Mies, josta en pääse irti. Pilaamme toistemme elämän.

Vierailija kirjoitti:

AP, ole yhteydessä Naisten Linjaan. Tältä palstalta valitettavasti harvemmin saa apua tällaisiin asioihin, koska kuten huomaat, läheisriippuvuus on monelle ihan hepreaa eikä sitä ilmiönä ymmärretä tarpeeksi. Edes kaikki saman kokeneet eivät osaa auttaa, joten tarvitsisit nyt ihan ammattilaisen apua ja paikan jossa käsitellä kaikkia noita asioita. Älä edes lue noita kommentteja, joissa sinua syytetään narsistiksi ja vaikka mitä vielä... Täällä toki on seassa myös aidosti vilpittömiä vastauksia, mutta tosi monet avohoitopotilaat (tai ainakin hoidon tarpeessa pahasti olevat) myös vain purkavat pahaa oloaan anonyymisti ja jakavat "tietojaan". Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!

Tunnistan valitettavasti nuo tunteesi omasta menneisyydestäni (parikymppisenä oli parikin erittäin henkisesti väkivaltaista suhdetta) ja tiedän kokemuksesta että se riippuvuus voi olla tosi vahva vaikka ei edes asuisi yhdessä. Silloin myös sattuu sellaiset lohduttelut kuin että "eroa nyt kun se on vielä helppoa, teillä ei ole edes yhteistä kotia tai lapsia!" kun se on nimenomaan se RIIPPUVUUS eikä käytännön asiat mikä yhdessä pitää. Tiedän myös, että se voi tuntua nyt siltä ettet ikinä löydä voimia lähteä. Mutta ainakin itse sain silti kaikesta huolimatta vain jossain kohtaa tarpeekseni, kun meni tarpeeksi huonosti tarpeeksi pitkään. Hävettää toki kaikki se miten kestin liikaa huonoa kohtelua, mutta jossain kohtaa tuli silti minullakin raja vastaan. Terapiasta oli hyötyä jonkin verran, mutta ennen kaikkea se on pitkä henkinen prosessi ja matka johon sun täytyy sitoutua itsesi kanssa. Sun täytyy alkaa uskomaan siihen että tulevaisuudessa odottaa parempia aikoja, mutta tarvitset myös paljon armollisuutta siihen sisun kylkeen. Jos ei onnistu ensimmäisellä tai toisellakaan kerralla, niin ajattele niin, että ei haittaa. Jokainen riuhtaisuyritys vie kuitenkin lähemmäs irtaantumista. Alitajuntasi tekee nytkin kovasti työtä kun tiedostat noita asioita noin hyvin ja kun kirjoitat tuota tänne. Et ole niin syvällä suossa kun luulet, kun pystyt itsellesi myöntämään tilanteen. Saatat olla ihan lähellä läpimurtoa.

Tämä voi olla myös nyt ihan lässytystä, mutta itseäni auttaa yksinäisinä hetkinä siellä tyhjyydessä tämä ajatus: Kun lähdet pois väärän ihmisen luota, et kävele vain pois mihinkään mustaan aukkoon vaan lähdet kävelemään TULEVAISUUDEN ITSEÄSI VASTAAN. Koita miettiä, että siellä odottaa vastassa elämäsi tärkein henkilö, eli vahvempi tuleva sinä. Se henkilö ei ole seuranasi nyt tuossa suhteessa tai tilanteessa, mutta hän odottaa sinua. Taustasi vaikuttaa läheisriippuvuuden ja kiintymyssuhteen kehittymiseen paljon (itselläkin alkoholistivanhempi) mutta se ei tarkoita, että se määrittäisi tulevaisuuttasi. Jossain kohtaa senkin oppii hyväksymään, että vaikka olisi vaihtoehtona uhriutua ja jäädä tuleen makaamaan, lopulta iso osa on sen tiedostamisen jälkeen omassa päätöksessä taistella. Mä uskon, että pääset tuosta vielä irti ja että opit arvostamaan itseäsi!!! Tarvitset siihen nyt vain apua ja tukea ja aikaa. <3 

Suuri kiitos sinulle, todella

Ajatuksesi antavat minulle ainakin nyt hetkellisesti vahvuutta tilanteeseen. Toivottavasti pystyn nyt keskittymään vain itseeni tästä lähtien.

-ap

up

Näinpä taas tänään. Ensin ei päästy mihinkään miehen nyrkin alta, mutta kun yhdessä voimaannuttiin, niin johan löytyikin voimia tehdä päätös? Kyllä tässä tuli tämän palstan tehot esille.

Tai sitten surkea provon esimerkin.

En jaksanut lukea kuin otsikon. Kukaan ei toista väkisin pidä. Itse teet valinnan, että pysyt.

Vierailija kirjoitti:

Näinpä taas tänään. Ensin ei päästy mihinkään miehen nyrkin alta, mutta kun yhdessä voimaannuttiin, niin johan löytyikin voimia tehdä päätös? Kyllä tässä tuli tämän palstan tehot esille.

