Viro pyyhkäisi Suomen ohi koulumenestyksessä – Suomen käyrä laskee kuin lehmän häntä

Baltian ylle on syttynyt uusi Pisa-tähti. Viro selätti Suomen koulutaitoja mittaavassa Pisa-tutkimuksessa.
SUOMESSA on jo pitkään kauhulla katsottu, kuinka lasten hiipuva innostus koulunkäyntiä kohtaan näkyy heikentyneinä tuloksina kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa.
Lue lisää: Karut luvut paljastavat, että jotain on nyt pielessä – mitä tapahtui Suomen kouluille?
Siinä missä Suomen Pisa-tulokset ovat tasaisesti heikentyneet vuodesta 2006 lähtien, Virossa koululaisten osaaminen on kuitenkin pysynyt samalla tasolla tai jopa parantunut.
Sen seurauksena Viro on lipunut maailman parhaista kouluistaan tunnetun Suomen ohi kuin tallinnanlaiva konsanaan.
Miten Viro sen oikein teki?
Viro nousi uusimmassa, vuonna 2019 julkaistussa Pisa-tutkimuksessa Euroopan ykköseksi kaikissa kolmessa tutkimuksessa tarkastellussa kategoriassa.
Pisa-tutkimus tuottaa tietoa koulutuksen tilasta kansainvälisessä vertailussa sekä mittaa, miten 15-vuotiaat nuoret hallitsevat koulussa opittuja taitoja. Tutkimus keskittyy kolmeen eri osa-alueeseen, jotka ovat lukutaito, matematiikka ja luonnontieteet.
Koko maailman mittakaavassa Viro oli luonnontieteissä sijalla neljä, lukutaidossa sijalla viisi ja matematiikassa sijalla kahdeksan. Suomen vastaavat sijoitukset ovat kuusi, seitsemän ja 16.
Suurimman saavutuksen Viro on tehnyt lukutaidossa, jossa Suomi on valunut alamäkeen jo pidemmän aikaa.
Miksi Suomen taso laskee?
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Miksi hyssytellään sitä että Suomen kouluissa on enenevissä määrin oppisvaikeuksia, ongelmia, häirintää, väkivaltaa ja se kulkee käsi kädessä sen kanssa mikä prosentti oppilaista on muualta tulleita tai niiden jälkeläisiä, juuri puusta laskeutuneita apinoita
Täällä syntyneet lasketaan suomalaisiksi niin saadaan paapottua älyllisesti heikompaa ainesta ja sysättyä tässäkin syytä valtaväestölle
Ei se mene näin. Laskusta vastaavat ihan kotimaiset pojat.
Sandy Graham-Lapsonen halusi tehdä kouluihin digiloikan. Lisäksi hän lopetti käsialakirjoituksen opettamisen kouluissa. Ja sen minä vaan sanon, että tuskin koskaan mietin yhtä ankarasti, kun kirjoitin äidinkielen aineita kaunokirjoituksella. Sillä, että kirjoittaa ITSE käsin paperille, on uskomattoman suuri vaikutus nimenomaan aivojen käytön kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisluokkia ei ole koska niiden etninen koostumus aiheuttaisi liikaa kiusallisia kysymyksiä? Nyt kokonaisia luokkia opetetaan heikoimman aineksen ehdoilla. Ovat ikään kuin punavihreä politiikan panttivankeina ja koekaaniineina kokeessa jonka lopputulos on etukäteen tiedossa.
Lähde? Meidän koulun erkkarissa on kyllä vain valkoisia. Poikia enemmistö, kaksi tyttöä. Itä-Suomi. Ne muutamat ulkkarit joita tänne on eksynyt, on ihan keskitasoa ja normiluokilla.
Itä-Suomi, Oulu ja Lappi ovat yksi hyttysen paska tässä asiassa.
