toiminta estyy, jos joku on koko ajan poissa". Niinpä vien lapset hoitoon klo 8, palaan kotiin ja menen töihin klo 11. Lapset haen hoidosta klo 18:30 ja saan aina kuulla, miten yli 10 tunnin hoitopäivä on liian pitkä.
Anna palautetta päiväkodille. He eivät ehkä ole tajunneet miten hankalaa tuo voi olla, jos on useampia lapsia päiväkodissa. Kyllä lapset pitäisi voida saada viedä siihen aikaan kun vanhemmille sopii, pois lukien päiväuniaikaan/juuri ennen sitä. Ymmärrän kyllä toisaalta senkin, että ryhmän toiminnan suunnittelu menee aika hankalaksi jos lapsia tulee mihin aikaan sattuu, mutta ainakin näistä retkistä pitäisi tiedottaa hyvissä ajoin etukäteen, tai antaa mahdollisuus tuoda lapsi sinne retkelle suoraan, jos ei onnistu muuten järjestää.
Ja sille joka ihmetteli mitkä työt alkaa klo 11, no melkein mitkä vaan kauppa- ja ravintola-alan työt ja näillä aloilla ei tosiaankaan voi sopia mistään työaikajoustoista, se ei vaan voi mennä niin että kauppa aukeaa ehkä klo 11 tai sitten jo 10 tai mahdollisesti vasta klo 12,työntekijän lasten päiväkotiryhmän aikatauluista riippuen :D
Mä veisin retkipäinä vasta suoraan lounaalle. Tai itseasiassa, veisin kaikkina iltavuoropäivinä molemmat lapset juuri ennen lounasta. Silloin olisi vähiten säätöä. Kyllähän ulkoilla ehtii illalla kotonakin. Tai ehditte aamupäivällä myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitinä olen samaa mieltä, että yli 10 tunnin hoitopäivä on lapselle liian pitkä. Päiväkoti, melu ja suuri lapsiryhmä kuormittaa lasta. Onko vanhemman mahdollista neuvotella joustavista työajoista työnantajan kanssa, vaihtaa työpaikkaa, tehdä kotona etätyötä tai hakea hoitovapaata? Missä työssä työvuoro alkaa kello 11?
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti on vaatinut lapsia hoitoon jo klo 8, koska silloin lähdetään retkille ja "rymän toiminta estyy, jos joku on koko ajan poissa". Niinpä vien lapset hoitoon klo 8, palaan kotiin ja menen töihin klo 11. Lapset haen hoidosta klo 18:30 ja saan aina kuulla, miten yli 10 tunnin hoitopäivä on liian pitkä.
Vau, että äidin pitää vaihtaa työpaikkaa, jotta päiväkodissa toiminta pysyisi järkevänä?käsittämätön ajatus :D Vuorohoitopäiväkodit ovat juuri niitä vanhempia varten, jotka tekevät säännöllisestä työajasta poikkeavia vuoroja ja päivökodin pitäisi huomioida tämä kaikessa toiminnassa. Ai kenellä muka alkaa työvuoro klo 11? Esimerkiksi kaupan alalla 11-19 vuoro on ihan nomaali, kuten myös 10-18, 12-20, jne. Siksi sitä kutsutaan _vuorotyöksi_, kun säännöllistä työaikaa ei ole. Ei ole myöskään mahdollista neuvotella toisesta työajasta taikka siirtyä etätöihin :D
Lapseni päiväkodissa tehdään retkiä, selkeästi keskivertopäiväkotia vähemmän (varmasti juuri tämän vaohtelevan lapsimäärän takia), mutta koskaan ei ole pyydetty tuomaan aikaisemmin vaan lapsi on sitten toisessa ryhmässä sen aikaa. Teen 37,5h tuntia työviikkoa, joten en halua lapseni olevan päiväkodissa yhtään enempää kuin on pakko ja meidän päiväkodissa tämä ainakin on toteutettu hyvin.
Olen kyllä tosi tyrmistynyt siitä, että iltavuorolaisia pyydetään tuomaan lasta jo aamupäivällä. Eihän tämä ole missään nimessä lasten edun mukaista vaan päiväkodin pitäisi suunnitella toimintansa siten, että sinne voi vuorotyöläinen viedä lapsensa juuri silloin kun hänellä itsellään on tarve.
