Olen miettinyt tuota adoptiota ja tullut siihen tulokseen etta on aika rohkeata adoptoida lapsi jonka taustasta ei tieda mitaan.

Adoptioneuvonnassa, joka on kaikille adoptiohakijoille pakollinen. Useimmat myös lukevat itsekseen paljon ja keskustelevat muiden hakijoiden ja/tai jo lapsensa saaneiden kanssa.



Minusta elämä kaikkinensa on riskipeliä, eikä minua pelottanut tuo puoli. Yhtä hyvin biolapsellani voisi olla jokin sairaus tai hänelle voisi sattua onnettomuus.



Äitinä minun tehtäväni on sitten vaan rakastaa lastani ja auttaa, mitä ikinä eteen tuleekin.



Kahden kv. adoptiolapsen äiti

Ja ethän sinä voi biologisestakaan lapsesta tietää, tuleeko siitä vammainen, kun ei se vammaisuus tosiaankaan aina näy sikiöstä/vauvasta. Ja kuka tahansa voi tietysti vammautua myös myöhemmin esim. nuoruudessa/aikuisuudessa.



Mutta koska itse olen paljon noiden erityislasten kanssa tekemisissä, niin tiedän, että monilla adoptiolapsilla on erityisiä tuentarpeita. Eli monet heistä on vammaisia... jos ei nyt fyysisesti, niin älyllisesti tms. Todella monella on niin pahoja lapsuusiän kokemuksia (esim. vaurioitunut tunne-elämä jo vauvana), ettei niitä koskaan saa korjattua. Ja tiedän myös sen, että kyllä se joitakin vanhempia myös harmittaa... siis että on tullut adoptoitua lapsi, joka sitten osoittautuukin vammaiseksi (ja usein myös aika vaativaksi). Se on varmaan etukäteen mahdotonta ajatella, miltä tuntuu jos lapsi onkin vammainen. Kai sitä ajattelee, että ei se mitään, kunhan vaan lapsen saa, mutta sitten kun todellisuus paljastuu ja arki tulee kuvioihin, niin tulee miettineeksi uudemman kerran, mitä tuli tehtyä.



Ja siis nyt haluan painottaa, että tämä ei TODELLAKAAN koske kaikkia adoptiolapsia tai vanhempia, vaan valitettavan monia :(

on aina kova paikka. Adoptiolasten kanssa on myös se ongelma, että esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolen työntekijöillä ei aina ole tarvittavaa tietotaitoa, koska asia on heille niin uusi. Samaten adoptioperheet joutuvat taloudellisesti tiukoille, koska perhe-etuudet ovat laahanneet jäljessä.



t. 2

jotka ovat jo ehtineet olla lastenkodissa ehkä vuosia. Nämä voivat sitten vaikuttaa tosi hellyttäviltä kun just tulevat ihan kenenkä tahansa aikuisen syliin rohkeasti jne. Joskus katsoin dokkarin jossa tosi paljon kävi sääliksi brittiperhettä. Siitä ihanasta nappisilmäisestä parivuotiaasta tulikin sitten äärimmäisen vaikea lapsi, jonka vaurioita ei enää pystytty missään terapiassa tai kuntoutuksessa korjaamaan. Mutta nämä on varmaan ääritapauksia.