80% suomalaisista asuu Etelä- ja Länsi-Suomessa. Ja täällä kouluissa on yhä enemmän värikylläisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hyssytellään sitä että Suomen kouluissa on enenevissä määrin oppisvaikeuksia, ongelmia, häirintää, väkivaltaa ja se kulkee käsi kädessä sen kanssa mikä prosentti oppilaista on muualta tulleita tai niiden jälkeläisiä, juuri puusta laskeutuneita apinoita
Täällä syntyneet lasketaan suomalaisiksi niin saadaan paapottua älyllisesti heikompaa ainesta ja sysättyä tässäkin syytä valtaväestölle
Ei se mene näin. Laskusta vastaavat ihan kotimaiset pojat.
mamuoppilaiden tasoero kantaväestöön on Suomessa OECD-maiden suurin.
Vierailija kirjoitti:
Sandy Graham-Lapsonen halusi tehdä kouluihin digiloikan. Lisäksi hän lopetti käsialakirjoituksen opettamisen kouluissa. Ja sen minä vaan sanon, että tuskin koskaan mietin yhtä ankarasti, kun kirjoitin äidinkielen aineita kaunokirjoituksella. Sillä, että kirjoittaa ITSE käsin paperille, on uskomattoman suuri vaikutus nimenomaan aivojen käytön kannalta.
Opetin lapselle kaunon, vaikka se koulusta peruttiinkin. Käyttää sitä nykyään, ihan innoissaan, monessakin asiassa ja osa kavereistaankin on pyytänyt opettamaan heitä. Muistaakseni tätä peruessa, digihommien lisäksi, esitettiin väitteitä, että kauno olisi liian vaikeaa nykylapsille. Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä. Miksi ei voi olla tarkkisluokkia. Muut saisivat opiskelurauhan. Läpi peruskoulun sain lapsiltani viestiä siitä miten rauhatonta on koulunkäynti. Kadun sitä etten valinnut lasteni koulua paremmin. Meidänkin alueen ns. hyvien perheiden lapset, eivät tulleet lähikouluun.
Tarkkisluokkia ON olemassa. MIKSI väität ettei ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sandy Graham-Lapsonen halusi tehdä kouluihin digiloikan. Lisäksi hän lopetti käsialakirjoituksen opettamisen kouluissa. Ja sen minä vaan sanon, että tuskin koskaan mietin yhtä ankarasti, kun kirjoitin äidinkielen aineita kaunokirjoituksella. Sillä, että kirjoittaa ITSE käsin paperille, on uskomattoman suuri vaikutus nimenomaan aivojen käytön kannalta.
Opetin lapselle kaunon, vaikka se koulusta peruttiinkin. Käyttää sitä nykyään, ihan innoissaan, monessakin asiassa ja osa kavereistaankin on pyytänyt opettamaan heitä. Muistaakseni tätä peruessa, digihommien lisäksi, esitettiin väitteitä, että kauno olisi liian vaikeaa nykylapsille. Ei ole.
Jos esitetään että joku on liian vaikeaa nykylapsille mikä ennen oli ihan normi niin de facto esitetään että lapset ovat tyhmentyneet ja että opetus on laadittava sen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hyssytellään sitä että Suomen kouluissa on enenevissä määrin oppisvaikeuksia, ongelmia, häirintää, väkivaltaa ja se kulkee käsi kädessä sen kanssa mikä prosentti oppilaista on muualta tulleita tai niiden jälkeläisiä, juuri puusta laskeutuneita apinoita
Täällä syntyneet lasketaan suomalaisiksi niin saadaan paapottua älyllisesti heikompaa ainesta ja sysättyä tässäkin syytä valtaväestölle
Ei se mene näin. Laskusta vastaavat ihan kotimaiset pojat.
Kovasti tätä on tänään länkytetty esittämättä ainuttakaan lukua tai lähdettä.
Lähteet on annettu moneen kertaan, mutta persujen länkytys vain jatkuu.
Suomen kouluissa pääkaupunkiseudulla on paljon "kaukaamuuttaneiden" lapsia jotka laskee tuloksia.
