Naisen tarjous kerjäläiselle: "Osta piikkiini ruokakaupasta mitä haluat"
Naisen tarjous kerjäläiselle: "Osta piikkiini ruokakaupasta mitä haluat" – lasku 210 euroa
30-vuotias ystäväni istui taannoin Helsingin Tokoinrannassa. Kutsutaan häntä Jenniksi.
Oli lauantai. Romanialainen nainen tuli myymään ruusuja.
Naisella oli lappu. Siinä hän pyysi apua kotona olevien lasten ruokkimiseen.
Jenni kieltäytyi ruusuista pariinkiin otteeseen, mutta nainen jatkoi kaupittelua.
Jenni sai ajatuksen. Hän ehdotti naiselle, että mentäisiin yhdessä viereiseen K-markettiin ostamaan ruokaa.
Kaupassa nainen otti korin käteensä. Ensimmäisenä hän etsi kasvisliemikuutioita.
Vihanneshyllyltä nainen asetteli koriinsa pari kurkkua. Sitten hän poimi kainaloonsa suuren perunasäkin. Nainen pyysi englanniksi, että Jenni hakisi kärryt.
Kun Jenni haki kärryjä, idea jalostui. Mitä tapahtuisi, jos hän antaisi naisen ostaa mitä vain?
Menisikö satanen rikki?
Nainen jatkoi shoppailuaan. Hän kysyi jokaisesta ostoksesta erikseen varovasti: “Is okay?” Jenni puolestaan siunasi kunkin ostoksen.
Nainen alkoi hiljalleen poimia ostoksia kärryynsä yhä nopeampaan tahtiin.
Pesujauhetta pyykkikoneeseen: “Is okay?”
Cappuccino-annospusseja: “Is okay?”
Is okay, is okay.
Jenni kysyi naiselta, tarvitsevatko lapset esimerkiksi vaippoja. Nainen poimi kärryyn vaippoja.
Nainen kysyi, onko Fanta-pullo okei. Kun Jenni nyökkäsi, nainen palasi limuhyllylle ja poimi neljä pulloa lisää.
Eineshyllyltä kärryyn tarttui kananugetteja, neljä pakettia pekonia ja kaksi rasiaa Kivikylän nakkeja. Kosmetiikkahyllyltä nainen valitsi kolme Elvital-shampoota ja perhekokoisen Head & Shouldersin.
Kymmenien ostosten reissu päättyi, kun nainen palasi pesupulverihyllylle. Jenni muistutti varovasti naiselle, että tällä taitaa jo olla pesuainetta.
Nainen vastasi: “Okay, is enough.”
Kassalla ostokset pakattiin viiteen ostoskassiin. Laskun loppusumma oli 210 euroa ja 6 senttiä.
Jenni koki, että kassaneiti ja muut jonottajat katsoivat häntä ja naista epäuskoisesti. Poskia alkoi kuumottaa.
Ulkona Jenni kysyi naiselta, miten hän saa ostokset kuljetettua asuinpaikkaansa. Nainen pyysi apua kassien kantamiseen bussipysäkille. Matkalla hän huikkaili Jennille: “Bless you."
Pysäkillä Jenni otti kuvan jatketun kuitin toisesta puoliskosta. Sillä näkyy yli 60 ostosta. Varsinaiset kuitit hän antoi naiselle, joka uskoi, että poliisi tarttuu asiaan, jos hänellä ei ole näyttää tositetta ostoksista.
Lopuksi Jenni ja nainen hyvästelivät. Jenni sanoi englanniksi:
“Tiedäthän, tämä oli paljon rahaa. Paljon rahaa jopa minulle.”
Nainen vastasi lyhyesti.
“Mmm. Bless you.”
Sitten hän nousi bussiin.
Jenni soitti minulle tapahtuneen jälkeen. Pohdimme yhdessä, mitä pitäisi ajatella.
Oliko hyvä vai huono asia ostaa kerjäläiselle ruokaa?
Oliko nainen ollut epäkohtelias hyödyntäessään Jennin vieraanvaraisuutta peräti kahdensadan euron edestä?
