olen loukkantunut kun mua ei edes kysytty kummiksi!

Mä sain 40veenä kummilapsen kun siskoni vihdoin pitkän yrittämisen jälkeen sai vauvan. :)

Yksi hyvä ystävä kerran sanoi, ettei uskonut minun haluavan kummiksi kun en halua omia lapsia. Haloo, ihan eri asia. Toisten lapsethan on parhaita!

Ymmärrän hyvin, että loukkaannuit. Hyvä ystäväni pyysi jo  monta vuotta sitten minua kummiksi sitten kun hän saa lapsen. Lopulta kuitenkin lapsen synnyttyä lopetti yhteydenpidon ja kuulin myöhemmin, että kummiksi oli kyselty tosi montaa tuttua ennen kuin yksi pariskunta oli suostunut. Tuntui vähän ikävältä ja ihmettelin kovasti miksi en kelvannut kummiksi. Nyt muutama vuosi myöhemmin ollaan taas enemmän yhteyksissä. Syykin on selvinnyt. Kaverini äiti ei ollut hyväksynyt minun valitsemista kummiksi, koska hän on vahvasti uskovainen ja tiesi että minä en ole (vaikka kuuluinkin silloin vielä kirkkoon), ei tykännyt minusta muutenkaan. Kaverini ei ollut halunnut pahoittaa äitinsä mieltä.

Nyttemmin pääsin "sylikummiksi" kuitenkin sukulaislapselle. En tietenkään voi olla virallinen kummi, mutta autan parhaani mukaan lapsen kasvatuksessa. Ihanaa, että lopulta pyydettiin. :)

Ap, ymmärrän erittäin hyvin, miltä sinusta tuntuu. Itsellä kävi samantapaisesti. Tosin lapsen vanhemmat eivät sentään naapureita pyytäneet, mutta loukkaannuin silti syvästi. Nyt asia ei enää vaivaa mutta silloin tuntui pitkän aikaa todella pahalta.

Voit suuttua ja loukkaantua tai niellä pahan mielesi ja jatkaa elämää. Tee itse päätös asiasta.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 12:56"]

Voit suuttua ja loukkaantua tai niellä pahan mielesi ja jatkaa elämää. Tee itse päätös asiasta.

[/quote]

Tällaiset neuvot on tosi outoja, ikäänkuin tunteet voisi noin vain sammuttaa napista painamalla.

Ilkeetä tuollainen. Mutta lapsilla on usein monta kummia, eli miksi ei sitten olisi sinua otettu naapureiden lisäksi.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 12:40"]

Ymmärrän hyvin, että loukkaannuit. Hyvä ystäväni pyysi jo  monta vuotta sitten minua kummiksi sitten kun hän saa lapsen. Lopulta kuitenkin lapsen synnyttyä lopetti yhteydenpidon ja kuulin myöhemmin, että kummiksi oli kyselty tosi montaa tuttua ennen kuin yksi pariskunta oli suostunut. Tuntui vähän ikävältä ja ihmettelin kovasti miksi en kelvannut kummiksi. Nyt muutama vuosi myöhemmin ollaan taas enemmän yhteyksissä. Syykin on selvinnyt. Kaverini äiti ei ollut hyväksynyt minun valitsemista kummiksi, koska hän on vahvasti uskovainen ja tiesi että minä en ole (vaikka kuuluinkin silloin vielä kirkkoon), ei tykännyt minusta muutenkaan. Kaverini ei ollut halunnut pahoittaa äitinsä mieltä.

Nyttemmin pääsin "sylikummiksi" kuitenkin sukulaislapselle. En tietenkään voi olla virallinen kummi, mutta autan parhaani mukaan lapsen kasvatuksessa. Ihanaa, että lopulta pyydettiin. :)

[/quote]

Täh, sylikummihan on se "pääkummi", se kaikkein tärkein?! Miten niin et ole virallinen kummi?

Ap. Ymmärrän täydellisesti sua. Mun ystävä lupasi aikoinaan samoin. En sitten kuitenkaan ole kelvannut yhdellekään hänen 4. lapsestaan kummiksi, ja 3. ja 4. lapsilla vieläpä samat kummit.
Mä kyllä kerroin pahoittaneeni mielen, muttei hän ole siihen osannut sanoa mitään. Rivien välistä olen ymmärtänyt ettei hänen miehensä halua mua kummiksi.

Jos ne naapurit sitten on tehneet jotain sellasta että ne "ansaitsee" kummiuden.

Minä taas ajattelen, että kummius on lapsen vanhempien henkilökohtainen päätös, ja se ei kuulu kellekään heidän avioliittonsa ulkopuoliselle. Et voi oikein auttamalla ja tekemällä ostaa parhaan ystävän paikkaa toisen elämässä. Vaikka kuinka puurtaisit, voi se naapuri tuntua silti läheisemmältä ja tärkeämmältä.

Saat todennäköisesti vastauksia joissa kehotetaan puhumaan asiasta ja tunteistasi kyseisen ystävän kanssa mutta älä tee sitä. Miksei musta tullu kummia/kaasoa jne -keskustelut eivät koskaan johda mihinkään.