Kaksikymmentä vuotta yläkoulun opettajana keskisuuressa lähiökoulussa. Tästä muutama oman kokemuksen kautta selvinnyt syy:
1. Inkluusio eli integrointi on todella idioottimainen ajatus, huonosti peitelty säästötoimenpide. Mieti itse. Luokallasi, joille pitäisi opettaa fysiikkaa ysillä, on oppilaita istumassa, jotka eivät tunne kellonaikoja. (ennen olivat erillisessä koulussa) He saavat nyt sitten niin erinomaista tuntumaa normikouluun. Käytöshäiriöiset ovat pienryhmässä, mutta tulevat istumaan normaalitunnille, koska opetusta ei voi heiltä kieltää. Ilman mukana seuraavaa tukea. Silloin kun nämä pienryhmien ja erityiskoulujen lakkautuksia ajettiin läpi, sanottiin tuen seuraavan oppilaan mukana. Kertaakaan ei ole ohjaajaa tai muuta tukea tunnilla näkynyt. Samalla luokalla on vielä eri äidinkielisiä, joilla ei ole yhden vuoden suomenkielen opetuksen ja olemattoman koulusivistyksen johdosta hajuakaan siitä, mitä yritän selittää.
2. Oppilasryhmät oli kymmenen vuotta sitten fysiikassa ja muissa luonnontieteissä noin 12 oppilasta, nyt siellä istuu 25 oppilasta. Huone on niin täynnä pulpetteja, että en mahdu oppilaan viereen opettamaan, vaikka haluaisinkin.
3. Uusi oppilaslähtöinen opetussuunnitelma ja "luokalle jättäminen tai nelosien antaminen ei oikein ole hyvä juttu" Siellä sitten siirretään luokalta ylemmälle oppilaita, jotka eivät ole vuoden aikana tehneet yhtään mitään.
4. En saa poistaa luokasta oppilasta, joka häiritsee. Hän ei ole valvonnassa käytävällä istuessaan.
5. Yritetään liikaa hyvällä. Esim. saat kehun wilman,kun tulit kouluun! Ei saa**na!
6. Digiloikka!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hyssytellään sitä että Suomen kouluissa on enenevissä määrin oppisvaikeuksia, ongelmia, häirintää, väkivaltaa ja se kulkee käsi kädessä sen kanssa mikä prosentti oppilaista on muualta tulleita tai niiden jälkeläisiä, juuri puusta laskeutuneita apinoita
Täällä syntyneet lasketaan suomalaisiksi niin saadaan paapottua älyllisesti heikompaa ainesta ja sysättyä tässäkin syytä valtaväestölle
Ei se mene näin. Laskusta vastaavat ihan kotimaiset pojat.
Kovasti tätä on tänään länkytetty esittämättä ainuttakaan lukua tai lähdettä.
Lähteet on annettu moneen kertaan, mutta persujen länkytys vain jatkuu.
Miten 5% Suomen oppilaista voi aiheuttaa 10% laskun PISA-tuloksissa?
Kaikki lähtee kotikasvatuksesta. Ei pysty koulu korjaamaan kasvatuksen puutetta eikä nykyinen opetussuunitelma hörhöilyineen edistä mitään.
Tuittu 62 kirjoitti:
Kaksikymmentä vuotta yläkoulun opettajana keskisuuressa lähiökoulussa. Tästä muutama oman kokemuksen kautta selvinnyt syy:
1. Inkluusio eli integrointi on todella idioottimainen ajatus, huonosti peitelty säästötoimenpide. Mieti itse. Luokallasi, joille pitäisi opettaa fysiikkaa ysillä, on oppilaita istumassa, jotka eivät tunne kellonaikoja. (ennen olivat erillisessä koulussa) He saavat nyt sitten niin erinomaista tuntumaa normikouluun. Käytöshäiriöiset ovat pienryhmässä, mutta tulevat istumaan normaalitunnille, koska opetusta ei voi heiltä kieltää. Ilman mukana seuraavaa tukea. Silloin kun nämä pienryhmien ja erityiskoulujen lakkautuksia ajettiin läpi, sanottiin tuen seuraavan oppilaan mukana. Kertaakaan ei ole ohjaajaa tai muuta tukea tunnilla näkynyt. Samalla luokalla on vielä eri äidinkielisiä, joilla ei ole yhden vuoden suomenkielen opetuksen ja olemattoman koulusivistyksen johdosta hajuakaan siitä, mitä yritän selittää.
2. Oppilasryhmät oli kymmenen vuotta sitten fysiikassa ja muissa luonnontieteissä noin 12 oppilasta, nyt siellä istuu 25 oppilasta. Huone on niin täynnä pulpetteja, että en mahdu oppilaan viereen opettamaan, vaikka haluaisinkin.