Vai olisiko päinvastoin ollut täyttä hulluutta jättää tilaisuus lypsämättä viimeiseen pisaraan saakka? Ulkonahan nainen olisi joutunut istumaan mahdollisesti viikkoja saadakseen saman rahan kasaan.
Kerroimme kauppareissusta myös Hesarin toimittajalle Kimmo Oksaselle, joka on seurannut vuosia romanikerjäläisten elämää.
Kimmon kommentti oli ytimekäs: “Seitsemän miljardia ihmistä. Seitsemän miljardia tarinaa."
Jäin pohtimaan Kimmon virkkomaa.
Hän kiteytti vaivihkaa sen, minkä jokaisen ihmisen soisi ymmärtävän. Yhden ihmisen valinnoista ei ole mieltä tehdä yleistyksiä siitä, miten kansanryhmä toimii.
Suomalainen rutiköyhä suomalaisäiti olisi saattanut toimia täysin samoin. Joku toinen romanialainen taas olisi saattanut valita ostoksia vain parillakympillä.
Miksi sitten levittää julkisesti tarinaa, jossa ei ole yleistettävää?
Kyllä siinä on.
Pitää vain unohtaa romanius, sukupuoli ja muut ominaisuudet, jotka eivät liity siihen, onko ihminen köyhä.
Tarinan pieni mutta tärkeä palanen on oheinen kuva kuitista. Se kertoo varsin tarkasti, mitä ihminen haluaa, kun yhdessä hetkessä hänellä ei ole paljoa, ja toisessa hän saa valita, mitä mieli tekee.
Silloin haluaa kananmunia, pekonia ja Paula-suklaavanukkaita. Shampoota ja vajaan kilon arkijuustoa.
Tarinan toinen oppi on, että ristiriitaistenkin tunteiden hetkellä auttaja kokee aina auttaneensa.
Jenni nimittäin tiivisti kokemuksensa näin:
“Jäi olo, kuin joku olisi käyttänyt mua, mutta mä vähän tykkäsin siitä.”
Kommentit (61)
Se "pitäisi auttaa kotimaassa" ei ole mikään tyhjä fraasi, vaan se on se ainoa asia mitä tuolle ilmiölle on tehtävissä. Kaikki muu on tekohengittämistä.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:23"]
Se "pitäisi auttaa kotimaassa" ei ole mikään tyhjä fraasi, vaan se on se ainoa asia mitä tuolle ilmiölle on tehtävissä. Kaikki muu on tekohengittämistä.
[/quote]
Se on se, mitä pitää pitkällä tähtäimellä tapahtua, mutta ei sulje pois sitä, että samalla pitäisi kyetä tukemaan niitä, jotka ovat vaikeuksissa nyt, koska pitkän tähtäimen muutoksen hyödyt koskevat vasta seuraavia sukupolvia. Jotenkin monelta tuntuu hämärtyvän se, että siellä avun takana on aina toinen ihminen.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:08"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 18:58"]
Ihan hyvä tarina ja mielenkiintoinen kokeilu.
Kerran joku ipana pummi rautatieasemalla rahaa bussilippuun että "pääsee kotiin" Mulla sattui olemaan vähän käytetty kertalippu, jossa reilusti vaihtoaikaa jäljellä. Poika häipyi liukkaasti paikalta eikä huolinut lippua..
[/quote]
Minulta pummi kerran yöllä keskustassa noin 20-23-vuotias epämääräinen tyyppi rahaa bussiin. Sanoi, että on jossakin päihdevieroitusohjelmassa ja hänen olisi oltava tapaamassa lastaan seuraavana aamuna jossakin tai joutuu ongelmiin. Kaivoin taskun pohjalta muutaman kolikon, mutta en tiedä, mihin rahat lopulta menivät. Eikä se minua kovin paljon liikutakaan, jos on niin epätoivoinen, että pitää tuollaisia tarinoita sepitellä muutaman pennosen takia, niin ei se kovin kauaa voi jatkua.
