Mikä ikäero paras sisaruksille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut hyvä 1.5v.

Ihan höpöhöpöä tuo että vanhempi sisarus ei saisi riittävästi huomiota. Ihan oma elämänhallinta ongelma silloin kyseessä jos ei pysty kahdelle/kolmelle lapselle kaksi aikuista riittävästi huomiota antamaan. Meillä tämä ei ole ollut ongelma edes kaksosten kohdalla.

Kehon palautumisen kannalta sitten asia erikseen ja se täytyy toki punnita omalta kohdalta.

Meillä tuon 1.5v on oikein hyvä ollut siksi että lapset ovat paitsi sisaruksia, myös parhaita kavereita keskenään. Muut kaverit myös yhteisiä. Aina on kaveria lähteä touhuamaan yhdessä. Harrastuksiin ei tarvi kulkea yksin, leireille pääsee vähintään oman sisaruksen kanssa jos ei muita saa mukaan. Leikit/lelut on aina mennyt yhteen.

Ai, että on elämänhallinnan ongelmista kyse, jos vauva valvottaa, nukkuu päivälläkin vähän tai on muuten hyvin tyytymätön ja vaatii syliä koko ajan? Jos nyt kuitenkin toinen vanhempi käy töissä ja toinen on sen ajan yksin lasten kanssa kotona, niin elämänhallinnastako siinä onkin kyse, jos vauva itkee paljon, ja sen takia häntä on pidettävä paljon sylissä, jolloin pienemmän sisaruksen huomioiminen onkin jo huomattavasti vaikeampaa? No hyvä, että tämäkin tuli selväksi, että vanhemmissahan se syy on.

Tätä minä pelkään. Meille on tulossa lapsille ikäeroksi 1v 4kk, ja vaikka esikoinen on aika helppo tapaus, entä jos kakkonen ei olekaan hyväuninen ja päivärytmin vaivattomasti omakseen ottava muksu, vaan rytmitön ja itkuinen? Toki toivon, että olisi samankaltainen kuin isosiskonsa, joka kyllä vielä 9kk iässä herää pari kertaa yössä syömään, mutta joka kuitenkin on erottanut yön ja päivän toisistaan jostain kuukauden iästä saakka niin, että yöllä syötyään jatkaa unia samantien. Päivällä taas jatkanut touhuamista, paitsi ihan pienenä, jolloin otti nokosia sylissä. Jos se toinenkin lapsi olisi samanlainen, esikoiselle jäisi suhteellisen hyvin aikaa ja energiaa touhuta päiväsaikaan, mutta jos on itkuisaa sorttia, voi olla että sitten istutaan yhdessä sohvalla ja katsellaan vaan kaikki kolme lastenohjelmia sen verran mitä itkulta selvää saa.

Päivässä pitää olla rytmi ja ulkoilla pitää kaksi kertaa. Silloin ruoka ja uni maistuu ja äitikään ei mene väsyneeksi ja veltoksi.

Ei sinne sohvan nurkkaan saa jäädä möllöttelemään.

Esikoiselle pitää nimittää ihan tietty hetki jokaikinen päivä. Meillä se oli kuopuksen päiväuniaikaan kirjan kanssa ja isän tultua kotiin äidin kanssa ihan oma hetki. Joka päivä.

Myöhemmin olen sen ottanut esimerkiksi harrastuksiin kyytiessä.

Niinhän se on, että hyvä olla se rytmi, mutta se onkin sitten eri asia, jos vauva valvottaa kovasti ja on itkuinen. Ei sitä samalla tavalla välttämättä jaksa pitää rapsakkaa rytmiä, jos tavoitteena on vain selviytyä. 

Ulkoilulla ei äitiä saa pirteäksi, jos kyse on siitä, ettei saa nukkua tarpeeksi.

Mun lapsella oli refluksi ja astma (on edelleen). Silti se rytmi ja ulkoilu oli nen keinot, millä jaksoi ja millä se selviytyminen parhaiten sujui.

Mies vielä matkatöissä, joskus jopa 7 viikkoa putkeen poissa.

Ja kyllä kuntoilu ja ulkoilu pitää sen valvoneenkin äidin kuntoa yllä. Samaten se, että siellä leikkipuistossa tai ulkona on edes muita ihmisiä.