3. Uusi oppilaslähtöinen opetussuunnitelma ja "luokalle jättäminen tai nelosien antaminen ei oikein ole hyvä juttu" Siellä sitten siirretään luokalta ylemmälle oppilaita, jotka eivät ole vuoden aikana tehneet yhtään mitään.
4. En saa poistaa luokasta oppilasta, joka häiritsee. Hän ei ole valvonnassa käytävällä istuessaan.
5. Yritetään liikaa hyvällä. Esim. saat kehun wilman,kun tulit kouluun! Ei saa**na!
6. Digiloikka!
Amen. T. Toinen ope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hyssytellään sitä että Suomen kouluissa on enenevissä määrin oppisvaikeuksia, ongelmia, häirintää, väkivaltaa ja se kulkee käsi kädessä sen kanssa mikä prosentti oppilaista on muualta tulleita tai niiden jälkeläisiä, juuri puusta laskeutuneita apinoita
Täällä syntyneet lasketaan suomalaisiksi niin saadaan paapottua älyllisesti heikompaa ainesta ja sysättyä tässäkin syytä valtaväestölle
Ei se mene näin. Laskusta vastaavat ihan kotimaiset pojat.
Kuten sanoin, kotimaiseksi lasketaan kaikki täällä syntyneet vaikka olisivat mistä tahansa tulleiden jälkeläisiä eivätkä välttämättä edes osaa suomea jos ovat olleet vain kotona ennen koulua
Vierailija kirjoitti:
Pikkasen nyt on vanha uutinen.
Onko siellä kaivettu kaksi vuotta vanha uutinen naftaliinista ja kuvitellaan, ettei Suomen laskevat luvut enää ole kenenkään muistissa?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008208639.html
"Viro nousi uusimmassa, vuonna 2019 julkaistussa Pisa-tutkimuksessa Euroopan ykköseksi kaikissa kolmessa tutkimuksessa tarkastellussa kategoriassa."
Hupaisinta on, että palstaperzukat ovat tuosta laatineet tänne jo lukuisia aloituksia, joissa mollataan "Sannan vasemmistohallitusta".
Suomessa oli kyllä 2015-2019 siis Sipilän oikeistohallitus ja opetusministeri oli Kokoomuksen Sann Grahn-Laasonen.
Kuinka tyhmänä palstaperzukat ihmisiä pitävät?
Jos oisit lukenut jutun, siinä sanottiin ettei 2020 tulokset ole vertailukelpoisia poikkeusolojen takia
Tuittu 62 kirjoitti:
Kaksikymmentä vuotta yläkoulun opettajana keskisuuressa lähiökoulussa. Tästä muutama oman kokemuksen kautta selvinnyt syy:
1. Inkluusio eli integrointi on todella idioottimainen ajatus, huonosti peitelty säästötoimenpide. Mieti itse. Luokallasi, joille pitäisi opettaa fysiikkaa ysillä, on oppilaita istumassa, jotka eivät tunne kellonaikoja. (ennen olivat erillisessä koulussa) He saavat nyt sitten niin erinomaista tuntumaa normikouluun. Käytöshäiriöiset ovat pienryhmässä, mutta tulevat istumaan normaalitunnille, koska opetusta ei voi heiltä kieltää. Ilman mukana seuraavaa tukea. Silloin kun nämä pienryhmien ja erityiskoulujen lakkautuksia ajettiin läpi, sanottiin tuen seuraavan oppilaan mukana. Kertaakaan ei ole ohjaajaa tai muuta tukea tunnilla näkynyt. Samalla luokalla on vielä eri äidinkielisiä, joilla ei ole yhden vuoden suomenkielen opetuksen ja olemattoman koulusivistyksen johdosta hajuakaan siitä, mitä yritän selittää.
2. Oppilasryhmät oli kymmenen vuotta sitten fysiikassa ja muissa luonnontieteissä noin 12 oppilasta, nyt siellä istuu 25 oppilasta. Huone on niin täynnä pulpetteja, että en mahdu oppilaan viereen opettamaan, vaikka haluaisinkin.