Tai sitten surkea provon esimerkin.

En ollut aikeissa lähteä tänään mutta kai sitä tuli niin perinpohjin ajateltua ja saatua ajatuksilleni vastinetta keskustelun myötä, että tuo yks loukkaava lause sai vain riittämään nyt.

En vielä liputa, että olen varmasti ns. kuivilla tästä tyypistä mutta en näe muitakaan vaihtoehtoja.

En vain ole saanut tilannettamme toimimaan vaikka kuinka yritin. Lopputulos tulee aina olemaan tämä sama ahdistus ja riittämättömyys sekä tunne, etten vain kuulu miehen elämään.

Se oli ohi nopeasti, päätin lähteä ja mies ei sanonut sanaakaan haukkumiseni jälkeen.

En vain jaksa enää. Toivottavasti tämä on nyt ohi.

-ap

..

Up

Kuinka pitkään olette tunteneet toisenne? Oletteko siis kuitenkin joskus asuneet yhdessä?

Kuvauksesi tilanteesta tuo mieleeni monessakin mielessä jo päättyneen parisuhteeni. Siinä tunsin sukeltaneeni miesystäväni hallitsemaan kuplaan. Ihan, kuin olisin sulkenut koko muun maailman hälyn ulkopuolelle. Hän oli hyvin tarvitseva ja ikään kuin vei hapen tilasta hallitsevuudellaan. Tavallaan tunsin hetkellistä helpotusta sitä, että minulla oli "syy" unohtaa ulkomaailman huolet. Alitajuntani kuitenkin raksutti koko ajan muistuttaen siitä, että en voi sormia napsauttamalla päästä eroon velvollisuuksistani ulkomaailman velvollisuuksia kohtaan.

Ex-kumppanini oli myös alkoholisti ja hänen seurassaan tulin itsekin juoneeksi liikaa. Tiedostin asian koko ajan ja sekin ahdisti minua. Tuntui, kuin olisin hypännyt exän ohjaamaan ajoneuvoon ja vaihti olisi ihan lyhyessä hetkessä kiihtynyt sellaiseksi, etten enää uskaltanut hypätä pois vaikka olisin oven voinut avata.

^

Vierailija kirjoitti:

Kuinka pitkään olette tunteneet toisenne? Oletteko siis kuitenkin joskus asuneet yhdessä?

Kuvauksesi tilanteesta tuo mieleeni monessakin mielessä jo päättyneen parisuhteeni. Siinä tunsin sukeltaneeni miesystäväni hallitsemaan kuplaan. Ihan, kuin olisin sulkenut koko muun maailman hälyn ulkopuolelle. Hän oli hyvin tarvitseva ja ikään kuin vei hapen tilasta hallitsevuudellaan. Tavallaan tunsin hetkellistä helpotusta sitä, että minulla oli "syy" unohtaa ulkomaailman huolet. Alitajuntani kuitenkin raksutti koko ajan muistuttaen siitä, että en voi sormia napsauttamalla päästä eroon velvollisuuksistani ulkomaailman velvollisuuksia kohtaan.

Ex-kumppanini oli myös alkoholisti ja hänen seurassaan tulin itsekin juoneeksi liikaa. Tiedostin asian koko ajan ja sekin ahdisti minua. Tuntui, kuin olisin hypännyt exän ohjaamaan ajoneuvoon ja vaihti olisi ihan lyhyessä hetkessä kiihtynyt sellaiseksi, etten enää uskaltanut hypätä pois vaikka olisin oven voinut avata.

Osasitpa hienosti kertoa tuosta tunteesta ja tilanteesta mihin voi suhteessa ajautua kun siinä ollaan epäterveistä syistä. Minusta tuntui täsmälleen tuolta.

Jotenkin sitä vain hukkui jonnekin aivan omaan maailmaansa ja hänen kuplansa vaikutti samaan aikaan mielenkiintoiselta mutta myös ahdistavalta. En edelleenkään osaa oikein ymmärtää miten katosin tuohon illuusioon mutta hän osasi taivutella minut uskomaan johonkin sellaiseen, jota ei edes ollut olemassa.

Pääsin kyllä kokemaan ja näkemään hienoja asioita mutta hän halusi omistaa minut. Kertoi usein tarvitsevansa minua ja tuntui kuin olisin hänelle jotain koko ajan velkaa mitä pidemmälle suhteemme eteni.

Syyllisyys ja ahdistus oli pian arkipäivästä ja olin osa häntä, en oma persoonani. Kaikki meni hänen ehdoillaan ja minä jouduin ilkikuristesti todistelemaan olevansa hänen arvoisensa.

No muutimme yhteen ja karkasin kun väkivalta oli jo fyysistä ollut useampaan otteeseen. Siltikään eron jälkeen en päässyt kokonaan pois vaan pidimme suhteemme elossa. Askel askeleelta olen päässyt kauemmaksi mutta prosessi se on ollut.

Ap

..