[/quote]
Se kuulosti oikein hauskalta, ulkoaopitulta fraasilta, varmasti tehoaa moneen.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:23"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:04"] [quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 18:56"]Onko noi rahat jostakin toimittajien budjetista ja tällä on rahoitettu juttu? Ei kai kukaan oikeasti omistaan noin paljon maksa, jos ei tienaa törkeästi. [/quote] Täh, miksei? Lahjoitan joka kuukausi 200 e eri tahoille, erityisesti romanikerjäläisten auttamiseen ja muuhun epäseksikkääseen. Voisin hyvin tehdä saman, ja siinä olisi sitten kuukauden lahjoitus. Palkkani on nettona n. 1800 e. [/quote] Sulla on mies, joka elättää? [/quote] Ei, mies tienaa suunnilleen saman verran, ja yhteiset menot maksestaan tasan puoliksi. Olen aika vasta valmistunut, ja opintotuellakin ja kesätyörahoilla pärjäsin, joten nyt tuntuu siltä, että on ruhtinaallisesti rahaa.
[/quote]
Ilmeisesti, kun pistät vuodessa 2400 mielummin romanialaisille kuin säästöön tai perheellesi.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:04"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 18:56"]Onko noi rahat jostakin toimittajien budjetista ja tällä on rahoitettu juttu? Ei kai kukaan oikeasti omistaan noin paljon maksa, jos ei tienaa törkeästi. [/quote] Täh, miksei? Lahjoitan joka kuukausi 200 e eri tahoille, erityisesti romanikerjäläisten auttamiseen ja muuhun epäseksikkääseen. Voisin hyvin tehdä saman, ja siinä olisi sitten kuukauden lahjoitus. Palkkani on nettona n. 1800 e.
[/quote]
Jaa. Jos näin on, niin kuulut siihen humaaniin väestönosaan, joka antaa vähästäänkin. Koetko, että 1800 e on sulle niin isot nettotulot, että sulla on varaa laittaa siitä 200 e pois joka kuukausi? Pärjäisit siis helposti 1600 eurolla kuussa. Ilmeisesti et asu kovin kalliisti ainakaan?
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:32"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:23"]
Se "pitäisi auttaa kotimaassa" ei ole mikään tyhjä fraasi, vaan se on se ainoa asia mitä tuolle ilmiölle on tehtävissä. Kaikki muu on tekohengittämistä.
[/quote]
Se on se, mitä pitää pitkällä tähtäimellä tapahtua, mutta ei sulje pois sitä, että samalla pitäisi kyetä tukemaan niitä, jotka ovat vaikeuksissa nyt, koska pitkän tähtäimen muutoksen hyödyt koskevat vasta seuraavia sukupolvia. Jotenkin monelta tuntuu hämärtyvän se, että siellä avun takana on aina toinen ihminen.
[/quote]
Käytännössä heidän auttamisensa täällä vain pahentaa tilannetta. He lähtevät tänne, missä heillä ei ole mitään kotia, eivätkä he saa täältä työtä, eivät osaa kieltä, ei mitään kiinnekohtaa. Eikä meillä rehellisesti sanottuna ole heitä vara auttaa. Autamme omiakin köyhiä velkarahalla. Samaan aikaan heidän kotimaansa pesee kätensä koska ajattelee että tekemättä mitään, he häipyvät.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:38"][quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:23"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:04"] [quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 18:56"]Onko noi rahat jostakin toimittajien budjetista ja tällä on rahoitettu juttu? Ei kai kukaan oikeasti omistaan noin paljon maksa, jos ei tienaa törkeästi. [/quote] Täh, miksei? Lahjoitan joka kuukausi 200 e eri tahoille, erityisesti romanikerjäläisten auttamiseen ja muuhun epäseksikkääseen. Voisin hyvin tehdä saman, ja siinä olisi sitten kuukauden lahjoitus. Palkkani on nettona n. 1800 e. [/quote] Sulla on mies, joka elättää? [/quote] Ei, mies tienaa suunnilleen saman verran, ja yhteiset menot maksestaan tasan puoliksi. Olen aika vasta valmistunut, ja opintotuellakin ja kesätyörahoilla pärjäsin, joten nyt tuntuu siltä, että on ruhtinaallisesti rahaa.