Ja noiden lisäksi oli kuopuksella muuten kasa allergioita, esim viljaa joutui välttämään ja sen lisäksi oli vielä suun lihaksiston heikkoutta jota piti jumpata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut hyvä 1.5v.

Ihan höpöhöpöä tuo että vanhempi sisarus ei saisi riittävästi huomiota. Ihan oma elämänhallinta ongelma silloin kyseessä jos ei pysty kahdelle/kolmelle lapselle kaksi aikuista riittävästi huomiota antamaan. Meillä tämä ei ole ollut ongelma edes kaksosten kohdalla.

Kehon palautumisen kannalta sitten asia erikseen ja se täytyy toki punnita omalta kohdalta.

Meillä tuon 1.5v on oikein hyvä ollut siksi että lapset ovat paitsi sisaruksia, myös parhaita kavereita keskenään. Muut kaverit myös yhteisiä. Aina on kaveria lähteä touhuamaan yhdessä. Harrastuksiin ei tarvi kulkea yksin, leireille pääsee vähintään oman sisaruksen kanssa jos ei muita saa mukaan. Leikit/lelut on aina mennyt yhteen.

Ai, että on elämänhallinnan ongelmista kyse, jos vauva valvottaa, nukkuu päivälläkin vähän tai on muuten hyvin tyytymätön ja vaatii syliä koko ajan? Jos nyt kuitenkin toinen vanhempi käy töissä ja toinen on sen ajan yksin lasten kanssa kotona, niin elämänhallinnastako siinä onkin kyse, jos vauva itkee paljon, ja sen takia häntä on pidettävä paljon sylissä, jolloin pienemmän sisaruksen huomioiminen onkin jo huomattavasti vaikeampaa? No hyvä, että tämäkin tuli selväksi, että vanhemmissahan se syy on.

Tätä minä pelkään. Meille on tulossa lapsille ikäeroksi 1v 4kk, ja vaikka esikoinen on aika helppo tapaus, entä jos kakkonen ei olekaan hyväuninen ja päivärytmin vaivattomasti omakseen ottava muksu, vaan rytmitön ja itkuinen? Toki toivon, että olisi samankaltainen kuin isosiskonsa, joka kyllä vielä 9kk iässä herää pari kertaa yössä syömään, mutta joka kuitenkin on erottanut yön ja päivän toisistaan jostain kuukauden iästä saakka niin, että yöllä syötyään jatkaa unia samantien. Päivällä taas jatkanut touhuamista, paitsi ihan pienenä, jolloin otti nokosia sylissä. Jos se toinenkin lapsi olisi samanlainen, esikoiselle jäisi suhteellisen hyvin aikaa ja energiaa touhuta päiväsaikaan, mutta jos on itkuisaa sorttia, voi olla että sitten istutaan yhdessä sohvalla ja katsellaan vaan kaikki kolme lastenohjelmia sen verran mitä itkulta selvää saa.

Päivässä pitää olla rytmi ja ulkoilla pitää kaksi kertaa. Silloin ruoka ja uni maistuu ja äitikään ei mene väsyneeksi ja veltoksi.

Ei sinne sohvan nurkkaan saa jäädä möllöttelemään.

Esikoiselle pitää nimittää ihan tietty hetki jokaikinen päivä. Meillä se oli kuopuksen päiväuniaikaan kirjan kanssa ja isän tultua kotiin äidin kanssa ihan oma hetki. Joka päivä.

Myöhemmin olen sen ottanut esimerkiksi harrastuksiin kyytiessä.

Niinhän se on, että hyvä olla se rytmi, mutta se onkin sitten eri asia, jos vauva valvottaa kovasti ja on itkuinen. Ei sitä samalla tavalla välttämättä jaksa pitää rapsakkaa rytmiä, jos tavoitteena on vain selviytyä. 

Ulkoilulla ei äitiä saa pirteäksi, jos kyse on siitä, ettei saa nukkua tarpeeksi.

Mun lapsella oli refluksi ja astma (on edelleen). Silti se rytmi ja ulkoilu oli nen keinot, millä jaksoi ja millä se selviytyminen parhaiten sujui.

Mies vielä matkatöissä, joskus jopa 7 viikkoa putkeen poissa.

Ja kyllä kuntoilu ja ulkoilu pitää sen valvoneenkin äidin kuntoa yllä. Samaten se, että siellä leikkipuistossa tai ulkona on edes muita ihmisiä.