3. Uusi oppilaslähtöinen opetussuunnitelma ja "luokalle jättäminen tai nelosien antaminen ei oikein ole hyvä juttu" Siellä sitten siirretään luokalta ylemmälle oppilaita, jotka eivät ole vuoden aikana tehneet yhtään mitään.
4. En saa poistaa luokasta oppilasta, joka häiritsee. Hän ei ole valvonnassa käytävällä istuessaan.
5. Yritetään liikaa hyvällä. Esim. saat kehun wilman,kun tulit kouluun! Ei saa**na!
6. Digiloikka!
Tässähän nää syyt tulikin. Sama kokemus minulla yläkoulusta. T.ope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos feministit ja vasemmistohallitukset. Feministit hurraa kun pojat syrjäytyvät.
Mistä lähtien Sipilän hallitus oli vasemmistolainen tai feministinen?
Eiköhän tämän kriisin siemenet ole kylvetty jo Kalevi Sorsan aikoina, jopa aiemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Tuittu 62 kirjoitti:
Kaksikymmentä vuotta yläkoulun opettajana keskisuuressa lähiökoulussa. Tästä muutama oman kokemuksen kautta selvinnyt syy:
1. Inkluusio eli integrointi on todella idioottimainen ajatus, huonosti peitelty säästötoimenpide. Mieti itse. Luokallasi, joille pitäisi opettaa fysiikkaa ysillä, on oppilaita istumassa, jotka eivät tunne kellonaikoja. (ennen olivat erillisessä koulussa) He saavat nyt sitten niin erinomaista tuntumaa normikouluun. Käytöshäiriöiset ovat pienryhmässä, mutta tulevat istumaan normaalitunnille, koska opetusta ei voi heiltä kieltää. Ilman mukana seuraavaa tukea. Silloin kun nämä pienryhmien ja erityiskoulujen lakkautuksia ajettiin läpi, sanottiin tuen seuraavan oppilaan mukana. Kertaakaan ei ole ohjaajaa tai muuta tukea tunnilla näkynyt. Samalla luokalla on vielä eri äidinkielisiä, joilla ei ole yhden vuoden suomenkielen opetuksen ja olemattoman koulusivistyksen johdosta hajuakaan siitä, mitä yritän selittää.
2. Oppilasryhmät oli kymmenen vuotta sitten fysiikassa ja muissa luonnontieteissä noin 12 oppilasta, nyt siellä istuu 25 oppilasta. Huone on niin täynnä pulpetteja, että en mahdu oppilaan viereen opettamaan, vaikka haluaisinkin.
3. Uusi oppilaslähtöinen opetussuunnitelma ja "luokalle jättäminen tai nelosien antaminen ei oikein ole hyvä juttu" Siellä sitten siirretään luokalta ylemmälle oppilaita, jotka eivät ole vuoden aikana tehneet yhtään mitään.
4. En saa poistaa luokasta oppilasta, joka häiritsee. Hän ei ole valvonnassa käytävällä istuessaan.
5. Yritetään liikaa hyvällä. Esim. saat kehun wilman,kun tulit kouluun! Ei saa**na!
6. Digiloikka!
Amen. T. Toinen ope
Tämä. T. Myös yläkoulun ope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos feministit ja vasemmistohallitukset. Feministit hurraa kun pojat syrjäytyvät.
Ketkäs tuolloin olikaan hallituksessa, kyse siis oli vuonna 2019 julkaistusta Pisa-tutkimuksesta...?
Koetapa palstaperzukka muistella. Juu, oikeistohallitus oli 2015-2019 ja opetusministeri oli Kokkareiden Sanni Grahn-Laasonen.
Että vikaan meni, tampio.
HELSINGIN SANOMAT on uutisoinut asiasta ensimmäisen kerran jo ainakin seitsemän vuotta sitten.Haukkumalla muita osoitat vain omaa typeryyttäsi. Mikäli lukisit uutisia, tietäisit tämän olevan pitempiaikainen trendi.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002720952.html
Tuskin tässä on kysytty pojilta tai miehiltä, miten opetusta pitäisi uudistaa. Naiset näistä päättävät ja tulos on tässä.