[/quote]
Ilmeisesti, kun pistät vuodessa 2400 mielummin romanialaisille kuin säästöön tai perheellesi.
[/quote]
Mistä puhut? Meillä on juuri sellainen elintaso kuin toivomme (toisin kuin romanikerjäläisillä) ja säästöönkin jää paljon enemmän kuin mitä lahjoitan. Mihin siinä kulutat rahasi?
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:41"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:32"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:23"]
Se "pitäisi auttaa kotimaassa" ei ole mikään tyhjä fraasi, vaan se on se ainoa asia mitä tuolle ilmiölle on tehtävissä. Kaikki muu on tekohengittämistä.
[/quote]
Se on se, mitä pitää pitkällä tähtäimellä tapahtua, mutta ei sulje pois sitä, että samalla pitäisi kyetä tukemaan niitä, jotka ovat vaikeuksissa nyt, koska pitkän tähtäimen muutoksen hyödyt koskevat vasta seuraavia sukupolvia. Jotenkin monelta tuntuu hämärtyvän se, että siellä avun takana on aina toinen ihminen.
[/quote]
Käytännössä heidän auttamisensa täällä vain pahentaa tilannetta. He lähtevät tänne, missä heillä ei ole mitään kotia, eivätkä he saa täältä työtä, eivät osaa kieltä, ei mitään kiinnekohtaa. Eikä meillä rehellisesti sanottuna ole heitä vara auttaa. Autamme omiakin köyhiä velkarahalla. Samaan aikaan heidän kotimaansa pesee kätensä koska ajattelee että tekemättä mitään, he häipyvät.
[/quote]
Mutta niinhän se on, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:39"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:04"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 18:56"]Onko noi rahat jostakin toimittajien budjetista ja tällä on rahoitettu juttu? Ei kai kukaan oikeasti omistaan noin paljon maksa, jos ei tienaa törkeästi. [/quote] Täh, miksei? Lahjoitan joka kuukausi 200 e eri tahoille, erityisesti romanikerjäläisten auttamiseen ja muuhun epäseksikkääseen. Voisin hyvin tehdä saman, ja siinä olisi sitten kuukauden lahjoitus. Palkkani on nettona n. 1800 e.
[/quote]
Jaa. Jos näin on, niin kuulut siihen humaaniin väestönosaan, joka antaa vähästäänkin. Koetko, että 1800 e on sulle niin isot nettotulot, että sulla on varaa laittaa siitä 200 e pois joka kuukausi? Pärjäisit siis helposti 1600 eurolla kuussa. Ilmeisesti et asu kovin kalliisti ainakaan?
[/quote]
Eikä ole odotettavissa isoja kuluja? Pahan päivän varalle suunnitelma?
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:41"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:38"][quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:23"] [quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:04"] [quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 18:56"]Onko noi rahat jostakin toimittajien budjetista ja tällä on rahoitettu juttu? Ei kai kukaan oikeasti omistaan noin paljon maksa, jos ei tienaa törkeästi. [/quote] Täh, miksei? Lahjoitan joka kuukausi 200 e eri tahoille, erityisesti romanikerjäläisten auttamiseen ja muuhun epäseksikkääseen. Voisin hyvin tehdä saman, ja siinä olisi sitten kuukauden lahjoitus. Palkkani on nettona n. 1800 e. [/quote] Sulla on mies, joka elättää? [/quote] Ei, mies tienaa suunnilleen saman verran, ja yhteiset menot maksestaan tasan puoliksi. Olen aika vasta valmistunut, ja opintotuellakin ja kesätyörahoilla pärjäsin, joten nyt tuntuu siltä, että on ruhtinaallisesti rahaa. [/quote] Ilmeisesti, kun pistät vuodessa 2400 mielummin romanialaisille kuin säästöön tai perheellesi. [/quote] Mistä puhut? Meillä on juuri sellainen elintaso kuin toivomme (toisin kuin romanikerjäläisillä) ja säästöönkin jää paljon enemmän kuin mitä lahjoitan. Mihin siinä kulutat rahasi?
