Pahastuisitko toisen pelaajan vanhempana?
Mieheni oli lähdössä viikonloppuna pojan joukkueen mukana pelireissulle, jolla vanhemmat hoitavat kuljetuksen. Meillä on iso perhe ja tietysti myös iso auto. Nyt oma poikamme sairastui, eikä voi lähteä reissuun. Tykkäisitkö vanhempana huonoa, jos oman lapsesi kyyti peruuntuisi sen vuoksi. Ts. Pitäisikö miehen lähteä kuskiksi koko päivän reissuun (n. 350km suuntaansa), kun oma lapsi ei pääsekään?
Kommentit (13)
Minusta teidän ei tarvitse edes järjestää kyytejä tilalle. Sairastumisia tapahtuu. Tilanne ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Varmasti kyytiläisten vanhemmat osaavat hoitaa uudet kyydit lapsilleen. Itse en ainakaan odottaisi, että kukaan järjestää puolestani tuollaiselle matkalle korvaavaa kyytiä.
Miten tuon nyt hoidat, kun useimpien perheiden vastaus on, ettei voida kuskata (kuten ikinä muulloinkaan). Me ollaan mieluusti kuskattu, muttanyt tympii kyllä jäädä yksin kipeiden lasten kanssa, jos mies lähtee kuskaamaan muiden muksuja.
Tykkäisin ehkö huonoa, kun joudun muuttamaan omia suunnitelmia. Mutta tietenkään kaveri isä ei lähde kuskiksi, kaverin äiti saattaa olla vaikka töissä ja isän pitää hoitaa sairastunutta.
Kimppakyydistä huolimatta, jokainen huolehtii loista pennuistaan.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2014 klo 09:13"]
Tykkäisin ehkö huonoa, kun joudun muuttamaan omia suunnitelmia. Mutta tietenkään kaveri isä ei lähde kuskiksi, kaverin äiti saattaa olla vaikka töissä ja isän pitää hoitaa sairastunutta.
Kimppakyydistä huolimatta, jokainen huolehtii loista pennuistaan.
[/quote]
loista ?? = omista
Siis ei tietenkään isä lähde toisten lapsia kuskaamaan jos oma lapsi on sairaana! Eihän kukaan tuollaista voi vaatia. Tietysti voitte miettiä olisiko mahdollista lainata sitä teidän isoa autoa toisten käyttöön, jos kyytien järjestäminen on muuten hankalaa.
Ei todellakaan lähde kuskaamaan. Hän jää hoitamaan sairasta lasta. Joka paikkaan pääsee esim. julkisilla + taksilla. Tämä siis jos ei todellakaan ole muita autoja käytössä. Pelireissu ei voi olla yhden pelaajan/vanhemman varassa. Missäpäin on noin törppöjä vanhempia? Tarkoitan niitä, jotka odottavat vanhemman lähtevän kuskiksi, vaikka lapsi on sairaana. Vai onko tuo hypoteettinen ongelma?
Sanoo vaikka, että on itsekin sairastunut, niin jättävät ainakin rauhaan.
No ei tietenkäänl. Jäljelle jäänyt sakki hoitaa itse kuljetuksensa, teillä ei ole mitään vastuuta tai velvollisuutta asiassa. Myös viikonloppuna lapsen pelireissulle lähdössä :)
Ei tietenkään tarvitse lähteä toisten lapsia kuskaamaan, jos oma lapsi ei lähde sairastumisen takia. Vanhemmat järkkäävät itse toisen kyydin lapselleen, tai lähtevät itse kuskaamaan.
Vastaavassa tilanteessa meidän porukoissa on joskus lainattu iso auto toisten käyttöön, mutta ei tietenkään tarvitse itse lähteä ajanaan jos oma lapsi sairastuu. Tosin meillä on muutenkin tapana lainailla autoja, peräkärryjä, talkooapua yms. tuttujen kesken, jos näin ei normaalisti ole ei todellakaan tarvi autoakaan antaa.
Jos hoidatte itse kyytien uudelleenjärjestelyt, niin asian pitäisi olla ok.