Jos on oikeasta väsymyksestä kyse, niin eipä siihen juuri mikään muu auta kuin nukkuminen. Esim. kuntoilusta on siinä enemmän haittaa, koska loukkaantumisriski kasvaa ja kun palauttavaa lepoa ei tule, kunto ei myöskään kasva, vaan seurauksena voi olla kehon ylirasittuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut hyvä 1.5v.

Ihan höpöhöpöä tuo että vanhempi sisarus ei saisi riittävästi huomiota. Ihan oma elämänhallinta ongelma silloin kyseessä jos ei pysty kahdelle/kolmelle lapselle kaksi aikuista riittävästi huomiota antamaan. Meillä tämä ei ole ollut ongelma edes kaksosten kohdalla.

Kehon palautumisen kannalta sitten asia erikseen ja se täytyy toki punnita omalta kohdalta.

Meillä tuon 1.5v on oikein hyvä ollut siksi että lapset ovat paitsi sisaruksia, myös parhaita kavereita keskenään. Muut kaverit myös yhteisiä. Aina on kaveria lähteä touhuamaan yhdessä. Harrastuksiin ei tarvi kulkea yksin, leireille pääsee vähintään oman sisaruksen kanssa jos ei muita saa mukaan. Leikit/lelut on aina mennyt yhteen.

Ai, että on elämänhallinnan ongelmista kyse, jos vauva valvottaa, nukkuu päivälläkin vähän tai on muuten hyvin tyytymätön ja vaatii syliä koko ajan? Jos nyt kuitenkin toinen vanhempi käy töissä ja toinen on sen ajan yksin lasten kanssa kotona, niin elämänhallinnastako siinä onkin kyse, jos vauva itkee paljon, ja sen takia häntä on pidettävä paljon sylissä, jolloin pienemmän sisaruksen huomioiminen onkin jo huomattavasti vaikeampaa? No hyvä, että tämäkin tuli selväksi, että vanhemmissahan se syy on.

Tätä minä pelkään. Meille on tulossa lapsille ikäeroksi 1v 4kk, ja vaikka esikoinen on aika helppo tapaus, entä jos kakkonen ei olekaan hyväuninen ja päivärytmin vaivattomasti omakseen ottava muksu, vaan rytmitön ja itkuinen? Toki toivon, että olisi samankaltainen kuin isosiskonsa, joka kyllä vielä 9kk iässä herää pari kertaa yössä syömään, mutta joka kuitenkin on erottanut yön ja päivän toisistaan jostain kuukauden iästä saakka niin, että yöllä syötyään jatkaa unia samantien. Päivällä taas jatkanut touhuamista, paitsi ihan pienenä, jolloin otti nokosia sylissä. Jos se toinenkin lapsi olisi samanlainen, esikoiselle jäisi suhteellisen hyvin aikaa ja energiaa touhuta päiväsaikaan, mutta jos on itkuisaa sorttia, voi olla että sitten istutaan yhdessä sohvalla ja katsellaan vaan kaikki kolme lastenohjelmia sen verran mitä itkulta selvää saa.

Päivässä pitää olla rytmi ja ulkoilla pitää kaksi kertaa. Silloin ruoka ja uni maistuu ja äitikään ei mene väsyneeksi ja veltoksi.

Ei sinne sohvan nurkkaan saa jäädä möllöttelemään.

Esikoiselle pitää nimittää ihan tietty hetki jokaikinen päivä. Meillä se oli kuopuksen päiväuniaikaan kirjan kanssa ja isän tultua kotiin äidin kanssa ihan oma hetki. Joka päivä.

Myöhemmin olen sen ottanut esimerkiksi harrastuksiin kyytiessä.

Niinhän se on, että hyvä olla se rytmi, mutta se onkin sitten eri asia, jos vauva valvottaa kovasti ja on itkuinen. Ei sitä samalla tavalla välttämättä jaksa pitää rapsakkaa rytmiä, jos tavoitteena on vain selviytyä. 

Ulkoilulla ei äitiä saa pirteäksi, jos kyse on siitä, ettei saa nukkua tarpeeksi.