[/quote]
Kaikki menee vuoden aikana, mitä tulee. Olen opiskelija. Kesätöissä tienasin saman verran kuussa kuin sinä, siksi ihmetyttää.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 18:00"]Olen todistanut samanlaista tapahtumaa, ja en voi kuin ihmetellä suomalaisten nuorten naisten naiiviutta, hyväntahtoisuutta ja idealismia. Ilmeisesti kyseessä on jokin laupias samarialainen syndrooma, taivaspaikan lunastus tai omantunnon lepyttely. Kun auttamisen kohde on ulkolainen niin se jotenkin glorifioi sen, ja eihän meillä Suomessa kukaan nälkää näe tai apua kaipaisi, ei ollenkaan.
[/quote] Niinpä. Samat naiset usein nyrpistävät neniään kotimaisille asunnottomille. Todellista altruismia ei ole.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:15"]
Viettäisin aikaani huomattavasti mieluummin kerjäläisten seurassa kuin suomalaisten rasistipersujen. Joku taso se sentään pitää elämässä olla.
[/quote]
Siitä vaan Itiksen somalighettoon veätämään khattia ja parantamaan maailmaa.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:41"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:32"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:23"]
Se "pitäisi auttaa kotimaassa" ei ole mikään tyhjä fraasi, vaan se on se ainoa asia mitä tuolle ilmiölle on tehtävissä. Kaikki muu on tekohengittämistä.
[/quote]
Se on se, mitä pitää pitkällä tähtäimellä tapahtua, mutta ei sulje pois sitä, että samalla pitäisi kyetä tukemaan niitä, jotka ovat vaikeuksissa nyt, koska pitkän tähtäimen muutoksen hyödyt koskevat vasta seuraavia sukupolvia. Jotenkin monelta tuntuu hämärtyvän se, että siellä avun takana on aina toinen ihminen.
[/quote]
Käytännössä heidän auttamisensa täällä vain pahentaa tilannetta. He lähtevät tänne, missä heillä ei ole mitään kotia, eivätkä he saa täältä työtä, eivät osaa kieltä, ei mitään kiinnekohtaa. Eikä meillä rehellisesti sanottuna ole heitä vara auttaa. Autamme omiakin köyhiä velkarahalla. Samaan aikaan heidän kotimaansa pesee kätensä koska ajattelee että tekemättä mitään, he häipyvät.
[/quote]
Oi, olet niin oikeassa! Lämmin kiitos tästä kommentista, järjen ääni puhuu.
Antakaa rahanne mieluummin suomalaisten köyhien auttamiseen ja tehkää se jonkun luotettavan järjestön kautta. Itse annan joka vuosi Hyvä Joulumieli -keräykseen, koska rahat menevät vähäosaisten lapsiperheiden joulun järjestämiseen eli puhtaasti ruokaan. Mitään muuta sillä lahjakortilla ei saa.
Kivan eleen teit. Jos tosiaan kysyi usein onko ok, ja vastasit myöntävästi, kerjäläinen toimi kuten olettaa saattaa ja on ilmeisen fiksu. Miksi hän ei ottaisi tarjottua vastaan, kun kerran muutenkin on kerjäyshommissa.
Joku sanoi, että rehellinen köyhä ottaisi vaan vähän ja pyytäisi maksaa takaisin?? Et selvästi tiedä köyhyydestä mitään. Mistä ihmeestä hän maksaisi takaisin, jos jokainen penni on kullan kallis. Tämähän on taivaan lahja, että joku tarjoaa mitä vaan kaupassa ja toki silloin kannattaa sitä hyödyntää ja ostaa kaikkea, mitä muuten on hankala ostaa.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:39"][quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:04"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 18:56"]Onko noi rahat jostakin toimittajien budjetista ja tällä on rahoitettu juttu? Ei kai kukaan oikeasti omistaan noin paljon maksa, jos ei tienaa törkeästi. [/quote] Täh, miksei? Lahjoitan joka kuukausi 200 e eri tahoille, erityisesti romanikerjäläisten auttamiseen ja muuhun epäseksikkääseen. Voisin hyvin tehdä saman, ja siinä olisi sitten kuukauden lahjoitus. Palkkani on nettona n. 1800 e.
