Tie läpi ok-talon pihan?
Vanhempani asuvat maalla, suomen suosituimpiin kuuluvan vaellusreitin lähellä. Maatalous on lopetettu ja he ovat olleet jo vuosia eläkkeellä, äitikin täyttää vuoden päästä 75.
Ongelma on, että he tekivät navetaltaan oman ns viljelystien omia maita pitkin omille pelloilleen. N. 1 km päässä kulkee maastotie, jota vaeltajat ajavat ja jonka päähän he jättävät autonsa. Tai siis oli viime kesään asti. Silloin yksi naapureista kaivoi ojan tien poikki, siitä ei pääse.
Nyt kaikki pyrkivät ajamaan autolla vanhempiemme omakotitalon pihan läpi, onpa kuulemma pari viikoa sitten joku parkkeerannutkin talon pihaan autonsa ja lähtenyt lupia kysymättä kävelemään. Vain yksi kymmenestä vaivautuu kysymään, saako pysäköidä. Talon koira jäi auton alle syyskuun alussa. Yliajaja ei pysähtynyt, vaikka koira oli omalla pihallaan ja narussa.
Pitääkö heidän puolittaa oma piha, ettei sen läpi ajeta? Ongelma on, että vanhempien tekemä tie on merkitty karttaan. Ihan oikein, mutta se on yksityinen tie, yksityisellä rahalla tehty ja yksityisellä maalla kulkeva. Siitä ei ole annettu kenellekään kulkulupaa. Ihmiset katsovat kartoistaan ja ajavat siitä. Yhden auton vanha isäntä pysäytti ja sanoi että ei hänen pihan läpi ajeta. Autoilija oli haistatellut vain, että kun tie on kartassa, sitä saa ajaa.
Tämä alkaa olla vakava ongelma. Naapuri, joka oikean reitin katkaisi, ei ole tehnyt mitään väärää, sillä siihen on merkitty vain polku ja hän on laittanut metrin levyisen sillan kaivamansa ojan yli. Kas kun häntäkin sapetti että autot ajavat hänen maillaan.
Vaikka matkailusta ja vaeltamisista paljon puhutaan, meille se on kohta kirosana, aivan uskomatonta.
Kommentit (5)
puomi ja yksityinen-kyltti tien päähän
Ensin pitää selvittää, että onko tie oikeasti yksityinen. Onko siihen saatu rahha siis tekemiseen ja/tai parantamiseen rahaa kunnalta, valtiolta, elyltä tms . Jos on rahaa saatu, niin silloin se ei ole yksityinen.
toiseksi pitää selvittää onko tiessä rasiteita. Sen saa selville maanmittaustoimistosta. Tierasitus eli käyttöoikeus voi olla jollakin vaikka ninkin oudollekin kuin kylän yhteiselle mutakuopalle....
jos tie on oikeasti yksityinen, niin suosittelen laittamaan portin. Ja ajokieltomerkin. Tien käyttö kuuluu jokamies oikeuksiin eli jos se on ajokuntoinen niin sillä saa ajaa autollakin. Kunnalta ei tarvitse pyytää lupaa oman tien asioihen.
turha tapella siellä ajavien ihmisten kanssa vaan portti ja lukko siihen. Huomaa siis ero tiellä saa ajaa, mutta sen voi laittaa lukkoon ja silloin siellä ei voi ajaa. Tien ajo-oikeus ei ulotu portin taakse.
kunnan virkamiehille kannattaa vinkata, että kulku puistoon ja pysäköinti pitää tehdä ja merkitä selvästi. Kunta voi pakkolunastaa jopa teiltä maata tätä varten jos ei ole ennestään tietä sinne. Mutta uusi tie ei kulje kuitenkaan pihan läpi. Sellaisia ei enää tehdä.
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 14:07"]
Ensin pitää selvittää, että onko tie oikeasti yksityinen. Onko siihen saatu rahha siis tekemiseen ja/tai parantamiseen rahaa kunnalta, valtiolta, elyltä tms . Jos on rahaa saatu, niin silloin se ei ole yksityinen.
toiseksi pitää selvittää onko tiessä rasiteita. Sen saa selville maanmittaustoimistosta. Tierasitus eli käyttöoikeus voi olla jollakin vaikka ninkin oudollekin kuin kylän yhteiselle mutakuopalle....
[/quote]
Siis jos ne vanhemmat itse ovat sen tien omalle maalleen omalta pihaltaan tehneet, niin eiköhän he tiedä vastaukset näihin erikseen selvittämättäkin?
Laittakaa näkyvästi kyltti pihaan, että pysäköinti 10€/vuorokausi, ja sitten puomi tai iso kivi sen pihalta lähtevän peltotien alkuun.
http://m.iltalehti.fi/app/autot/2014080518542060_au.shtml
Tästä artikkelista voi löytyä ehkä ajatuksia mitä voi tehdä. Kuntaan kannattaa olla yhteydessä, voisiko tien käytön kieltää ja velvoittaa kuntaa rakentamaan oman tien virkistysalueelle. Eihän tuo voi olla oikein että vieraat ihmiset parkkeeraavat talon pihaan. Se on jo selkeästi väärin. Yksityisteitähän saa satunnaisesti käyttää, mutta kunta voi antaa luvan laittaa puomin joka estää käytön.