Minua ulkoilu kyllä virkistää ja tulen seinähulluksi, jos en pääse haukkaamaan raitista ilmaa, joten totta kai tarkoituksena on ulkoilla molempien lasten kanssa. Kuopus vaunuihin nukkumaan ja esikoisen kanssa leikkikentälle, mutta jos se kuopus huutaa koko sen ajan kurkku suorana vaunuissa, voi olla kaikille mielekkäämpää olla kotona ja lähteä sitten ulos kahdestaan esikoisen kanssa, kun isi on tullut kotiin. Tai  lähellä asuva, muutenkin monta kertaa viikossa kyläilevä mummi vie esikoisen ulos.

Se sohvalle jääminen on siis vihoviimeinen keino, jos ei muuta jaksa. Tarkoitus ole polttaa itseään loppuun kuitenkaan, enkä jaksa ottaa pultteja siitä, että pitäisi aina olla tiettyyn aikaan ulkoilemassa. Menen omien ja lasten tarpeiden mukaan.

Mutta voihan se olla, että kuopuskin on hyväuninen ja rauhallinen tapaus, joka ei paljoa itke vaan nukkuu kiltisti unipesässä 3-4h kerrallaan, vaunuissa toiset samanlaiset unet, ja käy sitten kiltisti äidin kanssa nukkumaan puoli kymmeneltä, jolloin esikoiselle on enemmän kuin tarpeeksi aikaa ja energiaa touhuta sekä sisällä että ulkona. Tai sitten on jotain tältä väliltä. Tai sitten tuo kiltti ja suloinen esikoinen onkin se, joka alkaa terrorisoida mustasukkaisuuttaan, tai tulee uhmaikä just kun toinen alkaa vilistää ympäri kämppää. Ei voi tietää etukäteen, ei edes sitä kestääkö tämä pikkuinen kyydissä loppuun asti. Toivotaan niin, että päästään ottamaan selvää :)

3-4 vuotta on ollut aivan huippu.

Meillä esim. pojat ikäerolla 3v. 2kk leikkivät tosi hienosti yhdessä.

Eri perheillä eri vastaus varmasti.

Meillä on suunnitellusti 6 vuotta ja meille ihan täydellinen. Lapset leikkivät edelleen ihmeen paljon yhdessä, vaikka poika on jo 14 (tyttö 8). Ovat rakkaita toisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Ei sellaista ole. Riippuu niin kovin monesta asiasta.

Oikeassa olet. Kysyin ihan huvikseni sekä lastenlääkäriltä että naistentautien lääkäriltä, ja toinen sanoi ettei sitä voi tietää ja toinen sanoi että se on „tasantarkkaan 1 - 10 vuotta”. Että siinähän se. Minun lapsilla 2,5 vuotta, siskon lapsilla 4, toisen siskon lapsilla vajaat puolitoista. Kaikilla mennyt hyvin. Nyt olen kahden mummi, heidän ikäeronsa 8 vuotta. Ja hienosti on heilläkin asiat. Isompi meni nyt kolmannelle luokalle ja kulkee itsenäisesti metrossa matkat, pienellä harjoitteluaika eli pehmeä lasku päiväkodissa, miniä lähtee vuoden vaihteessa töihin.

Eli oikeaa vastausta ei ole olemassa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut hyvä 1.5v.

Ihan höpöhöpöä tuo että vanhempi sisarus ei saisi riittävästi huomiota. Ihan oma elämänhallinta ongelma silloin kyseessä jos ei pysty kahdelle/kolmelle lapselle kaksi aikuista riittävästi huomiota antamaan. Meillä tämä ei ole ollut ongelma edes kaksosten kohdalla.

Kehon palautumisen kannalta sitten asia erikseen ja se täytyy toki punnita omalta kohdalta.

Meillä tuon 1.5v on oikein hyvä ollut siksi että lapset ovat paitsi sisaruksia, myös parhaita kavereita keskenään. Muut kaverit myös yhteisiä. Aina on kaveria lähteä touhuamaan yhdessä. Harrastuksiin ei tarvi kulkea yksin, leireille pääsee vähintään oman sisaruksen kanssa jos ei muita saa mukaan. Leikit/lelut on aina mennyt yhteen.

Ai, että on elämänhallinnan ongelmista kyse, jos vauva valvottaa, nukkuu päivälläkin vähän tai on muuten hyvin tyytymätön ja vaatii syliä koko ajan? Jos nyt kuitenkin toinen vanhempi käy töissä ja toinen on sen ajan yksin lasten kanssa kotona, niin elämänhallinnastako siinä onkin kyse, jos vauva itkee paljon, ja sen takia häntä on pidettävä paljon sylissä, jolloin pienemmän sisaruksen huomioiminen onkin jo huomattavasti vaikeampaa? No hyvä, että tämäkin tuli selväksi, että vanhemmissahan se syy on.

