Pitäisikö reilu 1-vuotiaan osata rauhoittua itse?
Eli äiti täällä pähkäilee esikoisensa kasvatusta... Sain nimittäin tässä hiljattain kommentin, että lapsen pitäisi osata rauhoittua itkultaan itse, ilman aikuisen apua. Tilanne oli sellainen, että lapsi hermostui kun ei saanut mennä ottamaan toisten leluja ja alkoi itkemään. Kiellettyäni ja kannettuani hänet pois tilanteesta koitin saada hänen huomionsa muualle ja tarjosin hänelle hänen omia lelujaan ja laitoin vähän leikkiä alkuunkin. Mutta näin minun ei kuulemma pitäisi tehdä, voin korkeintaan kehottaa leikkimään omilla leluillaan ja jollei se auta, lapsen pitäisi itse raivota kiukkunsa loppuun ja rauhoittua sitä kautta itsekseen. Olen vaan huomannut, että mitä nopeammin koitan saada itkun loppumaan tällaisissa tilanteissa sen parempi. Yritän olla kyllä perustamatta muiden kommenteista kasvatuksen suhteen, mutta tässä kohden jäin miettimään, että teenkö jonkin virheen jos toimin aina näin ja eikö lapsi opikaan sitten rauhoittumaan itse? Olen vain ajatellut, ettei näin pienestä siihen välttämättä vielä ole ja itku siis vaan jatkuisi ja jatkuisi jollen menisi väliin? Miten te muut toimitte vai pohdinko vain liikaa asioita?
Kommentit (3)
Jokainenhan toki tekee omat päätöksensä lastensa kohdalla ja tuskin on yhtä oikeaa tapaa toimia. Mutta minun mielestäni 1-vuotias on vielä aika pieni ymmärtämään " toisen omaa" ja näin ollen on aika turhaa huudattaa. Itse vastaavassa tilanteessa toimisin aika lailla samoin. Sitten vähitellen kun ikää ja ymmärrystä tulee, niin lapsen voi antaa itse " hoidella" pettymyksensä. Toki silloinkaan huomion siirtäminen toisaalle ei mielestäni ole väärin.
Meillä poika on 1v11kk ja on aika kärkäs ottamaan vielä joskus lelun toisen kädestä (leikkii useinmiten 3kk vanhemman serkkunsa kanssa). Meidän poika on todella tulisieluinen noissa tilanteissa ja saa hirveät raivarit jo siitä jos serkkunsa ilmaisee ottavansa jonkun lelun, joka on vapaana maassa.
Ei 1-v eikä vielä varmasti 2-vuotiaskaan ymmärrä näitä juttuja. Minulla ei tulis mieleenikään jättää lasta yksin huutamaan. Toisinaan, jos poikaamme on toistuvasti sanottu samasta asiasta, annan vähän aikaa huutaa ja huomioin sitten serkkuaan. Mutta kuitenkin selitän aina, miksi toinen sai jonkun lelun. Meillä kun poika oikein pahantuulisena saattaa lisäksi tarttua naamasta tai tukasta kiinni, joten tarkkana saa olla.
Yksivuotias tarvitsee aikuista lähes kaikissa tilanteissa. Varsinkin suuttumuksen ja kiukuntunteen kohtaamisessa. Lapselle voi vielä sanallisesti selittää tilanteen ja todeta ääneen että " nyt sinua harmittaa (oppii nimeämään tunnetilansa), mutta sinun pitää keksiä muuta tekemistä" ja sitten ohjaat lapsen toisiin puuhiin (oppii toimimaan oikein tilanteessa).
Kannattaa tosiaan kuunnella omaa vaistoaan ennemmin kuin vanhoja " hyviä" neuvoja :)