[/quote]
Jaa. Jos näin on, niin kuulut siihen humaaniin väestönosaan, joka antaa vähästäänkin. Koetko, että 1800 e on sulle niin isot nettotulot, että sulla on varaa laittaa siitä 200 e pois joka kuukausi? Pärjäisit siis helposti 1600 eurolla kuussa. Ilmeisesti et asu kovin kalliisti ainakaan?
[/quote]
En niin helposti, koska sitten jäisi lahjoitusten jälkeen vähemmän käteen. Toki ehkä lahjoittaisin vähän vähemmän. Opintotuesta annoin 50 e kuussa.
Toisten auttaminen on minulle osa normaalia elämää, ei ylimääräistä. Jotkut käyttävät rahansa vaikka alkoholiin tai autoon. Minä saan enemmän tyydytystä tästä. Olenhan itse saanut ilmaiseksi niin paljon, vain syntymällä suomalaiseksi.
Itsekin olen ostanut kerjäläiselle, tai oikeastaan (suomalaiselle) spugelle kaupasta mitä tämä halusi. Ehkä kolme euroa meni rahaa.
Oulussa nähtyä; Romanit istuivat torilla kauppaamassa kuka mitäkin, osa istui kuppi edessään ja osa vetelehti muuten vain. Jäätiin sitten oikein seuraamaan tilannetta, pariksi tunniksi. Voin kertoa lievästi yllättyneeni, kun rahankerjuun päätteeksi mammat kävelivät kersoineen kolmen komean mersun luokse, josta miehet nousivat ja keräsivät rahat. Ranteissa kimalsivat ei-mitkään-halvimmat-kellot.
Jos joku vielä ei Suomessa ymmärrä mihin lahjoitettu raha menee; Suoraan rikollisjärjestöjen ja mafioiden taskuun. Ne pestään ja lähetetään kuka minnekin, mutta itse kerjääjät saavat vain nimellisen korvauksen sekä jonkinnäköiset eväät. Lukekaa ja ottakaa selvää, mutta älkää koskaan erehtykö ostamaan tai lahjoittamaan mitään. Mikäs se otos olikaan, jossa joku oli napsaissut kuvan romanikerjäläisen takaa, ja "rukousasennon" syyksi paljastui upouusi iPhone?
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 18:15"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 18:10"]
En usko, että rehellinen köyhä lypsäisi toiselta noin paljon rahaa. Rehellinen köyhä ostaisi välttämättömimmän nolona ja vaatisi kunniansa vuoksi saada maksaa takaisin myöhemmin. Valehtelija köyhällä ei ole kunniaa ja hän voi noin tehdä. Toisaalta ehkä tämäkin asia on eritavoin Romaniassa, mutta en usko, että näin radikaalisti.
[/quote]
Sun kuvitelmien rehellinen köyhä taitaa kuulua Suomen sosiaaliturvan piiriin. Jos sun lapses näkee nälkää jossain lämmittämättömässä hökkelissä, tyttäret myy itteään ja pojat varastelee pysyäkseen elossa, niin hittojako siinä enää miettii jotain hölmöä joka tyrkyttää sulle rahaa. Kai tuommosella on vara hävitä pari sataa.
[/quote]
Ei ehkä kannata ottaa tosissaan niitä tummien sulle tyrkyttämiä kerjuulappusia. Kaikillako niillä on sama maksavaiva ja silti reilaavat ympäri Eurooppaa??
Tukholmassa niillä oli pari vuotta sitten uusi temppu: kävelivät jalan ulkosyrjillä esittäen rampaa. Ei edes naurattanut kun kaksi rampaa oli mukamas linkannut tuhat kilometriä ja päätynyt juuri samaan kortteliin.
Jos tilanne on, että tytär joutuu huoraamaan ja poika varastelemaan leipänsä eteen, niin äipällä ei silloin ole varaa matkustaa toiselle puolelle Eurooppaa. Vai meinaatko, että tytär avitti matkakassan kokoonhaalimisessa?