Läheskään kaikki vuorotyöläisten lapset eivät ole vuoropäiväkodissa, koska perheen toinen aikuinen voi olla ihan säännöllisellä työajalla töissä ja silloin ei vuorohoitopäikkyyn tietenkään pääse. Tämä on usein aika optimaalinen tilanne, pystyy pitämään lapsilla lyhyemmät hoitopäivät kun toinen aikuinen menee töihin myöhemmin mutta toinen pystyy hyvissä ajoin hakemaan. Mutta kyllä ns tavallistenkin päiväkotien pitäisi ymmärtää toimia niin että ne lyhyemmät hoitopäivät mahdollistuu eikä hyppyyttää vanhempia tuomaan paljon aikaisemmin kuin olisi tarvis.
Vierailija kirjoitti:
Äitinä olen samaa mieltä, että yli 10 tunnin hoitopäivä on lapselle liian pitkä. Päiväkoti, melu ja suuri lapsiryhmä kuormittaa lasta. Onko vanhemman mahdollista neuvotella joustavista työajoista työnantajan kanssa, vaihtaa työpaikkaa, tehdä kotona etätyötä tai hakea hoitovapaata? Missä työssä työvuoro alkaa kello 11?
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti on vaatinut lapsia hoitoon jo klo 8, koska silloin lähdetään retkille ja "rymän toiminta estyy, jos joku on koko ajan poissa". Niinpä vien lapset hoitoon klo 8, palaan kotiin ja menen töihin klo 11. Lapset haen hoidosta klo 18:30 ja saan aina kuulla, miten yli 10 tunnin hoitopäivä on liian pitkä.
Päiväkoti on olemassa siksi, että vanhemmat pääsee töihin, ei se voi sanella millaisilla työajoilla vanhempi saa työskennellä. Tämä oli kyllä idiootein kuulemani ehdotus, että vanhemman pitäisi jäädä töistä pois ettei lapsen päiväkotiryhmän retket olisi liian hankala järjestää.... Kyllä niiden joustojen pitää tulla päiväkodilta.
Meillä lapset vuoropäiväkodissa ja sinne saa viedä siihen kellonaikaan kun on hoidontarve. Päivät suunnitellaan sen mukaan kuka on paikalla ja kuinka kauan. Ainoat säännöt on siinä moneltako yöksi tulevat lapset pitää viedä ja moneltako on myöhäisin aika hakea lapsi pois tai aikaisin aika aamulla viedä.
Perus virastoaikana avoinna oleva päiväkoti on aika joustamaton, eikä siellä ymmärretä vuorotyöläisen arkea samoin kuin vuoropäiväkodissa.
Ap, vie lapset lounaalle.
AP, mieti tämä ihan vaan oman lapsesi mukaan. Jos lapsi on mielellään kotona tai vaikka sisaruksen ryhmässä aamupäivällä, menette sen mukaan. Ei ne retket ole pakollisia.
Jos taas lasta harmittaa, kun retket jää väliin, pyydät päiväkotia toimimaan suunnitelmallisemmin ja ilmoittamaan retkistä ajoissa. Omistani toinen olisi ollut mielellään äidin kanssa aamupäivän, toinen taas ehdottomasti vaatinut päästä retkelle.
Helpointa olisi, jos päiväkoti päättää, että yksi päivä viikossa on "tapahtumapäivä", jolloin osaat varautua siihen, että silloin tod.näk. pitää olla aamusta paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Piipa123 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piipa123 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piipa123 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piipa123 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän siinä ole mitään järkeä, jos eri aikaan pitäisi lapsia kuskata sinne. Jos pyydetään tuomaan aikasemmin, niin ilmoitat toisenkin tulevan samaan aikaan.
Niinhän minä sanoin että saan olla pyytämässä että voiko toisenkin tuoda. Inhottaa kun nämä toiveet tulee edellisenä päivänä.
Ne ryhmien ohjelmat kyllä laitetaan näkyville ja meilataan aina edellisen viikon perjantaina jo.
No meille ei kyllä meilata yhtään mitään etukäteen. Perjantaisin tulee viesti mitä viikolla on tehty ja lopussa saattaa olla tärkeitä päivämääriä tulevaisuuteen kuten valokuvaus tai vanhenpain ilta tai jos lähtevät linja-autolla retkelle niin se on tiedotettu. Mutta tämä tieto tuli siis eilen ja tänään piti viedä aikaisemmin. Ja ei ole ensimmäinen kerta
Meillä tehtiin niin että lapsi meni toiseen ryhmään siksi aikaa. Varsinkin jos kahta kolmea ois pitänyt kuskata.
Ei ne retket niin ihmeellisiä ole että niitten takia pitää sekoittaa perheen arki.