Tätä minä pelkään. Meille on tulossa lapsille ikäeroksi 1v 4kk, ja vaikka esikoinen on aika helppo tapaus, entä jos kakkonen ei olekaan hyväuninen ja päivärytmin vaivattomasti omakseen ottava muksu, vaan rytmitön ja itkuinen? Toki toivon, että olisi samankaltainen kuin isosiskonsa, joka kyllä vielä 9kk iässä herää pari kertaa yössä syömään, mutta joka kuitenkin on erottanut yön ja päivän toisistaan jostain kuukauden iästä saakka niin, että yöllä syötyään jatkaa unia samantien. Päivällä taas jatkanut touhuamista, paitsi ihan pienenä, jolloin otti nokosia sylissä. Jos se toinenkin lapsi olisi samanlainen, esikoiselle jäisi suhteellisen hyvin aikaa ja energiaa touhuta päiväsaikaan, mutta jos on itkuisaa sorttia, voi olla että sitten istutaan yhdessä sohvalla ja katsellaan vaan kaikki kolme lastenohjelmia sen verran mitä itkulta selvää saa.

Päivässä pitää olla rytmi ja ulkoilla pitää kaksi kertaa. Silloin ruoka ja uni maistuu ja äitikään ei mene väsyneeksi ja veltoksi.

Ei sinne sohvan nurkkaan saa jäädä möllöttelemään.

Esikoiselle pitää nimittää ihan tietty hetki jokaikinen päivä. Meillä se oli kuopuksen päiväuniaikaan kirjan kanssa ja isän tultua kotiin äidin kanssa ihan oma hetki. Joka päivä.

Myöhemmin olen sen ottanut esimerkiksi harrastuksiin kyytiessä.

Niinhän se on, että hyvä olla se rytmi, mutta se onkin sitten eri asia, jos vauva valvottaa kovasti ja on itkuinen. Ei sitä samalla tavalla välttämättä jaksa pitää rapsakkaa rytmiä, jos tavoitteena on vain selviytyä. 

Ulkoilulla ei äitiä saa pirteäksi, jos kyse on siitä, ettei saa nukkua tarpeeksi.

Mun lapsella oli refluksi ja astma (on edelleen). Silti se rytmi ja ulkoilu oli nen keinot, millä jaksoi ja millä se selviytyminen parhaiten sujui.

Mies vielä matkatöissä, joskus jopa 7 viikkoa putkeen poissa.

Ja kyllä kuntoilu ja ulkoilu pitää sen valvoneenkin äidin kuntoa yllä. Samaten se, että siellä leikkipuistossa tai ulkona on edes muita ihmisiä.

Jos on oikeasta väsymyksestä kyse, niin eipä siihen juuri mikään muu auta kuin nukkuminen. Esim. kuntoilusta on siinä enemmän haittaa, koska loukkaantumisriski kasvaa ja kun palauttavaa lepoa ei tule, kunto ei myöskään kasva, vaan seurauksena voi olla kehon ylirasittuminen.

Ei se lasten kanssa ulkoileminen ole mitään hikikuntoilua ja jos vaihtoehdot on jäädä sohvalle nössöttämään tai ulos meno, ulos meneminen on huomattavasti järkevämpi vaihtoehto.

Näkee sentään ihmisiä, kaikki saa raitista ilmaa, eikä kotikaan sotkeennu.

Vierailija kirjoitti:

Eri perheillä eri vastaus varmasti.

Meillä on suunnitellusti 6 vuotta ja meille ihan täydellinen. Lapset leikkivät edelleen ihmeen paljon yhdessä, vaikka poika on jo 14 (tyttö 8). Ovat rakkaita toisilleen.

No mun äitini on aina jaksanut jankuttaa, miten minä ja hirviö isosiskoni ollaan niiiiin läheisiä.

Ei sitten viitsinyt paneutua kunnolla seuraamaan sitä siskoni simputusta.

Paras noin 5 vuotta. Vuosi suuntaan ja toiseen.