Valkoista suvaitsevaista typerämpää oliota ei ole olemassakaan. Tehän olette kaiken maailman somalien ja mustalaisten alapuolella - vapaaehtoisia kynnysmattoja ja lypsylehmiä. Vituttaa vain kun te vedätte mukaan paskaanne koko rotumme.
P.S. Kuinka moni niistä esi-isiensä kulttuurista kiinnipitävistä kiusatuista tai köyhyydestä potevista mustalaisista on lähtenyt takaisin esi-isiensä maille Pakistaniin ja Intiaan? Hyvin kuitenkin tuntuu tuo reilaaminen onnistuvan kylmempään ilmansuuntaan.
P.P.S. Tollosuvisten rahat menevät sitten tänne: http://www.bing.com/images/search?q=romanian+gypsy+house&qs=n&form=QBIR&pq=romanian+gypsy+house&sc=0-11&sp=-1&sk=
Nuo eivät sitten ole mustalaispäälliköiden alaisilleen rakennuttamia asuntoja, vaan aina yhden päällikköperheen asuntoja.
Meikäläisillä on omat päälliköt, mustalaisilla on omansa. Ei ole meidän asia miten vierasrotuiset järjestävät asiansa. Ainut tehtävä meillä olisi järjestää mustalaiset ja muut ulos Euroopasta. Samaan kyytiin voisi laittaa kaikki suvaitsevaiset, niin saisitte yhdessä harjoittaa mieleistänne kulttuuria ilman natsien pelkoa.
On täysin turha toivoa suvaitsevaisten järkiintyvän, mutta eroon heistä voidaan päästä. Artikkelin tollokin sen kertoi; suvaitsevaiset tykkäävät ottaa kuivana kakkoseen vierasrotuisilta ja nauttivat vaikka se tuntuu epämiellyttävältä. Tällaisia meillä on sitten päättämässä kansamme asioista ja suunnasta.
Loppuun vielä muutama kuva noista mustalaispäälliköistä.
http://pufone.org/blog/in-gold-we-trust/
Koska tuli jo todettua, että suvaitsevainen on tyhmä, niin väännetään rautalangasta. On kultaa, ja missään päin maailmaa ei saa vaihdettua subin sämpylöitä kultaan.
Hmm...muistui mieleen...Olin kerran Tampereen linkkapysäkil oottamas autoa. Siihen tuli vanha alkoholisti joka pyysi euron että saisi ostettua makkaran itselleen.
No kaivoin hänelle kolikoita. En laskenut rahojani enkä ajatellut, että riittääkö itselleni vielä rahat linja-autoon.
Mutta annoin miehelle rahaa ja hän tuli niin onnelliseks siitä! Ja itselleni tuli hyvä mieli!
Mutta, kun olin itse maksamassa kuskille, huomasin ettå multa puuttuukin euro!
Mutta, samalla huomasin tutun naisen, joka oli itseasiassa mun äidin naapuri ja hän antoi mulle heti kaks euroa.
En siis jäänyt pulaan itse vaikka viimeisiä kolikoitani annoin vanhalle miehelle.
Sitä on vaan mukava muistella, kun sai auttaa köyhää...
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:04"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 18:56"]Onko noi rahat jostakin toimittajien budjetista ja tällä on rahoitettu juttu? Ei kai kukaan oikeasti omistaan noin paljon maksa, jos ei tienaa törkeästi. [/quote] Täh, miksei? Lahjoitan joka kuukausi 200 e eri tahoille, erityisesti romanikerjäläisten auttamiseen ja muuhun epäseksikkääseen. Voisin hyvin tehdä saman, ja siinä olisi sitten kuukauden lahjoitus. Palkkani on nettona n. 1800 e.
[/quote]
Sulla on mies, joka elättää?
[/quote]
Ei, mies tienaa suunnilleen saman verran, ja yhteiset menot maksestaan tasan puoliksi. Olen aika vasta valmistunut, ja opintotuellakin ja kesätyörahoilla pärjäsin, joten nyt tuntuu siltä, että on ruhtinaallisesti rahaa.