Kummin tehtävä on tukea vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa, eikä siitä tehtävästä välttämättä parhaiten suoriudu se, joka on vanhemmille läheisin. Ymmärrän kyllä, että harmittaa etenkin jos ystävä on aiemmin luvannut sinulle kummin paikan.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 10:42"]

Minä taas ajattelen, että kummius on lapsen vanhempien henkilökohtainen päätös, ja se ei kuulu kellekään heidän avioliittonsa ulkopuoliselle. Et voi oikein auttamalla ja tekemällä ostaa parhaan ystävän paikkaa toisen elämässä. Vaikka kuinka puurtaisit, voi se naapuri tuntua silti läheisemmältä ja tärkeämmältä.

[/quote]

No ap:n kaveri itse sanoi että ap:sta tulee kummi jos heillä joskus tulee lapsia. Tosin en usko että kukaan 5kk tuntemisen perusteella pyytää ketään kummiksi.

Meillä kummeiksi tulee henkilöt, joiden haluan olevan mukana lapsen elämässä. Ei siis henkilöt, joiden TIEDÄN jokatapauksessa olevan mukana. :)Ajattele positiivisesti.

:D No johan pomppas taas. Itse olen kummi kahdelle lapselle, vaikka olen viimeksi käynyt kirkossa tyyliin omissa rippijuhlissani. Sama homma näiden lapsien vanhemmilla, joista toinen pari vihittiin maistraatissa (vaikka kirkkoon kuuluvatkin) ja toinen ei ole naimisissa. 

Nykyään 99% kirkkokunnan jäsenistä on puhtaita "tapakristittyjä". Itsekin olen eroa harkinnut, mutta toisaalta kyllä kirkko niillä veroilla saa jotain hyvääkin aikaan. Eipä tarvitse pistää enempää rahaa mihinkään muuhun hyväntekeväisyyteen ;)

Ja mitä tulee kummiuteen, ei se ole automaattisesti pitkäaikaisimman ystävän pesti. Uusien naapureiden valinta on kieltämättä omituisen kuuloinen päätös, mutta kaippa siihen jotkut syyt heillä olivat. Ja ne eivät kuulu muille.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 10:50"]

:D No johan pomppas taas. Itse olen kummi kahdelle lapselle, vaikka olen viimeksi käynyt kirkossa tyyliin omissa rippijuhlissani. Sama homma näiden lapsien vanhemmilla, joista toinen pari vihittiin maistraatissa (vaikka kirkkoon kuuluvatkin) ja toinen ei ole naimisissa. [/quote]

Tämä siis vastauksena 5. kirjoittajalle.

Mulla vähän sama homma, koskien sekä kummi- että kaasovalintoja. Koskaan en sanonut asiasta mitään, mutta välit ovat viilentyneet jotenkin automaattisesti (ei ollut tarkoituksena) ja tällä hetkellä pitkä ystävyyssuhde ei näyttäydy mulle enää niin tärkeänä kuin joskus. Tosin olen tajunnut muitakin epäkohtia ystävyydessämme, mua on esim. pidetty ihan itsestäänselvyytenä joka asiassa. No enpähän ole enää, ja aika näyttää, miten koko ystävyydelle lopulta käy.

Kyllä mäkin ihmettelin kun paras kaverini ei pyytänyt esimmäisen lapsensa kummiksi, eikä toisenkaan vaan vasta neljännen kohdalla kelpasin. Mä varmaan kysyisin, että mistä moinen, sillä hiertäähän toi jo joka tapauksessa teidän välejä ainakin sinun puoleltasi.

hmmm...muistanko ihan väärin, että lapsi tulisi kastaa kaksi kuukautta syntymästä.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 10:50"]

:D No johan pomppas taas. Itse olen kummi kahdelle lapselle, vaikka olen viimeksi käynyt kirkossa tyyliin omissa rippijuhlissani. Sama homma näiden lapsien vanhemmilla, joista toinen pari vihittiin maistraatissa (vaikka kirkkoon kuuluvatkin) ja toinen ei ole naimisissa. 

Nykyään 99% kirkkokunnan jäsenistä on puhtaita "tapakristittyjä". Itsekin olen eroa harkinnut, mutta toisaalta kyllä kirkko niillä veroilla saa jotain hyvääkin aikaan. Eipä tarvitse pistää enempää rahaa mihinkään muuhun hyväntekeväisyyteen ;)

Ja mitä tulee kummiuteen, ei se ole automaattisesti pitkäaikaisimman ystävän pesti. Uusien naapureiden valinta on kieltämättä omituisen kuuloinen päätös, mutta kaippa siihen jotkut syyt heillä olivat. Ja ne eivät kuulu muille.

[/quote]

Totta kai tilanne on tämä ja useimmille kummiuden merkitys on irtaantunut alkuperäisestä. Halusin vain tuoda esille sen näkökulman, että kummius ei automaattisesti kuulu läheisimmille ystäville tai sukulaisille.

Voisko motiivina naapureiden pyytämiseen olla se, että vaikka he eivät vielä ole kovin läheisiä, niin perhe ehkä toivoo läheisempää kanssakäymistä heidän kanssaan?