28v eikä ole koskaan ollut vakavassa parisuhteessa/asunut toisen kanssa

Tuskin miettii mitään. Ihan yleistä nykyään.

Mitä siitä pitäisi miettiä?

47v ja sama tilanne.

Olin 29 kun aloin suhteeseen mieheni kanssa. Tämä meidän suhde on molemmilla ensimmäinen vakava ja ensimmäistä kertaa asutaan toisen kanssa. Mikäs tässä.

Eikö se oo vaan hyvä?

Aloitin ensimmäisen vakavan parisuhteeni juurikin 28-vuotiaana. Mies oli seurustellut teininä 6 vuotta ja ollut sen jälkeen 11v. sinkkuna. Et ole mikään luonnonoikku. Sinulla on kyllä mahdollisuus löytää kumppani siinä missä muillakin.

Syrjitkö sinäkin koulussa niitä kilttejä poikia? 🥺

Aloittajan tilanne on täydellinen. Tuo on mitä parhain lähtökohta vaikka perheen perustamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin miettii mitään. Ihan yleistä nykyään.

Sanoisin, että jos ei 35v mennessä ole ollut vakavassa parisuhteessa niin sitten alkaisin ihmettelemään. Siis nimenomaan nykyaikana. 28v on vielä niin nuori ja tänä päivänä "normaaliin" aikuiselämään kiinni pääsemiseen menee aikaa enemmän kuin koskaan kun asuminen on niin kallista, töitä ei ole, kouluun on vaikea päästä, nuorilla on kasvavissa määrin mielenterveysongelmia jne.

Itsekään en ole ollut vakavassa parisuhteessa. Vaan mukavassa. Ehkä juuri siksi, että ei asuta saman katon alla. Luottamus toiseen ihmiseen on tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan tilanne on täydellinen. Tuo on mitä parhain lähtökohta vaikka perheen perustamiseen.

Ei ole, kun ei ole oppinut niitä kuuluisia "parisuhdetaitoja".

:D

Se että olet huolissasi siitä, että mitä joku mies voi ajatella, kertoo että sinulla on surkea itsetunto eikä kykyä itsenäiseen ajatteluun. Tosin miehet pitävät sellaisesta. Et ole ulkonäöllisesti riittävä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan tilanne on täydellinen. Tuo on mitä parhain lähtökohta vaikka perheen perustamiseen.

Ei ole, kun ei ole oppinut niitä kuuluisia "parisuhdetaitoja".

:D

Jep haha.

"Parisuhdetaitoja" painottavat lähinnä moniongelmaiset ihmiset joilla tuottaa vaikeuksia tehdä kompromissejä, joille perus arki on jo tarpeeksi vaativaa, jotka ovat aina ongelmissa ihmisten kanssa ja joiden elämä on loputonta draamankaarta jne. Tavallisille ihmisille "parisuhdetaidot" tulevat ihan itsestään.

Kukaan ei opettanut minua asumaan yksin, joten jätin hellan kutoselle yöksi ja keittiö paloi. Kukaan ei opettanut minua hankkimaan kavereita, kun olin pieni lapsi, joten vain mulkoilin muita oudosti. Kukaan ei opettanut minua pitämään kissaa ennen kuin hankin kissan, joten kissa sairastui vakavasti. Kukaan ei opettanut minua miten ollaan klubeilla, joten menetin maineeni.

Mieti näin. Olisiko parempi, että sun tulevalta kumppanin historiasta löytyy kourallinen hulluja ex-tyttöystäviä vai se että hänellä niitä exiä ei ole ollenkaan. Itse ainakin valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon joka kerta ja samalla tavalla ne miehetkin ajattelee naisen parisuhdehistoriasta. Sitä paitsi 28-vuotias on vielä niin nuori, nuori aikuinen parhaassa iässä eli eiköhän sulle vielä niitä vakaviakin parisuhteita tule.

N32

Itse oli 36 kun aloitin ensimmäisen vakavan parisuhteeni, sitä ennen oli ollut vaan vähän pidempiä tapailujuttuja. Ei se ollut kumppanilleni ongelma, mutta olen kyllä netistä lukenut, että toisille se on ihan kauhistus, koska ei kuulemma ole juurikin noita parisuhdetaitoja ja on ilmeisesti muutenkin jotenkin viallinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan tilanne on täydellinen. Tuo on mitä parhain lähtökohta vaikka perheen perustamiseen.

Ei ole, kun ei ole oppinut niitä kuuluisia "parisuhdetaitoja".

:D

Eiköhän niitä käytöstapoja, toisen huomiomista jne opi muutenki kuin pariauhteen kautta?

Ja eikö päättyneet suhteet kerro siitä että sitä kommunikointia, toisen huomioimista ynnä muita parisuhdetaitoja ei opittu?

Riippuu pitkälti siitä mitä mieltä itse olet. Millä tavalla brändäät itsesi. Oletko esim. Itsenäinen omantien kulkija voittaja nainen, jonka eteen ei ole tullu tarpeeksi hyvää vai oletko surkea Vanhapiika joka ei saa ketään ?

Mä oon ollu vakavassa parisuhteessa nyt 10 vuotta ja vakavaa on kyllä ollut: en ole nauranut ainakaan viiteen vuoteen enää ollenkaan

Vierailija kirjoitti:

Itse oli 36 kun aloitin ensimmäisen vakavan parisuhteeni, sitä ennen oli ollut vaan vähän pidempiä tapailujuttuja. Ei se ollut kumppanilleni ongelma, mutta olen kyllä netistä lukenut, että toisille se on ihan kauhistus, koska ei kuulemma ole juurikin noita parisuhdetaitoja ja on ilmeisesti muutenkin jotenkin viallinen.

Ei kannata muodostaa maailmankuvaa nettikommenttien perusteella. Tuolla ulkomaailmassa näillä asioilla ei ole mitään väliä jos muuten asiat sujuu. Samalla tavalla kun netissä jauhetaan jatkuvasti ikäeroista parisuhteessa yms. vaikka todellisuudessa se ikä on vain yhdentekevä numero.

Ei mitään väliä