Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen pyytänyt tuhat kertaa apua

Vierailija
29.08.2021 |

13 § (3.11.2000/923)
Ehkäisevä toimeentulotuki
Kunta myöntää päättämiensä perusteiden mukaan ehkäisevää toimeentulotukea 1 §:n 2 momentissa mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää muun muassa tuen saajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi sekä muihin tuen saajan omatoimista suoriutumista edistäviin tarkoituksiin.

Minulla on TILAPÄINEN tilanne, jossa olen menettänyt työtuloja aika ison summan syystä x (ei minusta johtuva syy) ja laskuja on kasaantunut ja kasaantunut.

Olen pyytänyt apua sossusta VÄLITTÖMÄSTI, kun tiesin että laskujen kanssa tulee ongelmia. En ole hetkeäkään vetkutellut. OLEN TODISTANUT asianlaidan.

Sossulle ei ole siis LAINKAAN epäselvää, että olen oikeutettu hetkelliseen ehkäisevään tt-tukeen.

TIEDÄN tilanteen paranevan pian, eli tämä on satavarmasti vain väliaikainen ongelma.

Yhtä ainutta kertaa en ole saanut euron euroa sossusta. Yhtä ainutta kertaa minulta ei ole pyydetty lisätietoja.

Sossulla ei siis ole minkäänlaista TAHTOA auttaa, vaikka LAKI oikeuttaa minut apuun. Olen tehnyt oikaisuvaatimuksen vai mikä lie valitus, kantelu, en muista mikä se nimitys oli.

Aikaa vain kuluu ja kuluu, minä jään ilman apua, johon olen oikeutettu.

Aivan uskomatonta, että tällainen on mahdollista SUOMESSA. Tulen vaatimaan viivästyskorot ja joka ikisen euron, johon olen ollut oikeutettu, mutta minut on törkeästi jätetty ilman.

YRITÄN siis parhaani mukaan tehdä töitä. Olen myös opiskelija. Olen saamassa ison summan rahaa lähikuukausina, siis ei mitään lainaa.

Tällainen tilanne on erittäin epätavallinen minulle, joka olen aina tullut hyvin toimeen.

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
29.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on väärä foorumi ap.

Ei niitä päätöksiä peruta sillä että sä raivoat täällä.

Valita sille instanssile jonka tehtävä on hoitaa nää valitukset.

Se ei ole AV-palstan asia.

Sä olet opiskelija. Ota opintolainaa.

Vierailija
2/9 |
29.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei me jakseta tätä enää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
29.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

ELi koska olet opiskelija, sulla ei ole oikeutta toimeentulotukeen jos sulla on mahis saada opintolainaa.

Vierailija
4/9 |
29.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä on väärä foorumi ap.

Ei niitä päätöksiä peruta sillä että sä raivoat täällä.

Valita sille instanssile jonka tehtävä on hoitaa nää valitukset.

Se ei ole AV-palstan asia.

Sä olet opiskelija. Ota opintolainaa.

Luuletko tosiaan etten ole ottanut? 🥱🥱 Tässä välissä on ollut pieniä jaksoja, kun EN ole ollut opiskelija. Ei mitään apua siltikään. Jos ei jää tarpeeksi laskuihin niin ei jää, se on niin simppeliä. MUTTA ASIA ON KUNNOSSA yhden jutun takia, ei siis jatku loputtomiin tämä tilanne.

Vierailija
5/9 |
29.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on väärä foorumi ap.

Ei niitä päätöksiä peruta sillä että sä raivoat täällä.

Valita sille instanssile jonka tehtävä on hoitaa nää valitukset.

Se ei ole AV-palstan asia.

Sä olet opiskelija. Ota opintolainaa.

Luuletko tosiaan etten ole ottanut? 🥱🥱 Tässä välissä on ollut pieniä jaksoja, kun EN ole ollut opiskelija. Ei mitään apua siltikään. Jos ei jää tarpeeksi laskuihin niin ei jää, se on niin simppeliä. MUTTA ASIA ON KUNNOSSA yhden jutun takia, ei siis jatku loputtomiin tämä tilanne.

Toimeentulotuki on viimesijainen tuki, eli kaikki muut keinot on oltava käytetty ensin. Oletko täysiaikainen opiskelija? Jos olet, niin oletko hakenut/nostanut opintolainaa? Se optio pitää käyttää ennen kuin voi saada toimeentulotukea. Jos et ole täysiaikainen opiskelija, oletko työtön? Olisitko oikeutettu työttömyyskorvauksiin? Se on tehtävä ennen kuin voi saada toimeentulotukea. Onko sinulla yhtään mitään säästöjä yhtään millään tilillä? Ne on käytettävä ennen kuin voi saada toimeentulotukea.

Vierailija
6/9 |
29.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP. laskin juuri että et ole hakenut apua tuhatta kertaa, vaan 984 krt joten sen tähden tukea ei myönnetä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
29.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuule! Minä kysyisin, jos olisin osassasi, että mikä on tämän päivän SUOMI??? Luultavasti on niin, että sitä SUOMEA jonka lakia luulet lukevasi EI ENÄÄ OLE EDES OLEMASSA... mutta tarkkaa päivää koska se lakkasi olemasta en osaa sanoa... Tämä on UUSI VILLI LÄNSI TÄLLÄ HETKELLÄ tässäKIN maapallon kolkassa ja mitä lakeja täällä nyt sovelletaan sitä ei tiedä ERKKIkään...

Ehkäpä kannattaisi nyt vaan ottaa n k iisisti eikä tehdä yhtään mitään muuta kuin huolehtia, että on ruokaa pöydässä - sitä halvinta mitä marketista saa tai sitten menoksi jonnekin 'leipäjonoon'... enpäs ihmettelisi vaikka leipäjono toimisi jo aika hyvänä paikkana saada edes jotain informaatiota... kun tietotoimistotkaan eivät tietenkään toimi... Se on luultavasti vähän niin kuin KABULIN lentokenttä jonne ihmiset menevät saadakseen kuulla edes jotakin ja nähdäkseen edes jotakin mistä arvella mikä meininki on missäkin meneillään... 

Varo puhelinta, puhu niin vähän kuin mahdollisista... Jos joku ahdistelee vaikka maksuilla, niin kirjoittele vastauksia kirjallisesti sähköpostilla... 

Ei tässä voi muuta kuin toivoa, että tämä hirveä ukonilma menee mahdollisimman nopeasti ohi ja päästää selvemmille vesille soutelemaan...

Hyvä että löysit tämänkin palstan - mistä sait tietää... Tännekin voit tulla kirjoittelemaan ja ehkäpä näitä ketjuja lukemalla jotakin alkaa valjetakin tästä omituisesta maailmanmenosta...

Ajankuluksi voit alkaa kirjoittaa A4 paperille käsin sekä elämänkertaasi että päiväkirjaa ja kaikkea paskaa mitä nyt olet kohdannut... Jari Aarniokin, Helsingin huumepoliisi, joutuu myös kirjoittamaan puolustuksensa ihan itse ja käsin kynällä ilman mitään tietokonetta... Näin kirjoitamme yhdessä samalla myös aikamme historiaa joka olisi saattanut hukkua ties mihin helvettiin kenenkään tajuamatta yhtään mistään hölkäsen pöläystäkään...

Vierailija
8/9 |
29.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hulluja on enemmänkin liikkeellä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
29.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hulluja on enemmänkin liikkeellä. 

Ap menetti työnsä koska roikkuu päivät pitkät palstalla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan yksi