Mitä merkitystä muistojen hankkimisella lopulta on?

Tämä on niin totta. Kuustonen sanoi sen hyvin: "Eilinen on kuva, huominen vain unta".

Muistot rakentavat identiteettiämme. Jos meillä ei ole muistoja, onko meillä persoonaa? Toki ne vääristyvät mutta ovat ne silti merkityksellisiä.

Muistot rakkaista ihmisistä ovat minulle kultaakin kalliimpia. Niitä ei kukaan voi minulta viedä.

Jos alkaa vain kuvittelemaan. Siinä voi saada oman mielensä täysin sekaisin.

Nostalgia on peestä. Kannattaa keskittyä tähän hetkeen ja katsoa eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Muistot rakkaista ihmisistä ovat minulle kultaakin kalliimpia. Niitä ei kukaan voi minulta viedä.

Aika ja muistisairaus valitettavasti voivat kyllä viedä ja muunnella.

Kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa keskittyä asioihin, joista löytää iloa ja merkitystä siinä hetkessä. Kiikkustuoliin muistojen kerääminen on hiukan vinksahtanut ajattelumalli.

Vierailija kirjoitti:

Jos alkaa vain kuvittelemaan. Siinä voi saada oman mielensä täysin sekaisin.

Mutta elämää voi elää mielikuvituksenkin kautta, kohtuuden rajoissa tietenkin. Kaikkea ei tarvitse kokea mutta paljon pitää lukea.

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa keskittyä asioihin, joista löytää iloa ja merkitystä siinä hetkessä. Kiikkustuoliin muistojen kerääminen on hiukan vinksahtanut ajattelumalli.

Puhutko oikeasta vai kuvitellusta kokemuksesta?

Eikö sinulla ap sitten ole tähän päivään merkitystä antavia muistoja vai mistä kiikastaa?

Rikkaiden ongelmia

Vierailija kirjoitti:

Eikö sinulla ap sitten ole tähän päivään merkitystä antavia muistoja vai mistä kiikastaa?

Viime vuosina on tapahtunut niin paljon että ne ovat menneet ihan sumussa. Olen unohtanut paljon ja muistan myös asioita väärin, vaikkei se alle kolmekymppisellä pitäisi vielä muistisairauksista johtua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa keskittyä asioihin, joista löytää iloa ja merkitystä siinä hetkessä. Kiikkustuoliin muistojen kerääminen on hiukan vinksahtanut ajattelumalli.

Puhutko oikeasta vai kuvitellusta kokemuksesta?

Oikeasta. Olen itse "kerännyt" muistoja mutta ei siitä nyt hirveästi ole käteen jäänyt. Päälimmäisenä ajatus, että "tuollaistakin piti kokeilla ettei sitten kaduttaisi ettei kokeillut".

Vierailija kirjoitti:

Muistot rakentavat identiteettiämme. Jos meillä ei ole muistoja, onko meillä persoonaa? Toki ne vääristyvät mutta ovat ne silti merkityksellisiä.

Miksi meidän pitäisi rakentaa ja ylläpitää jotain identiteettiä? Identiteettihän on kokonaan kuviteltu asia, jota jatkuvasti ylläpidämme mielessämme. Jos me kaikki luopuisimme kokonaan identiteetistämme, eläisimme täällä rauhassa ja ilossa siitä hetkestä lähtien koko ihmiskunta. Luomme identiteetin, koska pelkäämme kadottavamme itsemme ilman sitä, mutta tosiasiassa se on päinvastoin - kun luovumme identiteetistämme, löydämme itsemme.

Niin. Mitä mieltä on missään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sinulla ap sitten ole tähän päivään merkitystä antavia muistoja vai mistä kiikastaa?

Viime vuosina on tapahtunut niin paljon että ne ovat menneet ihan sumussa. Olen unohtanut paljon ja muistan myös asioita väärin, vaikkei se alle kolmekymppisellä pitäisi vielä muistisairauksista johtua.

Ap

Siksi niitä muistoja pitääkin kirjoittaa muistiin ja ottaa kuvia, niin pysyy muistissa ja tietää mikä on totta ja mikä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistot rakentavat identiteettiämme. Jos meillä ei ole muistoja, onko meillä persoonaa? Toki ne vääristyvät mutta ovat ne silti merkityksellisiä.

Miksi meidän pitäisi rakentaa ja ylläpitää jotain identiteettiä? Identiteettihän on kokonaan kuviteltu asia, jota jatkuvasti ylläpidämme mielessämme. Jos me kaikki luopuisimme kokonaan identiteetistämme, eläisimme täällä rauhassa ja ilossa siitä hetkestä lähtien koko ihmiskunta. Luomme identiteetin, koska pelkäämme kadottavamme itsemme ilman sitä, mutta tosiasiassa se on päinvastoin - kun luovumme identiteetistämme, löydämme itsemme.

Identiteetti ei tarkoita imagoa, egoa tai jotain ulkoista suojakuorta, vaan pohjimmiltaan minäkuvaa. Sellainen on väistämättä meillä jokaisella. Siinä olet oikeassa, ettei meidän tarvitsisi keskittyä niin paljon itseemme, vaan enemmän toisiimme.

Hyvät muistot lämmittävät kummasti, kun sairastumisen myötä elämä on kutistunut lähinnä kotona nyhjäämiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Muistot rakkaista ihmisistä ovat minulle kultaakin kalliimpia. Niitä ei kukaan voi minulta viedä.

Paitsi dementia ehkä joskus vanhana.

Vierailija kirjoitti:

Hyvät muistot lämmittävät kummasti, kun sairastumisen myötä elämä on kutistunut lähinnä kotona nyhjäämiseksi.

Niin. Koskaan ei voi tietää milloin tai miten elämä muuttuu.