Me mietittiin asia niin että se on kuitenkin perheen yhteistä aikaa!
Älä väänny moisiin pyyntöihin hetken varoitusajoilla!
Joo siis asia eri jos ennalta sovittu ja joku linja-auto reissu niin tottakai. Nyt menivät siis jollekin metsäretkellä lähelle päiväkotia. Miksei retkeä olisi voinu tehdä vaikka huomenna kun meidän lapsi olisi siellä aamusta asti kun olen aamuvuorossa?
Eikö se arki pitäisi päiväkodissa suunnitella niiden lasten aikataulujen ehdoilla?Ymmärtänet itsekin, että sitä aikataulua ei suunnitella vain sinun lapsesi mukaan.
Ymmärrän mutta miksi pitää lähteä retkelle esim klo 9.30 jos lapselle varattu hoitoaika klo 10 eteenpäin? Mutta miksi meidän pitäisi muuttaa lapsen aikatauluja sen vuoksi että päiväkoti on päättänyt edellisenä päivänä että retkelle klo 9.30? He tietää melkein 2 viikkoa etukäteen lasten hoitovuorot.
Koska se retki olisi silloin niin lyhyt, ettei he ehdi minnekään.
Miksi siitä retkestä ei ilmoiteta etukäteen?
Minä olen aina iltavuoroviikoilla vienyt klo 11, kun ruokailu alkaa.
Vierailija kirjoitti:
AP, mieti tämä ihan vaan oman lapsesi mukaan. Jos lapsi on mielellään kotona tai vaikka sisaruksen ryhmässä aamupäivällä, menette sen mukaan. Ei ne retket ole pakollisia.
Jos taas lasta harmittaa, kun retket jää väliin, pyydät päiväkotia toimimaan suunnitelmallisemmin ja ilmoittamaan retkistä ajoissa. Omistani toinen olisi ollut mielellään äidin kanssa aamupäivän, toinen taas ehdottomasti vaatinut päästä retkelle.
Helpointa olisi, jos päiväkoti päättää, että yksi päivä viikossa on "tapahtumapäivä", jolloin osaat varautua siihen, että silloin tod.näk. pitää olla aamusta paikalla.
Poikani oli aikoinaan päiväkodissa, missä perjantai oli retkipäivä. Mutta silloinkin retkelle lähtivät vasta lounaalta tai jos ennen lounasta niin silloin oli eväät mukana tai ruokailu retkikohteessa. Meille tuo ei ollut erityisen hyvä järjestely, kun tein pääsääntöisesti nelipäiväistä viikkoa, perjantaivapaalla, mutta mukavimpina retkikohdepäivinä lähdimme mökille vasta retken jälkeen.
Lapset voi hoitaa kotona tai vaihtaa työpaikkaa!
Vierailija kirjoitti:
Äitinä olen samaa mieltä, että yli 10 tunnin hoitopäivä on lapselle liian pitkä. Päiväkoti, melu ja suuri lapsiryhmä kuormittaa lasta. Onko vanhemman mahdollista neuvotella joustavista työajoista työnantajan kanssa, vaihtaa työpaikkaa, tehdä kotona etätyötä tai hakea hoitovapaata? Missä työssä työvuoro alkaa kello 11?
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti on vaatinut lapsia hoitoon jo klo 8, koska silloin lähdetään retkille ja "rymän toiminta estyy, jos joku on koko ajan poissa". Niinpä vien lapset hoitoon klo 8, palaan kotiin ja menen töihin klo 11. Lapset haen hoidosta klo 18:30 ja saan aina kuulla, miten yli 10 tunnin hoitopäivä on liian pitkä.
Asia ei onneksi minua koske, mutta jos tarvitsisin lapselle hoitoajan esim. klo 10.30-18.30 väliseksi ajaksi, ja tämä on sopinut päiväkodille, pitäytyisin sovitussa aikataulussa.
Lapsi ei sitten vain osallistu siihen aamun metsäretkeen. Ei hänen tarvitse tehdä ylitöitä. Päivä on kyllin pitkä normaalinakin.
Mulla on työaika 7-11 ja 17-20.
Onneksi ei ole enää päiväkoti-ikäisiä.
Mulla myös iltavuoroon meno klo 12-14 välillä ja kotona oon sit 21-22. Vien lapset päikkyyn klo 9 kun hoidosta niin toivoivat. Tosi vähän lapsia näen jos sattuu vaikka kolme iltavuoroa peräkkäin..