Meillä neljällä sisaruksella on kaikilla 4-6 vuotta ikäeroa ja se on ollut hyvä. Minä olen esikoinen ja seuraava on minua 6 vuotta nuorempi. Olemme läheisiä olleet aina, siitä seuraava on minua 10 vuotta nuorempi, ollaan läheisiä, mutta toki yhteydenpito on vähäisempää kun kyseessä veli joka ei usein soittele huvikseen. Nuorimman kanssa ei ole kauheasti yhteyttä, mutta ei meillä missään nimessä ole huonot välit.

Hyvä puoli tässä on ollut se, ettei sisarusten välistä mustasukkaisuutta ole juurikaan ollut, koska jokainen on saanut olla tarpeeksi pitkään perheen vauva, ei ole kaksivuotiaana taaperona tarvinnut alkaa "isoksi". On saanut kehittyä rauhassa omaan tahtiin.

Äiti on ehtinyt lasten välissä toipua synnytyksestä ja imetyksestä. Tutkitusti ihmisen luonnollinen toipumisaika synnytysten välissä on 3 vuotta.

Itselläni on kaksoset, ja se on ollut myös hyvä, pääsee helpolla kun on kaksi samassa kehitysvaiheessa olevaa ja ovat oppineet jakamaan alusta asti. Toki ovat aina myös tapelleet välillä, mutta vaikka muuta väittävät, ovat läheisiä koska tuntevat toisensa läpikotaisin, ovat erilaisia luonteeltaan joten se ehkä aiheuttaa sitä kitkaa välillä. Vaihtelee aikakausittain miten tulevat toimeen, ja ihan päivän mittaankin. Saattaa olla että koulun jälkeen äksyilevät toisilleen ja parin tunnin päästä innokkaasti pelaavat netissä yhteistä peliä vieraita vastaan.

Aikalailla kaikilla tuntemillani ystävillä jne. on lapset tehty noin parin vuoden ikäerolla, ja jokaisella on ollut todella raskasta. Joten sitä vältin esikoisen syntymän jälkeenkin, vaikka meinasi vauvakuume iskeä kun esikoinen oli noin vuoden ikäinen. Nyt sitten kävikin niin, että esikoisen ja kaksosten välille tuli paljon pidempi ikäero kuin oli tarkoitus. Mutta sekin on ollut hyvä juttu.

Paras ikäero lapsille?

09/03/2018

Sisarusten ikäeron tulisi olla vähintään 2,5 vuotta, sanoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch HS:n artikkelissa 23.1.2018. Liian lyhyet synnytysvälit lisäävät sekä lapsen että äidin terveysriskejä, hän kertoo.

Jos seuraava raskaus alkaa pian edellisen jälkeen, äidin keho ei ehkä ole ehtinyt toipua riittävästi. Sillä on havaittu yhteys muun muassa ennenaikaiseen syntymään, matalaan syntymäpainoon ja lapsen pienikokoisuuteen raskausaikaan nähden.

Moni ajattelee, että kun lapsilla on mahdollisimman pieni ikäero, he leikkivät keskenään ja vanhempien taakka pienenee. Niin voi käydä, mutta tutkimukset kertovat, että yhtä todennäköistä on se, että pieni ikäero lisää lasten riitelyä. Sitä ei voi tietää etukäteen, Rotkirch sanoo artikkelissa.

Rotkirch muistuttaa, että tutkimuksissa lasten pienien ikäerojen on havaittu myös nostavan vanhempien riskiä erota.

Myös Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, että vanhemmat odottaisivat vähintään kaksi vuotta, ennen kuin he ryhtyvät yrittämään sisarusta lapselleen.

Raja hyvän ja haasteellisen ikäeron välillä kulkee suunnilleen siinä, kun ensimmäinen lapsi on täyttänyt kaksi vuotta ja kolme kuukautta, Rotkirch sanoo. Tosin tämä suositus koskee hänen mukaansa vain niitä vanhempia, jotka ovat terveitä ja hedelmällisiä ja voivat vaikuttaa lastensa syntymän ajankohtaan. Esimerkiksi raskaaksitulovaikeuksista kärsivät tai iäkkäät vanhemmat eivät voi samalla lailla tietoisesti ajoittaa lapsiaan, Rotkirch lisää.

Yksi lapsi on hyvä määrä. Ei riitoja, ei kovaa rahan menoa ja ei rauhattomuutta. Helppo mennä ja tulla. Eikä tarvitse miettiä tällaisiakaan. 

 

- onnellinen ainokainen, jolla onnellinen ainokainen